Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Just let you know that I'm all alone

Yksinäisyys ja pitkä loma. Voiko enempää ahdistaa? Makaan sängyssä kun ei oo mitään rakentavaa tekemistä. Terkkari kyselee miten menee ja vastaan jotain epämääräistä mistä ei saa mitään käsitystä. En jaksa puhua kun ei siitä oo enää mitään hyötyä. Liian myöhäistä, yritä 9.8. uudestaan.


Yritän kehitellä jotakin tekemistä. Tarkotuksena oli siivota opiskelun jäännökset pois mutta se oli aivan liian ahdistavaa. Harmittaa kun en ehtinyt saada sitä yhtä opettajaa kiinni että oisin voinut kysyä siltä kesän aikana suoritettavistä kursseista. Harmittaa kun en ehtinyt käydä opolla. Harmittaa kun en ehtinyt toivottaa kenellekään opettajalle hyvää lomaa. Harmittaa kun en ehtinyt nähdä terkkaria. Tuo harmittaa kaikista eniten kun olin varautunut puhumaan aivan kaikki asiat selviksi. Olisin halunnut kertoa kaiken ja puhua niistä asioista mistä en ollut vielä pystynyt puhumaan. Mutta näin siinä sitten kävi. Kaikki loppui kuin seinään.


En oikein tiedä mitä pitäis nytten ajatella. "Super et sä oo yksin". No kyllä mä aikasta yksin vaan oon. Tukihenkilö oli kaunis ajatus mutta eipä siitä oo vielä mitään tietoa. Eipä se paljon mieltä lämmitä jos kerran viikossa tulee viesti jossa kysellään miten menee. Ja vastaus aina ahdistuneen surullisena että ei kovin hyvin. Nyt on loma ja kyllähän loman pitäis piristää ja siitä on helppo selvitä. Kyllä sen pitäis olla ihanaa kun ei tarvi herätä kouluun ja voi valvoa yöttömiä öitä ulkona. Lisäks voi uida ja grillata ja pyöräillä ja vaikka mitä muuta mukavaa! No niinpä, ei tarvi herätä yhtään mihinkään. Mä valvon muutenkin öisin. Hukuttaudun pian kun meen yksin uimaan. Ei kannata edes kokeilla mitään mukavaa yksin. Mä en ymmärrä miten mulle voi sanoa etten mä oo yksin. Mitä se oikein edes tarkottaa? Jos mulla ei oo enää ketään kaveria eikä ketään ihmistä jonka kanssa vois viettää lomaa niin oon mä aikasta yksin vissiin. Tai onhan mulla kesätöitä ja istutan kukkia. Kukathan on eläviä olioita joten en oo yksin. Mä käyn kaupassa jossa on muita ihmisiä joten enhän mä oo yksin, enhän? Voi olla sellainenkin huima sosiaalinen kontakti että tervehdin kassaneitiä. Ja se tervehtiin takaisin. Sosiaalinen yhteys luotu. Super, et sä oo yksin! Varmaan aika ärsyttävä postaus

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ohi on

Kai sitä nyt voi sanoa että ohi on. Viimenen koe ja that's it.

Saan tukihenkilön heinäkuuks ainaskin. Onpas pelottavaa. Mietin jo millanen se mahtaa olla. Mitä jos en tuukaan sen kans juttuun? Nyt sekin jo ahdistaa. Voi apua kun tässä on niiin paljon kaikkea uutta ja pelottavaa. Ei meinaa ajatukset pysyä kasassa yhtään.

Hain tänään lisää lääkkeitä apteekista. Mun tarkotuksena oli ottaa yks 30 tabletin pakkaus mutta ei niillä ollut niitä ja se apteekkari anto mulle 100 tabletin pakkauksen ja samaan hintaan vielä. Nyt aloin miettiä että olikohan toi ihan laillista? No jaa, halvalla kun sai niin mikäs siinä. Eipähän tartte hetkeen apoteekkiin  mennä. Muutesta vaan, aloin omin päin napsimaan vaan 50mg vaikka olis tarkotus syödä 100mg. Mulle oli jo 75mg aivan liikaa ja toi viiskyt sopii mulle hyvin. Mutta täytyy kyllä myöntää että mulla on aivan liikaa noita lääkkeitä kaapissa kun syön vielä puolet vähemmän kuin sais.


Huomenna terkkari soittelee joten ei aivan yksin tarvi kaikkea pohtia. Nyt vasta sen tajusin että ei helvetti, maanantaina se olis niinkun kesätöitä. Kukkia istuttamaan 7:00 ---> 
Kirjat vaihtuu kukkiin. Rutiinit on muuten samat kun herään samaan aikaan ja tuun kotiin takas samaan aikaan mutta aivan erilainen päivä muuten.

Aika tyhjät fiilikset kun ei tarvikaan illalla miettiä mitään koulujuttuja. 10 kuukautta tauotta on pitänyt jotakin kouluasiaa miettiä. Kaikki lomatkin on joutunut jotakin tekemään. Mutta yhtäkkiä ei tarttekaan tehä mitään. Syksyllä mulla oli kauhea pino kirjoja hyllyssä mutta nyt se ammottaa tyhjyyttään. Vau, mä oikeesti oon päntänny jokasen noista kirjoista. Sen joudun myöntämään, että minä idiootti tilasin jokaikisen kirjan kahta päivää ennen koulun alkua netistä. Kauhea riski laittaa melkein kuussataa euroa kirjoihin kun en oo päivääkään vielä ollut lukiossa. Mutta hyvä puoli oli se ettei tarvinnut kertaakaan miettiä mitään koulukirjoja vuoden aikana. Mutta joo, aika helvetin outo olo kun tarvi mitään lukea.


tiistai 29. toukokuuta 2012

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

I'm gonna live my life. Wait, I don't have it. Sorry

Taas minä kirjotan tänne. Ei voi mittään että oon näin heikko.

Tänään ollut niin pelottavan ahdistava päivä etten vaan osaa tehdä mitään. On kuuma ja aurinko paistaa ja minä vedän verhot eteen ja makaan sängyssä. Uskaltauduin käymään pihalla ja se oli aivan liian ahdistava kokemus etten tee sitä enää uudestaan. Mä en pysty elämään tälleen koko kesää. Jos jään totaalisen yksin niin en tuu selviämään. Mä oon miettinyt että miten paljon tarvisisin jotain no, seuraa vissiinkin ja oon tullut siihen tulokseen että aivan helvetin paljon. Jotenkin aattelin että jos mä kerran viikossa tapaisin jotakuta niin ei se taida riittää. Tyyliin tunti viikossa jonkun toisen seurassa ja loppuviikko sitten yksin. Huoh, valitettava totuus on se, että tarttisin lähestulkoon joka päivä jotakin seuraa. En pärjää enää yksin enkä uskalla ollakaan enää oikein yksikseni kun ajatukset alkaa suuntautua aikasta itsetuhoseen suuntaan. Tää seuraava viikko tulee olemaan todennäköisesti todella rankka. Huominen on täys mysteeri. Sellasen yhtälön pitäis pyöriä huomennna kun poli, terkkari, sosiaaliviranomainen ja yks opettaja vielä. Niistä muodostuu yhteensä superin kesäloma. Tai ainakin pitäis muodostua. Välillä haluan että huomenna ratkeais kaikki tukihenkilö ym. jutut ja silleen että saisin kesäks turvan. Toisaalta en haluais mitään uutta tai uusia ihmisiä sillä en tiedä pystynkö siihen.

Sitten tuleekin se pelottava mahdollisuus että jos en saakaan mitään tukea kesäksi. Mitä jos jään ihan tyhjän päälle? Polille joudun jotenkin raahautumaan heinäkuussa sille inhalle lääkärille mutta ei sitä tueks voi laskea. Terkkari on kyllä kesäkuun töissä ja varmasti muhun yhteydessä silloin tällöin mutta ei samalla lailla läsnä niin kuin nyt. Ja jos en saa mitään muuta tukea kesäksi niin en pysty terkkarillekaan jutella kun se ahdistais vain enemmän. Miksei loman alkaminen vois tuntua yhtä ihanalta kuin muut tuntee?


Haaste vol. 2

"• Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger” and post it on their blog.
• Then, choose 10 new people to tag and link them in your post.
• Create 11 new questions for the people you tag to answer.
• Do not tag back to the person who has already tagged you."

Kysymykset:

1. Omistatko rannekellon, ja käytätkö sitä?
- En omista kun se tuntuu hyödyttömältä ja turhalta
2. Pelkäätkö ukkosta?
- Jos oon ulkona kun salamoi ja jyrisee niin sitten ehkä vähäsen
3. Kumman kesäpäivän valitset: kuuma ja aurinkoinen, vai viileämpi ja sateinen? MIksi?
- Hmm.. Kuuma ja aurinkoinen mieluiten. Enemmän mahdollisuuksia tehä jotain toivottavasti. 
4. Mitä keräilet ja miksi?
- En mitään tietääkseni :o Jos ei nyt lasketa mitään että säilyttää asioita mutta säilyttäminen on eri asia kuin keräily?
5. Oletko enemmän koira- vai kissaihminen?
- Hmm.. No tykkään molemmista joten paha kysymys, mutta vedetään sen verran mun nalleen päin että koiraihminen :)
6. Uskallatko liikkua ulkona pimeällä (näin kesäisin klo 21->)?
- Täällä päin missä asun niin voisin mennä vaikka nukkumaan keskelle tietä niin ei kävis kuinkaan :D 
7. Katsotko elokuvia mieluummin kotona vai elokuvateatterissa?
- Kotona ehkä mielummin kun leffateattereissa on ankea istua ja en jaksa keskittyä koko aikaa. 
8. Lapsuuden toiveammattisi? Haluatko sitä edelleen?
- Ambulanssikuski <3 Ja eeehkä hieman haluaisin vielä sitä, mutta valitettavasti oon joutunut myöntämään tosiasian että ei mun pää kestäis sitä.
9. Seuraatko uutisia?
- En enää hetkeen oo seurannu. Liian synkkää
10. Soitatko jotain instrumenttia/laulatko?
- En tee mitään musikaalista taiteilua
11. Prisma vai K-Citymarket, ja miksi?
- Kahesta ostoshelvetistä pitäis valita se pienempi paha.. Otetaan nyt prisma kun siellä on mun muistikuvan mukaan viileämpää kesäisin. 
 
Ja en haasta tänään ketään. Päästä ei irtoa mitään järkevää kysymystä. Ainut mikä pyörii on What's the weather like? Kiintoisaa.. 

lauantai 26. toukokuuta 2012

The clock ticks life away

Yksinäisyyttä yksinäisyyden perään. Tänään olen viettänyt aikaa ylläri ylläri yksin. Kuten aina. Opiskelin kokeisiin, kävin juoksemassa jopa viisi kilometriä, otin aurinkoa, kävin saunassa ja lenkitin koiraa. Mutta mitäs nyt? Ihana ilta ja aurinko paistaa ja ois kiva viettää mukavaa iltaa ystävien kanssa. Eipä niitä liioin oo vaan enää. Joten yksinäisyys jatkuu entistä synkempänä. Haluan vaan vetää verhot kiinni ikkunasta ja kuolla. On täski taas yks helvetin elämä.

Ja helvettiä lisää vielä ahdistus kun kaksi päivää koulua varsinaisesti jäljellä. Eikä mitään tietoa miten kesälomalla jatkuu kaikki. Odotukset ja toiveet kaikesta mukavasta laskee joka hetki. Karu totuus alkaa iskeytyä että oon yksin koko kesäloman. Ahistusta lisää vielä se, että sen terkkarin kanssa taaas riitaa. Ja aina sama aihe, poli. Mä hukun tähän henkiseen paskaan. Mutta eikö kaiken pitänyt olla ihan hyvin?


perjantai 25. toukokuuta 2012

Kello tikittää kohti tuhoa vaiko elämää

Polituskailut jatkuu vaikka en siellä tänään ollutkaan. Maanantain aika kusee ja pahasti. Ekaks mulla ei oo sinne kyytiä. Tokaks joutuisin taas oottamaan koululla ainaski neljä tuntia. Ja kolmanneks ei kiinnosta mennä sinne pakolla. Terkkari soitteli polille mutta ei sitä aikaa voi siirtää. Ja taas uusi eripura siitäkin. Mutta se siitä polista nytten. Tai no sen verran vielä että lääkkeitä en oo nostanut enkä nostakaan näillä näkymin.


Ens viikolla kuvaan astuu todennäköisesti mun sosiaalityöntekijä. Joka on btw terkkarin sisko.. En oo ollut siihen yhteydessä kuin pari kertaa mutta nyt se astuu kuvaan kesän takia. Se on kyllä mun muistikuvan mukaan tosi mukava tyyppi ainakin polin sosiaalityyppeihin verrattuna.


Nyt takas taaas poliin. Eilen tuli taas riitaa polista terkkarin kanssa ja ei päästy mihinkään tulokseen että mites maanantaina käy. Tänään ei olla juteltu ja viikonloppuna ei luonnollisestikaan asia ratkea. Ärsyttävää kun ei yhtään tiedä mitä maanantaina tapahtuu.

Huoh, vaateahdistus päällä. Tänään kävin pitkästä aikaa shoppailemassa ja yritin ettiä jotain sopivaa lakkispäivään. No, eipä sieltä löytynyt mitään joka olis peittänyt riittävästi viiltelyjälkiä. Muutenkin kaikki ihananat kesävaatteet on liian paljastavia. Kesäduuniin sentään löysin sopivan "isoja" työpaitoja. Jos mä sen tukihenkilön saan niin ainakin yhen kohan eli shoppailun voi vetää yli. Seuraavan kerran taidan mennä vasta kesän jälkeen shoppailemaan. Kyllä mä kesän näillä vaatevarastoilla pärjään kun en kuitenkaan vietä aikaa kuin yksikseni.



KAKSI PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ. Kaksi koetta. Maanantai ja keskiviikko vielä armonaikaa. Torstain failaan. Perjantain joudun myös ohittamaan. Lauantai on iso mysteeri sillä eihän mulla oo mitään kelvollista asuakaan. Oikeestaan koko lauantai tulee olemaan helvettiä. Ylppäreitä joihin en varmaankaan mee. Ja mitäs illalla? Päättärit joihin en myöskään taida olla odotettu vieras. Eipä kyllä paljoa kiinnostakaan niin ankeat juhlat.

Aijaij kun ahdistaa. En tiedä yhtään mitä tekisin tai mitä tulee tapahtumaan.


torstai 24. toukokuuta 2012

Haaste vol.1

Kiitoskia surku  :)


1. Kerro itsestäsi 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
2. Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.
3. Kiitä sitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.

1.  Reväytin molemmat reiteni kutosluokalla ja en päässyt koulujen yleisurheilukisoihin ja olen vieläkin harmistunut siitä
2. Vihaan pesuaineita
3. En ole koskaan ollut ulkomailla
4. Haluaisin angry birds jättipehmon
5. Juon yleensä kahvia kun kirjoittelen tänne
6. Mulla on koira
7. En ole kovinkaan innokas haastamaan ketään joten kakkoskohan ohitan C:

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Pelinappulana polilla

Polilla lääkärillä ja tutkimuksissa tänään. Aamulla tein kokeen ja jouduin kuluttamaan aikaa koululla neljä tuntia ennen polille lähtöä. Polilla saatiin sitten istuskella 45minuuttia kun sillä lääkärillä oli ollut muita kiireitä. Aivan helvetetin ihanaa. Lopulta pääsin sen luo jossa olin vaan viis tuskallista minuttia. Tämä kaikki vaiva sen takia, että se kertoo että pitää nostaa sataseen annostusta. Niin ja antoi uuden ajan heinäkuuksi. Ei siinä oo mitään järkeä nostaa annostusta kun ei ne lääkkeet poista näitä kevään kiireitä tai muutenkaan tuo helpotusta yksinäisyyteen. Mä olin vaan niin hiton huonolla tuulella kaiken odottamisen jälkeen keskellä tässä kuumuudessa kiireisintä koeviikkoa. Ja eikös tämän idea ollut viiden minsan perusteella nostaa vaan lääkitystä.

Ja sitten seuraavaksi tutkimuksia. Ei paljoa kiinnostanut tuijotella mitään musteläiskiä. Pinna kiristyy enemmän kun se psykologia sanoo, että ei näitä tutkimuksia oo tarkotus tehä väkisten ja eikä näistä sais tulla negatiivisia kokemuksia. Siis anteeks mitä? Vai ei tarkotus oo tehä väkisten? Sanopa se sille lääkärille. Mitenkäs muuten näitä on tehty kuin pakolla? Ja loppukilahdus oli se, että siellä psykologilla meni puolentoistatunnin sijaan puol tuntia. 

Ja sitten terkkarin ja minun jänskät matkat. Siitä lisää salaisessa blogissa. Sen verran voin kertoa että kyllä silläkin vähän alko ärsytystaso nousta. :D  Niin joo, oon lähettänyt kutsuja joten sinne salaseen pitäis nyt päästä.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Tällaista kokenut ole en, se on syvä ja jotenkin lopullinen

Viimeiset tunnit normaalia koulua. Se oli sitten siinä. Viisi koetta edessä. Teemapäivään en todennäköisesti osallistu. Tunnin kirkko. Ja sitten ylioppilasjuhla johon en vielä tiedä meenkö. Sinne pitäis laittaa kuitenkin jotain hienoa ja paljastavaa päälle, joten viiltelyarvet eivät todennäköisesti sovi tyyliin.

Jotenkin tää yksinäisyys vaan ahdistaa enemmän ja enemmän. Tänään ennen tunnin alkua istuskelin portailla oman luokan tyttöryhmän kanssa ja kuuntelin osittain heidän keskustelua. "Mulle on tullut ihan kauhea ongelma kun gossip girl ja mentalist tulee päällekkäin ja joutuu surffaamaan kahen kanavan välillä koko ajan" . "Koko eilisillan sai stressata, että ehtiikö nähä molemmat ja mitä toisessa tapahtuu nyt, ei pystynyt yhtään keskittymään kun miettii vaan toista sarjaa kun kattoo toista". En siis tarkoita että tuossa keskustelussa ois ollut mitään pahaa. Ihan mukavia tyyppejä ne on vaikka en niiden kanssa olekaan ystävystynyt (Kuten en oikein kenenkään muunkaan kanssa..) Sitä vaan, että jotenkin  tulee entistä pahempi olo kun kuulee millaista elämää normaalit ikäiseni viettää. Mä en ees pysty kattomaan teeveetä, joten pitää kai olla iloinen ettei oo siitä stressiä. Ja sitten kun vielä vertaa normaalien nuorien ongelmia omiin ongelmiin niin kuilu on aika pohjattoman suuri. Samaan aikaan kun nämä tytöt ahdistuu teeveen edessä taistella kahden kanavan välillä, niin minä taistelen elämän ja kuoleman välillä. Ero on vielä siinä, että se taistelu ei ajoitu maanantai-iltaan kaheksan ja yheksän välille, vaan se on ympärivuorokautista pyristelyä.


En vaan tiedä mihkä asiaan kannattais ensiksi panostaa ja käyttää voimavaroja. Masennuksen hoitamiseen sillä ehdoilla että olen muuten yksin ja avuton. Vaiko panostaa uusien suhteiden luomiseen koulun sisällä ja kituuttaa masentuneena. Mun on vaan niin vaikea tutustua uusiin ihmisiin kun vihaan itseäni ja pidän itteäni huonompana. Ja lisäks mulle on hyvin yksinkertaiset asiat uusia, sillä oon aina ajatellut, että en minä saa tehä sitä ja tätä enkä saa olla vaivaksi. Sanotaanko näin, että kysyn aina ihmisiltä että voinko liittyä seuraan ja olenko tiellä tai vaivaksi. Pyydän mielessäni anteeksi olemassaoloani. Ja se ei ole mitään löpinää, että "anteeks ku oon olemas" vaan se on ihan todellinen ajatusmalli ja ihan tosissani niin ajattelen. Ajattelen aina, että mun pitää olla viimeinen ja antaa muiden mennä edelle. Kyllä mä jaksan oottaa ja kyllä mä pärjään. Mä voin tehä tän sun puolesta kun sulla on varmaan jotain tärkeämpääkin. Muiden elämä on arvokkaampi kuin omani, joten oon rehellisesti sanoen koko elämäni pysynyt poissa muiden tieltä ja yrittänyt uhrautua toisten eteen että heillä olisi parempi.

Terkkarille menin lukiossa monen kuukauden vitkastelun jälkeen. (Niin se oli siis lukiossa. 10 vuotta peruskoulussa kärsin tosin jo) Olin monta kertaa siellä oven luona. Oikeestaan monta kuukautta seilailin pitkin ja poikin kun en kehdannut mennä vaivaamaan sitä. Silloin mulla ei siis ollut mitään tietoa millainen se on. Odottelin ja pitkitin  menemistä. Monta kertaa olin menossa seuraavana muta sitten mun takana oleva oli hakemassa buranaa ja päästin sen ohi ja en sitten ite mennyt ollenkaan. Aina kun siinä oli jonoa niin lähdin pois, sillä en viittinyt vaivata kun aattelin sen olevan kiireinen ja eihän mun ongelmat nyt päänsärkyyn verrattuna kovinkaan kummoisia ole. Nyt terkkari on sitten puoli vuotta saanut jankata etten oo vaivaks sille tai kellekään muulle ja voisin jopa olla enemmän vaativampi. Nyt oon vasta alkanut hieman käsittää omaa synkkää ajattelutapaani mutta en ole vieläkään pystynyt luopumaan siitä. Voinko todellakin elää ilman etten ole kenellekään vaivaksi vaikka olenkin näin heikko? Tällä hetkellä naurettava ajatus.



Mutta niin, huomenna on sitten suuuri päivä. Polille ja lääkäri. Tutkimuksia. Shoppailua? Aijaij, karmii jo ajatuskin lääkäristä. Siellä se tulee todennäköisesti määräytymään, että mitä lomalle järkätään vai tuleeko sinne mitään. Mua kyllä pelottaa että mitähän sillä lääkärillä on tällä kertaa varattuna mulle. Saas nähä tuleeko yhtä helvettimäinen reissu kuin viimeksi. Veikkaan että tulee pahempi. 

Salainen blogi vielä vaiheessa tämän viikon kiireiden takia, mutta eiköhän se piakkoin avaudu ;)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Do you see the sun? I see only darkness...

Surullisin olo pitkään aikaan. Aurinko paistaa, luonto herää eloon ja ihmiset myös. Mutta en minä. Oon vaan yksin ja ei mulla oo enää mitään jäljellä. Kaikki on kadonnut ja kaiken oon menettänyt. Jos nyt voi edes sanoa silleen niin mua masentaa. Haluaisin mennä ulos aurinkoon mutta en keksi mitä tekisin yksin. Haluaisin mennä heittelemään frisbeetä puistoon auringonlaskuun asti. Haluaisin avata grillikauden ja viettää mukavaa iltaa. Mutta kenen kanssa? Ei mulla oo ketään. Haluaisin tehdä niin monia asioita mutta niihin tarvitaan aina joku toinen tai toisia. Yksinäisyys ei ole aktivoiva kaveri.

Facebook täynnä iloisia postauksia tulevasta lomasta. Bussissa mun ikäset puhuu mitä kaikkea kivaa lomalla tehään. Koulussa ehdoton lomafiilis. Mutta entäs minä? Vaivun epätoivoon ja itkisin jos pystyisin. Mietin miten ihmeessä selviän en minkään takia loman yli.

Aika vaan loppuu. Liikaa päätöksiä sitä ennen. Liikaa paineita tulevaisuudesta. Joka puolelta tulee ehdotuksia ja tiukka deadline. Seuraavat kaks viikkoa voi olla aika ratkaisevassa asemassa mun elämän suhteen. Näinä päivinä ratkaistaan mun kesäloman kohtalo sekä myös ens syksyn kohtalo. Lääkäriaika lähestyy ja siellä määräytyy monta asiaa miten tästä jatketaan vai jatketaanko ollenkaan.

Niin joo, avaan piakkoin salaisen blogin jossa kerron enemmän mitä pitää päättää ja miksi. Lisäks siellä tulee olemaan myös todennäköisesti kuvia elämästäni. Jatkan vielä tätäkin blogia mutta sinne salaseen tulee sensuroimattomampaa tosielämää. Jeep, eli jos kiinnostaa niin heitäpä säpös ja mieluiten kerro jotain itestäsi ihan mielenkiinnon vuoksi, sillä haluan tietää millaiset ihmiset pääsee siihen käsiksi. En julkaise kommentteja. :)
Ja en vielä tiedä milloin blogi Shattered pieces of my life aukeaa, katsellaan..

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Siis kaksi syytöntä syntymässä; minä ja mun pää, tuomittu samaan selliin, kunnes henki riistetään

Oonpas kirjotellu tänne paljon. Helppoa selvitellä ajatuksia.

Pieni paniikki ja stressi päällä. Koeviikko alkaa keskiviikkona. Paineita enkun suhteen. Oon ollut niin saamaton sen suhteen ja en oo tehny mitään sen eteen. En oo kotona avannut kirjaakaan ja nyt kyllä tuntuu. Läksyt tekemättä ja enkä oo oikein hyvää kuvaa antanut sille opettajalle. Pitäis olla aktiivinen tunnilla tai arvosana putoaa numerolla. En pysty siihen. Anteeksi. Vaikeaa tulee sen suhteen. Ja kaikista pahinta on se, että edellisenä päivänä on päivällä eka lääkärikäynti ja sitten myöhemmin iltapäivällä vielä niitä tutkimuksia. Ei ehi lukea illalla, ja kokemuksella voin sanoa että en pysty edes lukea lääkärikäynnin jälkeen. Kaikki muut aineet tuntuu olevan suhteellisen aikataulussa ja hallinnassa mutta nämä aineet on niitä "turhia aineita" eli filosofiaa ja sen sellaista.


Kaksi oikeaa koulupäivää jäljellä. Kokeita viisi päivää. Sitten EI MITÄÄN ENÄÄ. Kaikki loppuu kuin seinään. Hyvää kesälomaa ja yritä selvitä. En mä selviä. Koko kesäkuu töitä ja en oo yhtään varma että jaksan olla siellä niin pitkään. Tai onhan siinä ne viikonloput vapaina ja ilman yhtään mitään. Heinäkuu? Kaikki lomalla, polikin onneksi. Elokuu? Koulu alkaa ja en halua edes sitä. Ahdistaa kun en yhtään tiedä mitä mulle puuhaillaan kesälomaa varten. Tukihenkilöä kaavailtu mutta eipä oo kovinkaan korkeita odotuksia sen suhteen. Häpeällistä edes ajatella että saisin maksettua seuraa. Kuulostaa niin säälittävältä.

Miks nää lomatkin on näin surkeita? En tee mitään. Aika turhauttava elämä. Surkea, tylsä ja säälittävä. Miks mä ees elän? Kaikki on vaan niin epätoivoisen väärin. Millon mun elämä alkaa?


lauantai 19. toukokuuta 2012

Elämäni lukot ilman avaimia

Tunnelukkotestin tulokset voimakkuusjärjestyksessä Tunnelukkotesti                                           Ja alleviivatut kertoo paljon totuuksia..

1. Emotionaalinen estyneisyys
 Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti. Sinusta on hämmentävää ilmaista positiivisia kiintymyksen tai välittämisen tunteita toisille ihmisille. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa. Sisällesi on luultavasti kertynyt paljon vihaa ja mielipahaa, joka on ilmaisematta. Sinusta saattaa tuntua että olet kuin painetynnyri, joka saattaa purkautua milloin tahansa, siksi yrität hallita tekemisiäsi ja tunteitasi.

2. Ulkopuolisuus
 Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja se saa sinut välttelemään niitä. Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi ja hermostuneeksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Saatat arkailla huomion kohteena olemista ja jännittää esiintymistä. Ahdistuneena mietit mitä muut ajattelevat sinusta. Hermostuneena et kykene käyttämään sosiaalisia taitojasi vaan menetät varmuutesi ja vetäydyt. Olet ehkä tottunut välttelemään kanssakäymisiä ja sosiaalisia tilanteita siinä määrin että se tuntuu ihan luonnolliselta - kuitenkin jokin sinussa kaipaa samalla läheisempää yhteyttä kanssaihmisiin. Ryhmässä saatat teeskennellä olevasi enemmän muiden kaltainen tai haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi. Saatat hankkiutua työskentelemään tehtävissä, jossa ei vaadita paljon vuorovaikutusta. Läheisissä suhteissa tunnet olosi varmemmaksi ja levollisemmaksi - voit olla enemmän oma itsesi. Toistuvat ulkopuolisuuden kokemukset vahvistavat tunnelukkoasi ja se saa sinut välttelemään entistä enemmän ikäviä sosiaalisia tilanteita.

3. Uhrautuminen
 Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

4. Alistuminen
  Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, koska et pidä niitä tärkeinä. Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä agressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea.

5. Vajavuus
 Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa. Luultavasti peittelet ongelmiasi ja virheitäsi ja välttelet niistä puhumista ettei häpeän tunne valtaisi sinua. Joudut pitämään todelliset tunteesi ja ajatuksesi salassa, et halua myöntää muille olevasi tunteellinen tai tarvitseva ihminen. Esität ihmisille muuta kuin todella olet ja samalla pelkäät paljastumista. Koet muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada sinut suuttumaan. Ehkä hyökkäät vajavuuden tunnettasi vastaan olemalla kriittinen ja vähättelevä muita kohtaan - myös kumppaniasi tai lapsiasi kohtaan. Saatat tuntea vetovoimaa torjuviin ja kriittisiin ihmisiin, jotka entisestään voimistavat vajavuuden tunnelukkoasi.


15 lukijaa <3

perjantai 18. toukokuuta 2012

Sä näet valoa siellä missä tie katoaa pimeyteen

Vapaapäivä. Ja mites vietän sen? No menemällä terkkarin kanssa polille, taas. Huomasin kuinka hyvin tää tyyppi tuntee mut. Se sano, että se näki että olin keskiviikkona raivoamispisteessä. Oisin saanut raivota sille niin paljon kuin haluan, se jopa hieman toivoi sitä. Onnistuin pitämään kaiken sisälläni kunniallisesti. Ja epäterveellisesti. Se sano mulle niin kauniisti että " en mä mihkään katoa vaikka sä raivoaisit ja sanoisit mulle mitä". Siinä vaiheessa mua alko vähän hävettää kun oon ollut tällanen vastentahtonen ja asennevammanen.

Tutkimusten kysymysten taso oli vähän jännempi loppua kohti. Aluks sitä samaa paskaa. Miksi pitää siivota? Miksi on eduskunta? Mitä hyötyä kirjastosta on? Filosofia kysymyksiä suoraan päiväkodista.

Sitten ne helvetin matikkalaskut. Kyllä mä ne alut osasin laskea päässä mutta sitten muutama viimeinen ja vaikein ei millään. Pähkäilin päässä että paljonko 15% on 40 eurosta. Mä tiedän kyllä miten se lasketaan mutta kiitos lukion ja lyhyen matikan, en osaa laskea ilman laskinta. Se on oikeesti niin huono juttu kun lukiossa saa käyttää laskinta ja sitten on niin laiska ja laskee kaikki 5+5 laskutkin sillä. Ja sitten vielä se maol kaverina, saa unohtaa kaikki peruskoulun laskemiskaavat kun on paras kaveri eli taulukkokirja mukana feat. laskin.

Ja arvatkaa mitä? Maanantaina EI tarvitse mennäkään polille. On mullakin ilonaiheet. Nyt saa hetkeks unohtaa senkin paikan.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Toivon aamulla, että ois ilta, jotta saisin nukkua vain. Huolet tuntuu niin rasittavilta, mistä mustimmat mietteeni sain? Miksi tunnen niin kuin tunnen? Miksi tällaista nyt on tää? Kaikki johtuuko siitä kun en tahdo kestää enempää?

Aaamulla mukava fiilis kun aurinko paisto ja heräsin pirteänä siihen. Koulussa oli ensimmäistä kertaa sellanen olo että nyt on kesä ja pian on loma - positiivisessa mielessä tällä kertaa. Mutta eipä tämä ilo nyt kovin montaa hetkeä kestänyt.

En mennyt käymään terkkarilla aamulla enkä myöskään ottanut siihen muutenkaan yhteyttä. Se teki samoin, ei mitään merkkiä siltä. Olin tunneilla normaalisti. Menin kaikkien ykkösten mukana tekemään kurssivalintoja. 10 minuutin varoitusajalla viesti terkkarilta, jossa kerrotaan milloin polille lähdetään. 10 minuuttia aikaa ajatella ja minä istun suuressa salissa kymmenien ihmisten seurassa kun opo kertoo valinnoista. Lähetin viestin takas, että nyt on vähän huono aika lähteä yhtään mihinkään. Odotan vastausta. 10 minuutin kuluttua viesti, että se oottaa jo autos. Voisin kiljua että jumalauta et sitten yhtään aikasemmin voinu kertoa että lähetään sinne. Ja mitä minä kiltti ja kuuliainen ihminen teen? Nousen ylös kesken kaiken, pyytelen vieressä istuvilta anteeksi kun he joutuvat nousemaan että pääsisin ohi. Sanon opolle että joudun lähteä. En odottanut kysymyksiä tai vastauksia. Lähdin pois, en ehtinyt syömään mitään.



Koko matkan aikana ei juurikaan tullut puhuttua mitään. Sisälläni kiehui niin paljon raivoa ja ärsytystä, mutta se jäikin myös sisälleni. Polille ehdin viisi minuuttia ennen aikaa. Se aika oli kuitenkin viistoista minuuttia myöhäs. Oisin ehtiny syömään koulussa, mutta sen ajan kulutan istumalla polilla ärsyyntyneenä. Tuplasti ärsytystä. Siinä odottaessa rouva mielivaltainen lääkäri kulki ohi. Hillitsin raivoni, tekohymy ja moikkaus.

Ja mitäs tutkimuksissa tänään tehtiin? Psykologi kysyi minulta erittäin vaikeita kysymyksiä. Montako päivää on vuodessa? Montako tuntia on vuorokaudessa? Mitkä ovat vuodenajat? Montako kuukautta on vuodessa? Mistä happea tulee ilmaan? Mikä on kreikan pääkaupunki? Missä maanosassa sijaitsee Brasilia? Mikä on inflaatio? Minkä maan kanssa suomella on eniten rajapinta-alaa? Missä kuussa on karkausvuosi? Mikä on otsonikerros? MIKÄ VUODENAIKA ON NYT?

Mä oon lukiossa, kyllä mä varmaan oon jokseenkin perillä mitä vuodenaikoja on olemassa. En tiedä mitä oikein ajattelisin noin hmm.. lastentasoisista kysymyksistä.

Huomenna lomapäivä. Perjantainakin olis mutta ei, poli kutsuu heti kello yheksän. Jep jep..

tiistai 15. toukokuuta 2012

Sillat palaa takanani, sammuuko ne ajoissa, onko tämä lopun alkua?

Kauheeta painostusta joka puolelta. Voiko asiat oikeesti mennä tälleen? Huomenna poli surkeaan aikaan ja taitaapi jäädä ruokailu väliin. Niin ja mikä pahinta, missaan kurssivalinnat. Justiinsa joo, ne valinnat on vähän tärkeempiä kuin puiden piirtäminen polilla. Ja minä ääliö sitten lähettelin terkkarille viestejä. Se tais joutua pari kertaa laskemaan kymmeneen kun oli vastaaminen hidasta. Mitäs oon näin vastentahtoinen ja asennevammainen polia kohtaan. "Sopiiko tää ja tää?" No arvaa vaan sopiiko? EI. Ton jälkeen ei oo enää vastaillu. Huominen pikkasen mietityttää että mites tässä tulee käymään kun tällänen rattoisa iltapäivä riitely takana. Mulla ei todellakaan oo käsitystä että lähenkö huomenna polille vai mitäs ihmettä oikein teen. Tai ei se varsinaisesti mun käsissä oo. Ei mulla siihen oo päätösvaltaa. Jos kutsu käy niin pakko lähteä. Mutta sepä se mietityttää että käykö komento polille? Tällä kertaa lääkäri ei määrää. Terkkarin ja minun tulinen taistelu polttaa yhden lääkärin mielipiteet hetkessä. Huomenna se nähää kummalla kiehuu yli vai kiehuuko molemmilla. Tuleeko sopusointu? Tässä on taas yksi esimerkki mitä mielivaltainen lääkäri saa aikaan. Henkilö, joka määrää minun elämästä vaikka ei millään tavalla osallistu siihen muuten. Turmeleva tohtori.

Tämän iltapäivä kiehutuksen kruunaa vielä enkun opettajan tuntimerkintä, että en oo tehny sitä ja sitä tehtävää. Kaks kuuntelua muka tekemättä. Anteeks vaan opettaja, mutta jos et sattunut huomaamaan oon tehnyt molemmat kuuntelut ihan ajallaan muiden mukana, toisen kuuntelun tein tänään, jos et sattunut huomaamaan. Ja tästä päivästä kaks poissaoloa. Anteeks vaan mutta olin tunneilla tänään, jos et sattunut huomaamaan. Ärsytyskynnys alkaa ylittyä.

Ja tänään kirje legolääkäristä, aika varattu kesäkuun alkuun. Ei siinä mitään, mutta kun siinä oli pieni esitäytettävä lomake. Rasti ruutuun jos täsmää. Aijaij.. Siinä oli psyykkinen sairaus ja masennus. Sitten pitää vielä laittaa lääkitykset siihen yms. Jotenkin hävettää laittaa siihen että joo masennus ja muuta ja sitten kirjata vielä lääkitystiedot siihen ja diagnoosin aika ja yhteistietoja. Masennus sairaus siinä missä muutkin. Miksi mua silti hävettää? Kilpirauhasen vajaatoiminnan voisin rastia sen ihmeempiä ajattelematta, jos sellainen olisi. Ja voisin jopa sanoa siellä odotusalissa että, joo mulla on se. Mutta masennus? Ei, en kehtaa myöntää sitä. En kehtaa myöntää että käytän lääkkeitä masennukseen. Miksi se on vaikeaa ja kiusallista ja häpeällistä olla psyykkisesti sairas?

maanantai 14. toukokuuta 2012

Haluaisin aloittaa, haluaisin lopettaa mutta jatkan vaan

"Piirrä puu". Tämänkö takia lähdin polille? Piirtämään jotain puita? Psykologiset tutkimukset.. Ja kyllä, minä piirsin puun enkä mitään veitsisarjaa vai mitä ne odottaa piirtävän. Mua ärsytti se psykologi kun se puhu niin h i t a a s t i. Mä pysyn nopeammassakin tahdissa mukana. Sanoin lopussa että voin kyllä vähän nopeamminkin näitä tehä, mutta se sano että mikäs kiire tässä on? Tota puuta lukuunottamatta kaikki tehtävät samoja mitä ollaan tehty opon tunneilla yläasteella ja lukios.

En jaksanut kuunnella yhtään sitä ja katoin ulos roskiksia joissa luki mielenkiintoinen siivous kannustus. En muista miten se meni, mutta se luki monella kielellä. Onneks meen vielä uudestaan, sitten painan sen mieleeni.

Olo on aivan valtavan tyhjä. Kuulen melkein kuinka päässä kulkee preeriapalloja tai mitä ne nyt onkaan muuten tyhjässä ja hiljaisessa autiomaassa. Ois kiva jos tuntis ees jotain. Ahdistus vaihtui totaaliseksi tyhjyydeksi. Lääkkeen nostoko vai mikä syynä? Emmä tiiä..


lauantai 12. toukokuuta 2012

Lääkeahdistus

Ahdistus lisääntyy hetki hetkeltä. Yritän tehdä jotakin ettei jää aikaa pelkkään olemiseen. Opiskelen, luen, teen ruokaa ja ramppaan koneella. Kävin jopa lenkillä että saisin jotain muuta ajateltavaa. En tiedä miten olisin, missään ei oo hyvä olla. Tää on varmaan nyt lääkeahdistusta, noston seurausta. Viikko annoksen nostamisesta. Mulla tuli alottamisessakin vähän viiveellä ahdistus. Pahimpaan mahdolliseen saumaan sivuvaikutukset. Ei helvetti, nyt on viikonloppu ja en voi puhua kellekään. Tekis mieli soittaa terkkarille mutta en mä voi. En oo koskaan ennen soittanut sille työajan ulkopuolella. Nyt on sitä paitsi lauantai-ilta, mitä mä ees oikein ajattelen? Pitää yrittää pärjätä huomiseen ja toivoa että tää helpottais siihen mennessä.. Ahdistaa ja voisin kuristaa itseni hengiltä omin käsin. Voisin viiltää jokaisen valtimon auki. Voisin ja voisin ja haluaisin. Mutta en saa. Pakko kärsiä taas tääkin päivä. Miks tän piti tulla just nyt, arkipäivisin ois ollu helpompi sietää.


 Huomenna pitää mennä syömään äitienpäivälounasta suurella seurueella. Ahdistaa pelkän ruokalistan kahtominen. Härän paahtopaistia. Piparjuuri-kermakastiketta. Vasikanlihahyytelöä. Yrteillä marinoitua mozzarellajuustosalaattia. Poro-perunasalaattia. Paistettua possun sisäfileetä metsäsienikastikkeessa. Kuhaa sahramikastikkeessa. Talon silliä ja silakoita. Kevyesti suolattua lohta ja sinappikastiketta. Ruohosipulimakrillia. Hyi, en oo tyyliin koskaan syöny mitään tollasta. Suoraan sanottuna oksettaa noiden ajatteleminen ja sen mitä tollanen kattaus maksaa.. Onneks ei tarvi ite maksaa. Onneks löysin pelastuksen 'lisäksi lapsille' osiosta; Paistettuja nakkeja ja lihapullia sekä ranskalaisia. =D


Kaikki asiat vaan ahdistaa. Poli. Koeviikko. Opettajat ja ryhmänohjaaja. Kesäloma. Ens syksy. Terkkari varsinkin kun se pitää kiinni mua elämässä. Ja vielä lääkeahdistus päälle  ettei olo vaan pääse liian auvoiseksi.



perjantai 11. toukokuuta 2012

Riko minut että ehjäksi tulla saan, riko minut hellästi mutta kokonaan, kisko pois kaikki tarpeeton, silloin helpompi olla mun on

Oon huomannut että mun on aika vaikeaa istua tunneilla. Vahtaan jatkuvasti kelloa ja lasken paljonko on vielä tuntia jäljellä. Mihin? Välituntiin? Hypäreille? Yksinäisyyteen? En tiedä mitä oikein odotan.

Koeviikko on kauhea. Liikaa vapaa-aikaa ja ei mitään järkevää tekemistä. 5 normaalia koulupäivää jäljellä. Sitten koeviikko. Teemapäivä. Ja sitten lomalle.. Ei ei ei ei. Miten täs näin kävi? Vielä tosin tapahtuu paaaljon ennen kesälomaa. Ensinnäkin psykologiset tutkimukset. Ja mielivaltaiselle lääkärillekin on aika vielä ennen lomaa. Meillä on ollu puhetta terkkarin kanssa että mun pitää saada kesäks tukihenkilö. Eihän se nainen uskalla jättää mua omiin käsiini koko heinäkuuks. Vielä kesäkuussa se pystyy pitämään musta kiinni mutta sitten jään tyhjän päälle. Jotenkin tukihenkilö tuntuu oudolta. Maksettua seuraa. Heinäkuuks on varmaan vaikea saada sellaista kun se on yleisin lomakuukausi.

Mun pitäis puhua ryhmänohjaajalle mun kursseista ja kesälomasta, mutta en oikein osaa kun se tietää aivan liikaa. Meillä on aika erikoiset välit. Mä kerron terkkarille ne asiat mitkä mua vaivaa ja se kertoo sitten eteenpäin ryhmänohjaajalle. Ja sitten ryhmänohjaaja kertoo sitä vaivaavat asiat minuun liittyen terkkarille ja  se kertoo mulle. Ja syvällisiä wilma-keskusteluja on ollut syksyn mittaan ohjaajan kanssa. Mutta ei oikeestaan olla juteltu kahestaan sen kanssa, mutta se tietää älyttömän paljon.


Ja kurssivalinnat vielä tekemättä ens syksyä varten... Ahdistaa pelkkä ajatus. Nyt pitäis alkaa päättää mitä kannattaa ottaa. Mua ahdistaa liikaa kielet ja en haluais ottaa niitä mutta pakko on. Pitkä enkku ja paljon kursseja. Ruotti ja kirjotan sen joooten pitää ottaa kaikki kurssit. Äikkä ja otan sitä kun pärjään siinä. Hyi kauheaa kuinka paljon sosiaalisia aineita..

Mulla on ihan kauhea olo kun kaikki menee ei mitenkään. Aamulla mietin taas kaikkea paskaa. Otin lääkkeet ja mietin koulukiusaamista ja sitä, että tämä on seuraus siitä. Mä vedän lääkkeitä ja kärsin kun elämäni tuhonneet ihmiset viettävät normaalia nuorten elämää. Joudun olemaan kesätöissä kuukauden entisen luokkalaisen kanssa. Ja entisen kiusaajan. Koulukiusattu joutuu maksamaan kalliin hinnan. Oman elämän. Tulevaisuuden. Aivan kaiken. Ja myös rahallisestikin, lääkkeet ja terapia. Sanat viiltää, kirjaimellisesti ja mulla on siitä arpia todisteena. Muut ihmiset kärsii. Terkkari kärsii. Opettajat kärsii. Ja se on teidän kiusaajien vika.


torstai 10. toukokuuta 2012

Tuuli hajottaa, kaikki katkeaa

"Onks sulla joku ADHD ilman hoota?" Näin kaverini kysy tänään multa, taas. Ja sain eteeni ADD-testin jonka sitten täyttelin silleen miten kaverit näkee mut. Nyt kaverini luulee, että mulla on ADD. Parempi että luulee niin, en halua kertoa että mulla on kyllä aiiivan eri diagnoosit alla.

0= ei ollenkaan   1= vain vähän    2= jonkin verran    3= kohtalaisesti    4= melko hyvin     5= täysin

Kotona, työssä tai koulussa huomaan ajatuksieni vaeltavan pois tehtävistä, jotka eivät kiinnosta tai jotka ovat vaikeita.
1 2 3 4 5
Minusta on vaikeata lukea kirjoitettua tekstiä, ellei se ole erittäin mielenkiintoista tai erittäin helppoa.
1 2 3 4 5
Erityisesti ryhmissä minun on vaikea pysyä tietoisena, ”kärryillä”, mistä keskusteluissa puhutaan.
1 2 3 4 5
Minulla on kiivas luonne… ja lyhyt pinna.
1 2 3 4 5
Olen ärtyisä ja tulen huonolle tuulelle vähäisestäkin harmista.
1 2 3 4 5
Sanon asioita ajattelematta ja myöhemmin kadun sanojani.
1 2 3 4 5
Teen nopeita päätöksiä ajattelematta tarpeeksi niiden mahdollisia huonoja seuraamuksia.
1 2 3 4 5
Taipumukseni puhua ensin ja ajatella myöhemmin on vaikeuttanut ihmissuhteitani.
1 2 3 4 5
Mielialani vaihtelee voimakkaasti laidasta laitaan.
1 2 3 4 5
Minun on vaikea suunnitella, missä järjestyksessä hoidan tehtäväni ja toimeni.
1 2 3 4 5
Menen melko helposti pois tolaltani.
1 2 3 4 5
Olen melko herkkänahkainen, ja monet asiat huolestuttavat minua.
1 2 3 4 5
Olen aina menossa jonnekin tai touhuan jotakin. (Tämä ilmenee vain kavereiden seurassa)
1 2 3 4 5
Minusta on mukavampaa olla liikkeessä kuin istua paikallaan.   (Ja tämäkin vain kavereiden seurassa)
1 2 3 4 5
Keskustelussa, aloitan vastaamaan kysymyksiin ennen kuin kysymys on kunnolla asetettu loppuun. (sama..)
1 2 3 4 5
Usein yritän hoitaa useata tehtävää yhtä aikaa ja harvoin onnistun saamaan tehtyä loppuun yhtään niistä.
1 2 3 4 5
Pääni sisällä tuntuu olevan paljon häiriöitä ja kolinaa.
1 2 3 4 5
Vaikka istuisin hiljaa, heiluttelen usein käsiäni tai jalkojani.
1 2 3 4 5
Minun on vaikea odottaa vuoroani ryhmätehtävissä.
1 2 3 4 5
Ajatukseni menevät niin sekaisin, että tuntuu ettei järki kulje kunnolla.
1 2 3 4 5
Ajatukseni poukkoilevat ympäriinsä.
1 2 3 4 5
Aivoni ovat kuin televisio, jossa kaikki kanavat ovat yhtä aikaa päällä.
1 2 3 4 5
En pysty lopettamaan ajatusten harhailua.
1 2 3 4 5
Aivojen sekava toiminta ahdistaa minua.
1 2 3 4 5
  
101 pistettä. Pisteet yli 70 kertovat, että suurella todennäköisyydellä on syytä epäillä ADD:tä. Oireet , jotka muistuttavat ADD:tä voivat johtua ahdistuksesta, masennuksesta, kiihkomielisyydestä ja monista muista häiriötiloista.

Eipä tuosta sen enempää. Parempi, että luulee että mulla on toi.


Tänään terkkarilla pikaisesti käymäs ja polireissut koittaa ens viikosta lähtien. Ja apteekissa käyty taas shoppailemassa lisää lääkkeitä. Nyt on kaheks kuukaudeks lääkkeitä jos annostus pysyy samana. Ja reseptiin jäi vielä melkein 3 kuukauden lääkkeet jäljelle. Elikkä joo, lääkkeitä syksyyn asti..


Tänään ruokalassa keittäjä kysy multa ihan randomilla että "eikö oo kiva kun alkaa kesäloma?" Ei. Hymyillen: "On joo" 

Ja mitäs vielä? Enkun tunnilla tehtiin sellaisia ansioluettelo jutskia ja piti laittaa ylös omat hyvät ja huonot puolet työntekijänä. En saanu yhtäään hyvää puolta. Kirjottelin huonoja puolia pitkän listan. Vähän esimerkkiä: Olen psyykkisesti sairas ja voin tappaa itseni joten ei varmaan kannata palkata minua. Lisäksi en ole kovinkaan sosiaalinen ja en saa mitään aikaan. Käytän myös masennuslääkkeitä ja minulla on lähete psykiatriselle polille. Ja mainitsinko jo sen että puolet työajasta ajatukseni pyörii kuoleman ympärillä? Niin joo, kannattaa miettiä mitä työtehtäviä minulle annetaan, paperitöissä voin esim. viiltää papreihaavalla ranteet auki.    Justiinsa joo millanen aikaansaannos enkun tunnilla..


Jossakin vaiheessa se opettaja alko kysellä hyviä  puolia. " Super, please tell your best sides about employee" I dunno. Sitten se alko luettelemaan mulle hyviä puolia kun en ite saanu mitään aikaseks. Ahkera, tunnollinen, kohtelias, iloinen ja luottamuksen arvoinen. Mua niin hävetti kun en keksinyt yhtään mitään ja muut keksi vaikka ja mitä. Huono itsetunto vai mitenseoli?

tiistai 8. toukokuuta 2012

Why does my pain look like my pride?

Olipas taas paljon mietittimistä antava päivä. Sain kuulla että ens viikolla on neljän päivän loma. TAAS. Niin joo, polille pitäis mennä ens perjantainakin mutta silloin ei oo mulla koulua joten tulee vähän vaikeuksia matkojen suhteen. Saas nähä miten onnistuu. Terkkarille taas uutta mietittävää.

Enkun tunneilla jouduin olemaan yksikseni ja tehtiin paritehtäviä. Ainahan me tehään. Ahdistavaa tunkea toisten porukkaan mukaan. Tunnen itseni ylimääräiseksi. Pian oonkin sellainen. Work with you partner. No, thanks. Ainut piristävä asia oli enkun kuuntelu joka tais mennä hyvin. 

Aina kun joudun tekemään paritöitä ylimääräisenä tunkeilijana niin mietin aina että pian kyllä kuolen, joten ei tarvi muiden kestää mua. Miks noissa kielissä pitää tehdä noin paljon suullisia tehtäviä. Ei niissä tehtävissä mitään vikaa oo vaan mussa. Jouduin keskeyttämään espanjan opiskelunkin ekan kurssin jälkeen kun olin aina ylimääräisenä. Olis parempi jos mua ei olis.


Aika hiton tyhjä olo. Ei mulle kuulu yhtään mitään. En voi sanoa että kuuluu huonoa. No, hyvää nyt on turha edes mainita. Ei yhtään mitään. Nyt on 19 viikkoa tätä vuotta menty. Mitähän mä oon oikein tehny noina viikkoina? En mitään. Kärsiny vaan. 17 päivää koulua jäljellä. Niistä ainakin 7 hupenee polilla ravaamisessa.
Huomenna on muuten vuosi siitä kun sain lähetteen polille.

Nyt jo ahdistaa S E I T S E M Ä N T O I S T A päivää koulua. Ei mun pitäis olla enää tässä. En mä halua. En mä pysty. En mä jaksa. Mutta on pakko.


maanantai 7. toukokuuta 2012

Ei rikkomalla ehjää saa

Psykologiset tutkimukset edessä päin.. Ei auta mikään enää. Lääkäri päättää ja ei oo vaihtoehtoja. Terkkarikaan ei tykännyt kun mut pakotetaan niihin, mutta se ei oikein voi astua lääkärin eteen. Tän viikon jälkeen pari viikkoa saan ravata polilla laittamassa rastia ruutuun. Huoh, en jaksa ees miettiä koko asiaa.

Apteekissa kävin hakemassa strepsilsejä ja pharysolia. Apteekkari katto mua silleen, että enkö tällä kertaa haekaan masennuslääkkeitä. Liian monta kertaa tullu käytyä siellä apoteekissa. Mutta ei hätää, ens viikolla kyllä tulen noutamaan niitäkin. Eli joo, nostin annostusta seiskaviiteen lauantaina. Eipä oo mitään sivuvaikutuksia vielä ilmennyt.

Mun lääkäri
Ei mitään käsitystä mitä mun nyt kannattais tehä. Päässä on liikaa ajatuksia ja en pysty yhtään kokoamaan niitä yhteen. Nyt on tällästä ällö ahdistusta jolloin päässä pyörii kaikki asiat mutta mistään ei saa kiinni.


 Kuka voisi auttaa täältä pakenemaan
Vanki oon mun maailman

Päädyin hiljaisiin kyyneliin
Ikävän kaupunkiin
Turhiin haaveisiin
Kun toinen siivistä katkaistiin
Miten voi sattuu niin, nyt oon syvällä niin

Ehkä joudun taipumaan, silti haluun tietää
Toiveen rippeet katoaa, epätoivo viiltää
Palapalalta se kaiken hajottaa
Vanki oon tän maailman
Kuuleeko kukaan?

Taistelen, voimaa säästelen
Jos joku sattuis kutsuni kuulemaan
Epäilen, täältä selvii en.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Doctor and throat - my problem

Lueskelin tossa mun vanhoja blogiteksteja. Huomasin että helmikuussa olin kirjottanut että mun keskiarvo on 7,6. Nyt on toukokuu ja mun keskiarvo on 8,1. Kivasti noussut <3. Mutta onhan niitä kursseja tullut hieman lisääkin... 

Ja arvakkaa mistä nyt kirjottelen? Poli ja lääkäri. Se vaan pyörii mielessä. Jos mut pakotetaan niihin testeihin niin saan unohtaa kaikki kurssit. Saa unohtaa koko jakson. Arvakkaa vaan miten täs tulee käymään? Joudun opiskelemaan kesäkuussa ja tekemään kaikki kokeet ja välikokeet silloin. Ja joudun perumaan kesätyön että pääsisin tekemään niitä kokeita. Näin täs pahimmillaan voi käydä.

Tässä on yks esimerkki miten noi psykologiset tutkimukset toteutetaan. Keskiviikon 16.5. aika: Mulla alkais kymmeneltä koulu mutta joudun tulemaan kaheksaks koululle. Kulutan aikaa tunnin verran käytävillä yksikseni ennen kuin päästään lähtemään kohti polia. 9:30 aika polilla. Puolitoista tuntia kestää. Sitten takasin kouluun. En ehi mennä syömään. Mutta vipoille tunneille pääsen. Nälkäisenä tosin. Sinä päivänä tuun olemaan 11 tuntia syömättä. Syön aamulla kuudelta ja sitten oon kotona illalla viideltä. Olit oikeassa lääkäri. Nälkäpelin suhteen siis.


Nyt kärsin oudosta kurkkukivusta. Ollu jo viitisen päivää tällästä toispuoleista kurkkukipua ilman mitään flunssaa. Ärsyttävän kipeä kurkku vasemmalta puolelta. En oo pystynyt syömään mitään muuta kuin kylmiä ja helposti nieltäviä ruokia. Jäätelöä ja jogurttia. Eilen illalla yritin syödä banaanin mutta se osoittautui liian kivualiaaksi prosessiksi joten jätin suosiolla sen syömättä.  Imusolmukkeet vai mitkä pallot ne nyt ovatkaan ihan turvonneet vasemmalta puolelta ja kipeätkin vielä. Puhuminen sattuu ja välillä kun iskä kysyy jotain niin mongerran vaan jotakin epämääräistä. Syön jotain pillereitä joiden pitäis turruttaa kurkkukipua. Kieli kyllä  puutuu mutta ei kurkku.

Jos tää kurkkukipu jatkuu vielä huomennakin niin sitten taidan sanoa terkkarille siitä. Ei tästä tuu yhtään mitään jos en pysty puhumaan tai syömään. Saas nähä millanen olo huomenna aamulla on. Jos tää kurkkukipu jatkuu tai pahenee niin sitten se on ykkösaihe terkkarille. Jos lieventyy niin en varmaan edes mainitse sitä.


perjantai 4. toukokuuta 2012

Mut kuule lääkäri, mul oma tahto on. Ja nyt se varmistaa, ettet sä enää kii siit saa

En voi mitään muuta sanoa että ei helvetti. Taitaapi olla, että minä joudun ravaamaan polilla ens viikon jälkeen seuraavat kaks viikkoa. Mun piti mennä tänään terkkarille, olin kirjottanut muistilapun mitä kaikkea mun pitää sanoa, mutta eihän se ollut tänään töissä. Oikein kiva juttu tosiaan. Ja pitkää stooria luvassa..

Tällä hetkellä en aio mennä todellakaan sinne polille. Ei kai ne voi mua sinne pakottaa? Ottakaa kiinni jos saatte.

Ne psykologiset testit on siis ihan perus perus juttuja eli laitetaan rastia omasta mielestä sopivampaan kohtaan. Puolet niistä tulee olemaan täysin turhia. Siellä tehään sellasia testejä mitä meille teetettiin heti lukion aluks ja ysin lopulla. Sellanen hiton pitkä kooditehtävä joka teetettiin keväällä ennen lukiota. Miks mun pitää tehä se uudestaan jos muistan ja tiedän mun koodin jo? Ja se miks en halua mennä niihin testeihin ei johdu niistä testeistä vaan siitä, että mut pakotetaan niihin. Ja joutuisin kaks viikkoo periaattees olla koulusta ulkona.

Mä en oikein ymmärrä kuka on oikeessa ja kuka väärässä. Psykologi ja terkkari sano, että mä saan ite päättää jaksanko tehä ne testit nyt keväällä. Kaikki oli siis mun päätettävissä ja se psykologi sano, että jos mua vähänkin epäilyttää mun jaksaminen niiden testien kanssa niin sitten ei kannata aloittaa. Mutta sitten lääkäri ilmoitti, että sun tahtoa ei kuunnella ja sä teet ne testit kun minä pakotan sut niihin. Ei mun tarvi lukiota miettiä, mitä väliä sillä on kunhan vaan teen ne testit. Laita masennus etusijalle ja unohda lukio. Eihän mulla vissiin oo tulevaisuutta.


Olihan se terkkarikin aika järkyttynyt kun se lääkäri oli niin jyrkkä, mutta eihän sillä oo valtuuksia astua sitä vastaan. Kyllä se tietää, että nyt ei oo mitenkään järkevää laittaa mua näin loppukeväästä polille ramppaamaan. Mutta ilmeisesti henkilöllä jopa tapaa mua 3 kertaa viikossa ei oo mitään sananvaltaa mun asioissa. Se tietää kyllä mikä mulle on parasta ja tää ei oo. Mutta lääkäriä vastaan se on valitettavasti alakynnessä niin kuin minäkin. Nyt terkkari vain yrittää epätoivoisesti kannustaa mua niihin testeihin. Ei oikein oo mitään muuta mahollisuutta kuin yrittää tsempata ja kattoa sivusta mun kärsimystä. Kaikkensa se toki tekee. Se hoitais kaikki poissaoloasiat noiden tutkimusten takia. Mun ei tarvis kun yrittää pysyä tahdissa mukana vaikka tunneille en pääsekään. Se yrittää keksiä jotakin kivaa noille tutkimuspäiville ettei olis aivan paskaa. Ja lohduttaa että kaks viikkoa ja sitten kaikki on ohi. Lisäks se yrittää tulla sinne polille aina mun mukana ettei mun tarvi yksin mennä millään taksilla. Mutta siltikään se ei poista sitä, että se lääkäri käveli mun yli.


Huomasin yhen ärsyttävän lisän siinä lääkärissä. Se ei ottanut huomioon ollenkaa mitään postiivisia asioita mitä on tapahtunut. Kaikki se ohitti. Vain negatiiviset se jopa kirjas ylös. Mä en ymmärrä miks se sensuroi kaiken hyvän. Terkkari yritti puolustaa mua kaikilla positiivisilla asioilla mutta ne meni sille kuin kuuroille korville.

Tänään mun ois pitäny nostaa lääkitys viidestystäkympistä seiskaviiteen. Ei kiitos. Tiedän, että jos se lääkäri sais tietää etten nostanu annosta heti  niin se heittäis mut varmaan pakkohoitoon. Terkkarikin, sano että nosta sitten kun parhaaks näet, mutta se lääkäri sano että nyt nyt heti. Mä en ymmärrä sen taktiikkaa. Se vihaa mua ja mä vihaan sitä. Oiskohan mahollista vaihtaa lääkäriä.

Tätä mä en oo vielä kertonut siitä käynnistä. Se lääkäri kysy multa kun puhuttiin lopuks "loppukevennyksenä" kirjoista, että minkä kirjan oon viimeks lukenu. Sanoin, että nälkäpeli ja se katto mua silleen että mikäs laihduttamiskirja se oikein on? Kyllä, olen laiharakenteinen ja luin nälkäpelin. On yhtä kuin anoreksia.

En tiedä yhtään missä nyt mennään. Koko viikonlopun saan vaan pähkäillä kaikkia kysymyksiä omassa päässäni. Justiin huomasin että lätkän MM-kisat alkaa. Meni vähän ohi. Pari vuotta sitten oisin oottanu näitä kisoja kuin kuuta nousevaa mutta nyt ei oo mitään intoa. Eikä varsinkaan kun maksais kattoa. Onpas aika tylsää kahtoa avalta ilmaislätkää ilman mertarantaa. Kauheaa piinaa koko loppukevät.

torstai 3. toukokuuta 2012

Catch me if you can!

Tänään polilla lääkärissä. En osaa sanoa muuta kun ei helvetti. Menin sinne terkkarin kanssa yhessä. Heti kun  menin sinne lääkärin huoneeseen niin mulle tuli kauhean huono olo ja oisin voinu oksentaa. Ekat viistoista minuuttia mietin kokoajan, että nyt juoksen ulos ja vessaan oksentamaan. Yritin vaan nieleskellä kokoajan ettei laatta lentäis. Mun vastaukset oli koko ajan emmä tiiä, kun en pystynyt keskittymään yhtään kysymyksiin. Poli toi sitten myös fyysisen pahan olon, eikö psyykkinen jo riitä?

Lääkäri pakottaa mut tekemään psykologiset tutkimukset. Ei millään mee jakeluun etten jaksa tehä niitä enää loppukeväällä. Tässä on ihan tarpeeks jo paskaa, mutta ilmeisesti mikään ei riitä. Kaks viikkoa joudun hyppäämään siellä polilla. Just ennen koeviikkoa. Ei muuta kun onnea kokeisiin, en ees tunneille ehi mennä. Muutenkin on jo enkun aine ja filosofian välikokeet rästissä. Se lääkäri kävelee mun yli. Mun tahtoa ei kuunnella missään vaiheessa. Sama kai se oonko siellä ite paikalla vai en. Lääkärihän se mun elämästä päättää. Oon erittäin vihainen kun ihminen jonka tapaan tyyliin 3 kertaa vuodes päättää mun elämästä näin helvetin paljon. Mulle sanottiin, että mun pitäis olla tyytyväinen kun pääsen noihin tutkimuksiin noin nopeasti, sillä ne jotka oikein haluaa niihin joutuu oottaa jopa puol vuotta. Miksei ne voi sitten mennä mun edelle jos ne kerran oikein haluaa päästä niihin tutkimuksiin? Ei mulla oo mitään motivaatiota rampata polilla kahta viikkoa koulun samalla kärsiessä. Ja ne poliajat on niin typeriä etten ehi koulussa syödä päivällä kouluruokaa. Kuinkahan vittuuntunut mahdan olla siellä polilla jos en ees ehi syödä mitään ennen sitä? Yhtenä päivänä on sellanen aika että joudun vissiin olemaan 12 tuntia syömättä mitään. Ja sen takia kun lääkäri tunki oman kontrolli aikansa justiin ruokailun aikoihin ja sitten vielä se psykologi on sen jälkeen. Kaikista pahin juttu on se, että mun käynnit polilla perustuu vapaaehtoisuuteenm mutta siltikin mua pakotetaan käymään siellä.


Ja reseptin sain kouraani niin kuin arvelinkin. Samat lääkkeet jatkuu. Paitsi nostettiin annostusta. Nyt pitäis alkaa popsia sertralinia 75mg päivässä. Ja sain 6 x 30 pilleriä ja 1,5 menis päivässä. Eli aika hiton kauan joutuisin syömään vielä lääkkeitä. Ei mitään kiinnostusta nostaa annosta. Taidan jatkaa vaan viidelläkympillä.  Ehkä lopetan kokonaan pian. Päätän ite siitä mitä kehooni laitan.


Koulussa en tänään polin takia ehtinyt menemään tunneille. No jes vaan, taas jään jälkeen reissun takia, jossa olis ollu se ja sama olinko ite paikalla vai en. Menin kirjastoon vähäks aikaa miettimään ja istuskelemaan ja sitten sain päähäni lähettää terkkarille viestejä. Aika vittuuntuneita viestejä tais olla. Sanoin, etten halua tehä niitä tutkimuksia ja kaikkea muuta paskaa. Meinasin lähettää sellasen viestin jossa sanoin, että en tuu niihin tutkimuksiin ja yrittäkää väkisin viedä mut polille. Ota kiinni jos saat. Onneks sen verran järkeä oli päässä että sain muotoiltua viestin vähän järkevämpään muotoon. Myönnän kyllä, että vähän hävettää kun lähettelin aika kärkkäitä viestejä sille. No tulipahan sanottua se mitä ajattelen.

 Harvoin oon näin raivossani mistään. Mutta positiivista tässä kaikessa on se että en oo vihainen itelleni yhtään vaan sille polilääkärille. Sen sanomiset ärsyttää mua suunnattomasti. "erikoissaairaanhoito menee koulun edelle". Niiin. Ehkä sun maailmassa mutta ei mun. Mulle se kuulosti siltä että masennus menee koulun edelle. Se vissiin kuvittelee, että alkaisin pitkittää lukiota neljään vuoteen masennuksen takia. Näin sitä mun masennusta hoidetaan. Pakota ja pitkitä.


Nyt on oikeestaan hyvin energinen ja vahva olo. Tuntuu että koko mieli ja kroppa on kerrankin samalla puolella. Vääryys kohdistuu kumpaankin ja sitä me emme hyväksy. Ihan hyvä tuntea vihaa muutakin kuin itseä kohtaan. Terveellistä kun koen muutakin kuin tyhjyyttä.

Huomenna taidan mennä taas terkkarille. Toivottavasti yhtä vittuuntuneena ja vihaisena. Miks mä alkaisin peittää mitään? En oikeestaan hirveesti välitä vaikka sanoisin ihan kaiken mitä ajattelen niistä tutkimuksista ja polista ja masennuksenhoidosta ylipäätään. Toinen ongelma on yks opettaja joka tietää mun asioista ehkä vähän turhan paljon. Tekis mieli sillekin vähän valaista asiaa.

Ja en, en oksentanut vaikka jälkikäteen sanottuna ois ollu ihan mielihyväinen kokemus oksentaa sen lääkärin päälle.


tiistai 1. toukokuuta 2012

May the odds be ever in your favor

Viimeinen lomapäivä. Onneksi. Ainoa asia minkä lomalla oon saanu aikaseks on nälkäpeli trilogian lukeminen. Pystyin keskittymään jopa siihen. Löysin muutamia katkelmia siitä jotka jotenkin vaan iski muhun. Ei sisällä oikeestaan mitään juonpaljastuksia, mutta lukekaa omalla vastuulla. Kaikki katkelmat matkijanärhestä eli kolmannesta kirjasta. Näitä olisi vaikka kuinka paljon, mutta laitoin vaan ne jotka jäivät mieleen. Happy hunger games! May the odds be ever in your favor!


Olen liekehtivä lintu, pakenen lentäen jotakin mitä ei pääse pakoon. Palavia siipiäni jotka kasvavat ruumiistani. Siipien iskut vain ruokkivat tulta. Minä tuhoan itseäni mutta en kuole.


 Lopulta siipeni alkavat pettää, menetän korkeutta, vetovoima kiskoo minut vaahtoavaan mereen. Kellun selälläni ja selkäni palaa vielä vedessäkin, mutta tuska lieventyy kivuksi. Olen tuuliajolla enkä pysty ohjaamaan kulkuani. Merivesi kastelee siipeni enkä saa niitä nousemaan. Pieni valkoinen ja vaaleanpunainen lintu sukeltaa alas, upottaa kyntensä rintaani ja yrittää pitää minua pinnalla. "Ei, et saa mennä" lintu huutaa.  "Anna minun kuolla." rukoilen siltä, mikä minua pitelee. 

Olen vankina päiviä, vuosia ehkä vuosisatoja. Olen vainaja, mutta en saa lupaa kuolla. Olen elossa mutta silti kuollut. 


Piiloni ovat hämäriä, hiljaisia ja mahdottomia löytää. Käperryn kokoon, kutistan itseni, yritän kadota kokonaan. Kietoudun äänettömyyteen ja kieputan rannettani jossa lukee mieleltään häiriintynyt. 


Silmien paneminen kiinni ei auta. Tuli palaa kirkkaammin pimeässä. 


Mutta matkatessani yötä kohti tunnen aina vain pahemmin olevani ansassa, olen tukehtumaisillani silkkikääreisiini enkä pääse vapaaksi ennen kuin olen muuttunut joksikin kauniiksi. Kiemurtelen, yritän luoda kärsineen nahkani ja keksiä, miten kasvatetaan virheettömät siivet. 


On uskomatonta, kuinka normaalilta minut on saatu näyttämään ulospäin, vaikka olen sisäisesti täysin tuhoutunut.


Minun täytyy nyt keskittyä siihen, miten pääsen hengestäni. 


Mikään ei enää estä riistänästä henkeä itseltänä. Mutta on kuin odottaisin jotain.


Minulla on riittävästi tulta omasta takaa. Minä tarvitsen keväisen voikukan. Kirkasta keltaista, joka merkitsee uudellelleensyntymistä eikä tuhoa. Lupauksen siitä, että elämä voi jatkua, olivatpa menetyksemme kuinka kipeitä tahansa. Lupauksen siitä että elämä voi olla jälleen hyvää.













Huomenna kouluun. Leffaan keskittymiskyvyttömänä. Terkkarille juttelemaan. En oo saanu taaaaskaan mitään aikaseks. Enkun aine, ei tehtynä. Filosofian välikokeisiin lukeminen aikalailla vaiheessa nolla. Torstaina pitää raahautua polille lääkäriin. Kohta 4 kuukautta lääkkeitä syöty. Saas nähä miten käy, uusitaanko resepti ja syön syksyyn asti vai lopetanko kokonaan? Tai saan jotain uusia pillereitä. Totuushan on se, että näihin ongelmiin ei mitkään lääkkeet auta. Mitä niillä lääkkeillä edes yritetään? Että eläisin turhaa elämääni iloisena? Että minun samanlaiset päiväni ja rutiinini tuntuisivat aivan extreme-kokemuksilta?

Totta vai ei? En osaa päättää.