Tears are ment to be cried

Palautetta polilla tänään kuulemassa. Eipä mitään erikoista eli en oo täys hullu. Vahvuuksia on prosessointikyky mitä se sitten ikinä onkaan. Ja en kuulemma oo valmis terapiaan. Että jep, jep vaan.. No, en ajattele tuota enempää vaikka voitte kuvitella kuinka paljon ajatuksia tuo herättää.

Tänään oli viimeinen duunipäivä. Ahdistavaa kun en keksi mitä pitäis sanoa niin kuin hyvästiksi. Heippa ja hyvää kesänjatkoa. Lähin puolijuoksua pois etten alkaisi itkeä. Luulivat varmaan että kauhea kiire lomalle.

Mentiin terkkarin kanssa polille. Menomatka meni aivan normaalisti mutta paluumatka on sitten vähän toinen tarina. Mä itkin autossa. En voi uskoa että niin kävi. Se vaan tuli vaikka yritin ajatella kaikkea mukavaa. En pystynyt puhumaan yhtään kun ääni värisi. En sitten minä ääliö parempaa paikkaa ja aikaa tuolle voinut valita. Voi helvetti, terkkarin viimenen duunipäivä ja mä sitten ekaa kertaa sen edessä (tai sivussa) itkin. Että hyvät lomat vaan sillekin. Vihaan itseäni niin paljon tuon takia. Mulla alko loma ja sillä alko loma ja minä se vaan itken kun pitäis olla aurinkoisella tuulella. Mulla meni kaikki sen puheet aivan ohi kun yritin vaan lopettaa itkemisen. No jaa, eipä noita kyyneliä enää takaisin saa.