Yritän kehitellä jotakin tekemistä. Tarkotuksena oli siivota opiskelun jäännökset pois mutta se oli aivan liian ahdistavaa. Harmittaa kun en ehtinyt saada sitä yhtä opettajaa kiinni että oisin voinut kysyä siltä kesän aikana suoritettavistä kursseista. Harmittaa kun en ehtinyt käydä opolla. Harmittaa kun en ehtinyt toivottaa kenellekään opettajalle hyvää lomaa. Harmittaa kun en ehtinyt nähdä terkkaria. Tuo harmittaa kaikista eniten kun olin varautunut puhumaan aivan kaikki asiat selviksi. Olisin halunnut kertoa kaiken ja puhua niistä asioista mistä en ollut vielä pystynyt puhumaan. Mutta näin siinä sitten kävi. Kaikki loppui kuin seinään.
En oikein tiedä mitä pitäis nytten ajatella. "Super et sä oo yksin". No kyllä mä aikasta yksin vaan oon. Tukihenkilö oli kaunis ajatus mutta eipä siitä oo vielä mitään tietoa. Eipä se paljon mieltä lämmitä jos kerran viikossa tulee viesti jossa kysellään miten menee. Ja vastaus aina ahdistuneen surullisena että ei kovin hyvin. Nyt on loma ja kyllähän loman pitäis piristää ja siitä on helppo selvitä. Kyllä sen pitäis olla ihanaa kun ei tarvi herätä kouluun ja voi valvoa yöttömiä öitä ulkona. Lisäks voi uida ja grillata ja pyöräillä ja vaikka mitä muuta mukavaa! No niinpä, ei tarvi herätä yhtään mihinkään. Mä valvon muutenkin öisin. Hukuttaudun pian kun meen yksin uimaan. Ei kannata edes kokeilla mitään mukavaa yksin. Mä en ymmärrä miten mulle voi sanoa etten mä oo yksin. Mitä se oikein edes tarkottaa? Jos mulla ei oo enää ketään kaveria eikä ketään ihmistä jonka kanssa vois viettää lomaa niin oon mä aikasta yksin vissiin. Tai onhan mulla kesätöitä ja istutan kukkia. Kukathan on eläviä olioita joten en oo yksin. Mä käyn kaupassa jossa on muita ihmisiä joten enhän mä oo yksin, enhän? Voi olla sellainenkin huima sosiaalinen kontakti että tervehdin kassaneitiä. Ja se tervehtiin takaisin. Sosiaalinen yhteys luotu. Super, et sä oo yksin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti