What's wrong with me?

Aamuherätys oli helvettiä. Sain hetkeksi torkahdettua ja sitten jo kello rämisi. Heräämisen jälkeen kaikki oli jotenkin niin samaa. Sama bussi. Sama reitti. Samat ihmiset. Kaikki oli jotenkin niin outoa. Alusta lähtien oli sellanen fiilis, että mä oon nyt fyysisesti tässä läsnä, mutta henkinen puoli on jossain ihan muualla. Jotenkin nyt koko päivä tuntuu epätodelliselta. Vaikea tajuta että olin tänään koulussa.

Mä pärjäsin vartin. Sen jälkeen paha olo huokui rymisten ylle. Meinasin itkeä. Koko päivä kului itsensä koossa pitämisessä. Olin ihan sumussa. Ensimmäiset kiusauslämmittelyt alkoivat ilmetä. Mikä mussa on oikein vikana? Opettaja puhui heti aamunavauksessam, että tähän kouluun ei kiusaaminen tai epäkunnioittava käytös kuulu. Eräät ihmiset juttelivat omia asioitaan ja heiltä meni asia ihan ohi. Eihän se niitä koske, hehän eivät tee mitään väärää.

Ruokajonossa eräs oikeastaan tosi mukava opettaja tuli mun taakse. "No heippa Super!" Toivoin että älä kysy mitään lomasta. Yritin vaan olla itkemättä. Ruokalassa oli tarjolla jotakin spesiaalia jälkiruoan tapaista jota en ottanut. Siinä se opettaja sitten töni ja kysyi että etkö ota tätä parasta osaa? Taisin vastata  mumisten etten halua. Musta se oli kuitenkin kiva että joku huomasi mut ja tervehti. Siinä vaiheessa tuntui ettei minussa ole kauheasti vikaa. Ei se tunne kuitenkaan montaa sekuntia kestänyt mutta piristi edes hetken. Eräs toinen opettaja kysyi, kun istuin yksin käytävällä, että mites muutto sujuu? Sanoin itkun pidättämisestä ääni väristen että mun muutto on aivan pilalla. Onneksi se ei sen enempää kysynyt. Mutta minut edes huomattiin. Olin juuri lähdössä pois koulusta kun terkkari tepasteli ohi. Vaihdettiin muutama sana ja sovittiin tapaaminen huomiseksi että voidaan pohtia tilannetta. Muut ihmiset katsoivat vähän ihmeissään kun juteltiin sen kanssa niin tuttavallisesti.

Huomenna lähden uudella yrityksellä kohti koulua. Päivän pitäisi olla helppo, ei kovin vaikea este ylittää.