Olen luopunut voitosta, sinä antanut vain olla

Perjantai oli se huominen ja tapasin terkkarin. Viisi minuuttia ehdin istua ja hädin tuskin ehdin moikata, kun tyyppi jo oli työntämässä pois. Kiire, kiire, kiire. Hämmennyin asiasta ja lähdin pois. Laitoin perään viestejä ja ihmettelin miksei mulle ole enää aikaa. Vastauksena sain vihamielisen kommentin, että kyllähän se antoi juuri minulle aikaa ja ei se voi mun puolesta puhua. Ei se edes kuuntele. Terkkari sanoi että mä syyllistän sitä. Olen ihan hirveä ihminen.

Olen kauhean masentunut ja epätoivoinen. Kuolema alkoi taas houkutella. Laitoin lauantaina aamupäivällä terkkarille viestin, jossa kerroin että olen hyvin surullinen ja itsemurha pyörii vahvasti mielessä. Pyysin apua. En saanut vastausta. Odotin iltaan ja muutuin yhä masentuneemmaksi. Laitoin toisen viestin: taitaa olla loppu lähellä. En millään jaksa huomista. Ei vastausta taaskaan. Lopulta sain hieman myöhemmin viestin, jossa sanottiin vain että pitää uskoa parempaan. Ei auttanut. No, selvisin lauantaista kuitenkin muutaman viillon saattelemana. En mä saa iteltäni henkeä pois kun pelkään muutenkin kaikkea niin pelkään myös sitäkin.

Sunnuntai samoilla linjoilla. Satutin lisää itseäni mutta enempään en pysty. Jotenkin sinnittelin yksikseni senkin päivän.

Maanantai ja koulusta pois kun oli huono olla monella tavalla. Laitoin terkkarille viestin etten mennyt kouluun ja olo on nyt mitä on. Vastauksena se lähettää sosiaalitätin mun luokse vaikka en halunnut seuraa. Tyyppi ei suostunut millään lähtemään, vaan pakotti lähtemään kävelemään sen kanssa vaikka sanoin ei. Suostuin lähtemään pienelle ringille että pääsen vartijasta eroon.

Yksi asia mikä hävettää on se, että laitoin ryhmänohjaajalle viestin, jossa sanoin terkkarin hylänneen mut. Tuommoinen pieni päähänpisto multa kun olin suutuksissani. Superia hieman hävettää. Facepalm kertaa sata. Varmaan eka tekstari sille ja heti näin sekopäinen kommentti. Hyi minua. En kehtaa mennä enää ikinä kouluun. Miettikää kun terkkari kuulee mun pienestä by the way huomautuksesta. Niin, en tiedä mitä tapahtuu, ei kokemusta tällaisesta.

Joo, kummallinen elämä kun itsemurhan partaalta häpeään. En ainakaan kuollut. Kai parempi näin.