Get up

Tuntuu niin hölmöltä. Olen pieni-Super jota paijataan koulussa niin kuin jotain lemmikkiä. Jotenkin niin suloinen ajatus mutta samalla typerä. Sain kuulla terkkarilta mitä empatiaan kykenevät opettajat ajattelevat minusta. Olen pieni kaltoinkohdeltu tyttönen jonka elämäntarina koskettaa. Minua hämmensi se ettei musta ajatellakaan pahaa. Etten olekaan vain riesa joka käy koulussa. No jaa, en nyt muutaman ihmisen empatiakyvystä ala johtopäätöksiä vetämään.

Taas kinastelin terkkarin kanssa. On tässä se hassukin puoli minkä terkkari näki. Ollaan niin kuin aviopari joka väittelisi ja kinaisi arkipäivän asioista. On tämä kyllä vähän hömelö ihmissuhde. Mutta huolimatta siitä, että olemme molemmat välillä sokeita kanoja, huolimatta siitä että välillä kaikki menee päin helvettiä ja kaikista ongelmista ja puutteista huolimatta voin ajatella, että olen onnistunut rakentamaan tukevan ihmissuhteen joka tuskin tulee hajoamaan lukion jälkeenkään. Terkkarikin sanoi, että se on ajatellut että ollaan yhteydessä senkin jälkeen kun saan sen hiton lakin koulusta. Mutta tietysti, jos sanon sille että häivy niin ei sitten. Uskon että sanon sille vielä monta kertaa tämän lukiouran aikana että häivy, mutta en mä sitä oikeasti tarkoita. Mutta en mä oikeasti halua että se häipyy vaan päinvastoin. Onneksi se on sanonut mulle ettei se häviä vaikka sanoisin mitä.
 

Tää on musta niin söpö. Minä olen tuo pieni ja uhmakas. Isomman varmaan arvaatte. Seuraava picture olisi sellainen missä isompi nostaisi pienemmän ylös. Mutta valitettavasti jokaisen on kuitenkin noustava itse ylös. Joten parempi olisi, että pienempi käyttäisi isompaa tukena että pystyisi seisomaan omilla jaloillaan.