Vaellan yksin yössäni

Valtavat ahdistuskohtaukset viime yönä. Valvoin neljään asti ja siitä eteenpäin en oo varma nukuinko vai mitä oikein tapahtu. Ja kuudelta sitten herätys. Mä olin yöllä ihan varma että en mee kouluun mutta aamulla pakotin itseni lähtemään. Ekat kaks tuntii meni aivan horroksessa. Sen jälkeen menin terkkarille ja sain vihdoinkin puhuttua lähes kaikki asiat jotka mua vaivaa. Se sano että se ei anna mun kuolla. Reilut puol tuntii siinä juteltiin ja olo on nyt vähän parempi. Huomenna ei oo pakko mennä tekemään koetta, jos en saa nukuttua tänäkään yönä. Mutta mä meen kuitenkin, sillä en halua jättää sitä pääsiäisen jälkeen tehtäväks. Kauhee väsymys tällä hetkellä päällä. Yritän päntätä ruotsia mutta ei siitä tuu oikein mitään. Pelkään jo ens yötä ja sitä että valvon taas. Mutta pakko kai mun on joskus nukkua. Oon kolmesta viimeisestä yöstä valvonu 2 lähes kokonaan. Eiköhän tänä yönä oo vähän pakko nukkua. Ei mun kroppa kestä enää yhtään unetonta yötä.

 

Mä en muista milloin oon voinu näin huonosti. En varmaan koskaan ennen. Epätoivo, väsymys, ahdistus ja pelko täyttää mielen. Haluaisin vaan pois täältä. Ei elämä oo mua varten. Mun ongelmat ei enää pysy salassa, sillä jouduin tänään myöntymään, että terkkari saa luvan kertoa mun vaikeuksista oppilashuolto-kokouksessa huomenna. Se on varmaan niille muille hyvinkin järkyttävää, sillä näytän ulkoapäin niin iloiselta. Mutta mitä väliä sillä on? Jos satun kuolemaan niin se ei ois niin kova yllätys. Haluan kuitenkin vielä taistella.

Haluaisin vaan nukkua. Enkä herätä enää koskaan. Mutta en mä ansaitse unta. Ehkä on ihan hyvä että valvon. Valvon niin kauan että kuolen väsymykseen. Ei kroppa tätä ikuisesti kestä. Jos mä valvoisin yöt ja joisin päivät energiajuomaa ja kahvia sekä lisäks liikkuisin illalla monta tuntia niin kauankohan kestäisin? Kuolisin ylirasitukseen. Ainakin kroppa sais kärsiä.