Vain elokuvissa tämä tapahtuu kauniisti, mutta tässä vaiheessa on pakko sanoa hyvästi

Tajusin tänään että mun itsetuhoset ajatukset on pakkoajatuksia. Ne pyörii pakonomaisesti päässä. Mietin usein miltä tuntuis viiltää ranteet auki ja antaa veren virrata pois. Se on niin ärsyttävä pakkoajatus joka pyörii sitkeästi päässä. Koko ajan kuolema pyörii mielessä. Koulussa, linkassa, kotona ja mihin aikaan tahansa. Pahinta on kuitenkin se, että en tiedä miten vaarallisia nää pakonomaiset ajatukset on. Mä pelkään todellakin itteäni, sillä jos nää ajatukset ei jääkään ainoastaan pään sisälle vaan ne realisoituu niin voin oikeasti tappaa itteni. Mä voin hypätä rekan tai junan alle, viiltää ranteet auki tai ottaa yliannostuksen lääkkeitä. Noi on päällimmäiset ajatukset, mutta niitä vaihtoehtoja on vielä muitakin. En halua kuitenkaan luovuttaa ja kuolla. Haluan elää ja taistella. Mulla on vielä paljon nähtävää ja koettavaa. Mutta en voi mun ajatuksille mitään. Pelkään koko ajan viikonloppuja kun joudun olemaan yksin näiden ajatusten kanssa. Pian alkaa pääsiäisloma joka on mulla todella pitkä. Mitä jos mä en selviäkkään?

 

Huomenna tapaan taas terkkarin ja mulla olis sille paljon kerrottavaa, mutta en kuitenkaan saa sanotuksi mitään muuta kun "emmä tiiä". Vihaan itteäni kun en pysty sanomaan kaikkea mitä pitäis. Ois kiva vaan kirjottaa sille kaikki huolenaiheet, sillä osaisin varmasti ilmaista ongelmani helpommin ja ymmärrettävämmin kirjoittamalla. Mutta se tuntuu jotenkin niin säälittävältä. Pitää mun oppia puhumaankin asioistani ja käsittelemään niitä sillä tavalla. Aamulla pitää vaan tsempata itteni siihen kuntoon että jaksan puhua. Haluaisin vaan tietää mikä mua oikeestaan vaivaa.