Sivut

maanantai 3. joulukuuta 2012

Busier than ever

Neljä päivää ilman nettiä ja ilman tietoa että mitä teille kuuluu. Oon ollut autuaan tietämätön mitä muiden, myös teidän, elämässä menee. Mutta ärsyttävin asia on se, että sain tänään vasta tietää että oon hyvin lähellä poissaolojen takia saada hylätyn kurssista. Mutta mitä helvettiä, kaikkiin poissaoloihin on hyväksyntä terveydenhoitajalta. Siis seitsemän tuntia pois kurssilta, josta saisin aivan helposti kiitettävän muuten mutta kun ei kelpaa kun yksi tunti liikaa oltu liikaa pois. Täytyy neuvotella jos saisin vaikka sadalla esseellä korvattua yhden tunnin.

Viime viikko oli muuten vauhdikas ja täytyy vähän selvittää ajatuksia tänne. Tämmöinen pieni pikakertaus. Nyt vasta oon huomannut kuinka tärkeää päänupin kannalta on kirjoitella.

Maanantaina tapasin viimeksi terkkarin silleen kunnolla. Long time no see. Mulla meni ihan helvetin hyvin. Tiistaina odottelin että oisin päässyt kysymään siltä terapiasta mutta odotteluksi se jäikin. Turhauttavaa. Keskiviikkona oli terapiaa 90minuuttia. Se oli juuri sellaista kuin odotinkin. Mä puhun ja se kuuntelee mutta ei silleen kerro omasta elämästään mitään. Siitähän sille maksetaankin. Torstaina venailin kahteen otteeseen terkkarin ovella mutta ei niin ei, kiire. Perjantaina kävin myös kahteen otteeseen odottelemssa mutta kun ei ehdi niin ei vittu ehdi. En mä oikeastaan oo terkkarille vihainen mutta vähän turhauttaa.

Tänään en jaksanut mennä edes katsomaan onko terkkari paikalla. Oon pitkästä aikaa flunssassa ja lähdin koulusta suoraan kotiin lepäämään. Täällä mun asunnossa on ihanan lämmin ja viihdyn vallan mainiosti patterien lähellä.

Tää postaus on varmaan aika sekava, osittain johtuu siitä että on niin paljon kerrottavaa. Mutta kuitenkin, seuraavaksi lääkkeisiin. Oon käyttänyt omaa lääkesekoitustani koko viikon. Ensin illalla yksi ketipinor ja tunnin päästä zopinox nappi eli juuri ennen nukkumaanmenoa. Nukkuu hyvin ja ilman hourailuja. Mulla menee siis vain yksi tabletti unilääkettä iltaisin mikä tuntuu jo lottovoitolta. Ja ei tarvi stressata että riittääkö lääkkeet kuinka monta yötä sillä nehän riittää. Oon tosi pirteä päivisin kun nukun lääkkeillä niin loistavasti. Mutta en tiedä että kauanko toi annostus toimii. Jos käytän pelkästään zopinoxeja niin mun pää menee aivan sekaisin ja tulee lieviä hallusinaatioita. Verhot liikkuu, kuviot vääristyy, elovena paketin tyttö lähtee liitelemään. Ei mua kiinnosta katsella joka yö mitenkä asunnnossa alkaa elämään. Nukun mielummin ja sen takia ketipinor sopii lisäksi hyvin.

1 kommentti:

  1. Mua muuten ärsyttää kans jos käyn jollain terapeutilla/psykologilla tai jollain niin aika harva kertoo mitään omasta elämästä. Olis kiva tietää niistäkin jotain, muutakun nimen ja ammatin.

    VastaaPoista