Pieni paniikki ja stressi päällä. Koeviikko alkaa keskiviikkona. Paineita enkun suhteen. Oon ollut niin saamaton sen suhteen ja en oo tehny mitään sen eteen. En oo kotona avannut kirjaakaan ja nyt kyllä tuntuu. Läksyt tekemättä ja enkä oo oikein hyvää kuvaa antanut sille opettajalle. Pitäis olla aktiivinen tunnilla tai arvosana putoaa numerolla. En pysty siihen. Anteeksi. Vaikeaa tulee sen suhteen. Ja kaikista pahinta on se, että edellisenä päivänä on päivällä eka lääkärikäynti ja sitten myöhemmin iltapäivällä vielä niitä tutkimuksia. Ei ehi lukea illalla, ja kokemuksella voin sanoa että en pysty edes lukea lääkärikäynnin jälkeen. Kaikki muut aineet tuntuu olevan suhteellisen aikataulussa ja hallinnassa mutta nämä aineet on niitä "turhia aineita" eli filosofiaa ja sen sellaista.
Kaksi oikeaa koulupäivää jäljellä. Kokeita viisi päivää. Sitten EI MITÄÄN ENÄÄ. Kaikki loppuu kuin seinään. Hyvää kesälomaa ja yritä selvitä. En mä selviä. Koko kesäkuu töitä ja en oo yhtään varma että jaksan olla siellä niin pitkään. Tai onhan siinä ne viikonloput vapaina ja ilman yhtään mitään. Heinäkuu? Kaikki lomalla, polikin onneksi. Elokuu? Koulu alkaa ja en halua edes sitä. Ahdistaa kun en yhtään tiedä mitä mulle puuhaillaan kesälomaa varten. Tukihenkilöä kaavailtu mutta eipä oo kovinkaan korkeita odotuksia sen suhteen. Häpeällistä edes ajatella että saisin maksettua seuraa. Kuulostaa niin säälittävältä.
Miks nää lomatkin on näin surkeita? En tee mitään. Aika turhauttava elämä. Surkea, tylsä ja säälittävä. Miks mä ees elän? Kaikki on vaan niin epätoivoisen väärin. Millon mun elämä alkaa?
Itse en oikein usko, että kukaan pelkän rahan takia haluaisi ryhtyä tukihenkilöksi. Sama se on yleensäkin noissa henkisen puolen auttajissa, että tuskin kukaan niin rankkaan työhön pelkän rahan takia lähtee. Vaikka monesti saattaa tuntua siltä, että sinua autetaan vain siksi, että se on heidän työtään ja heille maksetaan siitä, niin monesti kuitenkin sellaiseen ammattiin lähdetään kuitenkin ennen kaikkea halusta auttaa muita.
VastaaPoistaEikä tuossa tukihenkilössä ole mielestäni mitään säälittävää. Säälittävää olisi se, ettei sinua yritettäisi auttaa mitenkään. Jotain sentään yritetään kesän ajaksi. Otetaan huomioon nyt vielä sekin, että monilla paikkakunnilla mielenterveysyksiköt ovat kesän ajan kiinni.
Nojoo, se on kyllä totta, että ei se raha mikään motivaatio tukihenkilölle ole. Olishan se ihanaa ettei tarvis olla yksin koko kesää, mutta toisaalta se kuulostaa hyvin pelottavalta päästää täysin tuntematon ihminen mun elämään.
PoistaKiitos kommentista ♥