Ja mites mun joulu on mennyt? Niin. Ei ole kauheasti muistikuvia mutta hengissä ollaan. Joulunpyhät olin oksennustaudissa ja en syönyt mitään, en edes suklaata. Kun tuosta taudista tokenin niin alkoi päänsisäinen oksennustauti eli ahdistus ja masennus vyöryä niskaan. Päivät on sinnittelyä ja yritän selvitä iltaan asti. Sitten onkin ihanaisten lääkkeiden vuoro. Sitten saan olla koko yön ah, niin ihanassa vapaudessa.
"Oi, miten rakastankaan bentsoja: ne ovat parempaa kuin viina, parempaa kuin seksi, ehdottomasti parempaa kuin ruoka. Sitä vajoaa sumuun, ruumiista tulee raskas ja lämmin, katala maailma haipuu anteeksiantavaan utuun, aivot pehmenevät pumpuliksi ja sammuvat viimein, ajatusten jauhanta loppuu, loppuuloppuuloppuu loppu." Ann Heberlein "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää"
Jossakin vaiheessa postiluukusta tipahti kutsu psykoterapiapolille järjestely- ja ohjauskäynnille. Psykodynaaminen psykoterapia täältä tullaan. Oikeasti mä joudun venaamaan vielä reilut puoli vuotta ennen kuin terapia käytännössä tulee mahdolliseksi. Kaikki laillistetut terapeutit on niin helvetin kaukana ja en pysty matkustamaan kahta kertaa viikossa terapiaan joten ei mahda mitään.
Pian se alkaa. Liikunnan toinen pakollinen kurssi. Ei pysty. Liian sosiaalista, liikaa viiltelyarpia, olen liian laihakin. Mä jätän koko paskan väliin. Ensi vuoden murheena sekin kurssi. Koulu menee jotenkin vaan päin helvettiä. Tai oikeastaan mä vaan vaadin iteltäni liikoja, yritän pysyä normaalien ihmisten mukana ja kahlata kurssitarjotinta normaalissa vauhdissa. Kyllä mä tykkään koulusta ja niistä rutiineista mutta masennus ja ahdistus kalvaa ja raastaa sisäpuolella ja se tekee kaikesta pelkkää sinnittelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti