Tänään piti olla hyvä päivä mutta toisin kävi. Viime yönä en taaskaan nukkunut kuin tunnin. Ja sen tunnin aikana näin taas ihan sairaan outoja unia. Aamulla lähin sitten polille niihin psykologisiin testeihin aivan zombina. Tapasin mun uuden psykologin jonka pitäis tehä ne testit mun kanssa. Se ei tiennyt musta yhtään mitään ennestään ja en ees voinu alottaa mitään testien tekoa tänään. En halunnut puhua sen kanssa enkä ees kattonu sitä silmiin kun vaan ihan alussa. Mun pitäis käydä polilla ehkä jopa kymmenen kertaa tekemässä niitä testejä. Ja se olis sitten kerran viikossa aina. En halua sitoutua sellaiseen varsinkaan kun en pitänyt koko psykologista yhtään. Ja joutuisin olemaan koulusta pois niin paljon ja se ei käy myöskään. Se psykologi lupas puhua mun omalääkärin kanssa ja sanoa että en oo oikein valmis sitoutumaan tutkimuksiin. En aio mennä tekemään noita testejä. Enkä myöskään aio mennä polille ennen toukokuun hoitoneuvottelua. En halua mitään terapiaa jos se vaatii niin hirveästi vaivaa ja rahaa. Eikä se mua ees auttais sillä en jaksais sitoutua siihen.
Terkkari on ainut jolle voin puhua. Mutta en tänään jaksanut sanoa sille oikein mitään. Kuitenkin se tuntee mut todella hyvin. Se on vaan niin ihmeellistä kuinka se luottamus on rakentunut hitaasti mutta se on kuitenkin muodostunut. Tänään tajusin että oon ehkä vähän riippuvainen siitä. Oon sen seurassa vaan turvassa. En haluais enää vaivata sitä kun en kuitenkaan jaksa hirveästi puhua. En mä voi enää sen luo mennä jos kerran en suostu ees polilla käymään.
Ei se mua kauaa enää jaksa katella. Oon niin ailahteleva ja en saa mitään aikaseks. Ei se voi mua aina auttaa. Ehkä on parempi jättäytyä kaikesta pois. Yksin ja omien ajatusten kanssa oleminen on vaan mulle todella tuhoisaa mutta muiden kannalta se on parempi.
En oikein tiedä mitä tekisin. Oon niin epätoivonen ja väsynyt. En pysty puhumaan enkä tekemään mitään. Vihaan vaan niin paljon tätä kaikkea ja varsinkin itseäni.
ps. Sain 10- terveystiedon kokeesta :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti