Thanks for the memories

Tänään piti olla vähän parempi päivä, mutta kävi kyllä aivan toisin. Tarkotuksena oli mennä työpaikalle katsomaan kaveria joka on nyt siellä töissä. Lähetin muutaman viestin päivän aikana jossa kysyin että miten työ sujuu ja miltä se tuntuu. Sanoin, että voisin tulla käymään siellä tämän päivän aikana. Se oli ihan ok asia sillekin ja mulla oli toiveet korkealla että voisi olla ihan kivakin kohtaaminen. Tämä kaveri kuitenkin soitti mulle ja kaato lokaa niskaan oikein kunnolla. Toisin sanoen ilkeili mulle aivan puun takaa. Enää en aio mennä käymään työpaikalla enkä myöskään aio ottaa siihen yhteyttä. Tarpeeksi kuullut jo tuota paskaa vaikka toki on välissä ollut paljon hauskaakin ja monta mukavaa muistoa. Mutta nyt mukavista hetkistä ei ole paljon apua kun sen ilkeät sanat kaikuu vielä korvissa ja tekee olon entistä synkemmäksi.

Koko päivän oon halunnut vaan laittaa terkkarille viestiä mutta en mä voi enkä halua. Nyt on loma, en halua häiritä sen lomaa. Eipä kovin hyvää lupaile kun nyt jo menee tälleen. Laitoin puhelimen piiloon ettei se houkuttelisi "retkahdukseen".

Ankeaa loman viettoa. Makaan sängyssä, käyn välillä koneella, luen paskaa kirjaa ja kävelen ympäri taloa tuskastuneena. Niin ja katon kelloa viiden minuutin välein. Ei näin kuulu elää. Ei tässä oo mitään järkeä. Mä en ymmärrä mitä oikein ootan. Mä haluaisin tehä edes pienen lomareissun. Mennä huvipuistoon vaikka päiväksi. Mutta ei oo ketään joka lähtis mukaan.

Vihaan tätä elämää. Jos jostain syystä elän vanhaksi niin saan muistella omaa hurjaa nuoruuttani kuinka makasin vain sängyssä. Nää päivät on vaan ihan turhia. Ei tällaista elämää oo järkeä edes elää. Musta se on ihan kaikkia hyödyttävä fakta että olisi parempi jos lopettaisin tämän elämän. Taloudellisestikin se olisi hyödyllistä. Kelan ei tarvi maksaa enää mitään.

Oon kykenemätön terapiaan kun en osaa pukea tunteita sanoiksi enkä muutenkaan puhu. Toisin sanoen en pääse koskaan terapiaan. En piirtänyt riittävän hienoja puita polilla.