Päänsisäistä vankilaani vartioi depressio

Viime yö taas sitä samaa paskaa. En tiedä ees nukuinko vai missä maailmassa oikein olin. Jossain oudossa lääkeunimaailmassa. Säpsähdin kuudelta hereille vaikka tänään oli myöhäsempi aamu ja olisin voinu nukkua puol kasiin. Valvoin seiskaan asti ja sitten vaivuin taas lääkeunimaailmaan. Uskomatonta miten sen puolen tunnin aikanakin voi nähä niin hiton paljon unia. Aamulla heräsin yhtä väsyneenä kuin oisin valvonu kaks yötä peräkkäin.

Menin pysäkille ja oottelin ja oottelin mutta ei bussi tullu. Lähin takasin sisälle ja iskä raivos kun olin sen mielestä myöhästynyt linkasta. Se vei mut kuitenkin kouluun sillä en sais kotona mitään aikaseks. Myöhemmin selvis, että en ollut myöhästynyt bussista, sillä koko linkkaa ei tullutkaan kun kuski ei ollut tullut töihin. Mutta ei siitä sen enempää.

Yhteisikuntafilosofialla yritin tehdä itsenäisiä tehtäviä tunnilla, mutta en pystynyt yhtään keskittymään. Se opettaja sano, että voit tehä näitä tehtäviä rauhallisemmassa paikassa jos ei pysty täällä keskittymään. Lähin sitten tekemään lukusaliin tehtäviä jossa keskittyminen ei kyllä kovinkaan parantunut. Okei, se kirja on tosi vaikeaa luettavaa joten ehkäpä keskittymisongelmat johtuu siitä. Kyllä mä sen kurssin kuitenkin taistelen läpi.

Tänään sain tietää kurssiarvosanat. Äikkä kolmonen 9, ruotti kakkonen 7, ussa kakkonen 8 ja musa ykkönen 6. Ihan ok numerot. Äikästä oon ylpeä <3

Huomenna on pakko mennä apteekkiin hakemaan lisää lääkkeitä. Jätän aina viime hetkeen lääkkeiden oston. Se on vaan niin ahdistavaa mennä siihen apteekin tiskille resepti kourassa. Jos siinä reseptissä olis antibiootteja niin ei se ois niin ahdistavaa mutta kun masennuslääkkeitä. Nyt muistinkin että näin viime yönä unta kun olin apteekissa hakemassa lääkkeitä. Enneuni. Sertralin 50mg x 30 maksaa 5,95e kelakorvauksen jälkeen. Kuukaudessa menee yks pakkaus. Onneks ei oo kovin kalliita lääkkeitä. Saas nähä onko toi viimenen pakkaus jonka ostan tota lääkettä.

Väsymys on suurta, mutta on vaan pakko taistella eteenpäin. Vihaan sitä kun rutiinit rikkoutu kun ei tullu aamulla bussia. Päätä särkee kun tapahtu jotain odottamatonta ja rutiineista poikkeavaa. Tuntu vaan että koko mun maailma tärisi ja heilui kun päivä ei mennytkään niin kuin piti. Ei musta oo mihinkään jos vaan roikun koko ajan rutiineissa. Se on vaan outoa kun oon näin ikävystynyt ja turhautunut omaan elämääni, mutta en kuitenkaan halua muuttaa sitä sillä sitten ahdistuisin ja stressaantuisin. Masennus pitää tiukasti kiinni musta.