Sivut

perjantai 8. helmikuuta 2013

Enkä mä mainitse sulle mitään

Unilääkkeitä ei enää anneta. Oi kuinka ihanaa siis valvoa öitä. Aamulla päätä ja niskoja särkee armottomasti kun olen pörrännyt koko yön sängyssä unettomana. Ja sitten ystäväni itsetuhoisuus joka jätetään ilman huomiota vaikka olemmekin yhä läheisempiä.

Super: Mun pitäis tappaa itteni ettei teidän tarvis enää sietää mua. Oon taas seuraavan viikon yksikseni näiden ajatusten kanssa, mutta eikö olekin hienoa kun on jotain tekemistä kun saa suunnitella miten pääsee täältä pois.
Terkkari: En halua näistä asioista puhua. Sulla on vielä pitkä elämä edessä. Jos itsetuhoajatukset on koko ajan läsnä niin sitten haetaan lisäapua.
Super: Mitä se lisäapu sitten olisi?
Terkkari: Jos on itsetuhoinen niin tarvii tiiviimmin apua.
Super: Mutta millaista se apu sitten olisi?
Ei vastausta enää. Mitä tähän nyt edes voisi sanoa..

Terapeutin mielestä mun tilanne on aivan käsittämätön. Siis huonolla tavalla. Terkkarikin on nykyään kuuro ja sokea. Terapeutti ajatteli että terkkaria ahdistaa kun se kuuntelee minun pahaa oloani. Ja sen takia on tiedostamattaan kuuro-sokea. Minä olen äärettömän masentunut kun terkkari ei enää kuuntele mitä sanon. Ei se ota tosissaan enää mitään. Mähän olen ollut pitkään suorasti itsetuhoinen mutta se on niin normaalia ettei siihen tarvitse puuttua. Eipä sitä taida oikeasti kiinnostaa mitä teen. Miks mä edes ramppaan sen luona kun se on sille se ja sama käynkö vai en. Välillä tekisi mieli vain tokaista että minkä helvetin takia käytit niin paljon aikaa tämän luottamuksen rakentamiseen ja sitten tuhoat sen välinpitämättömyydellä.



 Ja koeviikko meneillään..



4 kommenttia:

  1. törkeetä, ei se voi jättää sua noin oman onnes nojaan :( voimia!

    VastaaPoista
  2. Mulla oli vähän aikaa sitten melkein samanlainen tilanne kun sulla. Olin todella masentunut, yksinäinen ja lähellä itsemurhaa. Olin eronnut poikaystävästäni, koska hänellä oli toinen. Olin erittäin yksinäinen, eikä mulla ollut kavereita. Kävin psykologilla ja ramppasin lääkärillä monesti. Elin monta viikkoa odottaen vain seuraavaa psykologikäyntiä, kunnes tajusin että siitä ei ole mitään hyötyä, se olen vain minä joka pystyy tilanteeni muuttamaan, muut vain on avuksi. Tein uudenvuoden lupauksen iselleni että jätän masennuksen taakseni ja haluan rakastaa elämää. Niin tein. Harvensin psykologikäyntejä paljon ja aloin urheilemaan. Käyn 3 kertaa viikossa kuntosalilla personal trainerin kanssa, olen muusikko ja olen etsinyt monta vuotta bändiä. Löysin yhden ja ne pyysivät koesoittoihin. Olin ylpeä kun uskalsin mennä koesoittoihin, ja bändissä oli mahtavaa porukkaa. Kuitenkaan en päässyt bändiin. Vastoinkäymiset kuuluu elämään. tottakai se harmittaa mutta en enää ikinä anna periksi vaan etsin uutta bändiä ja pidän pääni pystyssä. Sain kuitenkin tuosta bändistä uusia kavereita vaikka en bändiin päässyt. Mutta pointtini tässä teksissä on että pystyt paranemaan, olemaan normaali ja rakastamaan elämistä ja olemaan onnellinen, jos sä vaan tarpeeks yrität. Sä pystyt! Sä olet vahva! Usko itsees, olet mahtava ihminen ja varmasti pääset vielä yli kaikesta paskasta, kunhan jaksat yrittää! se palkitaan vielä! :) Tseppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oot saanut elämääsi parannusta. :) Voi kunpa minäkin pystyisin samaan.

      Kiitos! <3

      Poista