Vain elämää, vain kuolemaa

Masennuin totaalisesti pitkän loman aikana. Hölmöilin ja söin kasan erilaisia reseptilääkkeitä. Taisi olla lauantai kun tyhjäsin lääkekaapin. Tuli vähän paha olo ja väsähdin sitten siihen. Eipä se henki lähtenyt tuollaisilla lääkkeillä. Halusin vain vapaaksi ahdistuksesta. Heräsin seuraavana päivänä puolilta päivin sekavana ja apaattisena. Oli vähän huono olo mutta kohautin vain olkia ja ajattelin että mitä väliä. Laitoin illalla viestin terkkarille ja kerroin että olin tyhjännyt lääkekaapin. Maanantaina terkkari käski tulla käymään. Se tivasi millä laitoin pöntön sekaisin. Sanoin joitakin lääkkeitä mutta jätin muutaman merkin sanomatta sillä niitä ei mulla pitäisi edes olla. Se soitti lääkärille ja tohtori sanoi ettei ollut vielä hengenvaarallinen annos. Mutta olisi kannattanut kuitenkin lähteä päivystykseen. Aivan niin kuin pääsisin jollakin monen kymmenen kilometrin päähän lääkkeistä pää sekavana. No, ei siinä mitään. Kaksi lääkäriä tulee käymään loppuviikosta ja miettimään mitä apua tarvitsen.

Ja voitte uskoa että terkkari oli vihainen. On vieläkin. Lisää suuttui kun kerroin etten ole pariin kuukauteen syönyt masennuslääkkeitä. Sain huutia ja käskyn mennä heti apteekkiin hakemaan lääkkeitä. Terkkari suuttui niin hiton paljon että masennuin entisestään. Olin kuin syytettyjen penkillä siinä terkkarin edessä. Sain kuitenkin asioita hieman selvitettyä, kun kirjoitin muutaman liuskan tekstiä jotka terkkarin mukaan lisäsivät ymmärrystä. Keskiviikkona saatiin riidat vähenemään ja naurettiin mustalla tavalla että olen omalääkäri itselleni.

Vihdoin terapeuttikin palasi lomilta. Sain kerrottua kaiken tapahtuneen vaikka hävetti mainostaa omaa typeryyttä. Oli hyvinkin terapeuttista jutella terapiassa. Niin kuin aina. Jos jotakin hyvää hakee tästä kaikesta, niin saan jatkaa kesäkuun loppuun asti terapiaa kolme kertaa viikossa. Terapeutti ei ollut kovinkaan kummissaan että napsin itsetuhoisesti lääkkeitä. Muutama kuukausi sitten olisi laittanut pakolla hoitoon. Nyt tuntee ja tietää mut niin hyvin että ymmärtää.

Tänään oli sitten sosiaalipalaveri. Kolme sosiaalitätiä ja yksi niistä oli aikuispuolelta. Kauhulla odotan sitä kun joudun aikuispuolelle. Multa menee sitten kaikkia asiat pois. Hyvästi kuntosalikortti. Hyvästi maksusitoumukset. Hyvästi shoppailureissut. Hyvästi kaikki se hyvä mitä lastensuojelu toi tullessaan. No, kuitenkin. Pelästyin vähän kun kolme sosiaalitätiä oli huoneessa ja turvauduin vahvasti terkkariin. Varmasti tädit huomasivat kuinka kiintynyt olen terkkariin. Olen niin kuin ankanpoikanen joka on kiintynyt ensimmäiseen liikkuvaan olentoon. Lähes yhtä kiintynyt taidan olla.

Huomenna sitten kahden lääkärin tapaaminen. Jännittää.

Luulin tämän tarkoittavan jotakin muuta ja ilahduin, mutta idea olikin vähän muu mitä hain takaa..