Terapiaan

Rohkaistuin ja laitoin opettajalle viestiä omista kouluvaikeuksistani ja peloistani liittyen sosiaalisiin tilanteisiin. Sain yllättävän hyvää palautetta vaikka pelkäsin että saan tyyliin ota-itseäsi-niskasta-kiinni kommenttia. Psyykkiset syyt ovat kuulemma aivan yhtä päteviä syitä kuin fyysiset viatkin. Niissä on vain se ongelma että niitä voi olla toisen vaikea nähdä ja sen takia on hyvä että kertoo ihan rehellisesti. Tottahan se on, että jos on murtunut käsi niin sen näkee kaikki eikä sitä oikein voi eikä tarvitse peitellä. Mutta jos päässä on jotakin häikkää (esim. sairastaa masennusta) niin se ei useinkaan näy päällepäin ja sitä pystyy salaamaan. Mutta se on silti elämää rajoittava ongelma ja ei se syyllistämällä ja pakottamalla parane.

Ja nyt se asia jota en olisi uskonut sanovani vielä pitkään aikaan. Mulla on psykoterapeutti ja pääsen aloittamaan psykodynaamisen psykoterapian aivan pian. Wouu! Ja mun ei tarvi maksaa yhtään mitään. Ainut ongelma on se, että vielä ei tiedä kuinka mulla natsaa kemiat yhteen terapeutin kanssa. Mutta silti uskallan jo vähän taputtaa tassuja yhteen silkasta ilosta.

Yritän lopettaa unilääkkeiden käytön. Ei niistä oikeasti mitään apua enää fyysisesti ole. Niihin vaan jää aivan helvetin äkkiä riippuivaiseksi ja vaatii kyllä suurta itsekuria että pääsee niistä eroon. Noi lääkkeet toimii kuin unelma kun niitä malttaisi käyttää vain silloin tällöin. Mä haluan kyllä että mulla on kaapissa tuollaisia lääkkeitä turvana, vähän niin kuin buranaa. Mutta tämä jatkuva käyttö tulee kyllä loppumaan. En oikeastaan suosittelisi bentsodiatsepiini pohjaisia lääkkeitä vaikka ne onkin ihanan toimivia, mutta ne on silti samaan aikaan äärimmäisen petollisia nappeja.