Täysi-ikäisyys kolkuttaa ovella

Vastaan kommentteihin vähän myöhemmin. Ensin pitää kirjoittaa tähän. Eilen illalla itkeskelin paljon mutta sain nukuttua ihan jees. Aamulla ruotsia opiskelemaan, vaikka olin hieman paniikissa ja ahdistunut. Tunnit matelivat hitaasti ja odottelin koko ajan sitä viestiä. Vasta kello yhden jälkeen kuulin kun puhelin surrasi taskussa. Kädet täristen avasin viestin, ja siinä luki näin lyhennetysti että esimies siirtää päätöksentekoa 5.8. asti. Eli en saanut suoralta kädeltä hylättyä päätöstä. Homma jatkuu näin: perjantaina menen taas sosiaalitädin luo eli saan mennä käymään sen luona. Ja maanantaina käyn aikuispuolen sosiaalitädin kanssa juttelemassa. Ja maanantaina esimies päättää koko hommasta. Kaikki on niin avoinna kuin olla ja voi. Mutta tämähän on kuitenkin ihan hyvä juttu, sillä kaikki on hyvällä tavalla avoinna. Olen huojentunut.

Jaa, postista ja viesteistä päätellen täytän 18v huomenna.. Hih,hih mainospostia pankeista ja muista organisaatioista. Onnittelevat ja lupaavat pieniä lahjoja ja muuta sälää kunhan tulen käymään niiden toimipisteessä. Olen huvittunut tästä kaikesta. Terkkari kysyi että mihin aikaan huomenna nähdään ja se elättelee toivoa että me nähtäisiin huomenna. En vain tiedä kun allakka on täynnä kaikkea. Mutta onhan tämä valtavan ihanaa!

Olen ajanut taas autoa ja tiistaina inssi. Ja vielä on melkein kymmenkunta tuntia ajoja jäljellä, joten kalenteri on autoiluakin ihan täynnä. Tekemisen puutetta ei tällä hetkellä ole missään muodossa.

Ja sain muuten lääkereseptin postissa takaisin. Mutta uusittuna. Molemmat uusittuina. Hyi, hain tänään ekan purnukan zopinoxeja apteekista. Kiellän itseäni käyttämästä niitä. Minulla on aamuisin kello seitsemältä ajotunteja, ja miettikää mitä niistä tulee, jos otan edellisiltana muutaman unilääkkeen. Olen tuohon aikaan aamusta vielä aivan lääketokkurassa ja varsinkin kun ovat tuontyyppisiä lääkkeitä jotka ovat hyvin arvaamattomia. Surkuhupaisaa jos menen inssiajoon lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Joo, joissakin asioissa pidän itseni hyvinkin tiukassa kurissa.

Hermostuneena odottelen huomista tuomionpäivää

Joo, taas yksi valvottu yö takana. Olin niin hermostunut että ravasin puoleen yöhön asti asuntoa toisesta päästä toiseen. Ja hieroin käsiä yhteen ja aivot raksutti sellaista vauhtia että naapuritkin olisivat heränneet. Aamulla nousin aikaisten ylös kun en viitsinyt maata sängyssä hermostuneena valveilla. Ja lähdin ajotunneille autokouluun. Pitkästä aikaa olin ajamassa autoa. Ajo meni ihan jees, paitsi tuli jokin aivokatkos ja lähdin punaisia valoja päin lipumaan risteyksestä kun erehdyin katsomaan vääriä valoja. Keskelle valoristeystä ehdin ja ihmettelin että miksi nuo autot ajavat melkein päälle. Sitten vasta opettaja huomasi että herran jumala mitä mä tein. Sitten opettaja peruutti äkkiä auton takaisin valoristeyksiin ja nuhteli. Vaarallinen ajatuskatko.

Ajosta sitten suoraan kouluun. Ei oikein jaksanut tuotakaan. Mietin hermostuneena jälkihuoltoa ja huomista. Laitoin sosiaalitädille vielä viestiä että muistaa huomenna sanoa pomolle että vaikka jälkihuolto on kallista niin pitää miettiä pitkällä tähtäimellä. Kyllähän minä maksan tuon lystin veroina takaisin joskus. Ja moninkertaisena. Tämmöinen pieni sijoitus ja laina minulle, maksan korkoineen kyllä takaisin.

Vaikka lähetin reseptin polille uusittavaksi, niin sieltä ei ole kuulunut mitään. Mietin että pitää varmaan käydä kysymässä apteekissa onko minulle reseptejä. Lääkkeet uhkailevat loppumisellaan, ja olen jättänyt lääkkeitä ottamatta kun ei voi olla varma milloin saan hakea niitä lisää.

Ja kela ilmoitti että saan opintotukea ja asumislisää. Vähän yli 400e. Saan vuokrat ja laskut maksettua. Ruuasta ei kannata vielä haaveilla.

Mutta huomista odotellessa..

KESKIVIIKKONA SE SELVIÄÄ!!!

Olen joutunut taas olemaan useamman päivän ilman nettiä. Tympeää kun tipahtaa melkein koko yhteiskunnasta pois. Mutta nyt toimii hetken aikaa. Pian pääsen ostamaan nettitikun joten ei kauaa tarvitse sietää tällaista.

Elikkä torstaina tepsuttelin lastensuojelun sosiaalitädille, tällä kertaa oli aika varattuna joten pääsin ovista läpi helpommin. Minulla oli papereita lainkohdista koskien jälkihuoltoa. Annoin ne kiltisti sosiaalitädille. En olisi uskonut, että se ilahtui näistä minun löydöksistäni. Siitä lähti koko homma pyörimään. Teimme päätöksen valmiiksi. Enää puuttui hyväksyntä tai hylkääminen sekä muutama allekirjoitus. Esimies päättää koko hommasta, pomo päättää millaista elämää elän seuraavat kolme vuotta. Ja raha sanelee valitettavasti tämän päätöksen. Sosiaalitäti soitti sen työparille, joka sanoi että ihanaa kun Super tuli lainkohtien kanssa ja pitää huolta omista oikeuksistaan. Kuitenkin, esimies muija päättää miten käy. Se oli valitettavasti lomalla, joten päätös jää vielä avoimeksi. MUTTA jos tämä esimies päätti että lastensuojelu maksaa minun ajokortin, niin jotenkin ajattelen että jälkihuoltokin voisi irrota helpommin. Ensinnäkin ajokorttia ei makseta kenellekään eikä siitä ole mainintaa oikein missään lain kohdassa. Jälkihuollosta on jopa lainkohtia jotka ovat minun puolellani. Mutta sossuntäti ei uskaltanut luvata yhtään mitään. Sen näkee sitten.

Perjantaina työt loppuivat. Oikeastaan voisin kirjoittaa pitkän tarinan niistä töistä, mutta vaitiolovelvollisuus sitoo minua ja nyt tajuan minkä takia heti töiden aluksi painotettiin sitä, että mitä osastolla tapahtuu, jää myös osastolle.

Ja nyt pääsenkin maanantaihin. Ruotsin abikurssi. Helvetin turhauttavaa mutta istutaan nyt taas yksi kurssi pois alta. Jotenkin se kurssi ei oikein innosta, kun on kaikkea muuta todella tärkeää meneillään. Ja taisi meillä olla terkkarin kanssa jokin riitakin. No, se on ollutta ja mennyttä.

Joo, tänään opiskelujen jälkeen tepsuttelin sosiaalitädin luo. Kello 15 menin sinne ja kello 17 sosiaalitäti kuskasi minut kotiin. Kaksi tuntia siellä istumista, huh. Jossakin vaiheessa aloin itkemään ja sen takia kesti niin pitkään. Hyi minua kun itken ihmisten edessä. Mutta jätetään tämä tunteenpurkaus käsittelemättä. Keskiviikkona selviää miten minun elämässäni käy. Pitäkää peukkuja että jälkihuolto napsastaa omalle kohdalle. Iltapäivän aikoihin saan sosiaalitädiltä viestin, jossa lukee joko hylätty tai hyväksytty. Jos minut hyväksytään, niin tapaan sosiaalitädin perjantaina ja homma jatkuu ihanasti siitä eteenpäin. Jos hylätään niin sitten todellakin hylätään ja jään heitteille. Tää on kaikki tai ei mitään. Kovat panokset laitoin tähän juttuun mutta antaa nyt mennä ja katsotaan.

Laitoin terkkarille viestiä, jossa kerroin että olin sossuntädin luona kaksi tuntia. Tyyppi soitti heti salamana ja kysyi mitä tein siellä, mikä tää juttu oikein on. Pitkästä aikaa juteltiin. Taisi vähän säikähtää että mitä on tapahtunut kun olen taas sossuntädin luona ja en ole kertonut pitkään aikaan mitä mulle kuuluu. Viimeksi kun juteltiin niin olin psyk. polille menossa. Selitin vähän tilannetta, ja se kysyi mikä se jälkihuolto on. No, googlettakoon. Terkkari puhui, että sitten kun mulla on pian ne synttärit niin voitaisiin kehitellä siihen jotakin. Jaa. En vielä tiedä onko synttärit ihana vai kamala asia. Jälkihuolto ratkaisee. Toivon parasta mutta pelkään pahinta.

Jälkihuolto?

Olen taas nukkunut sellaista ahdistunutta unta. En ole varma olenko edes nukkunut. Hyvin pinnallista torkkumista korkeintaan ollut. Työt saavat aikaan pään sisällä outoja asioita ja ei ole mitään vastapainoa työpäivän jälkeen. Eilen kun tulin töistä, niin sain yhtäkkisen ajatuksen että voisin käydä katsomassa onko sosiaalitäti paikalla. Lastensuojelu sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä, joten sinne kipaisee äkkiä. Otin laskuja ja muita papereita mukaan ja menin yksin sosiaalitoimistoon. Ulko-ovi oli lukossa ja soitin kelloa. Vastaanottotäti kysyi ovipuhelimesta mitä halusin. Hämmennyin ja sopersin jotain epämääräistä. Kyllä se kuitenkin minulle avasi oven. Pääsin tämän vastaanottotädin luokse, ja kysyin voisiko se avata minulle oven että pääsen tuosta ovesta sosiaalitädin luokse. Täti kuulusteli että miksi haluan sinne, ketä tapaan ja kuka olen. Olin hyvin hämmentynyt, kun en päässyt sosiaalitädin luokse noin vain niin kuin olin aikaisemmin päässyt. Nyt olin kuitenkin yksin tulossa ja ilman varattua aikaa, joten jouduin lähes turvatarkastukseen. Vastaanotto täti ei päästänyt minua ovista eteenpäin, vaan se soitti minun sosiaalitädille ja kertoi että tällainen tyttö pyrkii sisään. Sitten kun minun hyvät aikeeni varmistettiin niin ovet avattiin.

En oikeastaan edes tiennyt mitä tein sosiaalitädin luona. Olin yksinäinen ja se on kuitenkin ihan jees tyyppi, joten ajattelin käydä katsomassa olisiko sillä minulle aikaa. Juteltiin kaikenlaista ja puhuttiin siitä kuinka harmillista se on että mua ei huostaanotettu. En kuulu jälkihuollon piiriin joten viikon päästä loppuu tämäkin lysti. Kyselin että enkö voisi siltikin jäädä jälkihuoltoon. Sosiaalitäti sanoi että se oli kysynyt sen esimieheltä samaa, mutta sain valitettavasti kielteisen vastauksen sillä lastensuojelun jälkihuolto on niin helvetin kallista touhua joten rahasta jää kiinni. Yritän kuitenkin vielä kinuta että saisin olla jollain tavalla lastensuojelun piirissä ainakin lukion loppuun asti. Sovittiin että tulen käymään sosiaalitädin luona vielä torstaina.

Nyt olen löytänyt mielenkiintoisia jälkihuoltoa puolustavia asioita. Nuorelle voidaan järjestää jälkihuoltoa, vaikka häntä ei olisi aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai sijoitus olisi kestänyt alle puoli vuotta. Näin voidaan tukea nuorta itsenäistymisessä, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan. Omasta mielestäni täytän tämän kohdan, ja muitakin lakipykäliä löysin jotka kertovat että jälkihuoltoon voisin päästä. Kun jälkihuoltoa ei järjestetä, on tästä tehtävä erillinen, valituskelpoinen päätös. Eli tämän mukaan tästä asiasta täytyy tehdä vielä päätöskin eli en automaattisesti lennä lastensuojelusta pois!! Tämähän muuttui mielenkiintoiseksi. Kaikista paras synttärilahja olisi se, että saisin olla lastensuojelun asiakkaana lukion loppuun asti. 

Terkkari ei tiedä mitään mitä olen touhannut viimeisten kuuden viikon aikana. Se palaa maanantaina muuten takaisin töihin. No, ehkä sitten se palaa takaisin minunkin elämääni työajan ajaksi ja silloin kun on aikaa. Mutta en viitsi miettiä sitä asiaa sen enempää. Yritän ensin saada itseni jälkihuoltoon. 

Ja lähetin reseptin postissa polille kun sain sellaiset ohjeet. Saas nähdä mitä lääkkeitä uusivat. Sertralineja, zopinoxeja ja ketipinoria.. En tiedä miten ne siellä menettelevät, mutta tein niin kuin käskettiin ja resepti on matkalla polille.  

Ehkä en kuulu tähän maailmaan

Ensimmäinen viikko laitoshuoltajan töitä sairaalan osastolla takana. Työt ovat aika yksitoikkoisia ja psyykkinen kuormitus on kovaa. Mutta on siellä kuitenkin ihan jees olla ja hyvä että on jotain tekemistä. Olen siellä töissä kuten vakituisetkin, joten oma työpanos on tärkeä ja olen hyödyllinen ja tarpeellinen. Minusta on siis pitkästä aikaa jotakin hyötyä.

Olen ollut aika ahdistunut monestakin syystä ja yrittänty etsiä itselleni apua. Olen pyytänyt polilta lääkäriaikaa tai jotain muuta tapaamista, mutta ei löytynyt aikoja eikä ihmisiä. Soittelin ja kirjoittelin sosiaalitätille ja kyselin voisiko se jotain järjestää minulle. Sanoi että se ei voi muuta kuin levitellä käsiään ja pahoitella sitä ettei ole mitään tukimuotoa tarjottavana. Harkitsin että voisin mennä terveyskeskus päivystykseen, mutta valitettavasti en voi sitä tehdä kun olen kyseisessä paikassa töissä. Aivan liian kiusallista vaikka tietysti kaikilla on vaitolovelvollisuus mutta silti. Ja mitäpä tk lääkäri voisi minulle tehdä tai auttaa? Olen polin asiakas, joten lekuri ei tykkäisi edes kirjoitella lääkkeitä minulle. Mutta mulla on se ongelma, ettei mulla ole ollut kahdeksaan kuukauteen hoitavaa lääkäriä polilla. Viime polikäynnillä se pieni fakta paljastui, kun minun papereissani ei näkynyt kuka on hoitava lääkäri. Just. Käytän kahta masennuslääkettä yhtä aikaa ja ei ole hoitavaa lääkäriä edes papereissa. Sitä paitsi mulla on toista lääkettä jäljellä enää 15 tablettia eli 15 päivää. Kahdeksan kuukautta ovat lääkkeet kestäneet mutta nyt pitäisi etsiä tohtoria joka uusisi reseptin. Voisinkohan heittää paperisen reseptin uusittavaksi terveyskeskukseen? Siinä tosin on unilääkkeitä samalla reseptillä mutta senkin voisin uusia. Viime apteekkireissulla apteekkitäti sanoi että resepti pitäisi uusia ja kysyin missä sen uusin. Täti ei ollut varma uusiiko normilääkäri minun lääkityksen, vai pitääkö ottaa yhteyttä erikoistohtoriin.

Terkkarin kanssa ollaan nähty viimeisten viiden viikon aikana tasan kerran ja silloinkin lyhyesti. Siinä välissä olen lähetellyt muutaman kymmenen viestiä ja kertonut kuulumisia ja kysellyt milloin voitaisiin tavata ja mitä terkkari on touhaillut. En ole saanut kovinkaan montaa vastausta, ja terkkari on oikeastaan vain sanonut että sillä on kiire omien harrastustensa ja lomasuunnitelmiensa kanssa. En ole kovinkaan kauheasti suuttunut, lähinnä olen vain kohauttanut olkia ja ajatellut että antaa olla. On vain vähän harmi, kun olen tosi yksinäinen varsinkin kun minulle tärkeä ihminen poistui elämästäni kokonaan. Ja terapeuttikin on lomalla joten juttuseuraa kaipaisin hirveästi. Olen hieman pettynyt kun minun ja terkkarin pienet lomasuunnitelmat eivät totetuneet missään muodossa. Ei mulla ehkä olekaan ystävää, vaan terveydenhoitaja joka on kesälomalla mihin minä en kuulu mukaan. Olen yllättävän tyyni tämän asian suhteen. Ehkä se johtuu siitä että voin sanoa arvanneeni että näin tapahtuu.

Onhan tämä aika outoa, kun terkkari ei tiedä yhtään mitä olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Polireissut, työt, perhetyöntekijän poistuminen, raha-asiat, autokoulu ja oma ajatusmaailma on täysin suljettuna terkkarilta. Sitä vaan miettii, että miten tästä sitten jatketaan syksyllä vai jatketaanko ollenkaan. Jotenkin olen varmaan vieraantunut aika paljon terkkarista, varsinkin kun otan tämän pienen erovaiheen näinkin tyynesti. Mutta viisi viikkoa, ja todennäköisesti tulee olemaan yhteensä seitsemän viikkoa tällaista ei-terkkaritonta elämää, voi aiheuttaa joitakin ongelmia. Ei ole kokemusta näin pitkästä erillisyydestä. Kahden vuoden ajan oikeastaan pisin erillään olo on ollut viikon luokkaa. Jännityksellä odotan että muistaako terkkari edes minun syntymäpäivää.

Mutta joo, syksyllä siis sellainen tilanne että terapiaa 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä ovat sosiaaliset kontaktit. Siis jos terkkarin kanssa menee välit heikoiksi. Ei tähän oikein löydy mitään lohdullista sanottavaa tai ajatusta. Sosiaalityöntekijä yritti väkinäisesti lohduttaa, että voisin olla iloinen siitä että mulla on edes terapeutti ja en ole aivan yksin. Niin, simuloitu ihmissuhde joka maksaa aivan helvetin paljon ja joka hoitaa minun psyykkisiä ongelmia. Ihmissuhde josta täytyy tehdä kerran vuodessa raportti kelalle. Surkuhupaisaa mutta sossuntäti yritti löytää jotain positiivista.

ps. pääsin autokoulun kirjalliset läpi!

Minäkin pärjään

Perhetyöntekijän poistuminen minun elämästäni ottaa koville. En ole kauheasti puhunut tuosta tyypistä täällä, mutta olen siis tavannut tätä henkilöä yleensä vähintään kerran viikossa vuoden ajan. Ollaan tehty kaikenlaista, on ollut vähän sellainen toiminnalla ja tekemisellä auttava henkilö. Mutta koska työntekijä on lastensuojelun puolelta, niin joutuu jäämään pois kun siirryn pian aikuispuolelle. Ei saa enää tavata. Olen itkeskellyt valtavan paljon tätä asiaa viikonlopun aikana. Mutta ei voi mitään. Joudun taas luopumaan jostakin ihmisestä ja se aiheuttaa tällaista suruaikaa ja kauheaa tuskaa.

Viikonlopun aikana huolestuin tulevaisuudesta. Syksyllä odottaa tällainen kaamea tilanne: tapaan terkkaria muutamia kertoja viikossa koulupäivän aikana, ja sitten näen terapeuttia 2-3 kertaa viikossa. Sosiaaliset kontaktit ovat aivan helvetin runsaita ja monipuolisia! Minut ajetaan nyt niin ahtaalle, että jouduin taas käyttämään voimia tämän asian eteenpäin viemiseksi. Eli jouduin taas kitisemään omasta yksinäisyydestäni ja ilmaisemaan omaa hätääni. Laitoin terkkarille kohteliaan viestin ja lisäksi kerroin tilanteesta yhdelle luotto-opettajalle, jota olen muutaman kerran nähnyt kesän aikana. Ne yrittää miettiä yhdessä jotakin ja kehitellä ihmisseuraa.

Maanantaina menin terveyskeskuksen osastolle kello seitsemältä töihin. Olihan se vähän erilainen työ ja kaikki oli uutta. Inhottavaa läträtä desifiointiaineella ja pestä käsiä jatkuvasti. Työtä paljon, liian vähän työvoimaa ja pieni palkka suhteessa vastuuseen. Pelottavaa kun siellä jyllää noro-virus ja sairaalabakteeri. Toivottavasti en sairastu. Pari päivää nyt töitä takana ja olen päässyt aika hyvin töihin mukaan. Tai oli vähän pakko sillä huomisesta eteenpäin teen yhtä osastoa kokonaan itse, kun on työvoimapulaa ja kukaan ei ole kiinnostunut tulemaan kesälomalta töihin. Pääkoppa rasittuu näissä töissä ja univelka hieman painaa.

Perjantaina autokoulun teoriakoe. Ainakin pitäisi olla, sillä minun ajokorttihakemuksessa oli jotain häikkää vaikka mulle on kuitenkin lupa myönnetty. Ilmeisesti johtuu jostain muusta viasta kuin minusta. Vähän mietityttää miten kirjallisissa käy kun olen aika väsynyt. Minä jouduin siirtämään jälleen kerran näitä viimeisiä ajotunteja töiden takia, kun on tämä työvoimapula ja ei ole aikaa ajella autolla. Mutta ei se mitään, tuntuu kivalta kun tietää että on töissä tarpeellinen ja oma työpanos on välttämätön.

Sitä vaan miettii miten helvetissä voin olla näinkin hyvässä kunnossa että pystyn tekemään tällaisia töitä. Vaikea depressio? Sosiaalinen fobia? Nuoruusiän kehitykselliset ongelmat? Psykoterapia kolmesti viikossa? Ei näitä päällepäin kukaan huomaa enkä itsekään mieti tällaisia juttuja töissä. Totta kai tämä pärjääminen kohottaa itseluottamusta ja luo tunteen että mä pärjään missä tahansa.

Tälläkin ihmissuhteella oli alku ja loppu

Keskiviikko. Minua jotenkin jännitti lähteä polille pitkästä aikaa ja näin lyhyellä varoitusajalla. En saanut nukutuksi kuin vasta aamuyöllä ja sen takia nukuin puoleen päivään. Sitten tulikin jo kiire lähteä polille. Kun pääsin polille niin ilmoittauduin pontevasti vastaanottovirkailijalle. Tällä kertaa en mennytkään odottelemaan nuorten puolelle vuoroani, vaan minut ohjattiin lastenpuolelle. Olin aivan ihastuksissani kun näin sen odotustilan. Monen monta nallea ja pehmolelua, nukkekoti, rakennuspalikoita ja iso piirustustaulu. Olin siellä yksin odottamassa, joten otin kasan pehmoleluja viereeni ja kasasin rakennuspalikoita. Oli ihanaa olla lastenpsykiatrian puolella. En minä kehtaisi missään muualla heittäytyä näin lapseksi, mutta psykiatrian odotustilassa sillä ei ole mitään väliä. Hullu mikä hullu. Sitten minun lastenpsykoterapeutti tuli ja heitin nallet äkkiä pois sylistä.

Tänään kävin toisen kerran varaterapeutilla polilla. Se on ihan jees. Kysyin että voisinko käydä sen luona sitten kun terapiasta on taas lomaa. Muuten kyllä olisi käynyt mutta tyyppi jää virkavapaalle. Harmillista. Varaterapeutti otti käyntikorttinsa, pyyhki työnumeron pois ja kirjoitti oman henkilökohtaisen numeronsa siihen. "Sä voit laittaa koska tahansa viestiä tai soittaa. Lähden ulkomaille pariksi viikoksi, joten ei silloin kannata soittaa mutta voit laittaa viestiä. Sitten parin viikon jälkeen voit soittaakin jos tarvitset juttuseuraa." Jaa. Olen nähnyt kaksi kertaa tyyppiä joten ei ehkä ole aivan ensimmäinen henkilö jolle soittelisin kun on hätä. Mutta ajatus oli kiva ja otin käyntikortin mukaan.

Tänään jouduin luopumaan minun perhetyöntekijästä. Hyvin surullinen fiilis, kun ollaan vuoden verran oltu aika tiiviissä yhteyksissä. Terkkarin jälkeen toiseksi tärkein tukihenkilö mulle. Mutta nyt jouduin luopumaan siitä kun mulla tulee ikä vastaan. Ei enää ainakaan virallisesti voida tavata, sillä siirryn pois lastensuojelusta ja lakipykälät eivät salli tapaamisia sen jälkeen. Todella itkuinen olo ja kyllä se kirpaisee kun näistä minun vähistä ihmisistä lähtee taas joku pois. Karkeasti sanottuna kolmasosa ihmiskontakteista poistuu tämän henkilön myötä. Kiitos lainsäädännön.. Olen itkenyt tänään niin paljon etten ole kahteen vuoteen vetistellyt näin kauheasti.

Vuokra-asunnossa on ollut tähän asti supernopea valokuitunetti, mutta nyt tuli kirje että sitä ei enää ylläpidetä joten joudun ostamaan jonkun nettitikun. Huoh. No, asioin kaupassa ja löysin kohtuullisen siedettävän paketin. Mutta ylläri ylläri en saanut tilattua sitä kun olen pari viikkoa vielä alaikäinen. Voi sitä vitutuksen määrää. Jos jotain positiivista haen tästä asiasta, niin nyt ainakin löytyi yksi asia minkä takia täysi-ikäiseksi tulemista kannattaa venata. Mutta joo, onneksi valokuitu vielä pelittää.

Pyristelen vastaan väistämätöntä

HUOMENNA POLILLE!! Sosiaalitäti sai kuin saikin ajan huomiseksi polin sairaanhoitaja/psykoterapeuttia tapaamaan. Ja sain toisen ajan perjantaiksi. Olen nähnyt kerran aikaisemmin tämän sairaanhoitajan, silloin se arvioi minun edellytyksiä psykoterapiaan ja etsi minulle terapeutin. Nyt tapaan tätä tyyppiä kahteen otteeseen tällä viikolla, ja sen jälkeen se jää lomalle. Ensi viikolla voin tavata jotain toista polin psykoterapeuttia tai sairaanhoitajaa. Tämän viikon kuljen polille tutun lastensuojelun perhetyöntekijän kanssa, ja siitä eteenpäin alkaisin kulkemaan tämän sosiaalitädin kanssa, joka on mulle aika vieras. Mutta ihan kivaa päästä pitkästä aikaa käymään polilla. Toiveena olisi, että saisin tästä eteenpäin käydä polilla hieman useammin. Onneksi nuorisopoli ei katoa vaikka täytän 18v, ja pysyn siellä hoidossa niin kauan kun terapia jatkuu.

Näin tänään muuten terkkaria pitkästä aikaa. Terkkarikin sanoi että oli kiva nähdä mua ja sai kuulla miten mulla on sujunut. Muistelimme terkkarin kanssa vuosi sitten ollutta isoa palaveria, jossa oli 2 lastensuojelun sosiaalityöntekijää,  polin sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja, terkkari, isä ja minä. Hyi mikä palaveri. Niin paljon ihmisiä että olisin halunnut istua terkkarin sylissä ja laittaa silmät kiinni. Siellä mietittiin että mitä minulle tehdään. Ja siellä psykologi kertoi mitä minun psykologisissa tutkimuksissa paljastui. Terkkaria jännitti tulokset, mutta helpottui kun sai kuulla että en ole kuin vaikeasti masentunut, ahdistunut, sosiaalisesti fobioitunut, normaalin älykkyyden omaava ja hyvin epäilyttävässä perhetilanteessa elävä nuori. Ei mitään yllättävää.

Parisenkymmentä päivää lapsuutta jäljellä. Pidän siitä kiinni sitkeästi ja itkin tänään aamupäivän sitä kun joudun aikuissossuun. Sosiaalitoimeen pääsevät kaikki mutta lastensuojeluun otetaan vain suojeluksen tarpeessa olevat lapset. Haluaisin vielä että minusta huolehdittaisiin, en halua istua aikuismaisena toimeentulolaskurin edessä, vaan haluan kaivaa lastensuojelun työntekijän kanssa matoja maasta ja syödä jäätelöä. No, ei tälle voi mitään. Pakko siirtyä numerollisesti ja byrokraattisesti täysi-ikäiseksi jossakin vaiheessa.

 

Kyl me pärjätään

Tämä päivä alkoi hyvin mielenkiintoisesti, kun herään aamulla seitsemän aikaan siihen kun jokin rapsuttaa ikkunaa. Asun siis toisessa kerroksessa joten en aivan maantasalla. Avaan unisena verhoja ja säikähdän kun nuori poika seisoo tikkailla ikkunan alla ja maalaa ikkunankarmeja. Hämmentävä tilanne, vaikka ei yllättävä, sillä taloja on maalattu viime viikko joten odotinkin sitä että jossakin vaiheessa ikkunan takana on maalaripoikia. Ei se tainnut huomata minua ja vedin verhot takaisin eteen ja jatkoin huvittuneena nukkumista.

No, kun vihdoin pääsin ylös sängystä niin alkoi turhauttaa ja tympiä. Makoilin sängyssä ja join kahvia. Puolenpäivän aikoihin terkkarilta tuli viesti, jossa se kysyi kuulumisia. Vastasin että ankeaa ja ahdistavaa tämä yksinäisyys ja en tiedä mitä tekisin. Ei se vastannut mitään viestiin ja ajattelin ettei sitä kiinnosta. Iltapäivällä kävin taas lastensuojelussa asioimassa ja juttelemassa oman sosiaalityöntekijäni kanssa. Se on oikeastaan ihan jees tyyppi. Kerroin että on ankeaa olla yksin ja ahdistavaa, kun ei ole ketään kenen kanssa jutella kun terapeuttikin lomalla. Sosiaalitäti sanoi että se voisi soittaa polille ja pyytää sieltä kontrollikäyntiä heinäkuuhun. Näiden kolmen viikon aikana olisi tarkoitus päästä polille. Ajattelen surkuhupaisasti, että olen seitsemän kuukautta venannut polikäyntiä ja nyt sosiaalitäti meinaa saada mulle ajan ja näin äkkiä. Kolmen viikon sisällä heinäkuussa aika polille. Epäilen että onnistuu.. Huomenna saan tietää milloin pääsen polille pitkästä aikaa. Ja jos saan ajan, niin matkustan sinne tämän tai jonkun toisen lastensuojelun tädin matkassa. Vielä parisenkymmentä päivää saan näin hyvää palvelua lastensuojelussa. Sitten paperit siirtyvät aikuissossuun ja minua ei enää auteta kenties samalla tavalla kuin nyt.

Illalla terkkari soitti ja juteltiin. Ystäväiselläni on aika vaikeaa ja oli hyvin surullisella mielellä. En oikein osaa auttaa tai sanoa mitään järkevää. Voin vain kuunnella ja olla läsnä ja yrittää piristää omalla persoonallisella tavallani. Mutta ymmärrän nyt paljon paremmin miksei terkkarilla ole aikaa ja ajatusta viettää aikaa minuun kanssa. Ei johdu siitä etteikö sitä kiinnostaisi tai se ei tykkäisi minusta.

Now and again we try to just stay alive

Aika tuskainen viikonloppu takana. Voi kun olisi lääkkeitä, edes vaikka ketipinoreja, niin olo olisi vähän helpompi. Mutta minä en saa mitään lääkkeitä, ja jos saan niin saan niitä kahden viikon välein pienissä pusseissa annosteltuina. Helvetin holhousta tämäkin, sillä nämä lääkkeet ovat vain sertralineja ja tolvoneita. Eivät ole mitään lääkkeitä joita voisi käyttää väärin tai joilla voisi tappaa itsensä. En saa edes melatoniineja lääkäriltä, vaikka niillä on suotuisa vaikutus nukahtamiseen. Joudun ostamaan kalliita ilman reseptiä saatavia nappeja apteekista. En ole joulun jälkeen käynyt enää polilla lääkekontrolleissa tai muutenkaan tapaamassa lääkäriä. Minulla on tällainen ensiapupsykiatri, joka on käynyt koululla puolen vuoden aikana kaksi kertaa. Olen saanut vain muutaman tympeän kirjoitustehtävän tehtäväksi. Ja minun normaali lääkitys siirrettiin sellaiseksi, että saan vain kahden viikon annoksen kerralla. En tiedä enää minkä systeemin hoidossa olen. Olen vielä erikoissairaanhoidossa, joten en saa normaalista terveyskeskuksesta lääkkeitä ainakaan apteekkarin puheiden perusteella. Olen nuorisopolin asiakkaana ilmeisesti senkin jälkeen kun täytän 18v. Haluaisin säännöllisiä lääkärin tapaamisia, niin kuin mulla pitäisi olla mutta kun ei ole. Terkkaria ei kiinnosta se, että haluaisin polille lääkekontrolleihin sillä se ei halua kuskata mua sinne. Ei ole aikaa eikä kiinnostusta. Ankeaa että mulle maksetaan kolme viikkokertaa terapiaa ja polilla kukaan ei halua tietää miten terapia etenee. Tai miten lääkkeiden kanssa sujuu. Elokuussa kun lomat loppuvat, ajattelin keksiä jonkin keinon millä saisin polilta lääkäriajan ja mieluiten myös sosiaalipalaverin. Ja se ei minua hetkauta oli terkkari mukana tai sitten ei.

Olo on surkea, kun en ole nähnyt terkkaria pitkään aikaan ja terapeuttikin lomalla. Ei ole mitään järkevää tekemistä eikä ketään kenen kanssa jutella. Olen hieman vihainen terkkarille, kun se on näin räikeästi unohtanut minut. Mutta en jaksa laittaa sille viestiä tunteistani tai anella tapaamista. Jos se ei ole kiinnostunut minusta tai minun ajatuksistani, niin siinäpähän sitten on. Terkkari on kiinnostunut vain minusta kun sille itselle parhaiten sopii ja sillä on aikaa. Mutta silloin kun kaipaisin terkkaria, niin se ei edes vastaa viestehin vaan jättää minut omilleni.

Olen ollut kauan aikaa ihan hyvinvoiva ja suhteellisen tyytyväinen. Mutta nyt kun terapiasta on taukoa, niin luisun taas tuttuun masennuksen kuoppaan. Huoh. Terkkaria ei kiinnosta. Ketään ei kiinnosta. Ei ole edes ketään.

Arvasin että näin käy

Kirjoitan vähemmän vaikka aikaa olisi kirjoittaa enemmän. Ja asiaakin olisi, mutta aina kun yritän kirjoittaa niin ajattelen että ihan paskaa tekstiä ja pyyhin kaiken pois. Mietin myös mitä järkeä on pitää blogia kun mulla ei ole oikein rohkeutta kirjoittaa ja tuottaa tekstiä. Olen niin epävarma kaikesta.

En ole nähnyt terkkaria kolmeen viikkoon. En ole käynyt viikkoon terapiassa. En ole oikeastaan jutellut kenellekään saatika nähnyt ketään ihmistä. Lähinnä olen maannut sängyssä ja välissä lueskellut lehtiä. Välillä olen noussut ylös ja katsonut jakson breaking bad-sarjaa netistä. Ja sitten jatkanut makailua. Käynyt jossakin vaiheessa ostamassa ruokaa kaupasta. Mua on alkanut tympiä ruokakaupassa käyminen. Vitun tylsää ostaa samantyyppistä ruokaa viikosta toiseen. En tykkää ruoanlaitosta ja köyhällä budjetilla mennään. En tykkää oikeastaan edes syömisestä silloin kun olen yksinäinen ja masentunut.

Terkkari on lomalla ja ei se ole oikein kiinnostunut minusta. Olen kolmen viikon aikana useampaan otteeseen kysynyt voitaisko nähdä ja milloin nähdään. Mutta ei koskaan ole aikaa. En jaksa enää kinuta näkemistä. Olen aika eristäytynyt ja ajatukset eivät oikein pysy kasassa. En saa oikein ajatuksista kiinni kun lentävät niin kovaa ohitse. Parempi niin, sillä en ole kiinnostunut miettimään omia ajatuksiani.

Oikeastaan kaikki menee päin helvettiä tällä hetkellä. Terkkariakaan ei kiinnosta joten vitut kaikesta.