Eilinen ilta taas yks helvetti. Olin niin epätoivoinen ja valmis lopettamaan aivan kaiken siihen paikkaan. Vihdoin tuli yö ja vähäksi aikaa onnistuin asiat unohtumaan. Aamulla helvetti jatkui. Töissä leikkelin ruohoa aidan toisella puolen, jossa on myös muutaman metrin päässä vilkas satasen rajotuksen autotie. Kuinka houkuttelevaa hypätä rekan alle. Lähetin terkkarille viestejä etten oikein jaksais enää ja silleen. Se ehdotti tapaamista töiden jälkeen. Kielsin sen. Jatkoin työpäivää normaalisti. Vein rikkoutuneita lasilyhtyjä vajan taakse pois ihmisten katseilta. Kuinka houkuttelevasti ne kolisi kärryissä ja melkein huusivat, että viillä meillä, viillä meillä. Kuinka houkuttelevaa olisi ollut, jos olisi tapahtunut pieni onnettomuus. Lähetin terkkarille viestejä että en vieläkään oikein jaksais. Se halusi tavata. Kielsin sen. Jatkoin taas töitä. Leikkasin ruohosaksilla heiniä. Kuinka houkuttelevat terät näissä saksissa. Pieni sade teki kahvat liukkaaksi. Vahinkoja sattuu. Lähetin terkkarille viestejä että joo nyt en kyllä enää kestä. Pyysi tapaamista. Suostuin.
Hetken aikaa juteltiin ja se oli enemmän kuin pelastus. Ei ole enää niin suuri umpikuja. Taas näkyy vähän valoa. Kauheaa ajatella, että muutama tunti sitten olin valmis hyppäämään rekan alle ja nyt puolen tunnin juttutuokion jälkeen ajatus kuulostaa oksettavalta. Jos mä tästä joskus selviän ja saan elämääni onnea, niin en tiedä miten ikinä pystyn korvaamaan kaiken sen avun mitä oon häneltä saanut. Jos joku ihminen vetää sut pohjalta kerta toisensa jälkeen, niin se on jo kyllä niin uskotamon saavutus, että ei sanat edes riitä. Sanoisin, että jokainen masentunut tarvis samanlaisen ihmisen kuin mulla nyt on tuekseen.
Aaw ihanaa :) Olen vähän (siis enemmänkin) kateellinen sulle tuollasesta ihanasta ihmisestä. Mun elämään sellasia on sattunu, mut ne on aina menny :/
VastaaPoista