I don't deserve your help

Eilinen kämpällä käyminen tukihenkilön kanssa sai aikaan niin valtavan ahdistusryöpyn, että meinasin jo perua koko kämpän. En sanonut mitään sille että mulla on nyt pakokauhua ilmassa laadultaan erittäin tuhoisaa. Se kämppä on ihan mukava vaikka toki se on aikasta pieni. Muutto pelottaa vaan niin helvetin paljon.

Naputtelin terkkarille iltapäivällä viestin. En lähettänyt sitä. Parin tunnin päästä naputin uuden viestin. Poistin senkin. Pian kirjoitin kolmannen viestin jonka pitkän vatvomisen jälkeen lähetin. Sen jälkeen aloin itkemään ja heitin puhelimen kauas pois. Häpeällinen sortuminen kun lähetin viestin. Ja kun viestiä tuli takaisin aloin taas itkemään, nyt ilosta ja onnesta kun mulla on ihminen joka auttaa ja jolta voi pyytää apua. Ens viikolla me nähdään pitkästä aikaa. Jollain tavalla voin sanoa, että olen onnellinen ja onnekas kun oon saanut elämääni tuollaisen ihmisen. En vaan tiedä ansaitsenko tämän ihmisen avun.