Kohtauksia

Viikonloppu yhtä kärsimystä. Taas. Kiemurtelin henkisessä tuskassa ja olisin halunnut laittaa kämpän palasiksi. Paiskoa kaiken seinään ja hajottaa lasia ja viiltää ranteet auki. Lopullisesti. Mutta en tehnyt sitä vaan onnistuin sinnitellä sunnuntai-iltaan, jolloin turvauduin pillereihin joita luojan kiitos on salaisessa varastossani hieman jäljellä. Rauhotuin ja pääsin siihen ihanaan ja turvalliseen utuun. Maanantaina kuitenkin kaikki jatkui siitä mihin jäi. Pääsin kuitenkin kouluun ja terkkarille. Olin väsynyt ja yritin jankata asioita sen kalloon että tyyppi tajuaisi. Haluan kuolla. Kyllä, aion päättää päiväni. Mutta vaikka sanoisin mitä niin kaikki menee tuuleen huutaen. Lähdin tyypin luota pois mutta pian laitoin viestiä sille perään. Haluan kuolla, en jaksa, tapan itseni. Hetken päästä se soitti mulle ja sitä mietitytti että miksi olen niin raivokkaalla tuulella. Siihen kysymykseen en osaa vastata. Mutta terkkari kuitenkin kysyi että haluanko lähteä päivystykseen vai jaksanko venata päivän pari että saadaan polille yhteys. Valitsin odottamisen. Odotus palkitsee. No, lähinnä odotan lääkereseptiä sillä olo sellainen että tarvitsen bentsoja ehkä päivälääkkeeksikin. Terkkari samoilla linjoilla ollut jo pitkään ja sitä turhauttaa kun polilla on niin niukka linja bentsojen suhteen.

Okei, edellinen pätkä kirjoitettu pari päivää sitten ja nyt uutta tekstiä. Ensinnäkin olen aivan rauhallinen taas joten ei tässä silleen päivystykseen olla enää menossa. Terkkari soitti tohtorille ja sain äärimmäisen pimeän lääkereseptin nukkumiseen. Tolvon 10mg ja tiukilla ehdoilla. Ensinnäkin saan niitä tabletteja vain kahden viikon annoksen kerralla ja mun pitää käydä kahden viikon välein apteekissa hakemassa lisää, ja silloin täytyy kantaa tyhjää tai melkein tyhjää kirjekuorta mukana. Sain siis lääkkeet valkoisessa kirjekuoressa sillä sen varsinaisen lääkepaketin koko on suuri ja en saa sitä kerralla mukaan. Outoa. Sain ketipinoreja lähes 150 kappaletta kerralla mukaan mutta noita tolvoneita en saa kuin kirjekuoressa muutaman, vaikka reseptissä onkin melkein sata tablettia. Miksi? No, mitäs olen itsetuhoinen ja itsemurhavaarassa. Ilmeisesti noilla lääkkeillä voi tappaa itsensä. Tuntu jotenkin hölmöltä kun apteekkari joutui leikellä lääkefoliota niin, että siinä on vain muutamia nappeja. Loput jäi pakettiin joka venaa uutta leikkausta kahden viikon päästä.

En oo vielä kokeillut kirjekuorilääkkeitä joten tämä ei johdu siis niistä. Aamulla heräsin ihan normisti kouluun. Tuntui hieman flunssaiselta, mutta ajattelin ettei tää nyt mitään oo. Menin kouluun aamuksi ja venailin tuntien alkuna muun porukan lähellä. Huomasin että mua janotti ja mietin että ehtisinkö käydä juomassa vielä vettä. Jäin kuitenkin nojailemaan siihen. Sitten mulle tuli outo olo. Silmissä alkoi sumeta ja kaikki muuttui epätodelliseksi. Huimasi ja valahdin varmaan kalpeaksi ja yritin etsiä istumatilaa mutta sitä ei ollut. Säikähdin aivan hitosti ja pelkäsin että pyörryn ja kuolen. Sain itseni liikkeelle juuri kun olisi pitänyt mennä luokkaan. Kävelin suoraan terkkarin ovelle järkyttyneenä ja jäin siihen odottamaan sitä sydän jyskyttäen. Sitten alkoi vielä särkeä mystisesti päätä. Sitten menin terkkarille (en ole vuoteen käynyt noin aikaisin aamulla sen luona, joten se yllättyi kun olin heti ensimmäisenä jonossa). Kerroin sille tapahtuneesta aivan järkyttyneenä ja sitten kun kerroin että pelkäsin että pyörryn niin sitä hymyilytti. Sain sosiaalisen ahdistuskohtauksen jonka laukaisi monet tekijät. Ensinnäkin raskaat koulupäivät, unettomuus, stressi ja eilinen kiire ilman kahvikupillista napsauttivat tuossa tilanteessa kohtauksen. Tietysti voin olla tulossa flunssaan mutta sekin olisi yksi laukaiseva tekijä. Olin ihan silmät selällään ja terkkari ilahtui kun se pääsi käsiksi näin tuoreeseen kohtaukseen. Sain lähteä kotiin lepäämään väsymystäni pois. Se oli minusta äärimmäisen rauhoittavaa kun kerroin omasta kauhukohtauksestani, joka tapahtui vain viisi minuuttia sitten, ja terkkari ei järkyttynyt vaan hymyili hellästi. Ei ollut mitään hätää. En ollut tulossa hulluksi enkä ollut saanut mitään sydänkohtausta.

Ja sitten vähän syömisestä. Saan lisää rahaa ruokaan että tulisin hyvin syödyksi. Olen liian ruipelo ja minun pitäisi kerryttää lisää massaa itselleni. Hih, sain rahaa että syöttäisin itseäni riittävästi. Tuntuu niin hassulta mielikuvalta, niin kuin olisin jokin eläin jota ruokitaan että se voitaisiin sitten itse syödä.