I can't tell you what it really is, I can only tell you what it feels like

Nyt alkaa operaatio lääkkeiden lopetus. Tänä aamuna otin vaan puolet siitä pilleristä. Tai no, sen jälkeen otin vielä siitä jäljelle jääneestä puolikkaasta puolet kun aloin pelkäämään että lopettasin liian nopeaan ja saisin jotain hirveitä sivuoireita. Huomenna aion ottaa vielä samanlaisen annoksen kuin tänään eli 3/4 pilleriä. Sitten tiistaina otan enää puolet eli sitten söisin enää 25mg sertralinia. Jatkan tota puolikasta ehkä perjantaihin asti jos ei tuu mitään kamalia sivuoireita. Ens lauantaina ois tavotteena puolittaa toi puolikas eli sitten syön about alle 15mg enää päiväs. Ja jatkan sillä pienellä määrällä vielä muutaman päivän ja sitten lopetan kokonaan. Tavotteena on  että 10päivän päästä ei enää lääkkeitä.

Pelottaa vaan että masennus ja ahdistus palaa.


Toi on mun oma lopetusohjelma eli en oo kertonu vielä kellekään että aion lopettaa lääkkeet. Huomenna näen terkkarin ja mun pitäis varmaan sille kertoa, sillä oon luvannut olla sille rehellinen ja tähän asti oon ollukin. Haluaisin kuulla senkin mielipiteen ja kysyä siltä neuvoja. Lisäks sille ois hyvä kertoa ihan senkin takia että jos mun masennus palaa ja kaikki ahdistus myös niin en ois aivan hukassa. Ja niiden mahdollisten lopetusoireidenkin takia. Jos mä en kerro sille että lopetan lääkkeet ja kaikki ahdistukset ja masennus palaa, niin en voi kertoa enää sille että ahdistaa ihan vitusti koska ne lääkkeet vie ahdistuksen pois. Jos kerron että ahdistaa, niin se soittaa polille ja sieltä käsketään nostaa lääkitystä. Niin mitä lääkitystä. Siitä alkais vaan sellanen valehtelun kierre ja joutuisin sillekin esittämään että kaikki on ihan hyvin ja ei  täs mitään ja syön lääkkeitä ihan normisti.
 Näin hoidetaan mun masennusta
 


Mutta miten käy sitten, jos kerron terkkarille ihan rehellisesti mun lopetusaikeista? Se soittaa satavarmasti polille ja siellä ne ei todellakaan tykkää. Sitten alkaa uhkailu osastosta. Pakkohoitoedellytykset täyttyy? Muutenkin noi lääkkeet oli sellanen epäsuora edellytys etten joudu ossalle. Mun terapia ei tuu toteutumaan jos en syö lääkkeitä. Se varmaan pettyy muhun tai no, oikeestaan ei välttämättä kun olisin kuitenki rehellinen. Niin siinä käy että se on bye bye lääkkeet ja myös terapia.




Mun on varmaan pakko kertoa sille, kävi miten kävi. En jaksa alkaa sille valehtelemaan ja se ois hirveän väärinkin kun se on kuitenkin  auttanu mua niin paljon. Tai no, en tiedä oliko lääkkeiden syömiseen suostutteleminen pakottaminen sitä parasta auttamista mutta kuiteski. Se on tehnyt paljon mun eteen töitä. Hajoan  huomenna sen luona ja varmaan itken ekaa kertaa 4kuukauteen. I'm fine..