Normaaliin elämän virtaan

No, se mun terkkarille antama lahja oli ilmeisesti tosi jees kun sain palautteena että mä oon kultainen tyttö ja lahja veti ihan sanattomaksi. Tuntui ihan hyvältä kun sai piristettyä toisen päivää.

Ja mites mun joulu on mennyt? Niin. Ei ole kauheasti muistikuvia mutta hengissä ollaan. Joulunpyhät olin oksennustaudissa ja en syönyt mitään, en edes suklaata. Kun tuosta taudista tokenin niin alkoi päänsisäinen oksennustauti eli ahdistus ja masennus vyöryä niskaan. Päivät on sinnittelyä ja yritän selvitä iltaan asti. Sitten onkin ihanaisten lääkkeiden vuoro. Sitten saan olla koko yön ah, niin ihanassa vapaudessa.

"Oi, miten rakastankaan bentsoja: ne ovat parempaa kuin viina, parempaa kuin seksi, ehdottomasti parempaa kuin ruoka. Sitä vajoaa sumuun, ruumiista tulee raskas ja lämmin, katala maailma haipuu anteeksiantavaan utuun, aivot pehmenevät pumpuliksi ja sammuvat viimein, ajatusten jauhanta loppuu, loppuuloppuuloppuu loppu." Ann Heberlein "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää"

Jossakin vaiheessa postiluukusta tipahti kutsu psykoterapiapolille järjestely- ja ohjauskäynnille. Psykodynaaminen psykoterapia täältä tullaan. Oikeasti mä joudun venaamaan vielä reilut puoli vuotta ennen kuin terapia käytännössä tulee mahdolliseksi. Kaikki laillistetut terapeutit on niin helvetin kaukana ja en pysty matkustamaan kahta kertaa viikossa terapiaan joten ei mahda mitään.

Pian se alkaa. Liikunnan toinen pakollinen kurssi. Ei pysty. Liian sosiaalista, liikaa viiltelyarpia, olen liian laihakin. Mä jätän koko paskan väliin. Ensi vuoden murheena sekin kurssi. Koulu menee jotenkin vaan päin helvettiä. Tai oikeastaan mä vaan vaadin iteltäni liikoja, yritän pysyä normaalien ihmisten mukana ja kahlata kurssitarjotinta normaalissa vauhdissa. Kyllä mä tykkään koulusta ja niistä rutiineista mutta masennus ja ahdistus kalvaa ja raastaa sisäpuolella ja se tekee kaikesta pelkkää sinnittelyä.

Lahjoja

Tassuttelin tiistaina terkkarin luo vaikka olinkin edelleen vähän suuttunut. Me vaan juteltiin ja soiteltiin muutamille ihmisille. Ilahduin ihan hirveästi kun sain kuulla että saan lastensuojelulta, punaiselta ristiltä ja MLL:ta paljon joululahjoja. Muutamia erilaisia lahjakortteja ihan kelpo summilla ja sitten vielä leffalippuja. Tuli tosi onnellinen fiilis kun sain noin mukavia muistamisia jotka tulee ihan oikeasti tarpeeseen.

Olen hyvällä tuulella kun sain terkkarinkin kanssa asioista järjestykseen. On kiva tietää ettei se unohda mua loman ajaksi vaan mäkin kuulun sen jouluun ja mun olo vaikuttaa senkin filikseen. Terkkari sanoi että voin laittaa sille viestiä tai soittaa sillä sen mielestä pahinta on tietämättömyys ja se ettei tiedä missä meen ja millä olotilalla. Mun mielestä se olisi tosi kauheaa jos terkkari sulkisi kaikki yhteydet loman ajaksi, toivottaisi hyvät lomat ja sanoisi että nähdään sitten ensi vuonna. Mutta onneksi se ei unohda mua tai ainakin toivon niin.

Mutta nyt vähän joulusta. Tässä on lahja terkkarille vaikka en tiedä että tykkääkö se tästä.

Vähän suklaata..

Sitten tämmöinen kirja..

Tää on lasinen ja toivottovasti ihan kiva..

Tää on kortti vaikka ei oo kovin jouluinen..

Tätä en ehkä laita tai en oo oikein varma..

How to say how I feel?

Lupasin mennä perjantaina terkkarille mutta jätin taas väliin. En tiedä mitä se ajattelee tästä mun kummallisesta käytöksestä. En mä oikein itekään osaa sanoa että mistä tää johtuu mutta jotenkin oon vaan vähän vihainen sille. Pienet pettymykset kasaantuivat vaan niin mahdottoman suuriksi ja en osaa tehdä muuta kuin tätä välttelyä. No joo, olin eilen kuitenkin kaupassa ja pyörin ajatuksissani hyllyjen välissä. Yhtäkkiä terkkari porhaltaa toiselta käytävältä uhkaavasti kohti. Se tervehtii ja en osaa muuta kuin häipyä äkkiä paikalta ja mennä suoraan sanoen piiloon. Säikähdin niin hirveästi ja päänsisäinen tunnemyrsky laittoi mulle jalat alle. Terkkari on varmaan hyvin hämmentynyt mun kummallisesta käytöksestä.

Tänään kuitenkin tassuttelin terkkarin luo hyvin suuttuneessa mielentilassa. Juteltiin siinä hetki ja se sanoi että mulla on jouluvitutus joka silläkin on. Mua alkoi vähän hymyilyttää sen höpsö ilmaisu ja sitten terkkari sanoi että meidän pitää perustaa jouluvitutus ryhmä. Onko vapaaehtoisia jäseneksi? No joo, olin terkkarille kuitenkin vihainen ja tiuskin sille ja väitin kaikkea mahdollista vastaan. Terkkaria vaan hymyilytti mun pieni tiikerimäinen käytös. Lopuksi kun olin lähdössä terkkari sanoi että tuu sitten huomenna uudestaan. Olin ärsyyntynyt "No ehkä tuun, ehkä en". Terkkari vastasi että kyl sä tuut kun mä sanon niin. Niinpä niin..

Kovin helppoa on vajota hetkiin joissa tunne on valhetta

Kiitos teille kilteille ihmisille kommenteista. Te olette varmaan säyseitä ja kesyjä tyyppejä.

Pienet asiat piristävät. Terkkarin halaamiset kantaa eteenpäin. Yksi pieni yllätys mahtui vielä päivään kun sain opettajalta tsemppi viestin vähän yllättäen. Minun lempiopettaja vaikka en edes ole sanonut sille mitään ja oon ajatellut ettei se edes tiedä mun nimeä. Siltikin sain siltä äärimmäisen nätin viestin joka oli tehty puhtaalla hyvyydellä ja pienellä kannustuksella.

Ja sitten vähän polilääkäri reissusta. Siellä puhuttiin masennuksesta ja mun masennus on ollut lääkärin mielestä hyvin vakava-asteista, mutta nyt se on muuttanut muotoaan ja vaihtunut ahdistukseksi. Mutta se ei ilmeisesti ole huonoa asia, sillä masennus on nyt käsiteltävämmässä muodossa ja nyt ei ole pelkästään tyhjä olo. Terkkari myötäili asiaa ja sanoi että mulla on alkanut tulla tunneaaltoja ja ne asiat vaan tulee mieleen käsiteltäväksi. Olin hyvin hämmentynyt kun sain ensin kuulla että mun masennus on ollut hyvin vaikea-asteista mutta se on alkanut muuttaa muotoa. Mutta on se ihan lohdullista että tämmöinen muodonmuutos kuuluu ihan ns. normaaliin parantumiseen. Lääkäri sanoi että tähän vaiheeseen liittyvät monet tunteet voivat vyöryä ja pulpahtaa esiin pienemmästäkin altistuksesta. Nyt on tärkeää että mä en yritä liikaa pinnistellä tunneaaltojen kanssa vaan mietin, vaikka terkkarin kanssa, että miksi tämmöinen tunne tuli. Sitten se kysyi pitkästä aikaa että onko mulla ollut itsetuhoisia ajatuksia. En oikein osannut sanoa mitään muuta kuin emmä tiiä.

Sain uudenlaisen lääkeohjeen. Nostan sertralinia ja heitän ketipinorit pois. Ja sitten sain lisää unilääkkeitä mutta niitä pitää käyttää satunnaisesti ja eikä saisi kovin pitkää putkea kerralla käyttää. Ja vain korkeintaan yksi tabletti yöksi. Kyllä mä tiedän että mun pitää oikeasti vähentää nukahtamislääkkeiden käyttöä, sillä niiden tehot on kadonneet. Mutta kun pitää pari yötä taukoa välissä niin lääkevaste on törkeän hyvä ja niistä saa ison avun kun ei tarvitse nukkumisen kanssa tapella.

Tällainen pieni tyttö helposti häviää. Jos tuuli tarttuu hiuksiin, voi kauas lennähtää

Eilen illalla kaikki alkoi vaan hajota. Kaikki ongelmat ja tunteet kasaantuivat vaan liian isoksi torniksi jonka pienikin vastoinkäyminen hajottataisi. Nukkuminen on taas vaikeaa vaikka käytän otankin nukahtamislääkkeitä. Aamulla heräsin horroksesta olin vaan etten enää jaksa. Jäin sänkyyn makaamaan ja keksin opettajille poissaoloselityksiä jotka lähetin viestillä. Tuli painostavaa viestiä takaisin ja kurssien hylkääminen nousi esiin. Olin niin väsynyt ja ajattelin ottaa lisää lääkkeitä ja nukkua koko päivän. Laitoin kuitenkin terkkarille viestiä etten tuu kouluun ja että poissaolot karkaavat käsistä. Se soitti takaisin ja kysyi että mikä on. En mä tiiä, on vaan paha olla. Terkkari alkoi jankkaamaan, että se tulee nyt käymään mun luona. Kielsin pitkään, mutta pakko oli myöntyä, sillä se oli päättänyt tulla käymään. Ei auta, äkkiä sängystä ylös ja vähän itseä heränneeseen muotoon. Ja kyllä, terkkari vaan tuli kuin tulikin käymään. Keskellä päivää tyyppi tuli mun luo ja mun takia.

Terkkari yritti päästä perille että miksi mulla on paha olla. Itkin toisella puolella pöytää ja vastailin hauraalla äänellä emmä tiiä. Se vähän ihmetteli kun en ollut käynyt sen luona pitkään aikaa. "Ooksä mulle vihainen tai petttynyt muhun? Kyllä sä voit sanoa suoraan sillä en mä siitä hajoa. Ei sun tarvi kertoa syytä kun sanot että ootko vai et?" No, en mä oikein osannut vastata kysymykseen, sillä ei mulla oo mitään syytä olla vihainen mutta silti tunnen niin. Jotenkin väärää.

Lopuksi terkkari silitti mun selkää. Ja sitten se koppasi mut halaukseen. "Sä taidat tarvita halausta ja et varmaan saa haleja riittävästi. Mä halailen paljon ihmisiä ja joskus paha olo voi johtua halipulasta". En osannut sanoa mitään ja olin vain velttona lahnana sen syleilyssä. Mutta oli se silti mukavaa vaikka en osannut kuin olla siinä ja itkeä.

Love the way lie

Puoli päivää vielä jaksoin ja sitten laitoin terkkarille suutuspäissäni viestin: Mä oon muuten vielä olemassa. Ärsyttävää odotusta mutta vastausta ei kuulu. Enhän mä oikeastaan edes kysynyt mitään joten miksi odotin vastausta? Pari tuntia jaksoin venailla ja sitten hipsuttelin kohti terkkarin ovea ihan vain katsomaan että onko se edes paikalla. Valitettavasti tiedustelureissu lopahti siihen kun terkkari tuli juuri ennen sen huonetta käytävällä vastaan. Se katto mua silleen että missäs sä oot ollut kun ei oo kuulunut mitään. Terkkari kuitenkin vain tervehti ja sanoi että oota hetki. En sanonut mitään vaan olin jo aikeissa karata pois kun sain jo selville että se oli töissä. Olin jo puolimatkassa kun terkkari huusi ovesta että tuu vaan Super. Olin kahden vaiheilla mutta valitettavasti käytävältä porhalsi vastaan opintoohjaaja ja se kuuli kun mun kutsu kävi terkkarille. Ei siinä vaiheessa voinut lähteä karkuun.

Kun pääsin sen huoneeseen niin odotin että se puhuu heti siitä mun viestistä. Mutta ei se mitään sanonut ja aattelin ettei se ollut huomannut sitä. Terkkari sanoi että se oli ihmetellyt kun mua ei ollut näkynyt moneen päivään. Jaa. Ihmettely ja välittäminen on vähän eri asia. Se kyseli kuulumisia ja vastasin mieltä osoittavasti kaikkeen joko emmä tiiä tai en kerro. Mikset sä kerro? Kyl sä tiiät. Mutta miksetsä voi kertoa kun on niin vaikea auttaa jos ei tiedä? Onko jotain tapahtunu vai johtuuko tää ku ei olla nähty moneen päivään? Ei sua edes vittu kiiinnostaa helvettiäkään että mitä mulle oikeasti kuuluu, sä vaan sanot ja sanat on sanoja mutta teot on tekoja joita et kuitenkaan tee. Sä vaan valehtelet. Mmmm.. Emmä oikein halua kertoa.. Huippukohta oli se, kun terkkari alkoi kertoa että voin sanoa sille ja sille tyypille valkoisia valheita. Terkkari sanoi että se opettaa mua käyttämään valkoisia valheita. Ja arvatkaa mitä ensimmäisenä mietin, mutten tietenkään sanonut? Paljonko sä käytät mun kohdalla valkoisia valheita.

Silti etsimättä löydät mut

Kaheksan päivää ja en oo tavannut terkkaria. Viime viikolla sillä oli liian kiire ja nämä kaksi viimeistä päivää oon tietoisesti vältellyt sen huonetta. En jaksa roikkua siinä ja olla jotenkin kiinni sen avussa. Ja sitten jotenkin mua kiinnostaa tietää, että jos en käy sen luona niin kuin ennen niin mitä se tekee? Unohtaako se mut tosta noin vaan kun en oo muistuttumassa omasta olemassaolostani? Vai lähteekö se etsimään mua käytäviltä? Tällä viikolla tulee vuosi täyteen siitä, kun tapasin terkkarin ja en oo kertaakaan tullut ajatelleeksi, että mitä jos en enää aktiivisesti kävisi sen luona. Tää on hyvin outo kokeilu mutta mä haluan nähdä että mitä
tapahtuu. Huomenna vielä koulua ja sitten monen päivän loma. Katotaan niin tyyppi ei edes laita viestiä. Tuskin sitä oikeasti kiinnostaa. Mutta sittenpähän sen tietää. Eihän tyyppi edes tiedä oonko vielä hengissä.

En tiedä mitä mulle kuuluu. Pysyn kasassa kun saan levähtää öisin. Oikeastaan on hyvä tietää että jos alkaa elämä käydä raskaaksi niin voi edes nukkua. En jaksa koko ajan pohtia kaikkea turhaa, omaa elämää.

Busier than ever

Neljä päivää ilman nettiä ja ilman tietoa että mitä teille kuuluu. Oon ollut autuaan tietämätön mitä muiden, myös teidän, elämässä menee. Mutta ärsyttävin asia on se, että sain tänään vasta tietää että oon hyvin lähellä poissaolojen takia saada hylätyn kurssista. Mutta mitä helvettiä, kaikkiin poissaoloihin on hyväksyntä terveydenhoitajalta. Siis seitsemän tuntia pois kurssilta, josta saisin aivan helposti kiitettävän muuten mutta kun ei kelpaa kun yksi tunti liikaa oltu liikaa pois. Täytyy neuvotella jos saisin vaikka sadalla esseellä korvattua yhden tunnin.

Viime viikko oli muuten vauhdikas ja täytyy vähän selvittää ajatuksia tänne. Tämmöinen pieni pikakertaus. Nyt vasta oon huomannut kuinka tärkeää päänupin kannalta on kirjoitella.

Maanantaina tapasin viimeksi terkkarin silleen kunnolla. Long time no see. Mulla meni ihan helvetin hyvin. Tiistaina odottelin että oisin päässyt kysymään siltä terapiasta mutta odotteluksi se jäikin. Turhauttavaa. Keskiviikkona oli terapiaa 90minuuttia. Se oli juuri sellaista kuin odotinkin. Mä puhun ja se kuuntelee mutta ei silleen kerro omasta elämästään mitään. Siitähän sille maksetaankin. Torstaina venailin kahteen otteeseen terkkarin ovella mutta ei niin ei, kiire. Perjantaina kävin myös kahteen otteeseen odottelemssa mutta kun ei ehdi niin ei vittu ehdi. En mä oikeastaan oo terkkarille vihainen mutta vähän turhauttaa.

Tänään en jaksanut mennä edes katsomaan onko terkkari paikalla. Oon pitkästä aikaa flunssassa ja lähdin koulusta suoraan kotiin lepäämään. Täällä mun asunnossa on ihanan lämmin ja viihdyn vallan mainiosti patterien lähellä.

Tää postaus on varmaan aika sekava, osittain johtuu siitä että on niin paljon kerrottavaa. Mutta kuitenkin, seuraavaksi lääkkeisiin. Oon käyttänyt omaa lääkesekoitustani koko viikon. Ensin illalla yksi ketipinor ja tunnin päästä zopinox nappi eli juuri ennen nukkumaanmenoa. Nukkuu hyvin ja ilman hourailuja. Mulla menee siis vain yksi tabletti unilääkettä iltaisin mikä tuntuu jo lottovoitolta. Ja ei tarvi stressata että riittääkö lääkkeet kuinka monta yötä sillä nehän riittää. Oon tosi pirteä päivisin kun nukun lääkkeillä niin loistavasti. Mutta en tiedä että kauanko toi annostus toimii. Jos käytän pelkästään zopinoxeja niin mun pää menee aivan sekaisin ja tulee lieviä hallusinaatioita. Verhot liikkuu, kuviot vääristyy, elovena paketin tyttö lähtee liitelemään. Ei mua kiinnosta katsella joka yö mitenkä asunnnossa alkaa elämään. Nukun mielummin ja sen takia ketipinor sopii lisäksi hyvin.