And I scream for you, hurry I'm fallin'

En saa taaskaan nukuttua ja lääkekaappi alkoi taas kutsua mutta jostain syystä en saanut rauhoitettua itseäni kun olin niin kiihtynyt. Puolilta öin aloin kirjoittamaan terkkarille sähköpostia ja tiivistettynä sen sanoma oli, että olen pieni lapsi, auta minua, en jaksa kovin montaa kertaa enää anella apua. Terkkarin vastaus sai minut hieman masentuneeksi. Minä olen aina huolehtinut, sinä olet aina niin ehdoton, en minä ikinä ole ajatellut niin vaan se on sinun ajatuksiasi. No, en jaksanut kuitenkaan vastata sille mitään vaan menin seuraavana päivänä käymään sen luona. Oli se kuitenkin ottanut vakavasti minun kirjoitukset. Vihdoinkin. Mun ongelmat siirrettiin uudenlaiseen työryhmään jossa käsitellään juuri minunlaisiani nuoria. Polilla sekin homma toimii mutta hieman nopeammalla hoitotakuulla. Tai no, aika helvetin nopealla kun huomenna tapaan jonkinasteisen lääkärin. En mene lääkäriin vaan jonkinasteinen lääkäri jalkautuu itse koululle. En päässyt käsitykseen että mikä se oikein on.

Edellinen pätkä kirjoitettu siis eilen. Aamulla heräsin terkkarin soittoon että nouse nyt kouluun kun tohtori tuleekin aikaisemmin kuin sovittiin. Ei kauheasti ehtinyt ajatella kun puolijuoksua kävelin räntäsateessa terkkarin luo ja saavuin kuin uitettu koira sinne. Siellä sitä sitten oltiin. Uusi lääkäri ja me. Paljoa en puhunut lääkärin aikana vaan aina kun se kysyi jotakin niin katsoin terkkaria kysyvästi. Aivan niin kuin se olisi ollut joku tulkki. Se tuijotti mua takaisin ja kannustavasti nyökkäili että kerro vaan itse. Jos en kertonut muuta kuin emmä tiiä niin terkkari sitten tulkkasi. Olin kauhean lukossa kun se lääkäri oli siellä. Aluksi se alkoi näyttää mulle ruokaympyröitä (koska olen laiha ja se sulki ensin syömishäiriön pois). Sitten se puhui mulle muumeista (ne on niin vitun filosofisia). Sen jälkeen puhuttiin kuolemasta ja sain tehtäväksi kirjoittaa tarinan viikonlopun aikana, joka sitten "julkaistaan" pienessä piirissä eli tukiverkostossa tutkittavaksi. Outoa kirjoittaa tuolla tavalla mutta terkkari rohkaisi ja pyysi kuvittelemaan että kirjoitan vain sille. Se kyllä osaa tulkata ja kääntää Superin kielen ymmärrettäväksi myös muille. 

Lääkärin seura ahdisti, mutta selvisi kuitenkin sellainen asia että oon sosiaalisesti fobioitunut. Ei lääkkeet sitä parantaneetkaan vaan lievittivät oireita. Mutta kuitenkin asia alkoi valaistua myös terkkarille. Ja kun lääkäri lähti niin meillä oli tosi pitkä juttutuokio ja terkkari napsi paljon tietoa ja jotenkin vihdoinkin sain sen ymmärtämään. Kerrankin mä puhuin ja se kuunteli. Tosi mahtavaa kun sain vihdoinkin tyypin tajuamaan ja ymmärsin samalla myös itsekin että mitä olen koko ajan yrittänyt sanoa. Lopuksi terkkari sanoi mulle: "Katsos ystäväiseni, olisitko kuvitellut vuosi sitten että istuisit nyt tässä ja puhuisit mulle noin spontaanisti?" Se oli sen mielestä niin ihanaa (vaikka ei tietenkään noin saisi ajatella) nähdä oikein elävästi miten silminnähden vapauduin ja rentoudun kun vieras ihminen lähti pois ja jäimme kahdestaan. "Sähän huokaisit aivan helpotuksesta".