Ihmetellään kun rauha nyt laskeutuu

Aamu alkoi poissaoloilla koulusta. Terkkari oli vahtinut mua ja laittoi viestin että missä olen. No, olin vielä kotona ja valmistautumassa kouluun. Mutta en vastannut vielä viestiin mitään, vaan laitoin vasta puolen tunnin kuluttua vastineen että olen koulussa missä nyt olinkin. Mietiskelin vähän asioita ja laitoin myöhemmin päivällä viestin terkkarille, jossa ihmettelin miksi se kysyi missä olin. Terkkari sanoi että kunhan kysyi. Piste. Ahaa. No, näin homma jatkui:
Minä: Onko sulla tänään aikaa tavata?
---kului tunti ja mietin jo ettei se vastaa ollenkaan---
Terkkari: Kyllä.
Minä: Mihin aikaan sulla olisi parhaiten aikaa?
Terkkari: Kahdelta.
Minä: Voinko tulla silloin käymään?
Terkkari: Kyllä.

Kahdelta olikin sitten aika selvittää välejä. Me saatiin välit kivasti kuntoon ja sillä tavalla rakentavasti juteltua asioista. Kaikki tapahtuneet voi yksinkertaistaa sanoihin korjaava tunnekokemus. Tää on juuri sitä mistä terapeutti on puhunut. Mun pitää käydä lapsuuden ja nuoruuden kehityskokemukset läpi joihin ei ole ollut aikaisemmin mahdollisuutta. Kaikesta kamaluudesta huolimatta tämä on pitkässä juoksussa äärettömän hyvä asia. Minua murehdutti, että jos ihmiset luulevat minun olevan ilkeä ja paha. Terkkari sanoi ettei kukaan ajattele niin. Tytöstä, jolla on traumaattisia kokemuksia ja menetyksiä, ja joka käy kolme kertaa viikossa terapiassa ei voida ajatella, että se tekee tai sanoo asioita pahuuttaan. Se vaan käy läpi asioita ja tunteita joihin ei ole ollut aikaisemmin mahdollisuutta. Nyt on ekaa kertaa tuttu ja turvallinen ihminen johon voi kohdistaa kaikenlaisia tunteita ja sitä kautta kasvaa. Käyttäydyn vähän niin kuin terkkarin kymmenvuotiaat lapset. Ensin raivoan terkkarille että se on ihan tyhmä ja sitten hetken päästä sanon että se on tosi kiva. Ja tää mun käytös on sellaista viatonta eikä sisällä mitään ironiaa saati sellaista jollaista mun ikäinen jo osaa. Mutta ei kuitenkaan voi ajatella että olisin muuten kymmenvuotiaan tasolla. Käyn vain välillä korjaamassa lapsuuden puutteita.

Se on kuitenkin jännää, että pystyn huomaamaan kaikenlaisia vaiheita mitä olen käynyt läpi ja millaisia tunteita olen heijastanut terkkariin. Uhmaa, minä itse ja vähän teini-ikääkin. Ja kaikkea siltä väliltä.

Niin. Ja sitten tämä mun ryhmänohjaajalle laitettu viesti. Se on onneksi luotettava tyyppi ja hyvää pataa terkkarin kanssa. RO sanoi vain terkkarille, että mun viestistä kuvastui hätä ja se, että luotin ja turvauduin siihen. Jännä huomautus. Tarkemmin ajateltuna tuo valinta kenelle kerroin hätää kertoo ihan helvetin paljon. Olisinhan voinut laittaa vaikka sosiaalitätille tai jollekin muulle saman viestin, mutta jostain syystä ryhmänohjaajalle.