Sivut

perjantai 13. toukokuuta 2016

Laitoshoidossa

Tällä hetkellä olen elämäni ensimmäistä kertaa laitoshoidossa psykiatristen ongelmien vuoksi. Jotenkin elämää rajoittavaa ja tuntuu että koko ajan on joku hoitaja vieressä. No, viikonloppuna pääsen kotilomalle. Ja saan käydä koulussa tekemässä tenttejä mutta siihenkin pitää olla lupa ja on tietty aika minkä saan olla pois laitoksesta. Toisaalta tämä on ihan hyvä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pienistä palasista rakennan elämäni polkua



Hei kaikille!

Kirjoittaminen houkuttaa. Haluaisin jakaa omaa elämäntarinaani muille ihmisille ja toimia jollain tavalla elävänä esimerkkinä siitä, miten traumaattisista elämäntapahtumista, koulukiusaamisesta ja mielenterveyden ongelmista voi selvitä takaisin normaaliin yhteiskuntaan. Tämän blogin kirjoittaminen alkoi kun olin 16-vuotias. Nyt olen pian 21-vuotias nuori nainen. Muutaman viime vuoden olen ollut poissa blogimaailmasta. Haluaisin palata ja rakentaa jotain uutta. Ainoa este on oma uskallus jakaa asioita, jotka ovat henkilökohtaisia ja kovin kipeitä. Silti, kirjoittaminen ja asioiden jakaminen on niin kovin terapeuttista. Traumaattiset elämäntapahtumat kuuluvat menneisyyteen. Ne eivät enää toistu vaikka niitä muistelisikin.

Joka tapauksessa avaan hieman elämän arkkuani, vaikka olenkin ollut poissa täältä.

Mitä kuuluu 21-vuotiaalle nuorelle naiselle?

Opiskelen yliopistossa päätoimisesti. Elän yksikseni. Tulen toimeen kuntoutusrahalla. Käyn psykiatrisessa hoidossa yhä edelleen. Nyt tosin paljon vähemmän verrattuna entiseen. 2,5 vuotta kävin tiiviissä psykoterapissa, joka loppui koska halusin aloittaa opinnot. Elämä on monella tapaa muuttunut. Paljon hyviä asioita, jotka ovat kannatelleet ja korjanneet minua. Mutta jotkin asiat ovat vielä taakkana joita kannan päivästä toiseen mukanani.


study, study hard, and school -kuva


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Uutta tai ehkä ei

Pitkä tauko takana, en tiedä jatkanko kirjoittamista täällä ja olen tehnyt jo pientä pohjaa uuteen blogiin, joka käsittelee samoja teemoja kuin tämäkin. En tiedä vielä alanko kirjoittaa sinne.

Joka tapauksessa. Olen pian parikymppinen nuori nainen. Lukio käytynä, nyt pidän välivuotta tai olen työttömänä, miten kukin asian mieltää. Olen psykiatrinen nuori. Lastensuojelun asiakas. Koulukiusattu. Traumatisoitunut.

Yo-kevään jälkeen muutin "lastensuojeluasunnosta" hieman isompaan kotiin. Olin koko kesän, kolme kuukautta, täysipäiväisesti töissä. Se oli elämäni paras kesä. Pääsen melko varmasti samaan paikkaan töihin ensi kesäksi. En tavannut kesällä juurikaan hoitajia enkä käynyt terapiassa. Töiden loputtua oli kuukauden verran hieman huonompi jakso kun ei ollut koulua eikä töitä. Sen jälkeen aloin opiskelemaan ja miettimään tulevaisuutta. Tällä hetkellä minulla on päämääränä päästä yliopistoon, farmasian tiedekuntaan. Valitettavasti en ole lukenut lukiossa kemiaa, joten työtä teettää kouluun pääseminen. Olen itse yrittänyt opiskella ja laskea kemian laskuja. Aika usein olen väsynyt tähän opiskeluun ja välillä se on mulle sellainen pakkomielle. Kolmisen kuukautta se on tällaista. Toivottavasti tästä kaikesta pinnistelystä on palkintona mieleinen opiskelupaikka.

 Elämä on aika hyvällä mallilla. Vaikka on vaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja nuoruusiän kehitykselliset vaikeudet diagnoosina, niin aika hyvin olen päässyt eteenpäin. Itsetuhoajatuksia hyvin harvoin. Voi mennä jopa kuukausi ilman itsetuhoisia ajatuksia kun aikaisemmin ne olivat läsnä joka hetki!

Minulla on paljon hoitajia. Psykiatrejakin on kaksi. Kaksi vuotta olen käynyt kolmesti viikossa terapiassa, mutta nyt yleisen yhteiskunnallisen taloustilanteen takia käyn "vain" 2 krt/vkossa. Toivottavasti taloustilanne kääntyy nousuun minun terapiatunnista säästämällä! Olen ollut vuoden aikana useamman viikon kuntoutusjaksoilla jotka ovat olleet antoisia ja niitä jaksoja on vielä tulevaisuudessakin.

Minua jännittää tulevaisuus. Mitä jos saan opiskelupaikan, mitä jos en saa. Pitää muuttaa ja mistä saan apua/rahaa muuttamiseen. Voin ehtiä saada opiskelujen ajaksi kuntoutusrahan. Voin saada hoitajia tulevasta opiskelukaupungista. Toivon ja yritän niin kovasti että saan opiskelupaikan, sillä en halua toista välivuotta.







tiistai 25. helmikuuta 2014

Tiivistävä päivitys

Varmaan voisi ajatella, että olen ollut nämä kolme tai neljä kuukautta psykiatrisella osastolla, kun ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. No, en ole ollut. Jotenkin kirjoittaminen jäänyt muutenkin vähemmälle, (päiväkirjat yms.) kun ei ole ollut tarvetta kirjoittaa ajatuksia ja tunteita paperille, vaan on pystynyt puhumaan kaikista asioista auttavien tahojen kanssa. Vuosikausien sulkeutuneisuus ja puhumattomuus ovat hävinneet ja olen saanut luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Olen alkanut muuttua näkyvämmäksi ja luonut yhteyksiä ihmisiin. Mutta jotenkin nyt lukulomalla tuli innostusta ja aikaa päivittää blogia. Tosin voi jäädä vain hetkellisesti tai mistäpä sen vielä tietää..

Oon nyt suorittanut kaikki lukion kurssit eli päättötodistus valmistui "normaaliin" aikaan. Ei ollut mikään pakko käydä koulua tai tehdä opintoja "normaalien" nuorten tahtiin. Loput kirjoitukset vielä edessä. Lopputuloksen pitäisi olla hyvä ja hyvät paperit on tulossa. Pidän kuitenkin suunnitellun välivuoden ja teen töitä, kerään rahaa ja luen pääsykokeisiin. Ja tietysti on kolme kertaa viikossa psykoterapiaa (niin, toinen vuosi yhtä tiivistä terapiaa menossa), sosiaalitätejä, psykiatreja ja psykiatrisia sairaanhoitajia. Tietysti terkkari on tiiviisti menossa mukana yhä edelleen!

Vointi on kohentunut huimasti, ja pikku hiljaa voi miettiä, että olen sairastanut vaikeaa masennusta, mutta nyt voin paremmin. En ole ikuisesti masentunut vaan siitäkin voi parantua. Traumaattisia kokemuksia ja niiden käsittelyä on vielä paljon edessä, ja ne tulevat vaikuttamaan vielä pitkään (kenties lopun elämää), mutta niiden kanssa oppii elämään ja lopulta niistäkin voi löytyä uusia voimavaroja itselle.

Joo, tää paranemistahti on ollut huimaa, mutta väliin on mahtunut monta kymmentä takapakkia. Itsetuhoisuutta on ollut jonkin verran, mutta verrattuna aikasempiin vuosiin niin itsetuhoisesti ajatteleminen ja toimiminen ovat vähentyneet hirveän paljon.

Toivottavasti tästä pääsi hieman kärryille kuulumisista, vaikka tosin paljon on tapahtunut viikkojen kuluessa ja välillä on ollut vaikeampaa ja välillä vähän helpompaa.




maanantai 24. helmikuuta 2014

Joopa joo, blogiin voisi kirjoitella ja kenties jatkaa tätä jos lukijoita vielä innostaa. Pitkä poissaolo takana ja pitkät tarinat kerrottavana. Ainakin hengissä nähtävästi olen!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vihdoinkin päivitystä..

Pitkiä kirjoitustaukoja.. Mietin lopettamista mutta pitää nyt katsoa mitä tekisi tämän suhteen. No, kirjoitan nyt vähän kuulumisia..

Eli joo, käyn aina vaan kolmesti viikossa terapiassa ja koulun jälkeen iltapäivät ja illat menee pitkälti tuohon terapiassa hyppäämiseen. Olen saanut hetki sitten ihan upouuden LASTENSUOJELUN perhetyöntekijän. Korostan tuota lastensuojelua, sillä minuthan työnnettiin aikuissossuun vaikka olin kyseistä asiaa kohtaan vastahakoinen. Olen taas "erikoistapaus" kun sain tällaisen perhetyöntekijän. Tämä aiheuttaa vähän probleemaa lastensuojelun ja aikuispuolen välillä, lähinnä rahojen suhteen, ja pientä alkukankeutta on ollut havaittavissa. Oikeastaan täytyy sanoa että halvemmaksi, helpommaksi ja minulle miellyttävämmäksi olisi tullut se jälkihuoltoon pääseminen.

Ja olen pyytänyt lastensuojelupaperit luettavaksi. Minulla on tällaisia tutkimuksia menossa omasta menneisyydestäni ja ajattelin selvitellä asioita. Ex-sosiaalitäti lupasi pakata muutaman viikon sisällä niitä minun papereita ja toimittaa ne minulla. Mietin vain että miten se ne minulle toimittaa kun tuntuu riskialttiilta lähettää iso kasa äärimmäisen salattuja lastensuojelupapereita postissa. No, ei niitä normaalissa kirjekuoressa edes mahdu lähettämään. Postipakettia odotellessa..

En ole tainnut mainita sellaista pikku juttua, että kirjoitin kirkkaasti ja mainioilla pisteillä terveystiedosta laudaturin.. Opiskelusuunnitelmiakin on jo mielessä vaikka en tiedä lähdenkö niitä heti keväällä toteuttamaan.

Ja ls:n paperit tuli.. Kauheaa luettavaa ja paljon herätti ajatuksia ja tunteita. Satoja papereita vaikka olin suhteellisen lyhyen aikaa kyseisen paikan asiakkaana. Kiikutin pinkan terkkarille ja se vähän selaili niitä ehkä hitusen järkyttyneenä ja halusi pitää paperit työhuoneessaan niin etten lukisi niitä yksikseni. Terkkarin suojelua, vaikka eihän se menneisyys siitä muuksi muutu vaikka ei saisi lukea itse sitä.

Juttelin terapeutille näistä ls:n papereista, ja sekin vähän järkyttyi ja tunnin jälkeen se sanoi että kuule Super, saako hän halata sua. Hämmennyin hetkeksi mutta en kehdannut kieltää asiaa. Outoa kun pitää halia.

Ja sitten tämä hiton joulu joka tunkee sisään ovista ja ikkunoista jo lokakuussa. En tiedä minne menisin kyseisenä ajankohtana. Olen miettinyt ulkomaanmatkaa jonnekin lämpimään, mutta eihän sitä toimeentulotuen avulla aurinkorannoille mennä. Mutta pakoon tahdon tätä joulua. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa vaihtoehto on se että pyrin psykiatriselle osastolle joulun ajaksi. Muuta hoitopaikkaa ja turvaa ei tunnu olevan tarjolla varsinkaan nyt kun lastensuojelun asiakkuus on loppunut. Terkkaria karmii ajatus siitä että minut pitäisi laittaa osastolle jouluksi ja sen mielestä se on se viimeinen vaihtoehto. En minäkään osastolle haluaisi mennä kun olen ihan hyvässä kunnossa ja en varsinaisesti ole "osastokamaa", mutta joulun aikana tarvisen jonkinlaisen hoitopaikan jossa on turvallista olla. Mutta terkkari yrittää keksiä ja etsiä jotain parempaa ratkaisua niin, että sen ei tarvitse tuntea surua siitä että olen joulun sairaalassa.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Kaikkea enemmän tai vähemmän höpöä

Viikko alkoi sosiaalitoimistossa vierailulla, ja oli taas se aika kuukaudesta eli toimeentulotukijuttujen tekemistä. Joo, ne antaa rahaa kyllä yllättävän paljon ja sanon aina etten mä nyt niin paljoa tarttisi. Mutta minkäs sille mahtaa ja hyvähän asia tämä on. Saan ostaa ruokaa riittävästi ja ei tarvitse käyttää energiaa rahasta murehtimiseen. Hassua kun ne laittaa vain tilille rahat ja ne ei kirjoita mitään maksusitoumuksia niin kuin lastensuojelu teki. Saa siis käyttää rahat miten haluaa ja mihin haluaa vaikka tietysti tiliotteesta pystyy katsomaan mihin suurin piirtein ovat rahat menneet.

Ja sitten soittelin poliisiasemalle siitä syystä, kun ajokortti ei ole vieläkään tullut postissa. Ja kas kummaa, kortti on poliisin hyllyssä kun ne eivät tienneet mihin se pitää lähettää. Virastotäti suuttui minulle, kun kortti on kuukauden päivät virunut laitoksella, ja uhkaili että jos ajan autolla niin saan oikeussyytteen ja pari lainkohtaa vielä siihen päälle. Anteeksi, oikeussyyte siitä syystä että minulle ei ole ilmoitettu että kortti ei tulekaan postissa vaan se onkin laitoksella? Voi elämä tätä touhua!

Tämän hirvittävän rikoksen seurauksena jouduin tutustumaan uuteen perhetyöntekijään (!) päivää aikaisemmin. Sossuntäti sanoi että menen odottamaan lastensuojelun puolelle tätä perhetyöntekijää niin, että se löytää minut. Ihanaa! Pääsin pitkästä aikaa lastensuojelun ovista sisälle ja jäin sopivaan kohtaan venailemaan jos sattuisin näkemään entistä lastensuojelun sosiaalitätiä. Ja kyllä, parin minuutin kuluttua näin kun se käveli käytävällä lukitun oven takana ja heilutin kättä kuin hullu niin että se huomaisi minut. Ja kyllä, se huomasi minut ja tuli kyselemään kuulumisia minulta. Kerroin ihan innoissani kaikesta. Mutta sitten se taas palasi lukitun oven taakse ja en kehdannut kysyä, että voisinko tulla sinne sen kanssa hetkeksi juttelemaan. Mun piti kysyä siltä että voisiko se tavata minua silloin tällöin ja olla minun sosiaalitäti kun olisin tykännyt siitä. Mutta se jäi kysymättä ja aika hölmö kysymyshän se olisi ollut. Silti, pitää kysyä tulisiko se minun yo-juhliin...

Joo, tarkkailin siinä pitkän aikaa niitä ohi kulkevia sosiaalitätejä ja havahduin aina kun joku meni vierestä ohi että olisiko tämä se perhetyöntekijä. Lopulta se tuli ja ensivaikutelma oli ihan hyvä. Kai tämä on ihan jees tyyppi.

Ja eilen oli sitten iso palaveri jossa mukana kaikenmoisia otuksia aina sosiaalitädistä psykiatriseen sairaanhoitajaan. Terkkari taas höpötti kaikkea ja minä istuin sen vieressä huolehtimassa ettei se puhu liian höpöjä juttuja. Taas huomasin kuinka hyvin terkkari tuntee minut ja se osaa lukea jo aika paljon silmistä ja katseesta minun ajatuksia. Palaverin jälkeen kävin vihdoinkin poliiseilta hakemassa ajokorttini ja tällä kertaa virastotätinä oli vähemmän hapan tyyppi, joka ei kysellyt sen enempää eikä uhkaillut oikessyytteillä.

Ja joudun vetämään näistä raha-asioista hieman takaisin.. Nimittäin ajokortti ja auto vie niin paljon rahaa tällä hetkellä että huh, huh. Ajoneuvovero, liikennevakuutukset, ajokortti, pieni kasko, bensat... Kaikkea tuollainen menopeli vain tarvitsee että sillä laillisesti pääsee kulkemaan.

Ja ainiin!! Tämä perhetyöntekijä on LASTENSUOJELUN PERHETYÖNTEKIJÄ!!! Mut heitettiin aikuissossun asiakkaaksi ja silti napsin lastensuojelun palveluita yhä edelleen.. Tämä on sitä rahojen säästöä ilmeisesti.. Mutta en valita vaikka tuntuu hieman turhalta säätämiseltä tämä kaikki.