Vihdoinkin päivitystä..

Pitkiä kirjoitustaukoja.. Mietin lopettamista mutta pitää nyt katsoa mitä tekisi tämän suhteen. No, kirjoitan nyt vähän kuulumisia..

Eli joo, käyn aina vaan kolmesti viikossa terapiassa ja koulun jälkeen iltapäivät ja illat menee pitkälti tuohon terapiassa hyppäämiseen. Olen saanut hetki sitten ihan upouuden LASTENSUOJELUN perhetyöntekijän. Korostan tuota lastensuojelua, sillä minuthan työnnettiin aikuissossuun vaikka olin kyseistä asiaa kohtaan vastahakoinen. Olen taas "erikoistapaus" kun sain tällaisen perhetyöntekijän. Tämä aiheuttaa vähän probleemaa lastensuojelun ja aikuispuolen välillä, lähinnä rahojen suhteen, ja pientä alkukankeutta on ollut havaittavissa. Oikeastaan täytyy sanoa että halvemmaksi, helpommaksi ja minulle miellyttävämmäksi olisi tullut se jälkihuoltoon pääseminen.

Ja olen pyytänyt lastensuojelupaperit luettavaksi. Minulla on tällaisia tutkimuksia menossa omasta menneisyydestäni ja ajattelin selvitellä asioita. Ex-sosiaalitäti lupasi pakata muutaman viikon sisällä niitä minun papereita ja toimittaa ne minulla. Mietin vain että miten se ne minulle toimittaa kun tuntuu riskialttiilta lähettää iso kasa äärimmäisen salattuja lastensuojelupapereita postissa. No, ei niitä normaalissa kirjekuoressa edes mahdu lähettämään. Postipakettia odotellessa..

En ole tainnut mainita sellaista pikku juttua, että kirjoitin kirkkaasti ja mainioilla pisteillä terveystiedosta laudaturin.. Opiskelusuunnitelmiakin on jo mielessä vaikka en tiedä lähdenkö niitä heti keväällä toteuttamaan.

Ja ls:n paperit tuli.. Kauheaa luettavaa ja paljon herätti ajatuksia ja tunteita. Satoja papereita vaikka olin suhteellisen lyhyen aikaa kyseisen paikan asiakkaana. Kiikutin pinkan terkkarille ja se vähän selaili niitä ehkä hitusen järkyttyneenä ja halusi pitää paperit työhuoneessaan niin etten lukisi niitä yksikseni. Terkkarin suojelua, vaikka eihän se menneisyys siitä muuksi muutu vaikka ei saisi lukea itse sitä.

Juttelin terapeutille näistä ls:n papereista, ja sekin vähän järkyttyi ja tunnin jälkeen se sanoi että kuule Super, saako hän halata sua. Hämmennyin hetkeksi mutta en kehdannut kieltää asiaa. Outoa kun pitää halia.

Ja sitten tämä hiton joulu joka tunkee sisään ovista ja ikkunoista jo lokakuussa. En tiedä minne menisin kyseisenä ajankohtana. Olen miettinyt ulkomaanmatkaa jonnekin lämpimään, mutta eihän sitä toimeentulotuen avulla aurinkorannoille mennä. Mutta pakoon tahdon tätä joulua. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa vaihtoehto on se että pyrin psykiatriselle osastolle joulun ajaksi. Muuta hoitopaikkaa ja turvaa ei tunnu olevan tarjolla varsinkaan nyt kun lastensuojelun asiakkuus on loppunut. Terkkaria karmii ajatus siitä että minut pitäisi laittaa osastolle jouluksi ja sen mielestä se on se viimeinen vaihtoehto. En minäkään osastolle haluaisi mennä kun olen ihan hyvässä kunnossa ja en varsinaisesti ole "osastokamaa", mutta joulun aikana tarvisen jonkinlaisen hoitopaikan jossa on turvallista olla. Mutta terkkari yrittää keksiä ja etsiä jotain parempaa ratkaisua niin, että sen ei tarvitse tuntea surua siitä että olen joulun sairaalassa.

Kaikkea enemmän tai vähemmän höpöä

Viikko alkoi sosiaalitoimistossa vierailulla, ja oli taas se aika kuukaudesta eli toimeentulotukijuttujen tekemistä. Joo, ne antaa rahaa kyllä yllättävän paljon ja sanon aina etten mä nyt niin paljoa tarttisi. Mutta minkäs sille mahtaa ja hyvähän asia tämä on. Saan ostaa ruokaa riittävästi ja ei tarvitse käyttää energiaa rahasta murehtimiseen. Hassua kun ne laittaa vain tilille rahat ja ne ei kirjoita mitään maksusitoumuksia niin kuin lastensuojelu teki. Saa siis käyttää rahat miten haluaa ja mihin haluaa vaikka tietysti tiliotteesta pystyy katsomaan mihin suurin piirtein ovat rahat menneet.

Ja sitten soittelin poliisiasemalle siitä syystä, kun ajokortti ei ole vieläkään tullut postissa. Ja kas kummaa, kortti on poliisin hyllyssä kun ne eivät tienneet mihin se pitää lähettää. Virastotäti suuttui minulle, kun kortti on kuukauden päivät virunut laitoksella, ja uhkaili että jos ajan autolla niin saan oikeussyytteen ja pari lainkohtaa vielä siihen päälle. Anteeksi, oikeussyyte siitä syystä että minulle ei ole ilmoitettu että kortti ei tulekaan postissa vaan se onkin laitoksella? Voi elämä tätä touhua!

Tämän hirvittävän rikoksen seurauksena jouduin tutustumaan uuteen perhetyöntekijään (!) päivää aikaisemmin. Sossuntäti sanoi että menen odottamaan lastensuojelun puolelle tätä perhetyöntekijää niin, että se löytää minut. Ihanaa! Pääsin pitkästä aikaa lastensuojelun ovista sisälle ja jäin sopivaan kohtaan venailemaan jos sattuisin näkemään entistä lastensuojelun sosiaalitätiä. Ja kyllä, parin minuutin kuluttua näin kun se käveli käytävällä lukitun oven takana ja heilutin kättä kuin hullu niin että se huomaisi minut. Ja kyllä, se huomasi minut ja tuli kyselemään kuulumisia minulta. Kerroin ihan innoissani kaikesta. Mutta sitten se taas palasi lukitun oven taakse ja en kehdannut kysyä, että voisinko tulla sinne sen kanssa hetkeksi juttelemaan. Mun piti kysyä siltä että voisiko se tavata minua silloin tällöin ja olla minun sosiaalitäti kun olisin tykännyt siitä. Mutta se jäi kysymättä ja aika hölmö kysymyshän se olisi ollut. Silti, pitää kysyä tulisiko se minun yo-juhliin...

Joo, tarkkailin siinä pitkän aikaa niitä ohi kulkevia sosiaalitätejä ja havahduin aina kun joku meni vierestä ohi että olisiko tämä se perhetyöntekijä. Lopulta se tuli ja ensivaikutelma oli ihan hyvä. Kai tämä on ihan jees tyyppi.

Ja eilen oli sitten iso palaveri jossa mukana kaikenmoisia otuksia aina sosiaalitädistä psykiatriseen sairaanhoitajaan. Terkkari taas höpötti kaikkea ja minä istuin sen vieressä huolehtimassa ettei se puhu liian höpöjä juttuja. Taas huomasin kuinka hyvin terkkari tuntee minut ja se osaa lukea jo aika paljon silmistä ja katseesta minun ajatuksia. Palaverin jälkeen kävin vihdoinkin poliiseilta hakemassa ajokorttini ja tällä kertaa virastotätinä oli vähemmän hapan tyyppi, joka ei kysellyt sen enempää eikä uhkaillut oikessyytteillä.

Ja joudun vetämään näistä raha-asioista hieman takaisin.. Nimittäin ajokortti ja auto vie niin paljon rahaa tällä hetkellä että huh, huh. Ajoneuvovero, liikennevakuutukset, ajokortti, pieni kasko, bensat... Kaikkea tuollainen menopeli vain tarvitsee että sillä laillisesti pääsee kulkemaan.

Ja ainiin!! Tämä perhetyöntekijä on LASTENSUOJELUN PERHETYÖNTEKIJÄ!!! Mut heitettiin aikuissossun asiakkaaksi ja silti napsin lastensuojelun palveluita yhä edelleen.. Tämä on sitä rahojen säästöä ilmeisesti.. Mutta en valita vaikka tuntuu hieman turhalta säätämiseltä tämä kaikki.

Yo-kisojen omat lajit suoritettu tämän syksyn suhteen

Keskiviikkona vaivuin taas synkkyyteen, kun jouduin puoliväkisten miettimään ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. Hyi. Siitä se mylly lähti pyörimään ja aloin kasaamaan synkkiä pilviä ympärilleni. Kaikki murheet otin heti käsittelyyn ja kävin jankkaamassa asioita terkkarin luona. Se ei yhtään tykännyt kun murehdin asioita jotka pitäisi jättää suosiolla ensi viikkoon. Nyt pitää keskittyä yo-kirjoituksiin, sillä näitä murheita ehtii työstää myöhemminkin. Jatkoin kuitenkin jankkaamista ja terkkari sanoi vain että lopeta toi synkkien asioiden kasaaminen. Välillä puhalsin niitä synkkiä pilviä pois ja höpisin muista asioista, mutta sitten palasin taas siihen entä jos ja mitä jos ajatteluun. Sitten kun aloin murehtia joulua ja uuttavuotta, niin terkkari otti sanomalehden ja alkoi lukea sitä ja sanoi välissä aina että lopeta tuo epäajankohtaisten asioiden murehtiminen. Olin aika pitkään sen luona, kolme varttia, mikä on poikkeuksellisen pitkä aika, sillä yleensä jonoa kertyy oven taakse jo muutaman minuutin istuskelun jälkeen. Lopulta aloin vähentää murehtimista, kun tajusin että nyt on tärkeämpää käyttää energiaa kirjoituksiin eikä näiden asioiden jankkaaminen tuo tällä hetkellä mitään hyötyä tai helpotusta. Terkkari vain selaili sanomalehteä ja hymäili tyytyväisenä kun tämän pitkän istunnon seurauksena minun päähän iskostui terveellisempi ajatusmalli. No, ainakin hetkeksi. Mutta ennen kuin ehdin palata takaisin asioiden jankkaamiseen, niin terkkari alkoi potkimaan minua pihalle. "Nyt menet syömään tuonne vai pitääkö hänen nostaa sut siitä ylös ja potkia persuksiin". En oikeastaan edes suuttunut terkkarille tästä sen suhtautumistavasta, sillä vaikka se kuulostaa hieman karkealta, niin se toimi tässä tilanteessa.

Jätin murheet sivummalle ja lueskelin hieman kirjoituksiin. Torstaina jännitys kasvoi aika suureksi ja yö oli kamalan vaikea. Sain unilääkkeillä nukutuksi ensin kaksi tuntia ja sen jälkeen heräsin ja olin huonouninen loppuyön. En uskaltanut ottaa enää lisää unilääkkeitä, sillä aamu olisi tullut muuten liian aikaisten vastaan. Aamulla söin aamupalaa ja lopulta jännitys kasvoi niin sietämättömäksi että oksensin, mikä ei ole kovin tavanomaista minulle. Mutta ei se mitään. Terkkarilta tuli aamulla tsemppiviesti kirjoituksiin. Kirjoituksiin menin ja siellä olin vaikka paniikkikohtaukset olivat alussa varsin epämiellyttäviä. Puoliväkisten ja itseäni potkien ja kannustaen sain kokeen tehtyä ja salissa oltua sellaiset reilut kuusi tuntia. Ja kaikesta ahdistuksesta huolimatta se meni hiton hyvin ja odotan että vähintään E tulee. Laitoin kokeen jälkeen terkkarille viestiä tuosta ahdistuksesta, mutta se kielsi miettimästä enää sitä sillä koehan meni loistavasti.

Mutta ensi viikolla saan jatkaa murehtimista, oikeastaan on pakko miettiä näitä asioita.

Yo-kisat jatkuu

Ekat kirjalliset kirjoitukset takana! Edellisiltana yksi zopinox ja se toi tärkeät yöunet ja näissä tilanteissa nämä pillerit toimii kuin unelma. Aamulla heräsin virkeänä, keittelin kahvia ja tein eväitä kirjoituksiin. Sen jälkeen ajelin koululle ja menin terkkarille. Jutusteltiin ja valmistauduttiin kirjoituksiin. Se oli hyvin huolehtivainen ja ylpeä. Sanoi että jos tulee hätä niin kyllä hän tulee paikalle. Matkasin siitä sitten kokeeseen ja eipä siinä ihmeempää. Istuin salissa sellaiset hieman reilut kuusi tuntia ja tein koetta hartaudella ja join kahvia. Ei tullut paniikkikohtausta ja sain väsättyä jokaiseen kohtaan jotakin. Tykkäsin kun sain tehdä rauhassa kokeen lisäajan turvin ja tiesin, että jos alkaa ahdistaa niin terkkari tulee paikalle viivana.

Kokeen jälkeen laitoin terkkarille viestiä kuten se oli pyytänyt. Olihan se ylpeä ja sanoi että se oli ollut kyllä lähtövalmiina koko päivän jos olisin tarvinnut apua.

Perjantaina sitten vuorossa se tärkeämpi aine eli terveystieto. Itseä ei oikeastaan koe jännitä, mutta muiden stressi on kovin tarttuvaa, joten oma stressitaso kohoaa muun lauman siivittämänä. Yritän vain pysyä mieleltäni tasapainossa ja siirrän kaikkia murheita ensi viikkoon. Aavistan kyllä, että näiden kirjoitusten jälkeen tulee aikamoiset vaaranpaikat eteen, sillä olen muutaman viikon boikotoinut asioiden ja ongelmien käsittelyä sekä käynyt vähemmän terapiassa, joten aika ikävä olotila ilmeisesti luvassa. Sitten kun loppuu tämä pehmeästi turvattu kirjoitusrumba niin tosielämä jysähtää kovin ahdistavasti eteen.

Ensi viikolla lähtee kaikki taas pyörimään, mikä toisaalta on ihan hyvä asia. Sosiaalitoimistoa houkutellaan enemmän minun elämään mukaan, ja uusi perhetyöntekijä voi toivottavasti olla ihan mukava tyyppi. Mutta sitten yksi ikävä asia alkaa tulla vastaan, nimittäin tulevaisuudensuunnittelu. Tulevaisuusprojekti. Siinä pohditaan mitä teen kevään kirjoitusten jälkeen, mitä teen kesällä ja ennen kaikkea mitä helvettiä teen syksyllä. En voi oikeastaan enää perääntyä, tai se ei ole järkevää, sillä keväällä koululaitos potkii pihalle papereiden ja hatun kanssa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tuntuvat ahdistavilta paikoilta. Mutta onneksi tämä tulevaisuuden suunnittelu aloitetaan jo hyvissä ajoin niin etten tipahda ja syrjäydy rauhassa.

Kiitos muuten kommenteista ja viesteistä.. Vastailen sitten kun tämä laumastressi alkaa purkautua eli siis kun omalta osalta nämä kisat loppuvat syksyn osalta. 

Medellång lärökurs vai mikä se oli

Yo-koe ruotsi, keskipitkä oppimäärä. Huomenna. Huomenna saa viedä kaikki ruotsin kirjat paperinkeräykseen. Tai ainakin toivon että koe menee riittävän hyvin ja miksei menisi. Olen lukenut pari viime päivää kyseistä kieltä niin paljon, että tuntuu etteivät ne sanat enää pysy aivojen sisällä vaan ne pyrkii tursuamaan pihalle. Olen jo silpunnut ensimmäisen kurssikirjan ja toteuttanut kaikenlaisia tuhoamisfantasioita sen suhteen. Mutta samalla opin ne sanat kun leikkelin niitä erilaisiksi kuvioiksi. Hiton hyvä oppimistapa itse asiassa!

Ja ainiin, teen tässä(kin) jaksossa seitsemän kurssia joista kaksi itsenäisenä. Kuusi näistä kursseista on täysin turhia ja ei niillä ole mitään merkitystä paitsi pitää katsoa että pääsee läpi ja varmistaa ettei keskiarvo ainakaan tippuisi. Tein tarkoituksella tästä jaksosta työläämmän, sillä laskin että syysloma on kivasti välissä ja ei tarvitse nyt vielä päntätä kevään kirjoituksiin. Nämä kurssit on opon mukaan pelkkiä muodollisuuksia jotka pitää hoitaa. Ja minähän hoidan kaikki hommat.

Niin ja edellispäivän iso palaveri peruuntui sosiaalitoimen toimesta. Ihan hyvä että peruuntui, sillä en halua ylimääräistä stressiä ja ehtiihän sitä parin viikon päästä tällaisia juttuja hoitamaan.

Olen jostain syystä hieman innoissani huomisesta, vaikka luulin että olisin apaattinen koko asian suhteen. Mutta ehkä muiden jännitys on tarttunut myös minuun. Terkkari on ainakin valtavan ylpeä ja se on omatoimisesti varmistanut ja huolehtinut monista asioista. Se sanoi että jos tulee ahdistava olo, niin sitten pitää käskeä valvojan soittamaan terkkarille ja terkkari tulee kuulemma viivana paikalle. Sain tähän kokeeseen tosi hyvät valvojat jotka tajuaa ja ymmärtää. Tietysti noudatan korrektia tyyliä ja jos tulee paniikki niin nousen rauhassa pois paikalta ja menen salin ulkopuolelle valvojan kanssa neuvottelemaan.

Kaikkea uutta

Taas on mennyt viikko ilman päivitystä. Päivä yo-kuuntelun jälkeen pääsin terkkarin kanssa taas sopuun. Sen jälkeen kävin uuden aikuissosiaalitädin luona ja se halusi maksaa sähkölaskun, vaikka en varsinaisesti sitä pyytänyt. Nämä rahahommat toimii valtavan hyvin tällä hetkellä ja oikeastaan en tarvitse sosiaalitoimelta kuin muutaman kympin kuukaudessa rahaa, ja näiden kahden kuukauden aikana on tuntunut että ne laittaa puoliväkisin rahaa tilille. Mutta niitä muita sosiaalipalveluja tarvitsen sitäkin kipeämmin. Sosiaalista tukea ja tekemistä. Keskiviikkona isomman laatuinen palaveri luvassa, kun paikalla sosiaalitäti, psykiatrinen sairaanhoitaja, uusi perhetyöntekijä (!), ja terkkari + minä.

Terapeutti sanoi viime kerralla että voisin hyötyä ryhmäterapiasta, siis yksilöterapian lisäksi. Ihan tosissaan suunnitteli että nuorisopolilla voisi olla ryhmiä joihin voisin mennä kokeilemaan. Minulle tuli heti mielikuva että siellä istutaan ympyrässä ja sitten jokainen vuorotellen sanoo nimensä ja diagnoosinsa ja sitten kaikki taputttaa käsiä. No, enhän vielä tiedä pyöriikö näitä ryhmiä tällä hetkellä ja oikeastaan vain uteliasuudesta päätimme terkkarin kanssa selvittää tätä asiaa.

Ja tietysti sain kuulla viime viikolla myös sadun terkkarin toimesta.. Ja perjantaina oikeat kirjoitukset..

Kaikki mitä mä annoin on jäänyt sulle

Kun satujen huuma haihtui parin päivän kuluttua, niin syttyi sitten se tuttu ja yhtä kiihdyttävä riita terkkarin ja minun välillä. Olen taas kiukkuinen terkkarille ja sitäkin vähän tympi minun olemassaolo. No, tämä on taas tällaista mutta ei kovinkaan vaarallista. Tai oikeastaan suutahdin terkkarille sen verran huonoon aikaan että jätin ekaa kertaa terapian välistä ja viilensin tunteitani omalla tavallani. Terapeutti laittoi tekstarin ja minua ärsytti ja olisin halunnut vastata vain että anna mun olla. Laitoin vastauksena vain että koulussa on sitä sun tätä yo-juttua ja pääsin sen enempää selittelemättä eroon terapiatunnista.

Tein muuten terveystiedon preliminäärit tässä joku päivä, ja selvisin ilman suurempaa paniikkia vaikka teinkin normaalisti ne. Ja ne meni hyvin. Ei muuta kuin muutaman viikon kuluttua suhteellisen mahdollista laudaturia metsästämään.

Tänään oli ruotsin suhteen tosipaikka ja ihan oikea yo-kuuntelu. Tein sen minkä pystyin ja en ainakaan saanut paniikkikohtausta. Meni miten huonosti tai hyvin niin olen tyytyväinen.

Yksi tunnusmerkki, mikä kertoo siitä että on parantunut hiton hyvin masennuksesta on se, että aurinkoinen sää tuntuu hyvältä..

Korjaavia satumaisen lumoavia hetkiä

Eilisen päivän palaveriin, jossa oli terkkarin lisäksi muita apujoukkoja, otin mukaani repullisen kirjoja. Satukirjoja joita olin edellispäivänä haalinut kasaan. Laitoin niitä kasan pöydälle heti aluksi ja kohdistin katseeni kiltisti terkkariin, joka ei ollut mitenkään erityisen yllättynyt tai nolostunut että tuon lastenkirjoja tällaiseen palaveriin. Juteltiin palaverissa hetken aikaa muista asioista ja tutkiskelin kirjojen kuvia sinä aikana kun tädit höpöttivät. Kysyin myös että kukakohan voisi lukea minulle näitä kirjoja.. Terkkari lupautui heti että kyllä se voi lukea niitä aina silloin tällöin ja pienen pätkän kerrallaan. Olin ihan onnessani ja terkkari valitsi yhden pekka töpöhäntä kirjan, ja kysyi että otetaanko tämä vaikka aluksi luettavaksi. En tykännyt siitä valinnasta vaan valitsin itse minkä sadun haluan ensin kuulla. Terkkari olisi voinut heti aloittaa lukemisen mutta minua hieman hävetti kun muut palaverin osapuolet olisivat todistaneet sitä hetkeä. Sitä paitsi minun pitää istua terkkarin vieressä että voin samalla katsoa kuvia kirjasta.

Tänään pitkän koulupäivän ohessa kävin kuuntelemassa kun terkkari luki minulle yhden pikku sadun. Se oli ihanan taianomainen kokemus. Keskellä vilkasta ja kiireistä työpäivää ja oven takana oli meluavia teinejä. Mutta silti, terkkarikin pysähtyi siihen hetkeen ja yhtäkkiä koko muu maailma katosi kymmeneksi minuutiksi. Se oli hienoa ja uskon että terkkarikin tykkäsi ja koki vähän samanlaiset fiilikset kuin minä. Hämmentävä hetki ja minä rauhoituin kaikesta ahdistuksesta ja muusta. Sitten kun satu loppui niin ei oikeastaan puhuttu sen jälkeen mitään vaan sovittiin että luetaan toinen satu vielä tällä viikolla. Tämä satuhetki teki minut ja terkkarin niin sanattomaksi ja rauhoittuneeksi ettei sitä taikaa viitsinyt rikkoa millään arkipäivän murheella.

Depressiosta regressioon

Abiturientti Super haluaa, että terkkari alkaa lukemaan hänelle satukirjoja. Terapian tuoman regression innoittamana juttelin terkkarin kanssa, ja kerroin että haluan tehdä sellaisia lapsellisia juttuja ja kokea sellaiset elämykset mitkä lapsena jäivät puutteelliseksi. Sitten kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen mainitsin että olisi kiva jos joku lukisi minulle satukirjoja, voisin itse tuoda omat kirjat, jos vain joku lukisi. Terkkari ajatteli ensin että voisinhan itsekin lukea niitä kirjoja, mutta kun ei se ole sama asia! Jonkun pitää lukea minulle ja haluan tehdä myös muitakin lastenjuttuja. Terkkari kysyi haluanko värittää värityskirjaa tai pelata jotain lautapelejä. Innostuin heti ajatuksesta ja mielessäni kannoin kaikkia leluja ja tavaroita terkkarin huoneeseen. Valitettavasti ainut ongelma on se, että satutunneille on vaikea löytää aikaa työpäivistä. Se ei ollut mikään yllättävä fakta, sillä tiedän kyllä että tällaiset erikoiset jutut eivät mahdu työnkuvaan. Mutta seuraavassa palaverissa nostetaan tämä asia esille, ja mietitään pitäisikö ja onko hyväksi antaa minun taantua.

Tänään kerroin häpeissäni terapeutille näistä minun päähänpistoistani, ja kysyin onkohan tästä minulle haittaa. Terapeutti höpötti taas siitä todennäköisesti monille tutusta sisäisestä lapsesta. Ja loppujen lopuksi terapeutti ehdotti että se voisi lukea minulle satuja jos muilla ei ole aikaa. En oikein innostunut ajatuksesta, sillä se kuulostaa kummalliselta. Ajattelen että teen näitä lapsellisia juttuja muiden ihmisten kanssa, ja terapeutin kanssa voin työstää ja käsitellä miltä ne ovat tuntuneet. Ja ehkäpä terkkari voi joskus lukea jonkinlaisen pienen pätkän kirjasta minulle.

Se on jotenkin ihanaa tajuta, että näillä paniikkikohtauksilla ja ahdistuksella on jokin merkitys ja ne kumpuaa jostakin. Kaikki mielen liikkeet kietoutuvat nätisti yhteen. Sairaalahoito ja rauhoittavat lääkkeet olisivat olleet ihan turhia juttuja, kun terapeutinkin sanojen mukaan kykenen valtavan hyvin ratkomaan mielen sisäisiä ongelmia.

Tarkkaa välittämistä

Tämän viikon huima suoritus: kaksi tuntia koulussa per päivä. Terkkari lohdutti että tämä on paremmin kuin viime viikolla. Tänään oli taas pikku palaveri ja minun ajatuksillani leikittiin. Tyypit alkoivat vetää minun mustavalkoisista ajatuksista niitä hauskoja puolia. Sitä leikkiä voisi jatkaa ikuisuuksiin asti. En osaa edes selittää, miten ajatuksilla voi leikkiä, tai oikeastaan miten muut ihmiset voivat pelata ajatuksilla minun kanssani.

Sanoin terkkarille että minulla on se lastensuojelun hylkäämispäätös, ja luen sitä usein, varsinkin sitä kohtaa missä lukee että minut hylätään. Sanoin että tekisi mieli kehystää se, kun lukee virallinen päätös että minut on nyt hylätty. Terkkari sanoi että en saisi lukea sitä päätöstä kun se ei tee minulle hyvää. Terkkari hakee ja polttaa koko paperin jos alan vielä vaalimaan sitä päätöstä.

Tänään sain polilta puhelun kello kuusi illalla. Lääkäri, jonka tiedän vain nimeltä, soitti ja kyseli onko minun hoito turvattua ja ajantasaista. Minusta se lääkäri kuulosti pelottavalta ja sanoin vain että kaikki on hoidossa ja en tarvitse aikoja polille. Tohtori sanoi että jos tarve vaatii niin pitää ottaa yhteyttä polille.

Olen käynyt about yhdeksän kuukautta terapiassa ja aina kolmesti viikossa. Olen tähän asti ollut aina paikalla, juuri täsmälleen ja minuutilleen olen ollut paikalla. En ole koskaan perunut aikaa ja olen aina ollut toden totta minuutilleen paikalla. Tänään minulla oli koulua neljään asti, ja kello 16 olisi ollut terapia. Kerroin terapeutille jo viime viikolla, että mulla on välillä pitkiä koulupäiviä, mutta koska en ole kauheasti pystynyt olemaan koulussa, niin näin pitkät koulupäivät eivät ole haitanneet terapiaa. Tänään kuitenkin olin noin myöhään koulussa, ja tulin terapiaan neljä minuuttia myöhässä. Kun pääsin tuttuun tapaan terapeutin luokse niin sen ilme oli hyvin järkyttynyt. Luulin että on tapahtunut jotain vakavaa, mutta sitten terapeutti sanoi etten ole koskaan ollut myöhässä ja se ehti jo miettiä että mitä on tapahtunut ja missä oikein olen. Olin neljä minuuttia myöhässä! Tuntui jotenkin ylisuurelta huolestumiselta, varsinkin kun olin jo viime viikolla maininnut että olen välillä hieman myöhässä. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Olenhan aina niin helvetin kellontarkasti ajoissa.

Tätä menoa kirjoitan ylppärit osastolla

Joo, paniikkikohtaukset ja ahdistus painavat kovaa päälle. Eilen uskalsin olla muutaman tunnin koulussa ja selvisin ihan hyvin ja ajattelin silloin että nämä kohtaukset loppuivat. Mutta tänään aamulla heti kohtaus ja siitä se mylly lähti taas pyörimään. Mulla oli yhdeksältä aika palaveriin ja sain itseni koululle. Terkkari näki heti että mikä on fiilis. Se tuntee mut niin hyvin että näkee jo silmistä missä mennään. Ja sitten istuin kuulemma niin kasassa ja istun niin aina kun olen masentunut tai muuten on paha fiilis. Ehdin olla viitisen minuuttia palaverissa ja sitten pyysin jo että tahdon pois kun ahdistaa. Mua ei kuitenkaan päästetty, vaan palaverin toinen osapuoli osittain telkesi pakoaukon eli oviaukon. Olisin ilmeisesti saanut poistua jos tulee kauhea paniikki, mutta sanottiin kuitenkin että hän ei vielä päästä sua lähtemään. Kun heräsi epäilyksiä että mihin menen ja mitä aion tehdä. Olin vain niin paniikissa ja se omista taustoitani johtuen herätti kovat epäilykset itsemurha-aikeista. Kysyttiin olenko syönyt yliannostuksen lääkkeitä, olenko viillellyt, olenko yrittänyt itsemurhaa. Mutta kun en ole. Kärsin vain niin helvetin paljon näistä paniikkikohtauksista! Siltikin kova huoli aionko tappaa itseni. Itsemurha on kuulemma vaihtoehto, mutta se on sellainen vaihtoehto ettei sen jälkeen ole enää vaihtoehtoja. Mutta mitä helvettiä mulle puhutaan itsemurhasta kun ei mulla ole tällä hetkellä mitään itsetuhoaikeita? Vain näitä paniikkikohtauksia jotka tosin tuntuvat siltä että mä kuolen niihin.

Tämä palaveri vei minut melkein osastolle. Yksi osapuoli olisi kirjoittanut noin vain siinä samassa paikassa lähetteen ja sama tyyppi tarjoutui viemään minua osastolle. Heti olisi ottanut autoon ja vienyt. Sen takia minua oltiin työntämässä osastolle, että saataisiin tämä ahdistuskierre katkeamaan, ja kun en kerran oikein kykene olemaan koulussa niin osasto olisi turvallinen paikka. Ja kun siellä saisi lääkityksenkin. En kuitenkaan ollut innossani osastolle menemisestä. Sovittiin että lähden palaverista hetkeksi kotiin ja tulen parin tunnin päästä terkkarille takaisin. Se palaveri sitten jatkui ilman minua..

No, sitten kun sain luvan menin terkkarille ja se kertoi hieman mitä ne olivat jutelleet kun en ollut paikalla. Osastoa ne hieman kehittelivät, mutta kun minusta ei voi kirjoittaa nyt (tällä hetkellä) tarkkailulähetettä niin sinne ei ainakaan väkisten voida laittaa. Muuten oli puhetta siitä, että minun on vähän väkisten käytävä koulussa tunneilla ja yritettävä voittaa ahdistus. Oikeastaan niin, että se on nyt pakko vaan tulla kouluun tai muuten.. No, ei ainakaan osastolle voida laittaa mutta kyllä itsekin ajattelen että jos koulunkäynti jatkuu yhtä kovan paniikin siivittämänä, niin muutaman päivän osastovisiitti tuskin pahentaisi tilannetta. Mutta toisaalta minä lähden osastolle vasta sitten kun se on viimeinen keino. Ei se vielä ole. Sitä paitsi mulla on parin viikon kuluttua yo-kirjoitukset.

Terapeutti tietää, että osasto on mulle vähän huono paikka mutta sitten se voi toisaalta olla ihan hyväkin paikka, jos tilanne ei ala parantua riittävän nopeasti. Mutta terapeutin mielestä minulle kannattaisi ensin antaa lääkitys ja sitten katsoa miten tilanne kehittyy, sillä todennäköisesti rauhoittavat lääkkeet voisivat minun tapauksessani tuoda paljon hyötyä. Kysymys ei ole siitä että turrutetaan se asia mikä aiheuttaa paniikkia, vaan tehdään sellainen rauhallinen olo että pystyn löytämään mielestäni ne asiat mistä on tärkeää keskustella terapiassa. Terapeutti kyllä tietää että pillereiden määräämistä kammoksutaan niiden mahdollisen väärinkäytön ja lääkeriippuvuuden takia, mutta terapeutti sanoi etten minä ole taipuvainen tuollaiseen käyttöön. Lääkeriippuvuus on pienin uhka tällä hetkellä. Mutta lääkäri arvioi tilannetta ja en ole itse vielä ilmaissut halua pillereihin, mutta terapeutin rohkaisusta voisin kysellä lääkkeistä ensi viikolla, jos tilanne ei rauhoitu.

Asioita joita ei koskaan mieti ennen kuin ne tulevat omalle kohdalle

En tiedä mistä kirjoittaisin, mistä edes aloittaisin. No, paniikkikohtausten takia olen ollut koko viikon sairaslomalla. Ja kouluun meno on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Maanantaina olin menossa psyk. polin lääkärille akuuttina tapauksena, mutta peruin ajan kun pelotti. Eli en siis mennyt polille. Tiistaina olin jo puolimatkassa menossa kohti päivystystä mutta en uskaltanut. En ole siis itsetuhoinen tällä kertaa vaan kärsin vaikeista paniikkikohtauksista.

Uskalsin tänään käväistä koululla, kun minulla oli palaveri terkkarin ja sairaanhoitajan kanssa. Lääkäriä oli myös konsultoitu ja tohtorin mielestä jos tilanne ei parane pian, niin minulle kirjoitetaan rauhoittava bentsodiatsepiini resepti. En oikein tykännyt ajatuksesta kun on jo unilääkkeitä käytössä. Joten tykästyin että mielummin otan vastaan psykososiaalista tukea. Eli toisin sanoen juttelimme ja suunnittelimme terkkarin ja sairaanhoitajan kanssa miten minä voittaisin ahdistuksen. Toimivia suunnitelmia tuntui löytyvän ja huomenna olisi tarkoitus kokeilla koulussa olemista. Tehtiin muutamia pieniä salaisia juttuja, mitkä helpottavat minun oloa ja luovat turvaa. Hassua millaisia pikku konsteja ja pieniä asioita tuolla koulumaailmassa voi tehdä että ahdistuneiden oppilaiden olo helpottuisi. Näitä ei edes tajua kukaan ns. vähemmän ahdistunut oppilas. En itsekään ole koskaan tajunnut ja laittanut merkille näitä pikkujuttuja. Nyt vasta kun itsellä alkoi paniikkokohtaukset häiritä näin sairaalloisesti koulunkäyntiä, niin tajuaa että miksi tiettyjä asioita tehdään. Tai jos joskus tulee miettineeksi, että onpa tuolla opettajalla kummallisia tapoja, niin nyt sitä miettii että tässä voi olla kyse vähän muistakin asioista eikä kaikki ole niin kuin ajattelisi.

Hylätty sekä yksin

Eilinen ilta kului itkiessä kun mietin sitä eilistä hylkäämistä. Joudun taas käyttämään reilusti unilääkkeitä että saisin hieman levättyä. Tänä aamuna heräsin normaalin koulurytmin mukaan, mutta herättyäni niitä kyyneleitä alkoi virrata sellaista tahtia että katsoin kaikkien eduksi jäädä kotiin. Ei minulla sitä paitsi olisi tänään ollut kuin kahta oppiainetta, ja toista olisi vasta myöhään iltapäivällä, joten olin puolet päivästä kotosalla. Kysyin terkkarilta että voisinko tulla vaikka puoli kahdeltatoista käymään. Mutta kas vain, terkkari oli kaukana palaverissa ja ei ollut koululla. Se tunne kun ei ole ketään kenelle purkaa pahaa oloa. Kävin pohjalla, todella pimeällä pohjalla. Mietin kuka voisi auttaa minua. Mutta ei ollut ketään. Itkin valtavasti ja olin ahdistunut. Kävin hakemassa postin ja siellähän se päätös venasi. Luin yhä uudelleen ja uudelleen sitä kohtaa missä minut hylätään. Lähdin lopulta koululle kun en kestänyt enää. Vähän ilosempi ilme päälle ja istuskelemaan koululle. Menin jopa viimeisille oppitunneille tai minun tapauksessani päivän ensimmäisille oppitunneille. Se hieman helpotti oloa kun ei tarvinnut olla yksin.

Sen jälkeen sitten terapiaan pitkästä pitkästä aikaa. Outoa olla siellä. Pystyin välttelemään tätä hylkäämisasiaa pitkään, mutta sitten lopuksi kerroin mikä minun mieltä painaa ja en pystynyt peittämään kyyneliä. Onneksi terapia-aika oli lopussa eikä tarvinnut itkeä siellä kovin pitkään. Mutta voi että mitä sitten tapahtui kun pääsin pois terapeutin luota. Minun lastensuojelutäti, jonka tapasin viimeksi eilen, asuu siinä samaisessa rakennuksessa missä terapeutti ottaa asiakkaita vastaan. Olen kyllä tiennyt että se asuu siinä, mutta koska en ollut tutustunut siihen kunnolla kuin vasta kesän aikana, niin en muistanut koko asiaa. Kolmesti viikossa saan muistutuksen asiasta. Tyyppi johon juuri tutustuin ja josta pidin, mutta en siltikään saa tavata sitä kun isompi taho päättää niin.

Voisin tehdä oikeastaan muutoshakemusta tämän asian suhteen. Mitä mä siinä häviän vaikka teen kaikkeni asian eteen jota pidän tärkeänä? Kaksi viikkoa on aikaa kasata valitusta. Mutta miksi lähteä tähän juttuun kun uskon että saan pettyä toistamiseen? Kaikki on kuitenkin turhaa työtä.

Hylättty :/

Koulussa en ole paljoa ollut mutta eipä sitä kouluakaan ole paljoa ollut. Pitäisi käydä koulua että pysyy arjessa kiinni. Kävin päivittämässä kurssivalinnat opon kanssa, ja sen mielestä kun vuoden päästä lähden kunnolla maailmaa valloittamaan, niin se olisi ihannetilanne vaikka onkin suuri muutos. Syrjäytymisen ehkäisy on kova sana, ja jos jään ilman mitään paikkaa lukion jälkeen niin uhkakuvat toteutuvat. No jaa, minusta tulee keväällä ylioppilas, sillä mun kurssit näyttää riittävän, joten turha kai sitä on vielä mitään muita uhkia lietsoa. 

Tänään se sitten selvisi. Lastensuojelu hylkäsi eli tuli hylätty jälkihuoltopäätös. Sain sosiaalitädiltä viestin juuri kun koulu loppui ja siitä suoraan kävelin sekavana terkkarille. Olin jo käynyt aamupäivällä ystäväiseni luona joten menin toista kertaa sen luo. Heti kun pääsin ovesta sisään niin itkuhan siinä sitten tuli. Terkkari ei oikein tiennyt tuosta jälkihuollosta ja ei ymmärtänyt joten kyseli asioita joihin en saanut itkun seasta vastattua. Terkkari olisi halunnut soittaa sosiaalitädille mutta minä kielsin sillä eihän minulla ole enää sosiaalitätiä. Lähdin terkkarilta takaoven kautta, sillä ei kai terkkarin luota lähdetä kyyneleet silmissä pois. Minulla oli tunnin päästä varattu tälle samalla lastensuojelu tätille aika, joten menin sinne ja yritin kasata itseni. Eli toisin sanoen peittää itkun hymyksi. Mutta jo sosiaalitoimiston aulassa alkoi itku nousta pintaan. Pääsin sosiaalitädin luo ja siellä tuli sitten taas itkettyä. En aluksi puhunut mitään enkä halunnut edes kuulla päätöksen perusteluja. Sitten vähän ajan päästä itku vähän hellitti kun sosiaalitäti kyseli muita kuulumisia. Kysyin sen jälkeen että saanko sittenkin lukea päätöksen. Siinä luki näin yksinkertaistetusti että raha ratkaisee. En vielä tiedä haenko muutosta asiaan. Mutta tuskinpa sillä olisi mitään vaikutusta vaikka jatkaisin tätä asiaa. Kuten minulle sanottiin, harvemmin jälkihuollossa pyörii lukiolaisnuoria. No, tuo nyt ei varsinaisesti ollut se pääpointti mutta samapa se.

Tämä hylätty päätös on mulle valtavan kova paikka. Ehkä se kun on käyttänyt niin paljon aikaa ja voimia tämän asian läpiviemiseen, ja sitten on odotellut päätöstä pitkän aikaa aiheuttaa tällaisen valtaisan pettymyksen. Ja juuri kun olin tutustunut ja tykästynyt lastensuojelutätiin niin hylätään. Täti halasi minua pitkään ja sanoi että olen valtavan ihana tyttö ja olisi ollut kiva että olisin pysynyt vielä sen asiakkaana.

Lupa ajaa autokoulun autolla ilman lupaa

Ajokortti tuli mutta...

No. Ajelin aamulla kello 7 ajotunnit ja opettaja sanoi että käy sitten inssin jälkeen autokoululla hakemassa todistus. Sain sellaisen itsestään selvän ajatuksen, että menen tietysti hakemaan papereita autolla, autokoulun autolla. Kello 9 inssi ja läpi meni. Katsastusasemalla kävin hakemassa vielä paperin ja ajo-opettaja muistutti että käyn siellä autokoululla sitten. Kyllä, kyllä. Ei muuta kuin muutama minuutti sitten saatu ajokortti etupenkille ja ei kun menoksi. Otin autokoulun auton alleni ja ajoin yksikseni vilkkaan keskustan läpi ilman mitään ajatusta, että onpa erikoista että inssin jälkeen oppilaat saavat ajaa autokoulun autolla ilman opettajaa. Kohautin vain olkia ja nautin siitä kun saa ajaa vapaasti. Parkkeerasin auton, ja ulkopuolella odotti kaksi autokoulun tyyppiä. Avasin oven ja huikkasin pontevasti että mä toin teidän auton. Ihmettelin että miksi tyypit nauroivat tikahtuakseen, mutta en osannut ajatella että minä olin naurun kohteena. Toinen tyypeistä sanoi että odota hetki että pian saat todistukset. Jäin autokoululle venailemaan ja pistin terkkarille viestin että kortti tuli. Vartin päästä tämä kyseinen henkilö ja ajo-opettaja tulivat ja olivat katketakseen naurusta. Ensinnäkin ajo-opettaja jäi katsarille ilman autoa. Ja toiseksi minähän otin noin vain autokoulun auton omaan käyttööni ja se oli niin hulvattoman hauskaa. En osannut edes ajatella, että minunhan pitäisi omin voimin mennä autokoululle niin kuin aina ennenkin, eikä viedä autoa mukanani.

Mutta ei se mitään. Torstaina kouluun.. Ja odotan muuten vieläkin jälkihuolto päätöstä ja ei ole pienintäkään aavistusta mikä on lopputulos. En voi asiaan enää vaikuttaa ja en viitsi murehtia koko asiaa kun en tiedä miten käy.

18 vuotta, eikä suotta!

Terveisiä täysi-ikäiseltä Superilta! Tosi ihana synttäripäivä vaikka olenkin flunssassa. Jee, siitä on vuosi viimeksi kun olin sairaana ja nyt sitten synttäreiden kunniaksi tällainen virustauti.. Mutta ei sille voi mitään. Oikeastaan ei ole mikään ihme että olen sairaana, kun miettii sitä bakteerien ja altistuksien määrää. Kaiken lisäksi vielä valtava stressi päällä joten tästähän virukset tykkäävät.

Joo, synttäripäivä lähti alkuun siitä että menin kouluun. Ja sitten sain useamman onnittelutekstarin. Puoliltapäivin terkkarin kanssa synttärikahveille ja olin tunnin verran koulusta pois.

Tämä on terkkarilta

Ja sitten sain lahjankin. Tiedätte kyllä keneltä. :D

♥

Ja 18v voi ostaa nettitikun joten synttäripäivänä hommasin senkin :D

Hain lisäksi lääkkeitä kun sain uusitun reseptin. Näitä + mianseriineja

Näitäkin.. No, en ole käyttänyt niitä kuin pari. En tarvitse niitä vielä niinkään, mutta sitten kun koulut alkaa niin uni alkaa häiriintyä. Varsinkin kun tulee syksy. Täytyy vain katsoa vähän että pidän niitä taukoja lääkkeistä, sillä kuukauden päästä on niitä yo-kirjoituksia... Toivon että saisin nukuttua luonnollisesti sillä nämä lääkkeet eivät kuitenkaan tuo sellaista normaalia unta. Mutta parempi lääkeuni kuin että en nukkuisi yhtään.

Tänne huomenna ja sitten päätetään menenkö tänne (en halua!) vai pääsenkö jälkihuoltoon.

Tämmöinenkin tuli synttäripäivänä postissa..

Täysi-ikäisyys kolkuttaa ovella

Vastaan kommentteihin vähän myöhemmin. Ensin pitää kirjoittaa tähän. Eilen illalla itkeskelin paljon mutta sain nukuttua ihan jees. Aamulla ruotsia opiskelemaan, vaikka olin hieman paniikissa ja ahdistunut. Tunnit matelivat hitaasti ja odottelin koko ajan sitä viestiä. Vasta kello yhden jälkeen kuulin kun puhelin surrasi taskussa. Kädet täristen avasin viestin, ja siinä luki näin lyhennetysti että esimies siirtää päätöksentekoa 5.8. asti. Eli en saanut suoralta kädeltä hylättyä päätöstä. Homma jatkuu näin: perjantaina menen taas sosiaalitädin luo eli saan mennä käymään sen luona. Ja maanantaina käyn aikuispuolen sosiaalitädin kanssa juttelemassa. Ja maanantaina esimies päättää koko hommasta. Kaikki on niin avoinna kuin olla ja voi. Mutta tämähän on kuitenkin ihan hyvä juttu, sillä kaikki on hyvällä tavalla avoinna. Olen huojentunut.

Jaa, postista ja viesteistä päätellen täytän 18v huomenna.. Hih,hih mainospostia pankeista ja muista organisaatioista. Onnittelevat ja lupaavat pieniä lahjoja ja muuta sälää kunhan tulen käymään niiden toimipisteessä. Olen huvittunut tästä kaikesta. Terkkari kysyi että mihin aikaan huomenna nähdään ja se elättelee toivoa että me nähtäisiin huomenna. En vain tiedä kun allakka on täynnä kaikkea. Mutta onhan tämä valtavan ihanaa!

Olen ajanut taas autoa ja tiistaina inssi. Ja vielä on melkein kymmenkunta tuntia ajoja jäljellä, joten kalenteri on autoiluakin ihan täynnä. Tekemisen puutetta ei tällä hetkellä ole missään muodossa.

Ja sain muuten lääkereseptin postissa takaisin. Mutta uusittuna. Molemmat uusittuina. Hyi, hain tänään ekan purnukan zopinoxeja apteekista. Kiellän itseäni käyttämästä niitä. Minulla on aamuisin kello seitsemältä ajotunteja, ja miettikää mitä niistä tulee, jos otan edellisiltana muutaman unilääkkeen. Olen tuohon aikaan aamusta vielä aivan lääketokkurassa ja varsinkin kun ovat tuontyyppisiä lääkkeitä jotka ovat hyvin arvaamattomia. Surkuhupaisaa jos menen inssiajoon lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Joo, joissakin asioissa pidän itseni hyvinkin tiukassa kurissa.

Hermostuneena odottelen huomista tuomionpäivää

Joo, taas yksi valvottu yö takana. Olin niin hermostunut että ravasin puoleen yöhön asti asuntoa toisesta päästä toiseen. Ja hieroin käsiä yhteen ja aivot raksutti sellaista vauhtia että naapuritkin olisivat heränneet. Aamulla nousin aikaisten ylös kun en viitsinyt maata sängyssä hermostuneena valveilla. Ja lähdin ajotunneille autokouluun. Pitkästä aikaa olin ajamassa autoa. Ajo meni ihan jees, paitsi tuli jokin aivokatkos ja lähdin punaisia valoja päin lipumaan risteyksestä kun erehdyin katsomaan vääriä valoja. Keskelle valoristeystä ehdin ja ihmettelin että miksi nuo autot ajavat melkein päälle. Sitten vasta opettaja huomasi että herran jumala mitä mä tein. Sitten opettaja peruutti äkkiä auton takaisin valoristeyksiin ja nuhteli. Vaarallinen ajatuskatko.

Ajosta sitten suoraan kouluun. Ei oikein jaksanut tuotakaan. Mietin hermostuneena jälkihuoltoa ja huomista. Laitoin sosiaalitädille vielä viestiä että muistaa huomenna sanoa pomolle että vaikka jälkihuolto on kallista niin pitää miettiä pitkällä tähtäimellä. Kyllähän minä maksan tuon lystin veroina takaisin joskus. Ja moninkertaisena. Tämmöinen pieni sijoitus ja laina minulle, maksan korkoineen kyllä takaisin.

Vaikka lähetin reseptin polille uusittavaksi, niin sieltä ei ole kuulunut mitään. Mietin että pitää varmaan käydä kysymässä apteekissa onko minulle reseptejä. Lääkkeet uhkailevat loppumisellaan, ja olen jättänyt lääkkeitä ottamatta kun ei voi olla varma milloin saan hakea niitä lisää.

Ja kela ilmoitti että saan opintotukea ja asumislisää. Vähän yli 400e. Saan vuokrat ja laskut maksettua. Ruuasta ei kannata vielä haaveilla.

Mutta huomista odotellessa..

KESKIVIIKKONA SE SELVIÄÄ!!!

Olen joutunut taas olemaan useamman päivän ilman nettiä. Tympeää kun tipahtaa melkein koko yhteiskunnasta pois. Mutta nyt toimii hetken aikaa. Pian pääsen ostamaan nettitikun joten ei kauaa tarvitse sietää tällaista.

Elikkä torstaina tepsuttelin lastensuojelun sosiaalitädille, tällä kertaa oli aika varattuna joten pääsin ovista läpi helpommin. Minulla oli papereita lainkohdista koskien jälkihuoltoa. Annoin ne kiltisti sosiaalitädille. En olisi uskonut, että se ilahtui näistä minun löydöksistäni. Siitä lähti koko homma pyörimään. Teimme päätöksen valmiiksi. Enää puuttui hyväksyntä tai hylkääminen sekä muutama allekirjoitus. Esimies päättää koko hommasta, pomo päättää millaista elämää elän seuraavat kolme vuotta. Ja raha sanelee valitettavasti tämän päätöksen. Sosiaalitäti soitti sen työparille, joka sanoi että ihanaa kun Super tuli lainkohtien kanssa ja pitää huolta omista oikeuksistaan. Kuitenkin, esimies muija päättää miten käy. Se oli valitettavasti lomalla, joten päätös jää vielä avoimeksi. MUTTA jos tämä esimies päätti että lastensuojelu maksaa minun ajokortin, niin jotenkin ajattelen että jälkihuoltokin voisi irrota helpommin. Ensinnäkin ajokorttia ei makseta kenellekään eikä siitä ole mainintaa oikein missään lain kohdassa. Jälkihuollosta on jopa lainkohtia jotka ovat minun puolellani. Mutta sossuntäti ei uskaltanut luvata yhtään mitään. Sen näkee sitten.

Perjantaina työt loppuivat. Oikeastaan voisin kirjoittaa pitkän tarinan niistä töistä, mutta vaitiolovelvollisuus sitoo minua ja nyt tajuan minkä takia heti töiden aluksi painotettiin sitä, että mitä osastolla tapahtuu, jää myös osastolle.

Ja nyt pääsenkin maanantaihin. Ruotsin abikurssi. Helvetin turhauttavaa mutta istutaan nyt taas yksi kurssi pois alta. Jotenkin se kurssi ei oikein innosta, kun on kaikkea muuta todella tärkeää meneillään. Ja taisi meillä olla terkkarin kanssa jokin riitakin. No, se on ollutta ja mennyttä.

Joo, tänään opiskelujen jälkeen tepsuttelin sosiaalitädin luo. Kello 15 menin sinne ja kello 17 sosiaalitäti kuskasi minut kotiin. Kaksi tuntia siellä istumista, huh. Jossakin vaiheessa aloin itkemään ja sen takia kesti niin pitkään. Hyi minua kun itken ihmisten edessä. Mutta jätetään tämä tunteenpurkaus käsittelemättä. Keskiviikkona selviää miten minun elämässäni käy. Pitäkää peukkuja että jälkihuolto napsastaa omalle kohdalle. Iltapäivän aikoihin saan sosiaalitädiltä viestin, jossa lukee joko hylätty tai hyväksytty. Jos minut hyväksytään, niin tapaan sosiaalitädin perjantaina ja homma jatkuu ihanasti siitä eteenpäin. Jos hylätään niin sitten todellakin hylätään ja jään heitteille. Tää on kaikki tai ei mitään. Kovat panokset laitoin tähän juttuun mutta antaa nyt mennä ja katsotaan.

Laitoin terkkarille viestiä, jossa kerroin että olin sossuntädin luona kaksi tuntia. Tyyppi soitti heti salamana ja kysyi mitä tein siellä, mikä tää juttu oikein on. Pitkästä aikaa juteltiin. Taisi vähän säikähtää että mitä on tapahtunut kun olen taas sossuntädin luona ja en ole kertonut pitkään aikaan mitä mulle kuuluu. Viimeksi kun juteltiin niin olin psyk. polille menossa. Selitin vähän tilannetta, ja se kysyi mikä se jälkihuolto on. No, googlettakoon. Terkkari puhui, että sitten kun mulla on pian ne synttärit niin voitaisiin kehitellä siihen jotakin. Jaa. En vielä tiedä onko synttärit ihana vai kamala asia. Jälkihuolto ratkaisee. Toivon parasta mutta pelkään pahinta.

Jälkihuolto?

Olen taas nukkunut sellaista ahdistunutta unta. En ole varma olenko edes nukkunut. Hyvin pinnallista torkkumista korkeintaan ollut. Työt saavat aikaan pään sisällä outoja asioita ja ei ole mitään vastapainoa työpäivän jälkeen. Eilen kun tulin töistä, niin sain yhtäkkisen ajatuksen että voisin käydä katsomassa onko sosiaalitäti paikalla. Lastensuojelu sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä, joten sinne kipaisee äkkiä. Otin laskuja ja muita papereita mukaan ja menin yksin sosiaalitoimistoon. Ulko-ovi oli lukossa ja soitin kelloa. Vastaanottotäti kysyi ovipuhelimesta mitä halusin. Hämmennyin ja sopersin jotain epämääräistä. Kyllä se kuitenkin minulle avasi oven. Pääsin tämän vastaanottotädin luokse, ja kysyin voisiko se avata minulle oven että pääsen tuosta ovesta sosiaalitädin luokse. Täti kuulusteli että miksi haluan sinne, ketä tapaan ja kuka olen. Olin hyvin hämmentynyt, kun en päässyt sosiaalitädin luokse noin vain niin kuin olin aikaisemmin päässyt. Nyt olin kuitenkin yksin tulossa ja ilman varattua aikaa, joten jouduin lähes turvatarkastukseen. Vastaanotto täti ei päästänyt minua ovista eteenpäin, vaan se soitti minun sosiaalitädille ja kertoi että tällainen tyttö pyrkii sisään. Sitten kun minun hyvät aikeeni varmistettiin niin ovet avattiin.

En oikeastaan edes tiennyt mitä tein sosiaalitädin luona. Olin yksinäinen ja se on kuitenkin ihan jees tyyppi, joten ajattelin käydä katsomassa olisiko sillä minulle aikaa. Juteltiin kaikenlaista ja puhuttiin siitä kuinka harmillista se on että mua ei huostaanotettu. En kuulu jälkihuollon piiriin joten viikon päästä loppuu tämäkin lysti. Kyselin että enkö voisi siltikin jäädä jälkihuoltoon. Sosiaalitäti sanoi että se oli kysynyt sen esimieheltä samaa, mutta sain valitettavasti kielteisen vastauksen sillä lastensuojelun jälkihuolto on niin helvetin kallista touhua joten rahasta jää kiinni. Yritän kuitenkin vielä kinuta että saisin olla jollain tavalla lastensuojelun piirissä ainakin lukion loppuun asti. Sovittiin että tulen käymään sosiaalitädin luona vielä torstaina.

Nyt olen löytänyt mielenkiintoisia jälkihuoltoa puolustavia asioita. Nuorelle voidaan järjestää jälkihuoltoa, vaikka häntä ei olisi aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai sijoitus olisi kestänyt alle puoli vuotta. Näin voidaan tukea nuorta itsenäistymisessä, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan. Omasta mielestäni täytän tämän kohdan, ja muitakin lakipykäliä löysin jotka kertovat että jälkihuoltoon voisin päästä. Kun jälkihuoltoa ei järjestetä, on tästä tehtävä erillinen, valituskelpoinen päätös. Eli tämän mukaan tästä asiasta täytyy tehdä vielä päätöskin eli en automaattisesti lennä lastensuojelusta pois!! Tämähän muuttui mielenkiintoiseksi. Kaikista paras synttärilahja olisi se, että saisin olla lastensuojelun asiakkaana lukion loppuun asti. 

Terkkari ei tiedä mitään mitä olen touhannut viimeisten kuuden viikon aikana. Se palaa maanantaina muuten takaisin töihin. No, ehkä sitten se palaa takaisin minunkin elämääni työajan ajaksi ja silloin kun on aikaa. Mutta en viitsi miettiä sitä asiaa sen enempää. Yritän ensin saada itseni jälkihuoltoon. 

Ja lähetin reseptin postissa polille kun sain sellaiset ohjeet. Saas nähdä mitä lääkkeitä uusivat. Sertralineja, zopinoxeja ja ketipinoria.. En tiedä miten ne siellä menettelevät, mutta tein niin kuin käskettiin ja resepti on matkalla polille.  

Ehkä en kuulu tähän maailmaan

Ensimmäinen viikko laitoshuoltajan töitä sairaalan osastolla takana. Työt ovat aika yksitoikkoisia ja psyykkinen kuormitus on kovaa. Mutta on siellä kuitenkin ihan jees olla ja hyvä että on jotain tekemistä. Olen siellä töissä kuten vakituisetkin, joten oma työpanos on tärkeä ja olen hyödyllinen ja tarpeellinen. Minusta on siis pitkästä aikaa jotakin hyötyä.

Olen ollut aika ahdistunut monestakin syystä ja yrittänty etsiä itselleni apua. Olen pyytänyt polilta lääkäriaikaa tai jotain muuta tapaamista, mutta ei löytynyt aikoja eikä ihmisiä. Soittelin ja kirjoittelin sosiaalitätille ja kyselin voisiko se jotain järjestää minulle. Sanoi että se ei voi muuta kuin levitellä käsiään ja pahoitella sitä ettei ole mitään tukimuotoa tarjottavana. Harkitsin että voisin mennä terveyskeskus päivystykseen, mutta valitettavasti en voi sitä tehdä kun olen kyseisessä paikassa töissä. Aivan liian kiusallista vaikka tietysti kaikilla on vaitolovelvollisuus mutta silti. Ja mitäpä tk lääkäri voisi minulle tehdä tai auttaa? Olen polin asiakas, joten lekuri ei tykkäisi edes kirjoitella lääkkeitä minulle. Mutta mulla on se ongelma, ettei mulla ole ollut kahdeksaan kuukauteen hoitavaa lääkäriä polilla. Viime polikäynnillä se pieni fakta paljastui, kun minun papereissani ei näkynyt kuka on hoitava lääkäri. Just. Käytän kahta masennuslääkettä yhtä aikaa ja ei ole hoitavaa lääkäriä edes papereissa. Sitä paitsi mulla on toista lääkettä jäljellä enää 15 tablettia eli 15 päivää. Kahdeksan kuukautta ovat lääkkeet kestäneet mutta nyt pitäisi etsiä tohtoria joka uusisi reseptin. Voisinkohan heittää paperisen reseptin uusittavaksi terveyskeskukseen? Siinä tosin on unilääkkeitä samalla reseptillä mutta senkin voisin uusia. Viime apteekkireissulla apteekkitäti sanoi että resepti pitäisi uusia ja kysyin missä sen uusin. Täti ei ollut varma uusiiko normilääkäri minun lääkityksen, vai pitääkö ottaa yhteyttä erikoistohtoriin.

Terkkarin kanssa ollaan nähty viimeisten viiden viikon aikana tasan kerran ja silloinkin lyhyesti. Siinä välissä olen lähetellyt muutaman kymmenen viestiä ja kertonut kuulumisia ja kysellyt milloin voitaisiin tavata ja mitä terkkari on touhaillut. En ole saanut kovinkaan montaa vastausta, ja terkkari on oikeastaan vain sanonut että sillä on kiire omien harrastustensa ja lomasuunnitelmiensa kanssa. En ole kovinkaan kauheasti suuttunut, lähinnä olen vain kohauttanut olkia ja ajatellut että antaa olla. On vain vähän harmi, kun olen tosi yksinäinen varsinkin kun minulle tärkeä ihminen poistui elämästäni kokonaan. Ja terapeuttikin on lomalla joten juttuseuraa kaipaisin hirveästi. Olen hieman pettynyt kun minun ja terkkarin pienet lomasuunnitelmat eivät totetuneet missään muodossa. Ei mulla ehkä olekaan ystävää, vaan terveydenhoitaja joka on kesälomalla mihin minä en kuulu mukaan. Olen yllättävän tyyni tämän asian suhteen. Ehkä se johtuu siitä että voin sanoa arvanneeni että näin tapahtuu.

Onhan tämä aika outoa, kun terkkari ei tiedä yhtään mitä olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Polireissut, työt, perhetyöntekijän poistuminen, raha-asiat, autokoulu ja oma ajatusmaailma on täysin suljettuna terkkarilta. Sitä vaan miettii, että miten tästä sitten jatketaan syksyllä vai jatketaanko ollenkaan. Jotenkin olen varmaan vieraantunut aika paljon terkkarista, varsinkin kun otan tämän pienen erovaiheen näinkin tyynesti. Mutta viisi viikkoa, ja todennäköisesti tulee olemaan yhteensä seitsemän viikkoa tällaista ei-terkkaritonta elämää, voi aiheuttaa joitakin ongelmia. Ei ole kokemusta näin pitkästä erillisyydestä. Kahden vuoden ajan oikeastaan pisin erillään olo on ollut viikon luokkaa. Jännityksellä odotan että muistaako terkkari edes minun syntymäpäivää.

Mutta joo, syksyllä siis sellainen tilanne että terapiaa 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä ovat sosiaaliset kontaktit. Siis jos terkkarin kanssa menee välit heikoiksi. Ei tähän oikein löydy mitään lohdullista sanottavaa tai ajatusta. Sosiaalityöntekijä yritti väkinäisesti lohduttaa, että voisin olla iloinen siitä että mulla on edes terapeutti ja en ole aivan yksin. Niin, simuloitu ihmissuhde joka maksaa aivan helvetin paljon ja joka hoitaa minun psyykkisiä ongelmia. Ihmissuhde josta täytyy tehdä kerran vuodessa raportti kelalle. Surkuhupaisaa mutta sossuntäti yritti löytää jotain positiivista.

ps. pääsin autokoulun kirjalliset läpi!

Minäkin pärjään

Perhetyöntekijän poistuminen minun elämästäni ottaa koville. En ole kauheasti puhunut tuosta tyypistä täällä, mutta olen siis tavannut tätä henkilöä yleensä vähintään kerran viikossa vuoden ajan. Ollaan tehty kaikenlaista, on ollut vähän sellainen toiminnalla ja tekemisellä auttava henkilö. Mutta koska työntekijä on lastensuojelun puolelta, niin joutuu jäämään pois kun siirryn pian aikuispuolelle. Ei saa enää tavata. Olen itkeskellyt valtavan paljon tätä asiaa viikonlopun aikana. Mutta ei voi mitään. Joudun taas luopumaan jostakin ihmisestä ja se aiheuttaa tällaista suruaikaa ja kauheaa tuskaa.

Viikonlopun aikana huolestuin tulevaisuudesta. Syksyllä odottaa tällainen kaamea tilanne: tapaan terkkaria muutamia kertoja viikossa koulupäivän aikana, ja sitten näen terapeuttia 2-3 kertaa viikossa. Sosiaaliset kontaktit ovat aivan helvetin runsaita ja monipuolisia! Minut ajetaan nyt niin ahtaalle, että jouduin taas käyttämään voimia tämän asian eteenpäin viemiseksi. Eli jouduin taas kitisemään omasta yksinäisyydestäni ja ilmaisemaan omaa hätääni. Laitoin terkkarille kohteliaan viestin ja lisäksi kerroin tilanteesta yhdelle luotto-opettajalle, jota olen muutaman kerran nähnyt kesän aikana. Ne yrittää miettiä yhdessä jotakin ja kehitellä ihmisseuraa.

Maanantaina menin terveyskeskuksen osastolle kello seitsemältä töihin. Olihan se vähän erilainen työ ja kaikki oli uutta. Inhottavaa läträtä desifiointiaineella ja pestä käsiä jatkuvasti. Työtä paljon, liian vähän työvoimaa ja pieni palkka suhteessa vastuuseen. Pelottavaa kun siellä jyllää noro-virus ja sairaalabakteeri. Toivottavasti en sairastu. Pari päivää nyt töitä takana ja olen päässyt aika hyvin töihin mukaan. Tai oli vähän pakko sillä huomisesta eteenpäin teen yhtä osastoa kokonaan itse, kun on työvoimapulaa ja kukaan ei ole kiinnostunut tulemaan kesälomalta töihin. Pääkoppa rasittuu näissä töissä ja univelka hieman painaa.

Perjantaina autokoulun teoriakoe. Ainakin pitäisi olla, sillä minun ajokorttihakemuksessa oli jotain häikkää vaikka mulle on kuitenkin lupa myönnetty. Ilmeisesti johtuu jostain muusta viasta kuin minusta. Vähän mietityttää miten kirjallisissa käy kun olen aika väsynyt. Minä jouduin siirtämään jälleen kerran näitä viimeisiä ajotunteja töiden takia, kun on tämä työvoimapula ja ei ole aikaa ajella autolla. Mutta ei se mitään, tuntuu kivalta kun tietää että on töissä tarpeellinen ja oma työpanos on välttämätön.

Sitä vaan miettii miten helvetissä voin olla näinkin hyvässä kunnossa että pystyn tekemään tällaisia töitä. Vaikea depressio? Sosiaalinen fobia? Nuoruusiän kehitykselliset ongelmat? Psykoterapia kolmesti viikossa? Ei näitä päällepäin kukaan huomaa enkä itsekään mieti tällaisia juttuja töissä. Totta kai tämä pärjääminen kohottaa itseluottamusta ja luo tunteen että mä pärjään missä tahansa.

Tälläkin ihmissuhteella oli alku ja loppu

Keskiviikko. Minua jotenkin jännitti lähteä polille pitkästä aikaa ja näin lyhyellä varoitusajalla. En saanut nukutuksi kuin vasta aamuyöllä ja sen takia nukuin puoleen päivään. Sitten tulikin jo kiire lähteä polille. Kun pääsin polille niin ilmoittauduin pontevasti vastaanottovirkailijalle. Tällä kertaa en mennytkään odottelemaan nuorten puolelle vuoroani, vaan minut ohjattiin lastenpuolelle. Olin aivan ihastuksissani kun näin sen odotustilan. Monen monta nallea ja pehmolelua, nukkekoti, rakennuspalikoita ja iso piirustustaulu. Olin siellä yksin odottamassa, joten otin kasan pehmoleluja viereeni ja kasasin rakennuspalikoita. Oli ihanaa olla lastenpsykiatrian puolella. En minä kehtaisi missään muualla heittäytyä näin lapseksi, mutta psykiatrian odotustilassa sillä ei ole mitään väliä. Hullu mikä hullu. Sitten minun lastenpsykoterapeutti tuli ja heitin nallet äkkiä pois sylistä.

Tänään kävin toisen kerran varaterapeutilla polilla. Se on ihan jees. Kysyin että voisinko käydä sen luona sitten kun terapiasta on taas lomaa. Muuten kyllä olisi käynyt mutta tyyppi jää virkavapaalle. Harmillista. Varaterapeutti otti käyntikorttinsa, pyyhki työnumeron pois ja kirjoitti oman henkilökohtaisen numeronsa siihen. "Sä voit laittaa koska tahansa viestiä tai soittaa. Lähden ulkomaille pariksi viikoksi, joten ei silloin kannata soittaa mutta voit laittaa viestiä. Sitten parin viikon jälkeen voit soittaakin jos tarvitset juttuseuraa." Jaa. Olen nähnyt kaksi kertaa tyyppiä joten ei ehkä ole aivan ensimmäinen henkilö jolle soittelisin kun on hätä. Mutta ajatus oli kiva ja otin käyntikortin mukaan.

Tänään jouduin luopumaan minun perhetyöntekijästä. Hyvin surullinen fiilis, kun ollaan vuoden verran oltu aika tiiviissä yhteyksissä. Terkkarin jälkeen toiseksi tärkein tukihenkilö mulle. Mutta nyt jouduin luopumaan siitä kun mulla tulee ikä vastaan. Ei enää ainakaan virallisesti voida tavata, sillä siirryn pois lastensuojelusta ja lakipykälät eivät salli tapaamisia sen jälkeen. Todella itkuinen olo ja kyllä se kirpaisee kun näistä minun vähistä ihmisistä lähtee taas joku pois. Karkeasti sanottuna kolmasosa ihmiskontakteista poistuu tämän henkilön myötä. Kiitos lainsäädännön.. Olen itkenyt tänään niin paljon etten ole kahteen vuoteen vetistellyt näin kauheasti.

Vuokra-asunnossa on ollut tähän asti supernopea valokuitunetti, mutta nyt tuli kirje että sitä ei enää ylläpidetä joten joudun ostamaan jonkun nettitikun. Huoh. No, asioin kaupassa ja löysin kohtuullisen siedettävän paketin. Mutta ylläri ylläri en saanut tilattua sitä kun olen pari viikkoa vielä alaikäinen. Voi sitä vitutuksen määrää. Jos jotain positiivista haen tästä asiasta, niin nyt ainakin löytyi yksi asia minkä takia täysi-ikäiseksi tulemista kannattaa venata. Mutta joo, onneksi valokuitu vielä pelittää.

Pyristelen vastaan väistämätöntä

HUOMENNA POLILLE!! Sosiaalitäti sai kuin saikin ajan huomiseksi polin sairaanhoitaja/psykoterapeuttia tapaamaan. Ja sain toisen ajan perjantaiksi. Olen nähnyt kerran aikaisemmin tämän sairaanhoitajan, silloin se arvioi minun edellytyksiä psykoterapiaan ja etsi minulle terapeutin. Nyt tapaan tätä tyyppiä kahteen otteeseen tällä viikolla, ja sen jälkeen se jää lomalle. Ensi viikolla voin tavata jotain toista polin psykoterapeuttia tai sairaanhoitajaa. Tämän viikon kuljen polille tutun lastensuojelun perhetyöntekijän kanssa, ja siitä eteenpäin alkaisin kulkemaan tämän sosiaalitädin kanssa, joka on mulle aika vieras. Mutta ihan kivaa päästä pitkästä aikaa käymään polilla. Toiveena olisi, että saisin tästä eteenpäin käydä polilla hieman useammin. Onneksi nuorisopoli ei katoa vaikka täytän 18v, ja pysyn siellä hoidossa niin kauan kun terapia jatkuu.

Näin tänään muuten terkkaria pitkästä aikaa. Terkkarikin sanoi että oli kiva nähdä mua ja sai kuulla miten mulla on sujunut. Muistelimme terkkarin kanssa vuosi sitten ollutta isoa palaveria, jossa oli 2 lastensuojelun sosiaalityöntekijää,  polin sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja, terkkari, isä ja minä. Hyi mikä palaveri. Niin paljon ihmisiä että olisin halunnut istua terkkarin sylissä ja laittaa silmät kiinni. Siellä mietittiin että mitä minulle tehdään. Ja siellä psykologi kertoi mitä minun psykologisissa tutkimuksissa paljastui. Terkkaria jännitti tulokset, mutta helpottui kun sai kuulla että en ole kuin vaikeasti masentunut, ahdistunut, sosiaalisesti fobioitunut, normaalin älykkyyden omaava ja hyvin epäilyttävässä perhetilanteessa elävä nuori. Ei mitään yllättävää.

Parisenkymmentä päivää lapsuutta jäljellä. Pidän siitä kiinni sitkeästi ja itkin tänään aamupäivän sitä kun joudun aikuissossuun. Sosiaalitoimeen pääsevät kaikki mutta lastensuojeluun otetaan vain suojeluksen tarpeessa olevat lapset. Haluaisin vielä että minusta huolehdittaisiin, en halua istua aikuismaisena toimeentulolaskurin edessä, vaan haluan kaivaa lastensuojelun työntekijän kanssa matoja maasta ja syödä jäätelöä. No, ei tälle voi mitään. Pakko siirtyä numerollisesti ja byrokraattisesti täysi-ikäiseksi jossakin vaiheessa.

 

Kyl me pärjätään

Tämä päivä alkoi hyvin mielenkiintoisesti, kun herään aamulla seitsemän aikaan siihen kun jokin rapsuttaa ikkunaa. Asun siis toisessa kerroksessa joten en aivan maantasalla. Avaan unisena verhoja ja säikähdän kun nuori poika seisoo tikkailla ikkunan alla ja maalaa ikkunankarmeja. Hämmentävä tilanne, vaikka ei yllättävä, sillä taloja on maalattu viime viikko joten odotinkin sitä että jossakin vaiheessa ikkunan takana on maalaripoikia. Ei se tainnut huomata minua ja vedin verhot takaisin eteen ja jatkoin huvittuneena nukkumista.

No, kun vihdoin pääsin ylös sängystä niin alkoi turhauttaa ja tympiä. Makoilin sängyssä ja join kahvia. Puolenpäivän aikoihin terkkarilta tuli viesti, jossa se kysyi kuulumisia. Vastasin että ankeaa ja ahdistavaa tämä yksinäisyys ja en tiedä mitä tekisin. Ei se vastannut mitään viestiin ja ajattelin ettei sitä kiinnosta. Iltapäivällä kävin taas lastensuojelussa asioimassa ja juttelemassa oman sosiaalityöntekijäni kanssa. Se on oikeastaan ihan jees tyyppi. Kerroin että on ankeaa olla yksin ja ahdistavaa, kun ei ole ketään kenen kanssa jutella kun terapeuttikin lomalla. Sosiaalitäti sanoi että se voisi soittaa polille ja pyytää sieltä kontrollikäyntiä heinäkuuhun. Näiden kolmen viikon aikana olisi tarkoitus päästä polille. Ajattelen surkuhupaisasti, että olen seitsemän kuukautta venannut polikäyntiä ja nyt sosiaalitäti meinaa saada mulle ajan ja näin äkkiä. Kolmen viikon sisällä heinäkuussa aika polille. Epäilen että onnistuu.. Huomenna saan tietää milloin pääsen polille pitkästä aikaa. Ja jos saan ajan, niin matkustan sinne tämän tai jonkun toisen lastensuojelun tädin matkassa. Vielä parisenkymmentä päivää saan näin hyvää palvelua lastensuojelussa. Sitten paperit siirtyvät aikuissossuun ja minua ei enää auteta kenties samalla tavalla kuin nyt.

Illalla terkkari soitti ja juteltiin. Ystäväiselläni on aika vaikeaa ja oli hyvin surullisella mielellä. En oikein osaa auttaa tai sanoa mitään järkevää. Voin vain kuunnella ja olla läsnä ja yrittää piristää omalla persoonallisella tavallani. Mutta ymmärrän nyt paljon paremmin miksei terkkarilla ole aikaa ja ajatusta viettää aikaa minuun kanssa. Ei johdu siitä etteikö sitä kiinnostaisi tai se ei tykkäisi minusta.

Now and again we try to just stay alive

Aika tuskainen viikonloppu takana. Voi kun olisi lääkkeitä, edes vaikka ketipinoreja, niin olo olisi vähän helpompi. Mutta minä en saa mitään lääkkeitä, ja jos saan niin saan niitä kahden viikon välein pienissä pusseissa annosteltuina. Helvetin holhousta tämäkin, sillä nämä lääkkeet ovat vain sertralineja ja tolvoneita. Eivät ole mitään lääkkeitä joita voisi käyttää väärin tai joilla voisi tappaa itsensä. En saa edes melatoniineja lääkäriltä, vaikka niillä on suotuisa vaikutus nukahtamiseen. Joudun ostamaan kalliita ilman reseptiä saatavia nappeja apteekista. En ole joulun jälkeen käynyt enää polilla lääkekontrolleissa tai muutenkaan tapaamassa lääkäriä. Minulla on tällainen ensiapupsykiatri, joka on käynyt koululla puolen vuoden aikana kaksi kertaa. Olen saanut vain muutaman tympeän kirjoitustehtävän tehtäväksi. Ja minun normaali lääkitys siirrettiin sellaiseksi, että saan vain kahden viikon annoksen kerralla. En tiedä enää minkä systeemin hoidossa olen. Olen vielä erikoissairaanhoidossa, joten en saa normaalista terveyskeskuksesta lääkkeitä ainakaan apteekkarin puheiden perusteella. Olen nuorisopolin asiakkaana ilmeisesti senkin jälkeen kun täytän 18v. Haluaisin säännöllisiä lääkärin tapaamisia, niin kuin mulla pitäisi olla mutta kun ei ole. Terkkaria ei kiinnosta se, että haluaisin polille lääkekontrolleihin sillä se ei halua kuskata mua sinne. Ei ole aikaa eikä kiinnostusta. Ankeaa että mulle maksetaan kolme viikkokertaa terapiaa ja polilla kukaan ei halua tietää miten terapia etenee. Tai miten lääkkeiden kanssa sujuu. Elokuussa kun lomat loppuvat, ajattelin keksiä jonkin keinon millä saisin polilta lääkäriajan ja mieluiten myös sosiaalipalaverin. Ja se ei minua hetkauta oli terkkari mukana tai sitten ei.

Olo on surkea, kun en ole nähnyt terkkaria pitkään aikaan ja terapeuttikin lomalla. Ei ole mitään järkevää tekemistä eikä ketään kenen kanssa jutella. Olen hieman vihainen terkkarille, kun se on näin räikeästi unohtanut minut. Mutta en jaksa laittaa sille viestiä tunteistani tai anella tapaamista. Jos se ei ole kiinnostunut minusta tai minun ajatuksistani, niin siinäpähän sitten on. Terkkari on kiinnostunut vain minusta kun sille itselle parhaiten sopii ja sillä on aikaa. Mutta silloin kun kaipaisin terkkaria, niin se ei edes vastaa viestehin vaan jättää minut omilleni.

Olen ollut kauan aikaa ihan hyvinvoiva ja suhteellisen tyytyväinen. Mutta nyt kun terapiasta on taukoa, niin luisun taas tuttuun masennuksen kuoppaan. Huoh. Terkkaria ei kiinnosta. Ketään ei kiinnosta. Ei ole edes ketään.

Arvasin että näin käy

Kirjoitan vähemmän vaikka aikaa olisi kirjoittaa enemmän. Ja asiaakin olisi, mutta aina kun yritän kirjoittaa niin ajattelen että ihan paskaa tekstiä ja pyyhin kaiken pois. Mietin myös mitä järkeä on pitää blogia kun mulla ei ole oikein rohkeutta kirjoittaa ja tuottaa tekstiä. Olen niin epävarma kaikesta.

En ole nähnyt terkkaria kolmeen viikkoon. En ole käynyt viikkoon terapiassa. En ole oikeastaan jutellut kenellekään saatika nähnyt ketään ihmistä. Lähinnä olen maannut sängyssä ja välissä lueskellut lehtiä. Välillä olen noussut ylös ja katsonut jakson breaking bad-sarjaa netistä. Ja sitten jatkanut makailua. Käynyt jossakin vaiheessa ostamassa ruokaa kaupasta. Mua on alkanut tympiä ruokakaupassa käyminen. Vitun tylsää ostaa samantyyppistä ruokaa viikosta toiseen. En tykkää ruoanlaitosta ja köyhällä budjetilla mennään. En tykkää oikeastaan edes syömisestä silloin kun olen yksinäinen ja masentunut.

Terkkari on lomalla ja ei se ole oikein kiinnostunut minusta. Olen kolmen viikon aikana useampaan otteeseen kysynyt voitaisko nähdä ja milloin nähdään. Mutta ei koskaan ole aikaa. En jaksa enää kinuta näkemistä. Olen aika eristäytynyt ja ajatukset eivät oikein pysy kasassa. En saa oikein ajatuksista kiinni kun lentävät niin kovaa ohitse. Parempi niin, sillä en ole kiinnostunut miettimään omia ajatuksiani.

Oikeastaan kaikki menee päin helvettiä tällä hetkellä. Terkkariakaan ei kiinnosta joten vitut kaikesta.

Jotain loppui, jotain alkaa

Kahden viikon uraputki hautausmaalla päättyi. Yllättävän surullinen asia, sillä ehdin jo tottua työpaikkaan ja sen ihmisiiin. Eilen loppui myös terapia hetkeksi. Sekin hieman suretti mutta ei niin paljoa kuin odotin. Mutta ensi viikolla voi hieman ahdistaa, kun ei ole terapiaa missä purkaa ja käsitellä asioita. Viisi viikkoa lomaa terapiasta ja niin paljon ehtii tapahtua sen aikana.

Nyt vietän siis kaksi viikkoa lomaa. Mulla on paljon asioita hoidettavana mutta uskon että asiat järjestyvät. Täytyy hoitaa asioita kelan, lastensuojelun, sossun ja autokoulun kanssa. Raha-asioita kaikki. Kuukauden kuluttua täytän 18v ja nämä byrokraattiset asiat tuntuvat hieman mutkikkailta. Autokoulu ei ole vieläkään lähettänyt toista tuhannen euron laskua ja mun pitää saada se pian, oikeastaan todella pian. Lastensuojelu maksaa ne laskut suurimmaksi osaksi siihen asti kun täytän kahdeksantoista. Lisäksi ongelmia aiheuttavat nämä työntekijöiden kesälomat. Vaikka mulla on tämä lastensuojelun päätös siitä että ne maksavat mun ajokortin, niin se päätös on voimassa vain siihen asti kun olen alaikäinen. Sen jälkeen tulevat laskut ovat mun oma murheeni.

Toinen raha-asia pitää hoitaa kelan kanssa. Opintotuki, asumislisä ja eläke. Kaikki pitää hakea uudestaan ja mietin että pitäsikö varata aika kelan toimistosta. Tosin viimeksi kun asioidin henkilökohtaisesti kelassa, niin tiskin takana oli hyvin ei-empaattinen ja epäkohtelias henkilö.

Elokuun alussa joudun sitten aikuissossun puolelle ja pelkään jo valmiiksi sitä käyntiä. Ensinnäkin se toimeentulolaskuri ei tule tykkäämään siitä kun saan elokuun alussa hieman rahaa tilille. Mutta ne rahat mitä mulla on tilillä niin ovat varattu autoon. Ne kuitenkin lasketaan toimeentulotukeen mukaan. Ilmeisesti mun pitää hassata kaikki rahat ennen sossun käyntiä että tili näyttää nollaa.

Näiden kahden lomaviikon jälkeen menen terveyskeskuksen osastolle töihin. Kaksi viikkoa siellä ja sen jälkeen viikko ruotsin abikurssia. Vituttaa mutta tarvitsen tuota kurssia jo ihan senkin takia että saisin kurssisuorituksen lukioon. Harmittaa kun autokoulu menee päällekäin kurssin kanssa ja joudun siirtämään viimeiset kahdeksan ajotuntia myöhemmäksi elokuulle. Mutta ei se haittaa kun ei vielä ole autoa. Olen muuten ruotsin kurssilla silloinkin kun täytän 18v. Wuhuu...

Ruotsin pänttäyksen jälkeen vain pari lomapäivää ja sitten takaisin kouluun. Katsoin ekan jakson lukujärjestystä ja näyttää aika tympeältä. Normaalin koulunkäynnin ohella täytyy valmistautua myös kirjoituksiin. Hämmentävän jännittävä tilanne. Viikko koulun alkamisen jälkeen jatkuu myös terapia. Ajatuksena on jatkaa jouluun asti eli ensimmäinen vuosi terapiaa kolmesti viikossa.

 

Sitten kun ihminen on kaatanut viimeisen puun, saastuttanut viimeisen vesipisaran, tappanut viimeisen eläimen ja pyydystänyt viimeisen kalan, hän tajuaa, ettei rahaa voi syödä

Kirjoittaminen jäänyt vähän vähemmälle. Asiaa olisi mutta kesätyöt väsyttävät kehoa ja mieltä. Maanantaina sain lämpöuupumuksen töissä. Join liian vähän vettä ja liikaa kahvia ja tein turhan ahkerasti töitä. Ei se ollut mitenkään vaarallinen uupumus, mutta mietin kyllä päivystykseen lähtemistä mutta kylmä suihku ja vesi auttoivat. Maanantaina terkkari suuttui mulle kun en ollut pitänyt siihen yhteyttä juhannuksen aikana. Oli ollut kuulemma hirveän huolissaan ja purki sitä vihaisena mulle. Suutuin terkkarille takaisin ja siitä se riita pitkästä aikaa lähti käyntiin. Tiistaina olin puolet työpäivästä lepolomalla maanantain uupumuksen takia, ja sinä aikana saimme terkkarin kanssa riidan sovittua ja juteltua läpi. Tosin kaikki tapahtui puhelimessa ja en ole melkein kahteen viikkoon nähnyt terkkaria.

Ja sitten pääsenkin jo keskiviikkoon asti. Koko päivän töissä ja aivan helvetin kuuma mutta olin nyt viisaampi ja pidin taukoja ja join riittävästi vettä. Mutta sitten koittikin terapia. Puhuimme kaikenlaista, miten terapia on sujunut ja mitä pitää vielä työstää. Kun terapia-ajasta oli kulunut puolet niin sanoin terapeutille että haluan lähteä kotiin. Yhtäkkiä kaikkia voimat valahti ja sanoin että tahdon pois. Terapeutti hämmentyi ja ehkä vähän säikähti että mikä mulle oikein tuli. Kysyi mikä vei multa yhtäkkiä kaikki voimat. Sanoin vain etten jaksa ja väsähdin ja sanoin haluavani pois. Terapeutti päästi lähtemään vaikka ei oikein ymmärtänyt tilannetta. Näin ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Mutta nyt tällainen tapaaminen. Olin vain niin ahdistunut kun mielessä pyöri jatkuvasti se että terapeutti jää lomalle ja toiseksi viimeinen tapaaminen. Ahdistuin ja pelkäsin itkeväni joten oli parempi karata paikalta. Mutta perjantaina on se viimeinen tapaaminen. Ymmärrän ja tiedän lomista mutta tää on mulle aivan uusi tilanne.

Ja tänään töissä aivan mielettömän upea salama-show. Hiton pelottavaa kun salamat nuolevat kymmenen metrin päässä maata ja mietin kuinka vaarallista olisi kävellä ulkona. Sähköt poikki ja pimeää. En ole koskaan ollut näin lähellä salamoita.

Aika väsynyttä tekstiä taisi olla...

Pikku päivitys

Kesätöissä koko viikko ja kiirettä on pitänyt. Maanantain ja tiistain leikkasin yhtä hiton nurmikkoa. Ja töiden jälkeen kävin terapiassa ja terkkarin porukan kanssa katsomassa superpesistä. Keskiviikkona suuntasin autokoulussa radalle. Puoli seitsemältä aamulla lähdettiin sadan kilometrin päässä sijaitsevalle radalle, ja minä ajoin menomatkalla hyvin reipasta vauhtia. Olimme vartin etuajassa radalla, ja autokoulun opettaja sanoi että ajeltiin ilmeisesti moottoritietä pitkin kun vauhti oli sen mukaista. Tietysti opettaja myös moitti ylinopeudesta.

Vielä viikko näitä töitä ja sitten vaikeat ajat koittavat. Terapeutti jää lomalle ja olen aivan sekaisin pelkästä ajatuksesta. En oikein tiedä miten suhtautuisin asiaan. Se on hämmentävää ja pelottavaa. Hämmentävää, kun tyyppi jota olen puoli vuotta tavannut kolmesti viikossa katoaa viideksi viikoksi ja ei ole mitään yhteyttä. Pelottaa miten selviän kun en voi purkaa pään sisältöä terapeutin kanssa.

Juhannus oli ankea mutta selvisin siitä. Olen kuitenkin hieman käärmeissäni terkkarille.

Höpöjä asioita

Itkeskelin sitä kun joudun ensi viikolla kesätöihin ja en näe terkkaria enkä perhetyöntekijää. Olen murheellinen. Vielä kuusi kertaa terapiassa käymistä ja itkettää kun tulee viiden viikon terapiatauko. Olen puoli tavannut terapeuttia kolmesti viikossa ja pisin tauko on ollut viikon mittainen. Nyt tulee kerralla viisi viikkoa taukoa. Lisäksi heinäkuussa terkkari lomalla. Perhetyöntekijä kyllä käy, mutta se käy vain siihen asti kunnes täytän 18v. Sitten lakipykälät kieltävät tapaamiset. Surullista.

Mietin että voisinkohan tehdä jonkinlaisen kesäisen kortin tai muuta sellaista terapeutille? En tiedä onko se soveliasta tai onko se jotenkin outoa.

Olen käynyt sellaisissa palavereissa, joissa on terkkarin ja minun lisäksi psykiatrinen sairaanhoitaja. Ollaan mietitty kesää ja sitä miten pärjäisin sen. Terkkari on kertonut, että osaan kirjoittaa nätisti ja sairaanhoitaja innostui ja ajatteli että voisin kirjoittaa vaikka novelleja tai vaikka perustaa blogin. Siitähän terkkari innostui ja ajatteli että blogin kautta saisin jotain juttuseuraa ja saisin ajan kulumaan kun kirjoittaisin. Hymyilin mielessäni, ja teki mieli kertoa että olen jo vuoden päivät kirjoitellut blogia, ja terkkari on saanut lähes pääosan minun kirjoituksissani. Muuten olisin voinut kertoa minun pikku harrastuksestani, mutta jos terkkari saisi tietää niin se innostuisi hieman liikaa ja kertoisi blogista muillekin ihmisille. Terkkari on sellainen höpöttävä höpönassu.

Palaverissa mietittiin mitä haluaisin tehdä kesällä. Sairaanhoitaja mietti että miten olisivat festarit tai muut sellaiset nuorten tapahtumat. Ei minua enää sellaiset kiinnosta. Nyt haluan muumimaailmaan ja katsomaan eläintarhaan eläimiä. Haluan onkia ja kaivaa matoja maasta. Haluan kiljua possujunassa. Haluan tehdä asioita joita en ole saanut lapsena tehdä. No, eilen toteutin tuon matojen kaivamisfantasian. Super, (lähes) 18v, lähti perhetyöntekijän kanssa kalaan ja hyppäsi ojan yli pellolle kaivelemaan matoja. Ei ollut lapiota mukana joten käytin puiden keppejä apuna ja kaivelin aivan innoissani multa roiskuen matoja. Mutta en löytänyt yhtäkään otusta joten kalastaminen jäi sillä kertaa siihen. 

Kolmisen viikkoa olen käyttänyt kelo-cotea ja ei mitään apua. Ei mitään eroa kelo-cotella hoidettujen ja ei-hoidettujen arpien välillä. No, jos oikein suurennuslasilla katsoo, niin ehkä pientä apua on ollut, mutta tosin se voi olla lumevaikutusta.

Ilmoittauduin kansalaisopiston ruotsin abi-kurssille. Toivottavasti se kurssi toteutuu ja tulee porukkaa riittävästi, sillä tuon kurssin takia otin yhden kesätyöviikon pois kalenterista. Pari tyyppiä kun tulisi vielä mukaan niin minä nostaisin osakkeitani ruotsin yo-kirjoituksissa. Intensiivistä ruotsin pänttäämistä 40 tuntia kuukautta ennen kirjoituksia. Ja saisin kaupan päälle hyväksytyn kurssin lukioon. Melkein rukoilen että tuo kurssi toteutuu.

Muuten, millaisista kursseista saisi lukiossa myös hyväksytyn kurssin? Siis sellaisista koulun ulkopuolisista kursseista niin kuin esim. noi kansalaisopistot. Hygieeniapassista saa, mutta en vielä tiedä milloin saisin mahdollisuuden suorittaa sen. Ja tietysti autokoulusta tulee kurssi.

Liikaa stressiä ja kaniineja

Liikaa stressiä..

Liikaa paineita..

Liikaa kirjoja..

Liikaa kesätöitä..

Liikaa lääkkeitä..

Liikaa viiltelyjälkiä...

Tuntuu että kirjoitukset painavat päälle, vaikka niihin on vielä monen monta viikkoa aikaa. Käytän älyttömästi energiaa stressaamiseen. Voin istua pitkään pöydällä ja tuijottaa ruotsin kirjakasaa, mutta en saa tehtyä asialle yhtään mitään. Katselen vanhoja terveystiedon yo-kokeita, ja tajuan että en osaa mitään muuta kuin jokerikysymyksiä. Sellainen käsite kuin antioksidantti on ihan tuttu, mutta en osaa selittää sitä ja stressaannun. Näin painajaisia terveystiedon yo-kokeesta. Istuin salissa ja tajusin etten osannut mitään ja vedin kaikkiin papereihin rastit päälle ja lähdin pois. Se oli niin todentuntuinen, ja herättyäni olin hetken aivan pökerryksissä, kun mietin että kirjoitinko jo terveystiedon vai en.

Olen pelannut tennistä ja hullaantunut siihen. Voi kun olisi enemmän pelikavereita.

Olen antanut terkkarille lempinimen. Kaniini. Välillä epäilen omaa mielenterveyttäni ja pääni kummallista sisältöä. No, ei terkkaria haittaa vaikka kutsun sitä kaniiniksi silloin kun olen höpsöllä päällä.

Kaniini näyttää taitonsa ja ankanpoikanen pörhistää ylpeänä sulkiaan

Keskiviikkona teimme terkkarin kanssa pienen ja ihan ok reissun. Kävimme edellisessä asuinpaikassani hakemassa tavaroita. En kerro siitä sen enempää, mutta ihailen terkkarin sosiaalisia taitoja ja sitä että se vaan osaa olla ihmisten kanssa. Kaikenlaisten ihmisten kanssa. Terkkari sanoi että niin kauan kun tietyt ihmiset käyttäytyvät suhteellisen kiltisti minua kohtaan, niin sekin kohtelee niitä tyyppejä kivasti. Mutta jos tietty tyyppi alkaa haukkumaan minua niin terkkari puolustaa mua.

Tuon reissun jälkeen terkkari lähti viideksi päiväksi reissuun muualle päin Suomea. En kerro tuostakaan sen enempää, mutta tänään terkkari ja sen porukka esiintyi uutisissa, teeveessä. Ylpeä olen. Pörhistän jokaisen ankanpoikasen sulan kun olen niin ylpeä terkkarista.

Minun loma on alkanut ihanasti. Paras kesälomaviikko ikinä. Kaikkea kivaa pientä tekemistä ja touhaamista ja olen ollut hyvällä mielellä. Olen niin onnellinen.

Kaniini hätääntyi kun ankanpoikanen voi pahoin

Ensimmäinen virallinen kesälomapäivä koulusta. Siltikin herään aikaisin aamulla ja tassuttelen koululle. Syynä oli pikku palaveri kesän suhteen, jossa oli mukana sosiaalitätejä, polin tyyppejä ja terkkari. Eipä siellä mitään ihmeempää ilmennyt. Terkkari oli tulostanut minun hassuja tarinoita ja esitteli ylpeänä ankanpoikasten kuvia. Ja olen muuten saanut yhdestä opettajasta kaverin. Voin kuulemma tulla sen luokse kesällä. Jännää.

Helvetin helle hellii. Vihaan sitä kun ei voi pukeutua ihaniin ja paljastaviin asuihin koska viiltelyjäljet ovat esteettinen haitta. Onneksi tänään oli viileämpää. Makasin silti sängyssä pitkälti koko päivän. En saa oikein öisin nukuttua ja olen väsynyt. En ole syönyt moneen päivään oikein mitään kun ahdistaa. Terkkari tuli käymään päivällä minun luona ja vei mua vähän ulos ihmisten ilmoille. Terkkari ulkoilutti minua ja vei kauppaan katselemaan asioita ja ihmisiä. Hetken aikaa ihan jees, mutta sitten ahdistuin suunnattomasti ja sanoin kaupassa järkyttyneenä että mennään jo pois. Terkkari hätääntyi kun minä jähmetyin yhtäkkiä seisaalleni ja menin ihan lukkoon. Vei minut autoon ja kyseli hämmentyneenä että mikä minulle tuli yhtäkkiä. Olin paniikissa ja huonovointinen, joten en vastannut mitään vaan pyörittelin päätäni hämmentyneenä. Terkkari ajatteli että mitä helvettiä äsken tapahtui. Ensin ihan mukavaa, mutta sitten Super jäätyy paikalleen ja vaipuu johonkin tilaan, menee paniikkiin. Sanoin vain että haluan kotiin. Terkkari oli hätääntynyt ja jatkoi kyselemistään. Näinkö jotakin ahdistavaa? Sanoiko hän jotakin ahdistavaa minulle? Suutuinko jostakin sille? Jatkoin pään pyörittelyä. Terkkari kierteli autolla kylää kun ei halunnut vielä viedä minua kotiin. Olin niin helvetin outo. Sitten aloin voida vähän paremmin ja juttelin muista asioista. Terkkari rauhoittui kun palasin takaisin tähän maailmaan. Pääsin kotiin ja hämmentynyt terkkari ajoi takaisin omiin töihinsä.

Olin itsekin vähän hämmentynyt tuosta kohtauksesta. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta nyt oli aika paha kohtaus. Paniikkikohtaus ja pahoinvointi yhdessä. Johtuu lääkkeistä tai siitä kun en syö lääkkeitä. Lopetin sertralinit kokonaan muutama viikko sitten. Ja tolvonit lopetin viikko sitten kun reseptillä ei ollut enempää. Ihan yhtäkkiä jouduin lopettamaan tolvonit. Kolme kuukautta käytin niitä putkeen ja sitten naps, lääkkeet loppuivat kaapista. Kerroin hyvissä ajoin lääkärille että pian lääkkeet loppuvat. Mutta silti en saa niitä lisää. Ei tuollaisia lääkkeitä saisi lopettaa kuin seinään. Reilut puoli vuotta olen ollut ilman omalääkäriä. En ole puoleen vuoteen käynyt polilla. Lääkitys on kaikkea muuta kuin tasapainossa. Kerroin terkkarille että mistä mun kohtaus todennäköisesti johtui ja se vähän rauhoittui kun kuuli syyn. Terkkari otti yhteyttä lääkäriin ja oli samaa mieltä että tarvitsisin lääkärin nuorisopsyk.polilta. Mutta kun ei ole resursseja niin ei ole. Olen tipahtanut priorisoinnissa häntäpäähän. Vuosi sitten loistin ensimmäisten hoidettavien joukossa. Terkkari hätääntyi kuitenkin niin paljon minun kohtauksestani, että lupasi hankkia minulle lääkekontrollin lääkärin kanssa. Hyvä. Voin tehdä tilauslistan lääkärille siitä, mitä nappeja tarvitsen.