These questions in my mind are so much bigger than life

Se on hyvin epäilyttävää että kaikki on ihan hyvin. Kaikki on tasapaksua ja menee silleen ihan jees. Kaikki on helvetin ihan ok. Mutta mitä se oikeastaan edes kertoo? Ei mee hyvin eikä huonosti mutta miten? Tyhjää ja tylsää. Tää on se tila mistä on yhtä pitkä matka ylöspäin tai vaihtoehtoisesti alaspäin. Tää on se tunne kun ei ole mitään puhuttavaa terkkarin kanssa.

Nukun huonosti aina vaan ja yhä edelleen. Muutin lukujärjestystä niin, että saan nukkua kahtena päivänä aamuyhdeksään. Oon tehnyt kaikkeni sen eteen, että saisin nukuttua riittävästi, mutta siltikin nukahdan vasta aamuyöllä ja olen kuolemanväsynyt aamulla ja siitä eteenpäin päivällä. Oon kokeillut kaikenlaisia markettien höpöhöpö pillereitä joiden pitäisi auttaa unentuloa, mutta jotenkin tuntuu että ne vaan piristää. En oikeastaan edes saisi ilmeisesti syödä niitä noiden mun oikeiden lääkkeiden takia. Mulla on kyllä keinot aika loppu. Ehkä sitä melatoniinia voisi kokeilla jos polillääkäri sellaisen reseptin viikon päästä kirjoittaisi.

Kouluun meneminen ja siellä pysyminen on työlästä. Haluaisin vaan nukkua aamutunnit ohi. Ja jos olen koulussa niin pohdin välituntisin yksikseni että menenkö seuraavalle tunnille vai lähdenkö pois. Toistaiseksi oon kiitettävän hyvin onnistunut olemaan tunneilla, mutta jotenkin se ote voi hellitä hyvinkin nopeasti.

Säikähdin tänään aivan sairaasti kun ryhmänohjaaja tuli selän takaa yhtäkkiä ja ja tervehti erikoisen rauhoittavalla äänensävyllä. Se istui siihen viereen rauhassa ja eka ajatus mikä tuli että terkkarille on sattunut jotain. No ei ollut onneksi, itsenäisestä kurssista se vain kysyi. En ymmärrä minkä takia se ajatus pulpahti mieleen ensimmäisenä. Taisin katsoa sitä tyyppiä ihan halvaantuneena kauhusta kunnes sen kysymys sai mut hymyilemään helpotuksesta.