Näin tänään muuten terkkaria pitkästä aikaa. Terkkarikin sanoi että oli kiva nähdä mua ja sai kuulla miten mulla on sujunut. Muistelimme terkkarin kanssa vuosi sitten ollutta isoa palaveria, jossa oli 2 lastensuojelun sosiaalityöntekijää, polin sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja, terkkari, isä ja minä. Hyi mikä palaveri. Niin paljon ihmisiä että olisin halunnut istua terkkarin sylissä ja laittaa silmät kiinni. Siellä mietittiin että mitä minulle tehdään. Ja siellä psykologi kertoi mitä minun psykologisissa tutkimuksissa paljastui. Terkkaria jännitti tulokset, mutta helpottui kun sai kuulla että en ole kuin vaikeasti masentunut, ahdistunut, sosiaalisesti fobioitunut, normaalin älykkyyden omaava ja hyvin epäilyttävässä perhetilanteessa elävä nuori. Ei mitään yllättävää.
Parisenkymmentä päivää lapsuutta jäljellä. Pidän siitä kiinni sitkeästi ja itkin tänään aamupäivän sitä kun joudun aikuissossuun. Sosiaalitoimeen pääsevät kaikki mutta lastensuojeluun otetaan vain suojeluksen tarpeessa olevat lapset. Haluaisin vielä että minusta huolehdittaisiin, en halua istua aikuismaisena toimeentulolaskurin edessä, vaan haluan kaivaa lastensuojelun työntekijän kanssa matoja maasta ja syödä jäätelöä. No, ei tälle voi mitään. Pakko siirtyä numerollisesti ja byrokraattisesti täysi-ikäiseksi jossakin vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti