Why things are so complicated?

Jes, eka ajotunti takana. Paljon uutta ja ihmeellistä mutta nopeasti sitä oppi, vaikka kaikki aika kului polkimiin ja vaihteisiin. En sitä muuta liikennettä ehtinyt paljoakaan tutkia, kun ajatukset pysyivät tiiviisti asioissa, joiden ilmeisesti pitäisi jossakin vaiheessa automatisoitua. Kaikista hirvein tilanne oli se, kun menin ekaa kertaa kolmio risteykseen ja taakse ryhmittyy poliisiauto. Kauheat paineet ettei auto sammu siihen, sillä se olisi jotenkin noloa. Ei se sammunut, mutta ryömin kuin etana tien yli pelkällä kytkimellä. Onneksi punainen kolmio auton takana, joten sedät eivät närkästyneet.

Yritin järjestellä näitä kursseja omin päin. Taas teen asioita omin päin. Opettajan mielestä jaksaminen on etusijalla ja joudun ehkä hieman taipua ja vähentää taakkaa. No, yhen kurssin ehkä suostun jättämään pois sillä mulla kurssit taitaa riittää ilman sitäkin.

Joo, viikonloppu pitkästä aikaa taas tällainen. Sellainen hermostuksen ja ahdistuksen täyttämä. En mä enää silleen makaa sängyssä niin kuin vuosi sitten, vaan päinvastoin; ahdistaa kun tahtoisi tehdä jotakin eikä vaan olla ilman mitään aktiviteettia. Mutta kun sitä tekemistä tai seuraa ei ole, joten kierrän kämppää ympäri ja odotan jotain. Siis että jotakin tapahtuisi ja pääsisin hetkeksi pois omien ajatusten seurasta. Sellaista tuskaista huokailua koko ajan. Sunnuntaina kiersin kauppaa ja tutkin veitsiä ynnä muita teriä, ja mietiskelin millä viiltäisi itseä parhaiten. Oli niin pirun tylsää ja mitään järkevää tekemistä ei ollut. En mä mitään tietenkään ostanut kun ei ollut rahaa, mutta ainahan sitä voi käydä ikkunaostoksilla vaikka tosin kohde oli hieman epätavallinen.

Kouluun vasta takaisin loppuviikosta joten tää mun loma jatkuu edelleen. Oikeasti tää olisi ollut projektiviikko mutta mulle tää merkittiin ns. sairaslomaksi. Tää loma on kulunut lähinnä autokoulussa, mikä tosin on ollut hyvin terveellistä mielelle. Ekaa kertaa lukion aikana tunnen itseni normaaliksi nuoreksi. Mutta tässä on tosin vieläkin se yksi ongelma, nimittäin raha. Puoli vuotta ollut asia jo tiedossa, mutta tyypit eivät jostain syystä hoida asiaa. Huomenna vihdoin ja viimein sosiaalitäti palaa lomalta, ja toivottovasti vihdoinkin se saa jotakin aikaiseksi. Jos saan huomenna tiedon ettei kukaan maksa mun ajokorttia niin hyppään mielenosoituksellisesti auton alle. No, ehkä menen sittenkin pääkaupunkiseudulle kadulle kerjäämään. Mulla ei oikein näitä vaihtoehtoja kauheasti ole, ja tulee mieleen villejä suunnitelmia.

Sitä olen miettinyt, että minkä takia mulla on pakkomielle saada lukio käytyä normaalisti. Sillekin on syynsä. Ensinnäkin haluaa näyttää että pärjään ja kykenen. En pelkästään itselleni, vaan myös joillekin muille ihmisille. Toiseksi jostain syystä opettajat pitävät mua jonain SUPER ihmisenä ja sellaisena josta tulee vielä jotakin. Oma vika, mitäs otin tuollaisen roolin itselleni. Ja mitäs olen näin ihmeellinen opiskelija jolta voi odottaa mitä vain hyvässä ja pahassa. Kolmanneksi tietenkin haluan valmistua oman ikäisten kanssa keväällä, ja jatkaa siitä eteenpäin. Tietysti haluan myös lähteä maailmalle mahdollisimman pian, ja sanoa adios amigos myös terkkarille. No, ehkä se ei tule menemään noin mutta ajatus taas juoksee.

ps. siivosin lääkekaappia ja löysin epäilyttäviä pillereitä, jotka paljastuivat zopinoxeiksi. Niitä sitten pujahtaa aina jostakin välistä esille. Sweet dreams. Nukun huomenna pitkään ja sen jälkeen auton rattiin. Hmm.. taidan jättää lääkkeet sittenkin vähän myöhempään käyttöön.