Feel the rain on your skin

En haluais mennä kolmen viikon päästä kouluun. Pelottaa ja ahdistaa. Ravaan ympäri taloa ja stressaan. En uskalla lukea lehtiä kun mainoksissa hyppii reppuja ja koulutarvikkeita. Kirjakauppa pommittaa mainoksilla joissa kysytään oletko valmis. Onko kauppojen pakko alkaa ahdistelu jo kuukautta ennen koulujen alkua? Postilaatikosta löytyy enkun kirja. Miksi miksi miksi juuri sen kirjan pitää saapua ensin ja muiden helpommin siedettävien aineiden vasta jälkilähetyksenä?

Koulun alkamisessa pelottaa kaksi asiaa; yksinäisyys ja kiusaamisen mahdollisuus. Mutta nyt mulla on kaksi valttikorttia apuna; oma kämppä ja rohkea terkkari. Me ollaan tehty suuri työ parantumisen eteen ja terkkari ei todellakaan anna kenenkään samanikäisen tuhota sitä. Tulkaapa nyt meille sanomaan asianne.

Mietin illalla taas kiusaamista. Muistoja julmasta leikistä tuli mieleen ja itkin niiden seurauksena. Alakoulussa kiusaaminen oli rajua ja aloin viettää aikaa välituntisin yksin. Seisoin ulkona yksin kun muut pelasivat futista. Opettaja kävi silloin tällöin kysymässä että miksen mene muiden seuraan. Oliko kenties pää kipeä tai jalat jumissa. Sanoin vaan pirteänä että oon mielummin tässä rauhassa. En ollut kovinkaan surullinen sillä sain olla rauhassa edes hetken kiusaamiselta. Opettaja kävi kuitenkin valittamassa luokkalaisille kun he eivät pyydä minua mukaan pelaamaan. Seuraavalla välitunnilla porukka tuli hakemaan pelaamaan. Yksi tyttö retuutti käsikynkästä kentälle kun opettaja oli pakottanut ottamaan "ton" mukaan. Tulin hyvin surulliseksi ja seisoin välitunnin maalin vieressä ja opettaja katsoi niin tyytyväisenä kuinka ratkaisi ongelman. Seuraavilla välitunneilla menin vapaaehtoisesti seisomaan maalin viereen.Onneksi pian tuli talvi ja futis jäi. Muistan erään luistelutunnin järvenjäällä. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi ja järvenjää oli sileä ja luistava. Kyseessä oli perjantain viimeiset tunnit ja viikonloppu rauhassa kiusaajilta piristi mieltä. Muut luokkalaiset luistelivat kaveriporukoissa. Minä menin mielelläni yksikseni omia polkujani. Jossakin vaiheessa opettaja tuli vastaan ja kysyi mihinkäs kaverit jäivät? Aattelin eka että mitkä kaverit. Sanoin posket punaisena hehkuen että oon luistellut yksin koko ajan ja kerroin innokkaasti kuinka kaukana kävin. Opettaja sanoi vain että no sehän on hienoa ja että voi lähteä jo kotiin viikonloppua viettämään.
Maanantaina kokoonnuimme normaalisti aamunavaukseen koko koulu. Opettajat pitivät saarnan kaikille siitä kuinka olin luistellut yksin. Seuraavalla kerralla super pitää ottaa porukkaan mukaan tai me pakotetaan kaikille luistelupari. No, seuraavalla luistelukerralla erittäin ärsyyntyneet luokkakaverit väkipakolla vetivät mut järvenjäälle luistelemaan niiden mukana. Sain kuulla kuinka noloa tää on ja kuinka kamala ihminen oon. Ne suunnitteli kuinka voisin olla kaikki rennot liikuntatunnit pois koulusta. Kyllä sä joukkupeleihin voit tulla kun osaat pelata, mutta me halutaan olla niinku kaveriporukalla muuten.