Asioita joita ei koskaan mieti ennen kuin ne tulevat omalle kohdalle

En tiedä mistä kirjoittaisin, mistä edes aloittaisin. No, paniikkikohtausten takia olen ollut koko viikon sairaslomalla. Ja kouluun meno on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Maanantaina olin menossa psyk. polin lääkärille akuuttina tapauksena, mutta peruin ajan kun pelotti. Eli en siis mennyt polille. Tiistaina olin jo puolimatkassa menossa kohti päivystystä mutta en uskaltanut. En ole siis itsetuhoinen tällä kertaa vaan kärsin vaikeista paniikkikohtauksista.

Uskalsin tänään käväistä koululla, kun minulla oli palaveri terkkarin ja sairaanhoitajan kanssa. Lääkäriä oli myös konsultoitu ja tohtorin mielestä jos tilanne ei parane pian, niin minulle kirjoitetaan rauhoittava bentsodiatsepiini resepti. En oikein tykännyt ajatuksesta kun on jo unilääkkeitä käytössä. Joten tykästyin että mielummin otan vastaan psykososiaalista tukea. Eli toisin sanoen juttelimme ja suunnittelimme terkkarin ja sairaanhoitajan kanssa miten minä voittaisin ahdistuksen. Toimivia suunnitelmia tuntui löytyvän ja huomenna olisi tarkoitus kokeilla koulussa olemista. Tehtiin muutamia pieniä salaisia juttuja, mitkä helpottavat minun oloa ja luovat turvaa. Hassua millaisia pikku konsteja ja pieniä asioita tuolla koulumaailmassa voi tehdä että ahdistuneiden oppilaiden olo helpottuisi. Näitä ei edes tajua kukaan ns. vähemmän ahdistunut oppilas. En itsekään ole koskaan tajunnut ja laittanut merkille näitä pikkujuttuja. Nyt vasta kun itsellä alkoi paniikkokohtaukset häiritä näin sairaalloisesti koulunkäyntiä, niin tajuaa että miksi tiettyjä asioita tehdään. Tai jos joskus tulee miettineeksi, että onpa tuolla opettajalla kummallisia tapoja, niin nyt sitä miettii että tässä voi olla kyse vähän muistakin asioista eikä kaikki ole niin kuin ajattelisi.