Pimeässä pienikin valo valaisee

Mun koulunkäynti on vähän ulalla. Nukuin viime yönä yhtä huonosti kuin aina ennekin ja näin taas yhden hullun painajaisen. Herätyksen soidessa sain päähänpistona idean jäädä nukkumaan ja lintsata pari ekaa tuntia. Ne pari tuntia venyivät tosin neljään tuntiin ja saavuin vasta ruokatunnille. Tulin todellakin syömään aamupalaa koululle.

Koulussa on monella tapaa vaikeaa. En millään jaksaisi olla tunneilla. Oon saanut kahtena kertana tällä viikolla paniikkikohtauksen tapaisia oireita keskellä tuntia. En nyt kuitenkaan ole kovinkaan huolissani noista kohtauksista. Vaikea uskoa että niitä alkaisi ilmaantua lisää. 

Oon saanut kerrottua terkkarille vähän enemmän asioita jotka vaivaavat. Tosin juttelu on edelleenkin hyvin tahmeaa. Se sanoi että se ei oo kenenkään muun oppilaan kanssa näin läheisissä väleissä. Ja että mä en oo mikään pelkkä työ joka kuuluu sen tehtäviin. Outoa mutta silti jotenkin lämmittävää kun joku oikeasti välittää.

Kela hyväksyi minun tukihakemuksen. Nyt voin vihdoin ja viimein keskittyä kaikkeen muuhun. Voin mahdollisesti aloittaa kuntosalilla käymisenkin. Oon käynyt kaksi kertaa salilla ja voin sanoa että tekee todella hyvää. Treenin jälkeen jokainen lihas hyrisee lämpimänä mielihyvästä. Se sali olisi mulle täydellinen. Pesutupa on alakerrassa ja voin heivata pyykit koneeseen ja mennä ite ylös treenaamaan. Se takaa myös sen että käyn siellä salilla.