Ankanpoikanen..

Tarinat minusta ja terkkarista kulkeutuivat toisen päähenkilön luettavaksi. Eli vein kirjoitelmia terkkarille. Olin hieman lisäillyt muutamia asioita kirjoituksiin. Terkkari yllättyi ja ilahtui valtavan paljon minun teksteistäni. En ajatellut että se tulisi niin iloiseksi ja onnelliseksi. Sanoi että lukee niitä vielä monta kertaa kun ovat niin ihania. Ilahtui niin, että myöhemmin iltapäivällä toi minulle jäätelöä. Tuntui kivalta kun tein ihmisen iloiseksi omilla kirjoituksilla.

Tästäkin kirjoitin pienen stoorin asianomaiselle

Kesäloma alkoi pehmeästi. Tällä hetkellä ainut ero on se, ettei tarvitse herätä kouluun ja täytyy itse huolehtia syömisistä, kun koulusta ei saa enää lämmintä ja ilmaista ateriaa. Vaikka ei se kummoista ollut niin säästin kuitenkin ruokakuluissa ja hermoissa kun en tykkää tehdä ruokaa. Mutta muuten elämä jatkuu lomasta huolimatta samantyyppisenä ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Terapiaa, autokoulua, kirjoituksiin lukemista ja lepäilyä. Ja tietysti minun tarinoistani ylpeä ja iloinen terkkari on menossa mukana.

Terapeutti sanoi että kaikki merkit viittaavat vahvasti siihen, että mun masennus on paranemassa ja se on jo lievittynyt. Kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Näin se on pikku hiljaa lievittynyt. Ajattelen itsekin varovaisesti että olen menossa parempaan suuntaan. Mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Turvallisinta on sanoa, että olen toipumassa ja kuntoutumassa masennuksesta. En ole todellakaan vielä periaatteessa opiskelu- tai työkykyinen. (Jos siis olisin "oikeissa töissä tai oikeassa opiskelupaikassa" niin olisin sairaslomalla) Tuntuu huvittavalta ajatella tuolla tavalla, sillä käynhän normisti lukiota ja teen lähes koko kesän töitä. Mutta oli miten oli. Ahdistus häiritsee ehkä enemmän kuin masennus. Ehkä sekin lievittyy aikanaan. Ja lisätyötä vaatii menneisyyden traumat ja niistä puhuminen. Mutta uskon että kun masennus alkaa antamaan yhä enemmän periksi, niin jaksan ja pystyn puimaan lapsuuden pulmia ja kipeitä asioita.

Ja nyt on tämän vuoden osalta kurssit tehtynä. Jännityksellä odotin että pääsenkö kaikki läpi. Mutta kyllä, läpi meni niin että helähti. Ja kakkosvuoden jälkeen kurssikertymä näyttää tällaiselta: Pakollisia 42, Soveltavia 3 ja Syventäviä 10. Eli yhteensä 55 kurssia. Keskiarvo on sellainen, että saisin täydet pisteet jos hakisin sellaiseen paikkaan missä katsotaan myös päättötodistusta. Tuskin keskiarvo tulee kauheasti laskemaan parinkymmenen viimeisen kurssin aikana. Mutta tietysti ne isot kokeet on vielä edessä joilla on todennäköisesti suurempi merkitys jatkossa.

Minä ja hän 2

Tämä on tämmöinen jatkopostaus terkkarista ja minusta. Voi tulla hieman samoja asioita. Tavallaan toinen osa, vaikka toivon ja uskon että tarina jatkuu vielä toisen osankin jälkeen. Osan yksi tarinasta löydät tästä.
Tämä on sitten ihan hirveä pitkä tarina..
---------------------------------------

Huhtikuu -12. Ajelimme terkkarin kanssa polilta takaisin. Olin saanut terkkariin jo jonkinasteista luottamusta ja uskaltauduin puhumaan kaikenlaisista asioista enemmän ja avoimemmin. Mainitsin ohuesti, että silloisessa asuinpaikassani eli niin sanotussa kodissa oli vähän paha olla, ja en jaksanut kulkea sieltä asti koulussa. Saimme sellaisen leikkimielisen ajatuksen että mitäs jos muuttaisin omaan asuntoon. Ajatus tuntui vielä kaukaa haetulta, mutta aloin pohtia sitä enemmän polireissun jälkeen. Toukuussa aloin puhua terkkarille että tahdon muuttaa pois ja omaan asuntoon. Terkkari sanoi että laitetaan asiaa eteenpäin lastensuojelussa, ja katsotaan sitten mitä mieltä polilla ollaan. Se oli piinaavaa odottelua, kun en tiennyt saanko lastensuojelusta ja polilta lupaa muuttaa omilleni vai joudunko kenties muuttamaan johonkin muuhun paikkaan.

Toukokuussa -12 kesäloma alkoi uhkaavasti lähestyä ja pelkäsin sitä kovasti. Terkkari sanoi olevansa vielä kesäkuun töissä, joten se voisi tulla katsomaan minua. Välimatkaa oli 40 kilometriä ja menomatka siihen vielä päälle. Vaikea uskoa että terkkari ajaisi tuon matkan pelkästään että näkisi minut. No, kesäloma kuitenkin tuli ja aloitin puistotyöt hyvin vaikean elämäntilanteen siivittämänä. Töissä pohdin lisää omaa asuntoa ja laitoin siitä monta kertaa terkkarille viestiä, joissa vaadin että tahdon oman asunnon. Terkkari kiirehti minun asuntoasiaa. Sain lastensuojelusta suostumuksen ja kiireellisen ilmoituksen että oma asunto hankittava.  Mutta polilta ei ollut vielä tullut vihreää valoa, sillä minun laajat psykologiset tutkimukset olivat vielä kesken. Siitä huolimatta lastensuojelu hankki minulle asunnon, vaikka en vielä vuokrasopimukseen saanut laittaa nimeä kun polia edelleen venattiin. Kesäkuussa terkkari tuli kuin tulikin käymään. Eikä vain yhden kerran vaan useammankin kerran. Kun olin pahalla tuulella, niin terkkari sanoi että haluaa tulla katsomaan minua ja ihan vain nähdä minut. Tuntui että olen ehkä jollekin hieman tärkeä, kun työajan ulkopuolellakin terkkari ajoi minun luokse vain että voi nähdä miten voin.

Sitten terkkarin loma heinäkuussa. Sain silloin polilta vihreää valoa omalle asunnolle, sillä psykologisissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään sellaista mikä olisi vaatinyt pyöreän ja pehmustetun huoneen. Terkkari ilahtui kun huomasi että olen kohtuullisen terve päästäni. Ja vielä ihan älykäskin yksilö ainakin testien mukaan. Terkkari ajeli myös lomallansa katsomaan minua, ja jos matkustaminen ei ollut mahdollista niin se oli aina viestien ja soiton päässä minusta. Ja tietysti synttäripäivänä sain lahjan ja haleja.

Lukion kakkosluokka alkoi lähes yhtä sekavana kuin ykkönenkin. Pakkasin edellisestä asuinpaikastani kamat kasaan ja muutin omaan asuntoon. Elokuu meni siinä ihmetellessä ja en kovin montaa kertaa terkkarin vastaanotolla vieraillut, ja terkkari ehti jo soitella että mitäs kuuluu kun minua ei näy missään. Alkuinnostuksen jälkeen kauhistuin kun piti käydä koulua ja olla yksin. Syyskuun ja lokakuun tepsuttelin terkkarin luo kolmesti viikossa ja juttelin yhä aktiivisemmin kaikista asioista. En vielä kuitenkaan ilmaissut tunteitani niin suoraan vaan lähinnä olin suhteellisen kiltisti. Suunnittelimme syksyllä kaikkea mitä voisin tehdä ja mistä saisin uusia sosiaalisia kontakteja. Ja terkkari puhui edelleenkin taivaallisen ihanista suklaakakuista. Terkkari oli minulle hyvin tärkeä ja olin jo hitusen kiintynyt häneen. Mutta en tietenkään kertonut että se on minulle tärkeä. En ollut kovinkaan tottunut puhumaan tai näyttämään tunteitani, en positiivisia enkä negatiivisia.

Lokakuussa, siinä syysloman aikoihin, aloin pikku hiljaa näyttämään avoimemmin ja kenties räiskyvämmin omia tunteitani. Aluksi kaadoin kaikki pahan mielen tunteet ja turhautumisen terkkariin. Ensimmäisiä pikku riitoja alkoi ilmeentyä. Suutuin terkkarille usein ilman syytä (nykyään terapiassa tajuan miksi ja mitä hyötyä näistä vihanpurkauksista ja selittämättömistä tunteenpurkauksista on ollut), ja boikotoin muutaman päivän terkkaria ja sillä aikaa kihisin kiukusta. Sitten astelin takaisin terkkarin hoiviin ja katsoin oliko minut hylätty. Ei vieläkään terkkari hylännyt ja olin hyvin ihmeissäni. Jossakin vaiheessa laitoin viestin terkkarille jossa sanoin että sä oot ihan tyhmä ja en tykkää enää susta. Jostakin alitajunnasta ponnahti tuollainen ajatus ja minun mieli oli niin sekaisin, että heitin tuon kommentin sille kaikkein tärkeimmälle ihmiselle. Terkkari otti sen tosissaan kun ei vielä tiennyt miten tuollaiseen tulee suhtautua. Sanoi surullisena puhelimessa, että jos en halua tavata enää sitä niin mulle pitää kuitenkin hankkia joku toinen juttukaveri, sillä ei se voi jättää mua noin vain yksin. Säikähdin kun terkkari luuli etten enää halua tavata sitä. Laitoin hetken päästä viestiä, että en tarkoittanut viestiäni niin kuin se ymmärsi. Ja kerroin että tykkään siitä ja se on mulle tärkeä ja haluan jutella sen kanssa yhä edelleenkin. Ekan kerran kerroin pehmoisia tunteita ja ensimmäinen kerta kun sanon jollekin ihmisille että olet tärkeä minulle. Terkkari kertoi vastaavasti minulle että olen sille tärkeä.

Jouluun asti suutuin välillä terkkarille yhä edelleenkin, mutta terkkari ymmärsi etten tarkoita aina kaikkea niin kuin viesteissäni ja sanoissani esitän. Terkkari epäili mielessään, että sanani kumpusivat menneisyyden kokemuksista joita heijastan nykyisyyden ihmisiin ja tapahtumiin. Aloimme nähdä viidesti viikossa. Puhuin enemmän tunteistani ja kaikesta muustakin aktiivisemmin. Tutustuimme yhä edelleenkin, riitojenkin kautta oppii toista tuntemaan. En ollut tottunut sanomaan kenellekään vastaan tai muutenkaan riitelemään saatika ylipäänsä puhumaan tai näyttämään omia tuntemuksia. Mutta meidän riidat alkoivat olla rakentavia. Opimme myös puhumaan asioista suoraan, joten mitään ylimääräistä kitkaa ei ollut. Jos jokin asia vaivasi, niin se puhuttiin läpi avoimesti. Uusia kokemuksia minulle jälleen, puhumalla asiat ratkeaa. Puhuimme siitä, että terkkari ei ole terkkari minulle vaan enemmänkin aikuinen ystävä tai tukihenkilö. Minä olin sitten nuorempi kaverus tai tuettava tyttö. Vähän tilanteesta toiseen vaihteli roolitus. Lisäksi ohuita ajatuksia, että voisimme nähdä silloinkin kun en enää ole lukiossa, joten tällä stoorilla ei olisi vielä vuoden kuluttua päätepistettä.

Jouluun -12 asti tavattiin terkkarin kanssa vapaa-ajalla silloin tällöin. Jouluna tietysti halit ja lahjat. Aloimme leikitellä ajatuksella, että mitäs jos minulle löytyisi psykoterapeutti ja pääsisin terapiaan. Terkkari puhui, että tässä lähellä olisi yksi terapeutti, mutta ei tiennyt mihin terapiamuotoon se on erikoistunut. Puhuimme vain kevyesti asiasta ja mietimme terapiaa sillä tavalla leikkimielisesti. No, jälleen kerran minun ja terkkarin ajatusleikki tuotti hyvinä tuloksia. Kävimme vielä kerran polilla joulukuussa. Omalääkäri lähti vuodenvaihteessa paikasta pois ja viimeinen teko häneltä oli kirjoittaa minulle B-lausunto psykoterapiaan. Ja tammikuussa riemunkiljahduksia terkkarilta ja minulta, kun saimme upeita uutisia että pääsen psykoterapiaan ja terapeutti ehdokas löytyi läheltä. Tykästyin terapeuttiin ja psykoterapia lähti käyntiin.

Vointi alkoi mennä vuoristorataa kun terapia sekoitti nuppia ja toi ajatuksia ja tunteita pintaan. Aloin heijastaa vahvasti terkkariin omia menneisyyden kokemuksia ja tuntemuksia. Terkkari kuitenkin tajusi mistä nämä syyllistämiset ja pahan olon purkaukset juontuivat, ja osasi lukea hyvin rivien väleistä ja ei ottanut kirjaimellisesti kaikkea itseensä. Terkkari oli hylkääjä, joka aikoo hylätä niin kuin kaikki muutkin. Tuollaiset ajatukset kumpuaa sieltä menneisyydestä ja siirrän ne tämän päivän ihmisiin.

Talven ajan tapasin terkkaria edelleenkin viisi kertaa viikossa. Kaikenlaisia tunteita ja ajauksia. Paljon puhuimme myös muista asioista ja löysimme omanlaista huumoria ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kerroin silloin tällöin että terkkari on tärkeä ja pidän siitä kun se on höpsö ja kiva. Terkkarikin sanoi silloin tällöin että olen sille tärkeä ja vakuutteli ettei aio hylätä. Keväämmällä tapasimme myös vapaa-ajalla joskus, vaikka terkkarilla oli paljon omia kiireitä. Mutta tärkeille ihmisille on aina aikaa. Ehkä olin tärkeä vaikka pelkäsin että minut hylätään. Terkkari puhui yhä vahvemmin, että lukion jälkeen voimme edelleenkin olla yhteyksissä ja tavata mahdollisuuksien mukaan. Meidän välit olivat jo niin syvät ja olin hirveän kiintynyt terkkariin.

Minun vuoristoratamainen elämä jatkui. Välillä oli useamman viikon hyvä pätkä, jolloin olin iloinen ja touhukas ja täynnä elämää. Vointi oli mukavan mainio ja tunsin itseni välillä jopa onnelliseksi. Sitten seesteisen vaiheen jälkeen masennuin totaalisesti syystä tai toisesta. Kävin pohjalla ja kaadoin synkkiä ajatuksiani terkkarin niskaan. Sitten aloin taas kavuta synkkyydestä ylöspäin ja aloin voida pikku hiljaa taas paremmin. Muutaman hyvän viikon jälkeen taas aloin romahtaa. En tiedä vieläkään mistä tämmöinen johtuu, mutta tässä on niin selkeitä vaiheita jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen. Terkkari on oppinut tunnistamaan jos minun vointi alkaa käätymään huonompaan suuntaan. Vielä ei ole kuitenkaan keksitty keinoa millä saataisiin katkaistua kaavio niin, etten pääsisi luisumaan liikaa synkkyyteen. Terkkari pysyy kuitenkin vierellä tukena sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Terkkari järjesti minulle kaikkea. Kesätöitä, ajokorttiin rahaa, sosiaaliavustuksia, rahaa lukiokirjoihin, uusia aikuisia ihmisiä tukemaan ja ensiapupsykiatrin. Terkkari kannusti ja tuki koko lukion kakkosen. Väillä hieman käski ja pakottikin tekemään asioita. Välillä suuttuikin minulle. Terkkari piti minun puoliani ja minä uskalsin turvautua häneen. Olin välillä yhtä kiintynyt terkkariin kuin ankanpoikanen emoonsa.

Nykyään terkkari on tutustuttanut minua sen perheeseensä ja muutamaan muuhun sille tärkeään ihmiseen. Terkkari yrittää vieroittaa minua hieman niin, etten olisi niin kiinnittynyt siihen, vaan uskaltaisin olla vähän muidenkin ihmisten seurassa paremmin. Täytyyhän ankanpoikasen oppia olemaan myös muiden hoitajien kanssa jos ankkaemo ei ole saatavilla.

Tulevaisuudessa, vuoden päästä, on luvassa siis ylioppilasjuhlat (toivottavasti), jotka järjestää terkkari (toivottavasti). Tarjolla on todennäköisesti terkkarin taivaallisen ihania suklaakakkuja sekä muita jumalallisia tuotteita.

---------------------------------------------------- Vähän muuta
Lukion ykkösellä opettajat suhtauvuivat minuun hieman kylmäkiskoisesti, sillä ajateltiin että olen typerä angstinen teini joka häipyy koulusta ennen joulua. (<-Tuo siis oma ajatus miten he suhtautuivat, mutta ei se kaukana totuudesta ole). Mutta kun astuin ekan kerran kouluun, niin ei heti olisi voinut uskoa että toi on se Super. En näyttänyt ulkoisesti masentuneelta. Ensimmäinen jakso oli hieman sekavaa ja opettajat eivät tuntuneet kivoilta. Tosin ehkä meiltä ykkösiltä yritettiin kitkeä yläkoulu meininki pois. Mutta ekan koeviikon jälkeen opettajat eivät enää olleet niin varpaillaan, sillä en vaikuttanut vaaralliselta tai mitenkään epänormaalilta. Sitten mun kotitilanne tuli äärimmäisen jyristen kaikkien opettajien tietoon ja sen jälkeen minua ymmärrettiin paremmin. Silti kukaan ei olisi voinut uskoa, että jatkaisin lukiota ja kirjoittaisin kolmessa vuodessa. Ja oliko tuo Super vielä vaikeasti masentunutkin? Siinä sitä olikin ihmettelemistä opettajilla. Terkkari oli vielä sulkeutunut omaan työhuoneeseensa ja oli kuullut vain huhuja, että sellainen Super on koulussa jolle on tapahtunut kaikkea. Terkkari sanoi ajatelleensa, että kuraattori voisi parhaiten hoitaa minun asioita. Sitten kun aloin tutustua terkkariin niin opettajat pitivät Superia yhä mielenkiintoisempana. Siihen päälle vielä muuttaminen omaan asuntoon, hyvä koulumenestys, selvitytyminen kaikesta ja yhä syvenevä suhde terkkariin. Terkkarin kautta tutustuin opettajiin ja opettajat minuun. Joistakin opettajista alkoi muodostua uusia aikuisia tuki-ihmisiä.

Erityisjärjestelyhakemus ja seuraneitinä olemista

Ensiksi alkuun mainitsen että kirjoittelen toista osaa terkkarin ja minun stoorista. Tästä pääsee ekaan osaan. Mutta ei siitä sen enempää.

Sain pitää hetken käsissäni lautakuntaan menevää lausuntoa ja napsin muutaman hätäisen kuvan siitä. Jouduin mennä tänään täyttämään paperia rehtorin kanssa.

Pyysin korotusta ensisijaisesti englantiin.

Tuohon yhteen kohtaan lääkäri laittoi jo ruksin. Mutta toinen ruksi tuli kohtaan lisäaika kirjallisessa kokeessa, 2 tuntia. Todennäköisesti en halua mennä tekemään koetta erilliseen tilaan, ja todennäköisesti en tarvitse kahta tuntia lisäaikaa. Mutta on hyvä olla varalla luvat erityisjärjestelyihin jos tilanne sitä vaatii. Olisi ehkä pitänyt pyytää vielä tuohon kuunteluun helpotusta, mutta en kehdannut liikaa vaatia.

Tästä en tarvitse mitään.

Vähän pätkää lausunnosta. Muita lausuntoja en tarvinnut kun oli kuulemma tarpeeksi painavaa tekstiä tuo..

Ja nyt sitten odotellaan mitä lautakunta tuumii.

Kun olin saanut paperit täytettyä, niin menin kohti terkkaria. Ei ollut paikalla, mutta oli kuitenkin töissä. Laitoin viestiä, että tules jo rontti kun minä odotan. Terkkari sanoi olevansa opettajanhuoneessa tekemässä askarteluja, ja sanoi että voisin tulla sinne. Menin rohkeana opettajanhuoneeseen ja terkkari siellä touhaili yhden toisen opettajan kanssa askarteluja. (miten toi lause kuulostaa niin häveliäältä..) Se oli jotenkin hassua, kun minäkin tulin siihen mukaan aivan niin kuin olisin aina viettänyt aikaa opettajanhuoneessa. Juttelimme kaikenlaista ja olin terkkarin ja opettajan seuraneitinä. Sitten tuli välitunti. Opettajia virtasi huoneeseen ja minä olin edelleenkin siellä. Opettajat vähän vilkaisivat ja ajattelivat (ehkä iloisesti) että terkkarin Superhan se siinä. Ei mitään kummempaa. Jotkut vähän juttelivat minulle, mutta eivät kummaksuneet että mitä hittoa teen täällä. Niin. Tällainen koulupäivä mulla ja tällaista välituntien viettoa. Opettajien ja kouluterkkarin seuraneitinä. On elämässä oudoimpiakin asioita.

Ja tänään oli viimeinen koulupäivä. Vielä pari koetta ja sitten on lukion kakkonen käyty.

Diagnooseja lautakuntaan ja ekaa kertaa elämässäni odotan kesälomaa

Aurinko on sulattanut minua ja en ole saanut ajatuksia jäädytettyä paperille. Vähän kirjoitustaukoa toisinsanoen ollut. Ensiksi alkuun täytyy mainita, että odotan jo kesää ja sitä että ei tarvitse enää istuskella koulussa. Voitte alkuun ajatella, että miksi mainitsen tuollaisen itsestäänselvän asian, sillä kaikkihan kesälomaa venaa. No, minä odotan lomaa ekaa kertaa elämässäni ja ekaa kertaa ajattelen että loma on ihan jees. Aikaisemmat lomat olivat niin hirveitä ettei niitä mielellään silloin odottanut. Nyt on tulossa elämäni ensimmäinen turvallinen kesä, ja ei tarvitse pelätä minkäänasteisia väkivallan muotoja. Lisäksi mulla töitä ja touhaamista luvassa. Kesäkuussa vietän ensin kaksi viikkoa lomaa, ja sen pienen hengästystauon aikana käyn normaalisti terapiassa, ajelen ajotunteja ja teen jotakin terkkarin kanssa. Ja tietysti avaan ruotsin kieliopin ja terveystiedon opuksen. Seuraavaksi olen kaksi viikkoa puistotöissä. Sitten taas kahden viikon pieni loma. Silloin ei ole terapiaa ja terkkarikin on lomalla (vaikka se on lomalla, niin ei se tarkoita että se on lomalla minusta. :o). Loppuloman vietänkin töissä terveyskeskuksen osastolla. Täytän siinä välissä 18v ja toivottavasti saan siinä lähimain ajokortin taskuun. Ja autoa pukkaa sitten elokuun lopulla. Semmoinen seitsemäntonnia on mahdollisuus laittaa käytettyyn autoon. (Jos kaikki sujuu hyvin..) Älkää miettikö mistä ne rahat tulee sillä en halua sitä itsekään miettiä. Mutta en tajua sitten autoista yhtään mitään, ja kesän lopulla tarvitsen paljon ohjeita miten kannattaa tuollainen määrä rahaa sijoittaa autoon.

Niin, mulla on siis viisi viikkoa kesätöitä ja aika hiton hyvin työllistyin kun pääsin kahteen paikkaan. Puolet palkoista menee ajokorttiin ja lastensuojelu maksaa loput. Kivaa kun voin osallistua edes vähän omaan ajokorttiin.

Otin aurinkoa ilman aurinkorasvaa, kun en säästöpäissäni ostanut sitä ja sunnuntaina kaupat olivat kiinni. Toivoin pronssisen ruskeaa ulkokuorta mutta sainkin vinkeän vaaleanpunaisen possunvärin. Vähän poltin itseäni. Muuten iho on kohtuullisen nätissä kunnossa kaikista viiltelyistä huolimatta, mutta harmittaa kun sääressä on muutamien kuukausien takaiset jäljet vielä näkyvissä. Ostin kelo cotea, ja toivon että se vähän auttaisi niin, että voisin käyttää vähän paljastavampia vaatteita ihmisten ilmoilla. Mutta jos ei, niin näillä mennään.

Olin muuten viikonloppuna terkkarin luona. Outoa kun siinä ei ole mitään outoa. Tai en siis ollut koko päivää vaan muutaman tunnnin olin sen arjen menossa mukana. Siitä piristyin ihan hirveästi ja menin seuraavana päivänä ottamaan auringossa sen vinkeän possunvärin.

Yo-kirjoituksissa saisin oman tilan, jossa voisin tehdä kokeet. Lääkäri sanoi, että minulla on oikeus omaan ykstyiseen tilaan jossa voin kirjoittaa. En usko, että tartun tuohon oljenkorteen sillä jotenkin ahdistaa ajatus että mut eristettäisiin muista ja olen nimenomaan sanonut että haluan olla niin kuin muutkin. Haluan vain valita oman paikan salista, en halua omaa VIP-tilaa. Tänään sain lukea millaisen lausunnon tohtori oli kirjoitaanut lautakuntaan. Sieltä näin ekaa kertaa omat diagnoosini niissä jännissä tautiluokituksissa. Toivottavasti muistin tunnukset oikein eikä tulee mitään hassua väärinkäsitystä. Nämä oli siis siinä lautakunnalle menevässä paperissa muun lausunnon mukana. Ekan kerran näin mitkä diagnoosit mulle on annettu polilla. Mutta ihan oikeilta kuulostaa, vaikka en tajua mitä noi kehitykselliset ongelmat oikein tarkoittaa.

F32.2 Vaikea-asteinen masennustila
F40.1 Sosiaalisten tilanteiden pelko
F93.89 Nuoruusiän kehitykselliset ongelmat
F41.1 Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö
Siinä oli lausunnossa toki selvitys eikä pelkkien koodien mukana menty. Terkkari kysyy vielä rehtorilta, mitä joudun siihen täyttelemään, ja sitten saan tutkia sitä paperia tarkemmin.

Vain elämää, vain kuolemaa

Masennuin totaalisesti pitkän loman aikana. Hölmöilin ja söin kasan erilaisia reseptilääkkeitä. Taisi olla lauantai kun tyhjäsin lääkekaapin. Tuli vähän paha olo ja väsähdin sitten siihen. Eipä se henki lähtenyt tuollaisilla lääkkeillä. Halusin vain vapaaksi ahdistuksesta. Heräsin seuraavana päivänä puolilta päivin sekavana ja apaattisena. Oli vähän huono olo mutta kohautin vain olkia ja ajattelin että mitä väliä. Laitoin illalla viestin terkkarille ja kerroin että olin tyhjännyt lääkekaapin. Maanantaina terkkari käski tulla käymään. Se tivasi millä laitoin pöntön sekaisin. Sanoin joitakin lääkkeitä mutta jätin muutaman merkin sanomatta sillä niitä ei mulla pitäisi edes olla. Se soitti lääkärille ja tohtori sanoi ettei ollut vielä hengenvaarallinen annos. Mutta olisi kannattanut kuitenkin lähteä päivystykseen. Aivan niin kuin pääsisin jollakin monen kymmenen kilometrin päähän lääkkeistä pää sekavana. No, ei siinä mitään. Kaksi lääkäriä tulee käymään loppuviikosta ja miettimään mitä apua tarvitsen.

Ja voitte uskoa että terkkari oli vihainen. On vieläkin. Lisää suuttui kun kerroin etten ole pariin kuukauteen syönyt masennuslääkkeitä. Sain huutia ja käskyn mennä heti apteekkiin hakemaan lääkkeitä. Terkkari suuttui niin hiton paljon että masennuin entisestään. Olin kuin syytettyjen penkillä siinä terkkarin edessä. Sain kuitenkin asioita hieman selvitettyä, kun kirjoitin muutaman liuskan tekstiä jotka terkkarin mukaan lisäsivät ymmärrystä. Keskiviikkona saatiin riidat vähenemään ja naurettiin mustalla tavalla että olen omalääkäri itselleni.

Vihdoin terapeuttikin palasi lomilta. Sain kerrottua kaiken tapahtuneen vaikka hävetti mainostaa omaa typeryyttä. Oli hyvinkin terapeuttista jutella terapiassa. Niin kuin aina. Jos jotakin hyvää hakee tästä kaikesta, niin saan jatkaa kesäkuun loppuun asti terapiaa kolme kertaa viikossa. Terapeutti ei ollut kovinkaan kummissaan että napsin itsetuhoisesti lääkkeitä. Muutama kuukausi sitten olisi laittanut pakolla hoitoon. Nyt tuntee ja tietää mut niin hyvin että ymmärtää.

Tänään oli sitten sosiaalipalaveri. Kolme sosiaalitätiä ja yksi niistä oli aikuispuolelta. Kauhulla odotan sitä kun joudun aikuispuolelle. Multa menee sitten kaikkia asiat pois. Hyvästi kuntosalikortti. Hyvästi maksusitoumukset. Hyvästi shoppailureissut. Hyvästi kaikki se hyvä mitä lastensuojelu toi tullessaan. No, kuitenkin. Pelästyin vähän kun kolme sosiaalitätiä oli huoneessa ja turvauduin vahvasti terkkariin. Varmasti tädit huomasivat kuinka kiintynyt olen terkkariin. Olen niin kuin ankanpoikanen joka on kiintynyt ensimmäiseen liikkuvaan olentoon. Lähes yhtä kiintynyt taidan olla.

Huomenna sitten kahden lääkärin tapaaminen. Jännittää.

Luulin tämän tarkoittavan jotakin muuta ja ilahduin, mutta idea olikin vähän muu mitä hain takaa..

Kaipaan ihmisiä, kaihdan ihmisiä

Olen hirveä murehtija. Mietin liikaa ensi syksyä ja kevättä. Mietin liikaa kesälomaa ja ahdistun. Menen jo liikaa elämässä edellä. Koulussa lievää painostusta kun pitää miettiä mitä vuoden päästä ja sekös minua ahdistaa. Tekisi mieli rynnätä terkkarin syliin ja sanoa etten halua lähteä täältä koskaan tai ainakaan muutamaan vuoteen pois. Eikö olekin turhaa miettiä mitä teen vuoden päästä? Hyvä sitä on miettiä mutta huono murehtia.

Minulla on tämmöisiä kriisejä itseäni ja elämääni kohtaan. Ihan normaaleja muuten, paitsi reagoin niihin turhan voimakkaasti. En ole ollut viikkoon terapiassa ja päässä myllertää asiat joista haluaisin puhua. Terapeutti antoi loman ajaksi idean että voisin kirjoitella ajatuksiani joita voi sitten loman jälkeen taas työstää sen kanssa. En vaan saa mitään järkevää naputeltua. Johtuu tosin siitä, että olen koulun takia joutunut kirjoittamaan kymmenkunta sivua kaikenalaista pohdintaa. Olen kova pohtimaan ja ajatukset ylikuumenee.

Tänään olin terkkarin kanssa ajelemassa. Masensi ja olin surkeana kun en tykännyt kun joudun olemaan koko viikonlopun yksin. Tai eihän se mitään uutta ole, mutta en halua olla näin huonolla mielellä koko aikaa yksin. Tää elämä menee silleen, että arkena mulla on mukavasti ohjelmaa ja sitten viikonloppuna ja lomina kaikki katoaa. Koita pärjätä Super, nyt olet omillasi ja yksin. Koko hiton vuosi mennnyt samaa rataa. Kaipaan ihmisten seuraa mutta samalla pelkään ja kaihdan sitä.

Mulla oli taas itsetuntokriisi ja epäilin omaa kelpaavuuttani. Epäilen yhä.

Kaikkea pitää kokeilla. Rahat meni kuin höyhen tuuleen. Eipä mainittavaa apua.

Hyviä päätöksiä

Sitova ilmoittautuminen syksyn ylioppilastutkintoon. Jännittävää. Tein tänään sellaisen suunnitelman, että kirjoitan terveystiedon ja ruotsin syksyllä. Ruotsilla ei ole niin suurta väliä, mutta pitää kuitenkin kirjoittaa ja päästä läpi. Mutta terveystiedosta olisi odotettavissa ainakin E, mutta todennäköisyydet puoltavat vahvasti myös laudaturia. Totta kai moni asia tulee vaikuttamaan siihen miten tulee käymään.

Kerroin terkkarille näistä mun syksyn suunnitelmista ja se ilahtui suuresti kun mä mietin sopivasti tulevaisuutta. Sanoin terkkarille, että haluan istua kirjoituksissa takana ja tahdon unilääkkeitä varmuuden vuoksi kaappiin ettei unettomuus tule ainakaan esteeksi. Lähdin hyvillä mielin pois terkkarin luota. Parin tunnin päästä terkkari soitti ja sanoi, että oli ottanut selvää  kirjoituksista ja tehnyt pieniä tutkimuksia. Terkkari kysyi, haluanko erikoislääkärin lausunnon mun voinnista/elämäntilanteesta, joka lähetettäisiin sitten lautakuntaan ja jonka seurauksena saisin ymmärrystä. Jos vaikka mun E jäisi parista pisteestä kiinni, niin lautakunta antaisi siitä huolimatta eximian kun lausunto puoltaa sitä. Olin hieman hämilläni, kun en ollut tiennyt että saisin jotain ymmärrystä kirjoituksissa. Terkkari sanoi, että oli jo jutellut asiasta rehtorin ja lääkärin kanssa ja molemmat olivat ehdottomasti sitä mieltä että lausunnot vain lautakuntaan.

Ja sitten tällainen aivan mahtava asia minkä saan sosiaalitoimelta. Ajokortti. Tää on aivan upea juttu, ja oikeasti sosiaalitoimi ei maksa ajokortteja, mutta mulla on niin monta puoltavaa asiaa, joten kortti tupsahtaa taskuun lastensuojelun avustuksella. Mukavaa että sosiaatoimi on valmis panostamaan minun elämään ja tulevaisuuteen.

Päätös, lastensuojelu
Maksetaan lastensuojelun avohuollon taloudellisena tukena ajokorttiin liittyvät laskut ja maksut sisältäen autokoulun B-kortin perusvaiheen maksut sekä ajorata-, katsastus- yms. maksut, jotka ovat edellytyksenä ajokortin saamiselle. Super osallistuu itse ajokortin kustannuksiin kesätöistä saamallaan palkalla (50% nettopalkasta).

Ja sitten toinen päätös joka on ihan jees kanssa. Maksetaan kesän ajan vuokrat, sähkö ja terveydenhoitokulut (?). Ja lisäksi sadan euron ruokarahaa per kuukausi.

Vähän erilaista & samanlaista

Vuoden päästä luvassa ylioppilasjuhlat à la terkkari. Tänään kävin tavalliseen tapaan terkkarin luona, ja se sanoi että oli miettnyt mun juhlia ja kaikkea siihen liittyvää. Sillä oli ideoita ja suunnitelmia jotka se pitää vielä salassa. Sillä oli ilmeisesti juhlapaikkakin jo jollain tavalla mielessä mutta ei vielä kertonut sen enempää. Jännää kun minäkin saan juhlat vuoden päästä.

Tehtiin opolla alustavia laskelmia yo-kokeiden tuloksista. Yllättävää huomata, että mulla olisi pienen pieniä mahiksia saada terveystiedosta, psykasta ja ehkä äikästäkin älliä ja kukkia. Ja enkusta ja ruotsista sitten cum laude approbatur. Tosin alustavia ajatuksia, mutta ottaisin mielelläni vastaan tuollaiset arvosanat vuoden päästä.

Joo, voin koko ajan paremmin ja paremmin. Tästä tulee sittenkin sellainen selviytymisblogi, en epäile sitä enää hetkeäkään. Luon oman nahkani uudestaan kuin käärme. Ja sitten selvitän hännänpäässä olevia solmuja että voin taas liikkua eteenpäin sujuvammin.

Olen hirveän huolissani kuinka pärjään kun tulen täysi-ikäiseksi. Rahan suhteen siis. Lastensuojelu heittää omasta systeemistään pihalle ja joudun aikuissosiaalipuolle. Huoh, sossuun.. Miksi tuolla nimellä on niin paha kaiku? Olisin mielummin lastensuojelun asiakas. Ja sitten täytyy taas täyttää kelaan papereita ja kaikkia eläkepapereita ja mitäköhän muuta byrokraattista. Katselin veroilmoitusta, ja tuntuu niin ahdistavalta kun saan enemmän eläkettä kuin opintotukea.

Nyt pieni kuvakollaasi

Vähän vanhoja asioita..

Tiedoksi vain etten asu Helsingissä, pitkä tarina :D

Pikkuhiljaa syksyyn täytyy valmistautua

Ja tuota kolmikirjaimista sanaa odotan jo innolla

Kolme kertaa viikossa..

Taittelin paperia terkkarille

Leikkelin kukkia terkkarille