Mä olen kyllästynyt niihin voimiin jotka ohjailee mun elämää

Alkopa tääkin viikko sitten tosi mahtavasti. Nukuin viime yönä vaan tunnin ja raahauduin pystyyn kuolleena kouluun. Ekat neljä tuntia meni jossain horroksessa. Ruokavälkällä menin terkkarille, jonka kanssa en jaksanut puhua oikein mistään. Mun terapia-asia ei oo vieläkään edennyt. Se terapia alkais vissiin vasta syksyllä, jos se siis ees onnistuu. Sanoin että ei siitä oo syksyllä enää mitään hyötyä. Kuolen ennen sitä tuhat kertaa. Ei mulla oo enää mitään halua tai kiinnostusta koko terapiaan. En jaksa alkaa miettiä mitään kelan papereita. En jaksa alkaa ravaamaan polilla terapia-asioiden takia. En jaksa odottaa b-lääkärinlausuntoa. Koko terapia on tehty niin vaikeaksi. En mä ees ansaitse mitään terapiaa, se on etuoikeus ja en halua sellaisia. Terkkari puhu mulle taas osastosta johon mun kanta on edelleenki ehdoton ei. Jos menisin ossalle, niin mun terapia alkais paljon aikasemmin ja saisin lääkityksen kuntoon. Osasto on silti huono vaihtoehto mulle. Mun on pakko pärjätä kesään asti. Ärsyttää vaan kun mun elämää määräilee poli, kela ja terkkari. Kaikkien pitää tietää missä mennään. Niillä on kauhee valta muhun. Oon antanu elämäni niiden käsiin. Tai oikeestaan en mä sitä antanu vaan ne otti sen multa.




Keskiviikkona terveystiedon kokeet ja pitäis niihin jaksaa lukea. Pakko saada vähintään kiitettävä. Ois kiva jos pystyis ees nukkumaan että siitä lukemisesta tulis jotain.

En oikein tiedä kehen mun pitäis luottaa. Terkkarissa on ilmennyt joitakin pimeitä ja epäluotettavia puolia ja joudun olemaan nykyään varuillani sen seurassa. Mua pelottaa, kun en enää uskalla mennä sen luo jos alkaa ahdistamaan. En pysty enää kertomaan sille oikein mitään. Ois vaan kiva kertoa sille kaikki. En häviäis mitään. Siinä on vaan se ongelma että: "sä oot tehny itestäs niin näkymättömän" 



Oon alkanu miettiä, miten elämä jatkuis koulussa jos kuolisin siis omin käsin. Tai entä miten, jos vain katoaisin ikuisiksi ajoiksi. Jotenkin mä pystyn kuvittelemaan sen aivan realistisesti ja elävästi. Mutta en jaksa alkaa enempää sitä pohtimaan nyt. Olen vaan niin väsynyt nukkumiseen ja aamulla heräämiseen.