Mene edeltä kyllä se jää kantaa, ole rauhassa tiedät mä sua seuraan

Olin aivan sekoamispisteessä kun menin terkkarin luo. Mutta paljon helpotti tälläkin kertaa meidän juttelutuokio. Kaikki on niin helpompaa sen kanssa kun se ymmärtää eikä tarvi selitellä mitään. Paniikkikohtausten syypää ei ilmeisesti olekaan ihanaiset bentsodiatsepiini johdannaiset vaan kerran käytetty paniikkipilleri nimeltään mirtatsapiini. Ja sain käskyn käyttää zopinoxeja jatkossa. Tää on nyt ehkä vähän järkyttävä mahdollisuus, mutta ilmeisesti joudun alkaa syömään noita lääkkeitä joka ilta. Siis niin että ottaisin ihan määräyksestä joka ikinen ilta noita nappeja, ilman taukoja. Nyt punnitaan lääkkeisiin riippuvaiseksi jäämisen hyötyjä ja haittoja. Ja yksi kysymys on toleranssi, onko sama annos kuinka kauan enää riittävä? Okei, kumpi on parempi: syödä äärettömän kyseenalaisia lääkkeitä ja saada jollain tavalla nukutuksi vai olla käyttämättä lääkkeitä ja valvoa yöt? Niin joo, melatoniinia ei mulle määrätä sen takia kun se on niin kallista..

Tulevaisuudesta puhuminen on pelottavaa. Mitä lukion jälkeen? Mulle mietitään että mikä auttaisi mua tulevaisuuttakin ajatellen, ei pelkästään mikä helpottaa elämää viikon verran. Sosiaalisten kontaktien luomista ja muuta sellaista. Musta on kauheaa ajatella jotain kirjoituksia ja kurssikertymää. Puhumattakaan nyt jostain jatko-opinnoista. Mun on vaikea käsittää että meen jatkuvasti eteenpäin ja aika kuluu koko ajan vaikka pään sisällä tapahtuisi jotain muuta. Terkkari sanoi, että mun ei pidä huolehtia liikaa asioista ja rangaista itseäni niistä joita en ole pystynyt tekemään. Se auttaa mua kunhan vaan itse nostan käpälän pystyyn ja pyydän apua.