Depressiosta regressioon

Abiturientti Super haluaa, että terkkari alkaa lukemaan hänelle satukirjoja. Terapian tuoman regression innoittamana juttelin terkkarin kanssa, ja kerroin että haluan tehdä sellaisia lapsellisia juttuja ja kokea sellaiset elämykset mitkä lapsena jäivät puutteelliseksi. Sitten kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen mainitsin että olisi kiva jos joku lukisi minulle satukirjoja, voisin itse tuoda omat kirjat, jos vain joku lukisi. Terkkari ajatteli ensin että voisinhan itsekin lukea niitä kirjoja, mutta kun ei se ole sama asia! Jonkun pitää lukea minulle ja haluan tehdä myös muitakin lastenjuttuja. Terkkari kysyi haluanko värittää värityskirjaa tai pelata jotain lautapelejä. Innostuin heti ajatuksesta ja mielessäni kannoin kaikkia leluja ja tavaroita terkkarin huoneeseen. Valitettavasti ainut ongelma on se, että satutunneille on vaikea löytää aikaa työpäivistä. Se ei ollut mikään yllättävä fakta, sillä tiedän kyllä että tällaiset erikoiset jutut eivät mahdu työnkuvaan. Mutta seuraavassa palaverissa nostetaan tämä asia esille, ja mietitään pitäisikö ja onko hyväksi antaa minun taantua.

Tänään kerroin häpeissäni terapeutille näistä minun päähänpistoistani, ja kysyin onkohan tästä minulle haittaa. Terapeutti höpötti taas siitä todennäköisesti monille tutusta sisäisestä lapsesta. Ja loppujen lopuksi terapeutti ehdotti että se voisi lukea minulle satuja jos muilla ei ole aikaa. En oikein innostunut ajatuksesta, sillä se kuulostaa kummalliselta. Ajattelen että teen näitä lapsellisia juttuja muiden ihmisten kanssa, ja terapeutin kanssa voin työstää ja käsitellä miltä ne ovat tuntuneet. Ja ehkäpä terkkari voi joskus lukea jonkinlaisen pienen pätkän kirjasta minulle.

Se on jotenkin ihanaa tajuta, että näillä paniikkikohtauksilla ja ahdistuksella on jokin merkitys ja ne kumpuaa jostakin. Kaikki mielen liikkeet kietoutuvat nätisti yhteen. Sairaalahoito ja rauhoittavat lääkkeet olisivat olleet ihan turhia juttuja, kun terapeutinkin sanojen mukaan kykenen valtavan hyvin ratkomaan mielen sisäisiä ongelmia.