It's getting late, I'm wide awake And my mind is racing again

No jes, lintsasin taas aamutunnit kun en jaksanut nousta ylös. Nukahdin vasta viiden jälkeen yöllä ja ei innostanut mennä kahdeksaksi kouluun. Ja sekin vähä minkä nukuin oli painajaisten täyttämää pyörimistä. Luin psykologian kirjasta mielenkiintoisen jutun, jossa sanottiin, että unessa ei erity serotoniinia ja liika nukkuminen sen takia masentaa. Eli valveillaolosta on edes jotain hyötyä, pää täynnä serotoniinia.

Jotenkin salakavalasti mun vointi on alkanut mennä hieman alaspäin. Yksinäisyys on se syy. En vaan saa oikein mistään apua siihen eikä kukaan tunnu ymmärtävän että kuinka paljon kärsin siitä. Ei se yksinäisyys oo mun oma valinta vaikka niin monet luulevatkin. Mulla on tällainen itsesuojeluvaisto ja en päästä ihmisiä lähelleni kovinkaan helposti. Ja se on rakentenut kiusaamisen seurauksena. En vaan luota enää ihmisiin.

Jotakin postiivista on se, että olen tutustunut yhteen tyttöön ja kaverustunut sen kanssa. Tai oikeastaan se on tutustunut minuun. Se on jotenkin niin hassua, kun jutellaan niin luonnollisesti aivan niin kuin oltais tunnettu pitkäänkin. Ja kaikista parasta on se, että mua ei yhtään ahdista vaikka se tepsuttelee välillä mun luo välituntisin.

Pelkään että masennus alkaa uusiutua. En uskalla sanoa vielä mitään terkkarille hoitoneuvottelun takia. Panttaan asioita ihan hyvin tyylillä siihen asti.