What do I have to do

Lyhyesti sanottuna paska viikko. Mieliala alkoi nopeasti laskea ja lopulta se laahasi pohjalla. Keskiviikkona jatkoin samaa kitisemistä terkkarille eli pyysin apua kun olen niin yksin. Ei sillä ollut mitään keinoja auttaa ja huokaisin raskaasti. Torstaina olin hyvin surullinen ja masentunut. Olin koulussa kuin ihaa, yhtä surullinen. Puolilta päivin valuin terkkarin luo ja itkin kun suretti yksinäisyys. Pyysin taas apua kun olen niin onneton ja yksinäinen ja mietin taas kuolemaa. Mutta kuten arvata saattoi, terkkarilla ei ollut mitään keinoja auttaa. Lähdin kotiin yksinäisenä ja jatkoin itkemistä. Laitoin terkkarille itsetuhoisia viestejä kun olin niin surullinen. Kysyin sitä samaa; eikö ole mitään apua enää olemassa? Terkkari sanoi ettei valitettavasti ole oikein mitään ja mun pitää vaan toivoa että joskus on paremmin. Itkin yhä enemmän. Laitoin terkkarille vielä viestin, että pyysin apua miljoona kertaa ja sitä ei ollut, eipä ole oikein muuta ratkaisua. Lähdin illalla ulos vähillä vaatteilla kun olin itkenyt niin paljon että päätä särki ja ajattelin kylmän auttavan. Jätin puhelimen kotiin ja kun palasin olin huomannut terkkarin soittaneen pari kertaa. Soitin takaisin ja terkkari kertoi että se luuli että olin tappanut itteni nyt.

Jotenkin selvisin perjantaihin ja kävelin heti aamulla terkkarille. Jatkoin samaa yksinäisyys teemaa. Terkkari soitti sossunakalle ja suuttui sille kun tää systeemi on perseestä. "Mikä vitun ongelma tässä on kun kaikki vaadittavat byrokraattiset asiat on tehty aikoja sitten mutta siltikään ei auteta?" Sossuntyyppi sanoi että kaikki apu mitä olisi tarjolla on tarkoitettu lapsille. Terkkari suuttui 'sossunakalle' tuosta kommentista ja minä itkin sivussa. Ainiin, autokoulua lastensuojelu ei maksa. Olin niin innoissani kun viikon päästä olisi ekat teoriatunnit mutta minkäs sille mahtaa. No, voinhan vielä voittaa lotossa..

Terkkarilla käymisen jälkeen jäin koululle yksikseni. Olin hyvin surullinen. Viiden minuutin kuluttua lähdin takaisin terkkarin luo. Terkkari soitti ensin päivystävälle lääkärille jolta saatiin se sama vastaus. "Osasto ei ole nyt mikään ratkaisu ja siellä ei tällä hetkellä ole vapaata paikkaa. Teidän täytyy nyt vain yrittää sinnitellä". Seuraavaksi terkkari soitti toiselle psykiatrille joka sanoi vain että osasto ei ole mikään ratkaisu ja jotain muuta täytyy keksiä. Minua alkoi taas itkettää.

Illalla koitti sitten terapia. Olin 1,5 tuntia sen luona joten ylitin reilusti oman terapiatuntini. Mutta oli siitä paljon apua. Terapeutti oli ajatellut, että se soittaa polille ylilääkärille ja kysyy/perustelee että mun terapiaa täytyy lisätä. Kolme kertaa viikossa tästä eteenpäin jos poli suostuu. Sanotaan näin että se on muuten pakko suostua. Vittu mua vituttaa jos tääkin jää rahasta kiinni.