Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Päivittää

Pääsiäinen oli aika upea. Oli kiva viettää aikaa terkkari ystäväiseni luona ja hänen perheensä kanssa. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta se ei tuntunut yhtään kummalliselta. Me ollaan eräänlaisia ystäviä. Oikeastaan erittäin hyviä sellaisia.

Ja terapiaa lisättiin kolmeen viikkokertaan. Hieman raskasta käydä siellä niin usein, mutta toisaalta jokainen käynti rikastuttaa mun elämää. Joka kerta opin jotain uutta ja oivallan elämälle tärkeitä asioita. Jossakin vaiheessa alan voida yhä paremmin ja olen yhä voimakkaampi ihminen sisältä päin. Se vaatii työtä mutta se työ on tehtävä.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

A skeleton that's hiding on your closet

Lauantai oli musertavan synkkä. Jotenkin kituuttelin iltaan asti ja sitten alkoi pelottaa yhä enemmän. Pelottaa että teen itselleni jotakin. Laitoin terkkarille viestejä (huoh, lauantai-iltana..) etten jaksa. Ei se vastannut muuta kuin surullisen hymiön. Joo tiedän, ylittää aika reilusti terveydenhoitajan työvelvollisuuden kun launtai-iltanakin "työ" häiritsee. Mutta kun minua pelotti ihan kauheasti. Oksetti ja vavisutti. Yritin siirtää ajatukset johonkin muualle kuin kuolemaan. Tein sitten lääkecoktailin jolla sain itseni rauhoittumaan ja nukkumaan.

Sunnuntai heräsin liian aikaisin. Puoli yhdeksältä ja olin kauhuissani kun tulee pitkä päivä. Siinä sitä sitten taas oltiin. Ypöyksin. Yritin siirtää ajatukset muualle ja oikeastaan yritin pitää ajatukset kurissa etteivät ne ala karata synkkyyteen. Aikamoista itsensä ruoskimista. Luojan kiitos on ilta ja voin pian huokaista helpotuksesta kun selvisin taas yhden päivän.

Oon varmaan ainut ihminen joka ajattelee että jes, maanantai. Okei, herääminen on inhimillistä kärsimystä mutta muuten pidän arkielämästä. On tavallaan turvassa itseltä kun on ihmisiä ympärillä ja arki rullaa. Ja minä menen siinä mukana eteenpäin. Kaikki avautuu, elämä jatkuu.

Huomenna tapaan etsivän nuorisotyöntekijän. Mietin että miksi, sillä en ole koulupudokas ja ei mulle ole mitään apua enää saatavilla. Mutta jos se on etsivä niin ehkä se löytää mulle lisää tukitoimia. Aika epätodennäköistä. Tarvitsisin lähinnä taikuria joka taikoisi minulle lisää tukitoimia ja lisää ihmisiä ympärille.

Jänskättää kun terapeutti soittaa huomenna ylilääkärille ja kysyy ja vaatii sitä että mun terapia lisääntyy kolmeen kertaan viikossa. Tuntuu vähän hölmöltä ettei terapeutti ole ennen harjoittanut näin tiivistä terapiaa vaikka hänellä onkin pitkä työkokemus.


lauantai 23. maaliskuuta 2013

What do I have to do

Lyhyesti sanottuna paska viikko. Mieliala alkoi nopeasti laskea ja lopulta se laahasi pohjalla. Keskiviikkona jatkoin samaa kitisemistä terkkarille eli pyysin apua kun olen niin yksin. Ei sillä ollut mitään keinoja auttaa ja huokaisin raskaasti. Torstaina olin hyvin surullinen ja masentunut. Olin koulussa kuin ihaa, yhtä surullinen. Puolilta päivin valuin terkkarin luo ja itkin kun suretti yksinäisyys. Pyysin taas apua kun olen niin onneton ja yksinäinen ja mietin taas kuolemaa. Mutta kuten arvata saattoi, terkkarilla ei ollut mitään keinoja auttaa. Lähdin kotiin yksinäisenä ja jatkoin itkemistä. Laitoin terkkarille itsetuhoisia viestejä kun olin niin surullinen. Kysyin sitä samaa; eikö ole mitään apua enää olemassa? Terkkari sanoi ettei valitettavasti ole oikein mitään ja mun pitää vaan toivoa että joskus on paremmin. Itkin yhä enemmän. Laitoin terkkarille vielä viestin, että pyysin apua miljoona kertaa ja sitä ei ollut, eipä ole oikein muuta ratkaisua. Lähdin illalla ulos vähillä vaatteilla kun olin itkenyt niin paljon että päätä särki ja ajattelin kylmän auttavan. Jätin puhelimen kotiin ja kun palasin olin huomannut terkkarin soittaneen pari kertaa. Soitin takaisin ja terkkari kertoi että se luuli että olin tappanut itteni nyt.

Jotenkin selvisin perjantaihin ja kävelin heti aamulla terkkarille. Jatkoin samaa yksinäisyys teemaa. Terkkari soitti sossunakalle ja suuttui sille kun tää systeemi on perseestä. "Mikä vitun ongelma tässä on kun kaikki vaadittavat byrokraattiset asiat on tehty aikoja sitten mutta siltikään ei auteta?" Sossuntyyppi sanoi että kaikki apu mitä olisi tarjolla on tarkoitettu lapsille. Terkkari suuttui 'sossunakalle' tuosta kommentista ja minä itkin sivussa. Ainiin, autokoulua lastensuojelu ei maksa. Olin niin innoissani kun viikon päästä olisi ekat teoriatunnit mutta minkäs sille mahtaa. No, voinhan vielä voittaa lotossa..

Terkkarilla käymisen jälkeen jäin koululle yksikseni. Olin hyvin surullinen. Viiden minuutin kuluttua lähdin takaisin terkkarin luo. Terkkari soitti ensin päivystävälle lääkärille jolta saatiin se sama vastaus. "Osasto ei ole nyt mikään ratkaisu ja siellä ei tällä hetkellä ole vapaata paikkaa. Teidän täytyy nyt vain yrittää sinnitellä". Seuraavaksi terkkari soitti toiselle psykiatrille joka sanoi vain että osasto ei ole mikään ratkaisu ja jotain muuta täytyy keksiä. Minua alkoi taas itkettää.

Illalla koitti sitten terapia. Olin 1,5 tuntia sen luona joten ylitin reilusti oman terapiatuntini. Mutta oli siitä paljon apua. Terapeutti oli ajatellut, että se soittaa polille ylilääkärille ja kysyy/perustelee että mun terapiaa täytyy lisätä. Kolme kertaa viikossa tästä eteenpäin jos poli suostuu. Sanotaan näin että se on muuten pakko suostua. Vittu mua vituttaa jos tääkin jää rahasta kiinni.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nimetön

Eilinen kirjoitukseni toi monenlaista kommenttia. Ehkäpä aluksi puran asiaa. Ensinnäkään en uhkaillut terkkaria kuolemallani mitenkään huvikseni. Minulla oli hurjan paha olo ja se purkautui kuolemanpuheina. Olin epävarma ja poukkoilin siinä rajalla. Tämä minun uusi masennuslääkitys toi nyt sivuvaikutuksia tai ainakin uskon niin. Voin nyt paremmin kun en ottanut yöksi lääkettä.

Laitoin terkkarille viestin: Anteeksi ystäväni kun puhuin itsetuhoisesti koko viikon. En tehnyt sitä ilkeyksissäni vaan koska minulla oli niin paha olla. Voin nyt paremmin ja minulla ei ole hätää. Olet minulle tärkeä. :) Ja hänen vastaus: Super, olet tärkeä myös minulle. Ei tarvi pyytää anteeksi. Olen onnellinen kun voit nyt paremmin.

Ei terkkari varmaan sen takia ohittanut minua kun se ei välittäisi. Ehkä se ei vaan osaa suhtautua näin isoon asiaan joten sillä tuli lukot eteen. 


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Dead end

Olen niin pahoinvoiva että olen koko viikon puhunut, kirjoittanut ja tekstannut omasta kuolemastani. Terkkarille pitkiä sähköpostiviestejä jotka se ohittaa kun ei halua kuulla aiheesta. Kymmenittäin tekstareita joka päivä joihin ei tule oikeastaan vastausta. Lyhyesti sanottuna viestien sisältö on tällainen: haluan kuolla, tapan itseni, auta minua. Olen niin yksin. Huudan apua mutta kukaan ei vastaa kutsuun.

Viimeinen viikon viesti minkä vielä jaksoin lähettää oli tämä: Nyt matkaan loputtomaan yksinäisyyteen. Hyvää viikonloppua.. Tuskin nähdään enää. Ja ei vastausta vaikka tiedän sen lukeneen senkin viesti. Nainen kuin jäätä. Hyrr.

Olen pyytänyt niin hiton paljon apua. Mitä muuta voisin enää tehdä? Olen kertonut yksityiskohtia omasta kuolemastani ja kertonut omista valmisteluistani. Olen ilmaissut vakavan itsemurhavaaran. Silti saan lähes olankohautuksen. Do what you want. Tyyppi ei ole edes halunnut nähdä mua, sillä en kelpaa sille näin masentuneena. Sitten kun olen iloinen niin johan on paljon juttua sen kanssa.

Tää on jotenkin niin hytisevää, kun kirjoitan että tapan itseni mahdollisesti lähipäivinä ja vastauksena tyyliin ok. Ei muuta, siis mitä h e l v e t t i ä? Olen kirjoittanut täsmällisen ja yksityiskohtaisen kirjeen sille ihmiselle (tuhat sanaa, ei varmaan edes jaksanut lukea) ja vastauksena näen vain luettu merkinnän. Olin sille ihmiselle vissiin tosi tärkeä.....

Terapeutille jankkasin omaa kuolemantoivettani ja sitä ettei apua ole saatavilla. Se alkoi puhua sairaalasta, osastosta. En mä sinne ole menossa. Terapeutti ajattelee että olen siinä ja siinä että menen sairaalaan. Ja kuulemma sitten ei kysytä minun tahtoani. Pakkohoitolähetteen saaminen tosin vaatii lääkäriä ja sellaista ihmistä ei niin äkkiä saa. Osasto on myös hyvin ongelmallinen: se on täynnä, liian kaukana, en pysty käymään koulua ja se on mulle kuitenkin kaikki kaikessa. Lopuksi terapeutti kysyi pärjäänkö viikonlopun. Vastasin kuin terkkari eli en sanonut mitään.

Ei teidän(kään) tarvitse huolestua minun kuolemapuheista. Olen ihan vakavassa uhassa mutta minua pidättelee täällä muutama asia. En voi jättää blogiani ja teitä, ystävät. Aika syvällä ollaan kun tuollainen elämänlanka on jäljellä. Mutta parempi tämä kuin sen yhden välinpitämättömyys.



tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ihhana riitely

Taas kivaa pikku riitaa, arvaatte varmaan kenen kanssa. En ole viikkoon käynyt terkkarin luona ja minua alkoi ketuttaa kun tyyppi ei ole siitä mitään mieltä. Laitoin tänään viestiä: "Olen vielä muuten olemassa, jos et ole sitä sattunut huomaamaan." Vastaus ärsytti mua suunnattomasti: "Aiheeton kommentti. Ajattelin että haluat olla rauhassa. Olen kyllä odottanut vastaanotolle. Laitoinhan pe viesitä " Murrr. Minä en ole saanut mitään hiton viestiä joten mitä oikein tarkoitat? Terkkari laittoi hyvin osuvan vastauksen: "Tällaisen viestin laitoin pe:" Ja ei mitään muuta tuon jälkeen, missä se viesti osuus oikein oli? Minun vastine: "Juu, oikein osuvaa, tyhjää täynnä koko viesti. " Siitähän terkkari oikein riemastui: "SIIS TÄLLAISEN VIESTIN OON LÄHETTÖNYT PE SULLE MUTTA ILMEISESTI EI TULLUT JOTEN TÄSSÄ VIELÄ KERRAN. nyt oli se viesti alla" Nyt mua alkoi naurattaa kun terkkari huusi mulle viestissä. :D Erikoisen naurukohtauksen jälkeen laitoin terkkarille vain että "NO ANTEEKS KUN EN PYSTY LUKEMAAN SUN NÄKYMÄTTÖMIÄ VIESTEJÄ" Terkkarin vastaus: "No jokatapauksessa, oon vaan oottanut sua vastaanotolle kun mulla on sun DVD-levyt. Nää on muuten kans tosi hyviä. "

Mua niin huvitti tämä meidän pikku kina. Yleensä se menee niin päin että minä hermostun mutta tällä kertaa sain terkkarin sähisemään. Toisaalta tämä riita oli samalla myös vaarallinen, sillä jos olisin ollut synkällä mielialalla, niin olisin vetänyt riitaan kuolemakortin ja uhannut omaa henkeäni. Tällä kertaa olin kuitenkin leikkisällä fiiliksellä ja olisin voinut härnätä terkkaria lisää.

Terapiassa juttelin tästä meidän riitelystä. Terapeutin mielestä paikkaan koko ajan lapsuuden ja nuoruuden haavoja. Tää on hyvin korjaavaa, nää meidän hieman kummalisetkin välit on niitä äärimmäisen tärkeitä tunnekokemuksia jotka ovat korjaavia. Kyllä mä ajattelen ihan samoin. Nyt mä pystyn vihdoin kasvamaan ja korjaamaan omat siipeni kun on turvallinen ihminen vieressä. Terkkari ei oikein käsitä että miksi mun käytös muuttuu ja ailahtelee. Ehkä minun pitäisi jotenkin selittää sille että sä tavallaan kasvatat mua. Selittää, että tää kuuluu siihen prosessiin ja koeta kestää.




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Ajastusten kanssa työskentelyä

Esimerkkejä kielteisistä ajatuksista

Mitä hyötyä on oikeastaan mistään?
En koskaan parane.
Kukaan ei tykkää minusta.
Jään kuitenkin yksin.
Minut pitäisi varmaan sulkea johonkin laitokseen.
Elämälläni ei ole tarkoitusta.
En osaa ilmaista tunteitani.
En tule koskaan löytämään sitä mitä etsin.
Olen arvoton.
Se oli minun syytäni.
Miksi minulle tapahtuu niin paljon ikäviä asioita?
Asiani ovat niin sekaisin, ettei niitä enää millään pysty selvittämään.
Minulla ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa.
Miksi en luovuttaisi.
Kunpa olisin kuollut.
En uskalla edes ajatella millaista elämäni on kymmenen vuoden kuluttua.
Minussa on jotakin vialla.

Esimerkkejä myönteisistä ajatuksista. Silloin kun oon oikein masentunut niin nää tuntuu niin surkuhupaisilta ja naurettavilta.

Tänään on hauska tehdä kaikkea mukavaa.
Elämässäni on hyviä asioita.
Vaikka asiani ovat huonosti ne ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan.
Minä olen ihan kiva ja mukava ihminen.
Toivon paljon tulevaisuudeltani.
Jos selviydyn torstaihin asti, asiat ovat kunnossa ja selviän siitä eteenpäinkin.
Pidän ihmisistä.
Jonakin päivänä muistelen tapahtunutta ja nauran koko asialle.
Olen henkisesti tarpeeksi vahva selviytyäkseni kaikesta mitä eteen tulee.
Olen herkkä ja tunteva ihminen.
Kokemukseni avulla selviydyn tulevaisuudessa.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Silence is the most powerful sceam

Tää viikko on ollut niin outo että päässäkin pyörii. Olen niin ylikuormittunut että pää meinaa lämmetä liikaa. Terkkari jätti mut omilleni ja en ole sen luona käynyt. En tiedä milloin se vapautuu taas minunkin käyttööni. Tällä kertaa meidän yhteydenpidon katkeaminen johtuu aivan ulkopuolisista syistä ja ihan ymmärrettävästä syystä. Mutta oli syy kuinka hyvä tahansa, niin kyllä se masentaa kun joudun hoidella kaikkia asioita omin päin.

Mulla on vaihtunut sosiaalitäti lastensuojelussa. Harmittaa, kun tykkäsin siitä edellisestä joka silitti kirjaimellisesti mun päätä pari vuotta sitten. Tuo uusi sossunakka (terkkarin antama nimi!!) kirjoitti musta aivan hiton pitkän suunnitelman joka on ihan typerä. Yhden tapaamiskerran perusteella tehty kirjoitus. Sain sen korjattavaksi jos siinä on virheitä. Ja punakynä on ollut kovassa käytössä. Turhauttavaa ajatella, että musta tehtiin suunnitelma vasta nyt, vaikka en ole lastensuojelun asiakas enää kauaa. Mutta kun laki määrää. Tuohon suunnitelmaan tulee vielä allekirjoituksia ja terkkarikin joutuu siihen puumerkin laittamaan. Lastensuojelu siis määrittää terkkarin kuuluvan mun elämään hyvin kiinteästi.

Ja lisää sossua. Kävin maksusitoumusostoksilla. Kassalla täti ei tiennyt taaskaan mistään mitään ja soitti kelloa, että toinen täti tulisi selvittämään asiaa. Siinä sain sitten venata ja ihmiset tuijotti. Sitten kassatäti huusi toiselle, että asiakas väittää että hällä on maksusitoumus täällä ja voitko katsoa koneelta. Taas sain venata. Koneelta ei kuitenkaan löytynyt mun nimeä, ja sitten kysyttiin että mitä kautta se sitoumus tulee. Olin jo hyvin ärtynyt ja tokaisin suoraan että lastensuojelusta. Vihdoin sain asiallista palvelua ja löytyi sitoumus. Kassatäti laittoi vielä kaikki summat kohteliaasti ylös ja toivotti heipatkin. Jotenkin se lastensuojelu sana aiheuttaa enemmän myötuntoa kuin kurja sosiaalipummi.

Ai niin. Ilmoittauduin autokouluun.. En tiedä yhtään miten käytännössä toi autokoulu etenee. Kuukauden päästä on kuitenkin joku aloitustunti, joten kai ne siellä kertoo mitä pitää tehdä.

Mulla jatkuu terapia ensi viikolla. Aivan sairaan kallista lystiä kun 70e/kerta. Onneksi kela ja poli maksaa kaiken.



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kohta sukelletaan painot jalassa me upotaan

Takaisin arkeen ja kouluun. Ei paljoa herätä riemankiljahduksia. Mutta sain kuitenkin nostettua itseni sängystä kouluun. Tunnilla havahduin horroksesta terkkarin viestiin jossa se toivotti mukavaa koulupäivää. Jossakin tilanteessa olisin tulkinnut viestin ironiseksi, mutta nyt tiesin että se oli vain viaton hyvän koulupäivän toivotus. Olin kuitenkin hieman hämmentynyt kun terkkari on ollut niin aktiivisesti mun kanssa tekemisissä. Kerroin terkkarille että mulla on ollut tosi ihana loma ja olen onnellinen siitä vieläkin. Terkkari ilahtui siitä, ja kertoi että se oppi mitä tarkoittaa pieni ja piristävä tekeminen.

Olen kokenut jo näin alkuviikosta eriskummallisen monta kiusallista hetkeä. Ensinnäkin maksusitoumus kaupan kassalla, joka epäonnistui. Sanoin, että mulla on täällä maksusitoumus ja sitten nimi. Kassatäti oli hyvin hämmentynyt ja alkoi etsiä sitä samaan aikaan kun jonoa kertyi taakse. Niitä oli kolme lappua ja siltikin se failasi sen. Huoh, lopulta päädyin maksamaan ostokset kortilla. Seuraava kiusallinen hetki on varsin erikoinen. Ihan normaalisti tunnilla omissa horroksissa. Edessä istuu joku vieras tyttö johon en kiinnitä kuitenkaan sen enempää huomiota. Sitten onkin aika paritehtävien. Opettaja sanoo että Super, teetkö (tytön nimi) kanssa näitä tehtäviä? Totta kai vastasin että okei. Sitten siirryin itsenäisesti hänen viereen ja vilkaisin tyttöä ajatuksena kysyä kumpi aloittaa. Sitten järkytyin kun huomasin että tiedän tämän tytön. Se käy samalla terapeutilla kuin minä, ja ollaan törmätty useaan otteeseen ovella kun se on tullut pois ja minä olen venannut oven takana. Oli niin hiton kiusallista istua siinä. Ei sitä huvittanut tehdä tehtäviä joten istuttiin aika hiljaisina siinä.
Ja vielä lisää kiusallisia hetkiä. Olin sopinut tapaamisen erään opettajan kanssa. Sattumalta juuri ennen tapaamista minulla oli kyseisen opettajan tunti. Tein tehtäviä kuten muutkin. Sitten tämä opettaja tulee viereen ja kysäisee, että meillähän oli se tapaaminen tunnin jälkeen. Vierustoverit vilkaisevat kiinnostuneina ja alkoi taas tuntua hieman kiusalliselta.

Ja mitäpä olisi postaus kiusallisista hetkistä ilman terkkaria. No, ei mitään erikoista mutta jotenkin kiusaannuttavaa. Terkkari kulki muutaman virkaihmisen seurassa tutkien koulua ja pysähdellen aina välillä raportoimaan. Minä olin siinä normaalisti koulussa, tunneilla ja käytävillä. Tämä pikku porukka tuli kiusallisen monta kertaa ohi ja vielä useamman kerran vieraili luokassa kun olin tunneilla. Jotenkin kiusallista, kun terkkari on siinä samassa tilassa terveysvirkailijoiden kanssa tutkimassa sisäilmaa samalla kun opiskelen muiden mukana. Kiusallista olla silleen oppilas-terveydenhoitaja-asetelmassa.

Puhuttiin terkkarin kanssa unilääkkeistä ja vähän muusta.
Terkkari: Noi tolvonit toimii sulla ihan hyvin ja lääkärikin on tyytyväinen.
Super: Niin. Mutta niiden oikea teho tulee vasta esiin sitten kun huonot ajat taas koittaa, sitten kun tipahdin taas sinne pohjalle mistä ei tunnu olevan kuin se yksi ratkaisu..
Terkkari: Huonot ajat? Miksi sulla pitäisi tulla niin vaikeita aikoja tästä eteenpäin?
Ja Super oli niin hämillään ettei laittanut pystyyn tavanomaista riita-väittelyä asiasta..



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ja sä voit poistua hymyillen

Sain terapeutilta depressiokoulu kirjan jonka tehtäviä voin tehdä loman aikana. Oon ahkeroinut sen kirjan parissa ja tehnyt kansiota johon kerään tehtäviä. Se on tosi hyvä kirja ja sopii loistavasti mulle kun tykkään kirjoitella asioita paperille. Terapeutin mielestä on välttämätöntä, että mun mieliala saadaan kohoamaan, sillä muuten asioiden käsitteleminen ei tule onnistumaan. "Et sä oo kunnossa ja ei sulla oo voimia niin että jaksaisit keskittyä ja puhua vaikeista kokemuksista. Jollakin tavalla niitä miellyttäviä tekemisiä täytyy lisätä niin, että saat sitä kautta voimia. Sitten sä jaksat puhua ja siitä se paraneminen alkaa". Terapeutti on ihan oikeassa, jotenkin masennus on saatava lievittymään. Ei, en tarkoita nyt lääkityksen nostamista vaan ajattelen lähinnä tekemisten ja toimintojen lisäämistä. Sitä mä tarvitsen. Seuraa ja tekemistä. Mutta kun ei ole niin ei ole.
-----------
Edellinen tekstinpätkä kirjoitettu viikko sitten, joten nyt kerron uutta..

Hiihtoloma oli hyvinkin mielenkiintoinen hyvällä tavalla. Oon ollut tosi hyvällä tuulella. Yhtenä päivänä lähdin lastensuojelutädin kanssa shoppailemaan. Hih, maksusitoumuksilla sai ostettua yhtä ja toista mukavaa. Lastensuojelun maksusitoumukset on mukavampia kuin itse sossun. Tulee sellainen olo että olen lapsi jota autetaan. Mutta sossun sitoumuksilla tulee mielikuva sosiaalipummista. Ah, voisinpa aina olla lastensuojelu lapsi.
Terkkarin kanssa on ollut mukavaa ja hassua. Se on kolmena aamuna herättänyt mut soitolla ja sitten kysynyt että herätinkö. Höpsöä. Yhtenä päivänä se tuli mun luo ihan muuten vain, ja samalla se haki tavaroitansa mun luota (olipa outo lause). Seuraavana päivänä sain kuitenkin taas sen omaisuutta lainaksi. Tällä kertaa alias-sarjaa, johon terkkari jäi koukkuun ja veti siihen samaan myös minutkin. Tänään sitten käytiin terkkarin kanssa kaffilla ihan ihmisten ilmoilla, siis kahvilassa. Oli mukava jutella kahvikupposen ääressä. Automatkalla se kertoi omia höpsöjä juttujaan, joita on mukava kuunnella. Sitten se alkoi muistella sitä kun me tutustuttiin. Alunperin, lukion alussa, oppilashuolto ajatteli että jäisin kuraattorin hoiviin ja se alkaisi hoitaa mun asioita. No, eipä kuraattori ehtinyt mua tavata kertaakaan, sillä minä tepsuttelin kaikkien yllätykseksi kouluterkkarin luokse. Se vaan meni näin, se meni niin kuin sen pitikin mennä. Mä menin juuri oikeiden siipien suojaan. Sitten terkkari kertoi, että nää meidän polireissut eivät olleet niin tavallisia kuin ajattelin. Ensinnäkin se oli kysynyt lupaa sen esimieheltä, että se saa käyttää puolet päivän työajasta mun kanssa polilla seikkailemiseen. Ja sitten tällä hiihtolomaviikolla terkkarin päivät tehtiin helpoiksi, että se voi viettää aikaa myös mun kanssa. Nyt olen hieman lapsellisen ylpeä. Mutta mulla on ollut ihana hiihtoloma.