Esittelyteksti pitkän kaavan mukaan

Tästä piti tulla lyhyt esittelyteksti tai joku sellainen blogille, mutta siitä tulikin vähän liian pitkä. Lyhentelen luonnosta mutta ajattelin näyttää tämän nyt kokonaisuudessaan. Olen vieläkin niin kuumehoureissa mistä kerroin edellisessä tämän päivän postauksessa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen 17-vuotias tyttönen joka on lukion tokalla. Takana on vaikea lapsuus ja vielä rankempi teini-ikä. Minua on koulukiusattu kymmenen vuotta ja kiusaaminen sai karun päätepisteen lukion ekalla. Olen yksinäinen, ei enää perhettä, ei enää kavereita. Sosiaalinen fobia vaikeutti ihmiskontaktien luomista ja vaikeuttaa yhä edelleenkin. 15-vuotiaana, peruskoulun viimeisinpinä viikkoina, jäin poliisin haaviin itsemurha-aikeiden takia. Olin oireillut masennuksen takia jo pitkään mutta en ollut saanut apua. Minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja lähete nuorisopsykiatrian polille. Pidin sitkeästi kevään ja kesän 2011 kulisseja yllä, ei ollut mitään hätää sillä kaikkihan oli ihan hyvin. Lastensuojelu ja poli kuitenkin pitivät tuntosarvia ylhäällä ja jatkoivat asiakkuutta. Aloitin lukion syksyllä sekavissa merkeissä. Ajattelin että häivyn tästä lukiosta ennen joulua. Pidin edelleenkin yllä tekohymykulisseja, en varmaan itsekään ymmärtänyt että olin erittäin syvästi masentunut. Koulussa opettajat suhtautuivat minuun kylmäkiskoisesti, sillä kukaan ei tiennyt mitä mun päässä liikkui. Marraskuussa äitini kuoli yllättäen. Siinä vaiheessa tajusin että olen nyt yksin ja mun täytyy huolehtia itsestäni ja päästä 'kodista' pois. Tässä vaiheessa kiinnityin lukioon äärimmäisen tiukasti ja opettajien suhtautuminen muuttui myötätuntoisen lämpimäksi. En kuitenkaan tiennyt mitä olisin tehnyt. Seikkailin lukiossa horroksessa ja elämä täysin rempallaan.

Joulukuussa -11 olin hyvin väsynyt. Laahustin koulussa ja huomasin avonaisen oven joka johti kouluterkkarin luo. En tiennyt mitä siellä edes oli mutta astuin kuitenkin sisään. Siellä oli kummallinen nainen, joka kertoi että opettajanhuoneessa on taivaallisen ihanaa suklaakakkua. En osannut sanoa mitään. Mutta tämä kumma nainen otti ohjat käsiinsä ja alkoi hoitaa mun asioita. Tammikuussa -12 menimme terveydenhoitajan kanssa polille palaveriin. Sain lääkityksen, sertralinia masennukseen. Diagnoosina vaikea masennus. Seuraavat kolme kuukautta olivat hyvin sumuista. Terkkari piti mua hoteissaan ja tavattiin kaksi kertaa viikossa. En puhunut kuin emmä tiiä. Mutta se nainen oli kärsivällinen ja minä olin täsmällinen sillä tulin aina sovittuun tapaamiseen sovittuna aikana. Kolmen kuukauden päästä uskaltauduin tassuttelemaan terkkarin luo ilman sovittua aikaa. Se oli riemuvoitto ja terkkari helisi ilosta kun tulin ihan itse sen luo. Tämän jälkeen ei ole tarvinnut enää sopia tapaamisaikoja vaan tepsuttelen itse hänen luo.

Keväällä -12 aloin hitaasti tutustua terkkariin ja se tutustui minuun. Luottamus rakentui ja aloin paljastaa omaa sisimpääni ja annoin elämääni hänen käsiinsä. Sitten tipahti pommi polilta. Lääkäri laittoi minut psykologisiin tutkimuksiin sillä haluttiin tietää mitä mun pään sisällä on. Ne tutkimukset olivat ärsyttäviä mutta ajoimme uuden tuttavuuden, terkkarin, kanssa aina polille tutkittavaksi. Automatkoilla tutustuimme toisiimme syvemmin. Hänellä oli hupsu huumorintaju, yhtä kiero kuin minulla. Olin pari tuntia polilla ja terkkari shoppaili sen ajan kun se venasi mua. Ne oli ihan rentoja reissuja. Viimeisen tutkimuskäynnin jälkeen itkin autossa, itkin ensimmäistä kertaa terkkarin edessä.

Kävin lukion ykkösen terkkarin hoteissa ja sitten koitti kesä. Psykologiset tutkimukset oli saatu tehtyä ja sitten koitti palaveri, missä kerrottiin mitä seuraavaksi tapahtuu. No, tutkimuksissa ei paljastunut mitään vakavaa, joten olin vain vaikeasti masentunut ja ahdistunut sekä vaarallisessa elämäntilanteessa. Terkkari ilahtui kun sai kuulla etten ole sekaisin ja se todellakin tunsi mut. Kesällä, lomalla, olin edelleenkin yhteydessä terkkariin ja siinä vaiheessa mureni käsitys että tämä on sille vain työtä. Jonkinlainen ystävyyssuhde oli syntynyt. Täytin kesällä seitsemäntoista ja terkkari toi minulle lahjan.

Syksyllä -12 muutin lastensuojelun, polin ja terkkarin siivittämänä omaan yksiöön asumaan. Pärjään vallan mainiosti omillani. Jatkoin lukion kakkosluokkalaisena, yksinäisenä mutta uutena ihmisenä. Jatkoin terkkarilla käymistä kolme kertaa viikossa. Sitten tipauttelin pommeja ja kerroin synkkiä asioita minun elämästäni. Minun sisälläni oleva raskas kantamus alkoi kevetä ja terkkari huolehti minusta. Tutustuin omiin tunteisiini ja näytin niitä yhä avoimemmin hänelle myös negatiivisen riitelyn kautta. Aloin olemaan yhä tiiviimmin yhteydessä terkkariin, kävin lähes päivittäin hänen luona. Minun vointini alkoi koheta vaikka mietinkin viikottain itsemurhaa ja olin usein hyvin ahdistunut. Joulukuussa -12 sain bentsoja unilääkkeeksi joiden avulla selvisin joulunajan. Ne tosin pilasivat nukkumisen pitkäaikaisen käytön takia. Olin ehkä hieman riippuvainen niihin.

Tammikuussa -13 sain vihreää valoa psykoterapialle. Muutaman viikon päästä aloitin psykodynaamisen psykoterapian. Kaksi kertaa viikossa seuraavat pari vuotta. Tykästyin terapeuttiin ja terapiasuhde vaikuttaa erittäin lupaavalta. Hoitokontakti polille on epäselvää oma lääkärin lähtemisen takia. Sertralineja syön yhä, vuosi niitä nappeja takana mutta olen siltikin syvästi masentunut. Vahvat unilääkkeet lopetettiin. Terapia alkoi avaamaan tunnelukkoja ja opin löytämään omat tunteeni joita esitin riitelyn avulla terkkarille. Romahdan usein hyvin syvästi. Terkkari hommasi minulle ensiapupsykiatrin, joka pörrää taustalla ja jonka voi hälyttää nopeasti paikalle. Olen vieläkin hyvin yksinäinen mutta koulussa on onneksi ihania, huolehtivaisia opettajia. Terkkarin kanssa olen edelleenkin erittäin tiiviissä kontaktissa. Juttelen tämän ystäväiseni kanssa lähes päivittäin. Pärjään lukiossa oikein mainiosti ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tää jäi vähän vaillinaiseksi mutta ajattelin kuitenkin postata tämän karkeana, pitkän kaavan postauksena.

Influenssa?

Olen ollut monta päivää ihmeellisen väsynyt ja vielä se huimauskohtaus lisäksi. Ajattelin että on vain ylirasitusta, joten menin aikaisin nukkumaan että olisin skarppina viimeisenä koulupäivänä ennen lomaa. Aamuyöllä kuitenkin heräsin kun oli kylmä. Revin neljä peittoa päälle ja tärisin vilusta. Mittasin kuumeen ja oli hieman koholla, 37 astetta. Sain kuitenkin nukuttua horkassa ja heräsin kuin kuolleista kellonsoittoon. Vointi oli aivan helvetin huono ja mittasin taas kuumeen, 38,6 astetta. En todellakaan jaksanut lähteä kouluun, joten laitoin terkkarille viestiä huonosta voinnistani. Olin hieman järkyttynyt kun ajattelin että kuume johtui tolvonista. Terkkari kuitenkin rauhoitteli ja sanoi, että mullahan oli tämmöinen olo jo ennen kuin lääkkeestä oli tietoakaan. Joten siis kuumeflunssa. Terkkari lupasi tuoda minulle kuumelääkkeitä. Nousin sängystä ja laitoin itseäni vähän elävämpään muotoon. Sitten terkkari oli paikalla lääkepurkin kanssa. Hihh, se jäi tuulieteiseen ja sieltä kuikuili mua kun ei halunnut tartuntaa. Tökkäsi lääkkeet käteen ja käski ottaa heti yhden. Se kysyi vähän voinnista ja ajatteli että mulla on influenssa kun on näin ankarat oireet. Kauaa se ei viipynyt mutta sanoi että laita viestiä jos haluat jotain juotavaa tai sellaista.

Ärsyttävää olla näin kipeä fyysisesti. Sain taas poissaoloja koulusta ja nyt loma edessä. Tänään viimeinen käynti terapiassa ennen kahden viikon lomaa ja aion sinne raahautua kun terkkari halusi että saan rauhan. Onhan tämä aika masentavaa kun on kipeä ja ei ole ketään joka silleen huolehtisi. No, onneksi tartuntaa kammoksuva terkkari huolehtii.

Olen kirjoittanut vähän erilaisempaa tekstiä ja julkaisen sen tänään jos en kiehu kuumeeseen.

Psyykkinen flunssa

Palaveri lastensuojelun kanssa. No joo, ihan päin helvettiä tulee asiat menemään kun täytän kaheksantoista. Mutta ei voi mitään, näin tämä byrokratia menee. Keskulteltiin myös yksinäisyydestä ja mietittiin mitä sille voitaisiin tehdä. Aika huvittava ehdotus sossutädillä: "Sä voisit perustaa sellaisen blogin, niin kuin sellaisen nettipäiväkirjan, jossa voisit purkaa kokemuksia ja löytää seuraa." En viitsinyt paljastaa siinä terkkarinkin kuullen että joo, kuulepas, oon kirjoitellut jo vuoden blogia ja olen löytänyt ihania ihmisiä tämän kautta. Jos terkkari saisi kuulla että kirjoitan blogia ja olen tutustunut muihin tyyppeihin, niin voi käydä pian niin, että saatte kommentteja nimimerkillä Superin terkkari.

Kun sossupalaveri loppui niin jäätiin juttelemaan vielä hetkeksi terkkarin kanssa. Se kysyi haluanko että mun terapeutille soitetaan ja kerrotaan palaverista. Sanoin että voin kertoa terapeutille ihan itse kun tapaan sen seuraavan kerran. Terkkari riemastui melkein niin että taputti tassuja yhteen, kun sanoin että voin itse kertoa terapeutille asioistani. Meillä on taas hyvät välit terkkarin kanssa. Todella erikoinen ihmissuhde mutta äärettömän kestävä. Suunniteltiin vähän yhdessä hiihtolomaa ja jotain pientä touhaamista on sinnekin kehitteillä.

Eilinen aamuinen kohtaus oli ilmeisesti sosiaalisen ahdistuksen aiheuttama paniikki. Olin siis kotona eilisen päivän kun kuvittelen että olin tulossa flunssaan vaikka kaikki vaiva olikin psyykkistä. Terkkari laittoi poissaoloselvitykseen kuitenkin että huimauksen/pahan olon takia kotiin. Ja nyt se varsinainen asia. Päivällä eräs opettaja huolehti voinnista ja lähetti viestiä. Olin yllättynyt. Myöhemmin illalla toinen opettaja soitti ja kysyi tulenko seuraavana päivänä kouluun ja onko mulla ruokaa. Ja vielä myöhemmin illalla kolmas opettaja kysyi viestillä että onko mulla ruokaa kun se kuuli että voin huonosti. Erikoista huolehtimista. 

Uusi unilääke, Tolvon, on ihan lupauksia antava. Se on suhteellisen hidasvaikutteinen, mutta sitten kun se hurisee päähän niin tulee miellyttävän rento olotila. Mutta nyt vasta testaillaan ja yksi yö takana joten vaikea sanoa tehoista mitään. Toivon kuitenkin, että tämä toimisi, sillä se on bentsoja miedompi ja sillä on myös mielialaa kohottava vaikutus.

Kohtauksia

Viikonloppu yhtä kärsimystä. Taas. Kiemurtelin henkisessä tuskassa ja olisin halunnut laittaa kämpän palasiksi. Paiskoa kaiken seinään ja hajottaa lasia ja viiltää ranteet auki. Lopullisesti. Mutta en tehnyt sitä vaan onnistuin sinnitellä sunnuntai-iltaan, jolloin turvauduin pillereihin joita luojan kiitos on salaisessa varastossani hieman jäljellä. Rauhotuin ja pääsin siihen ihanaan ja turvalliseen utuun. Maanantaina kuitenkin kaikki jatkui siitä mihin jäi. Pääsin kuitenkin kouluun ja terkkarille. Olin väsynyt ja yritin jankata asioita sen kalloon että tyyppi tajuaisi. Haluan kuolla. Kyllä, aion päättää päiväni. Mutta vaikka sanoisin mitä niin kaikki menee tuuleen huutaen. Lähdin tyypin luota pois mutta pian laitoin viestiä sille perään. Haluan kuolla, en jaksa, tapan itseni. Hetken päästä se soitti mulle ja sitä mietitytti että miksi olen niin raivokkaalla tuulella. Siihen kysymykseen en osaa vastata. Mutta terkkari kuitenkin kysyi että haluanko lähteä päivystykseen vai jaksanko venata päivän pari että saadaan polille yhteys. Valitsin odottamisen. Odotus palkitsee. No, lähinnä odotan lääkereseptiä sillä olo sellainen että tarvitsen bentsoja ehkä päivälääkkeeksikin. Terkkari samoilla linjoilla ollut jo pitkään ja sitä turhauttaa kun polilla on niin niukka linja bentsojen suhteen.

Okei, edellinen pätkä kirjoitettu pari päivää sitten ja nyt uutta tekstiä. Ensinnäkin olen aivan rauhallinen taas joten ei tässä silleen päivystykseen olla enää menossa. Terkkari soitti tohtorille ja sain äärimmäisen pimeän lääkereseptin nukkumiseen. Tolvon 10mg ja tiukilla ehdoilla. Ensinnäkin saan niitä tabletteja vain kahden viikon annoksen kerralla ja mun pitää käydä kahden viikon välein apteekissa hakemassa lisää, ja silloin täytyy kantaa tyhjää tai melkein tyhjää kirjekuorta mukana. Sain siis lääkkeet valkoisessa kirjekuoressa sillä sen varsinaisen lääkepaketin koko on suuri ja en saa sitä kerralla mukaan. Outoa. Sain ketipinoreja lähes 150 kappaletta kerralla mukaan mutta noita tolvoneita en saa kuin kirjekuoressa muutaman, vaikka reseptissä onkin melkein sata tablettia. Miksi? No, mitäs olen itsetuhoinen ja itsemurhavaarassa. Ilmeisesti noilla lääkkeillä voi tappaa itsensä. Tuntu jotenkin hölmöltä kun apteekkari joutui leikellä lääkefoliota niin, että siinä on vain muutamia nappeja. Loput jäi pakettiin joka venaa uutta leikkausta kahden viikon päästä.

En oo vielä kokeillut kirjekuorilääkkeitä joten tämä ei johdu siis niistä. Aamulla heräsin ihan normisti kouluun. Tuntui hieman flunssaiselta, mutta ajattelin ettei tää nyt mitään oo. Menin kouluun aamuksi ja venailin tuntien alkuna muun porukan lähellä. Huomasin että mua janotti ja mietin että ehtisinkö käydä juomassa vielä vettä. Jäin kuitenkin nojailemaan siihen. Sitten mulle tuli outo olo. Silmissä alkoi sumeta ja kaikki muuttui epätodelliseksi. Huimasi ja valahdin varmaan kalpeaksi ja yritin etsiä istumatilaa mutta sitä ei ollut. Säikähdin aivan hitosti ja pelkäsin että pyörryn ja kuolen. Sain itseni liikkeelle juuri kun olisi pitänyt mennä luokkaan. Kävelin suoraan terkkarin ovelle järkyttyneenä ja jäin siihen odottamaan sitä sydän jyskyttäen. Sitten alkoi vielä särkeä mystisesti päätä. Sitten menin terkkarille (en ole vuoteen käynyt noin aikaisin aamulla sen luona, joten se yllättyi kun olin heti ensimmäisenä jonossa). Kerroin sille tapahtuneesta aivan järkyttyneenä ja sitten kun kerroin että pelkäsin että pyörryn niin sitä hymyilytti. Sain sosiaalisen ahdistuskohtauksen jonka laukaisi monet tekijät. Ensinnäkin raskaat koulupäivät, unettomuus, stressi ja eilinen kiire ilman kahvikupillista napsauttivat tuossa tilanteessa kohtauksen. Tietysti voin olla tulossa flunssaan mutta sekin olisi yksi laukaiseva tekijä. Olin ihan silmät selällään ja terkkari ilahtui kun se pääsi käsiksi näin tuoreeseen kohtaukseen. Sain lähteä kotiin lepäämään väsymystäni pois. Se oli minusta äärimmäisen rauhoittavaa kun kerroin omasta kauhukohtauksestani, joka tapahtui vain viisi minuuttia sitten, ja terkkari ei järkyttynyt vaan hymyili hellästi. Ei ollut mitään hätää. En ollut tulossa hulluksi enkä ollut saanut mitään sydänkohtausta.

Ja sitten vähän syömisestä. Saan lisää rahaa ruokaan että tulisin hyvin syödyksi. Olen liian ruipelo ja minun pitäisi kerryttää lisää massaa itselleni. Hih, sain rahaa että syöttäisin itseäni riittävästi. Tuntuu niin hassulta mielikuvalta, niin kuin olisin jokin eläin jota ruokitaan että se voitaisiin sitten itse syödä. 

Silti välil miettii kuka peilistä stalkkaa

Jotenkin tää ystävänpäivä jäi syrjään penkkareiden ja wanhojen jutskien takia. Olen ollut hyvällä mielellä menossa mukana vaikka en kunnolla mukana olekaan. Mutta kivaa kun näki tämänkin päivän. Se on aika mieltä kohottavaa kun huomaa että tässä mä nyt oon, muiden mukana ja siirtyminen lukion wanhimmiksi ihan niin kuin normaali väkikin. On tääkin sellainen eräänlainen edistysaskel tai jonkinlainen siirtymäriitti. Tänä päivänä mua alkoi lisäksi kiehtoa ajatus kirjoituksista. Niihin aletaan harjoitella yhä enemmän. Kaikki pakollinen paska alkaa olla takana ja nyt sysätään jo vanhoja yo-testejä eteen tehtäväksi. Jännää. Jos teitä kiinnostaa niin kirjoitan terveystiedon syksyllä ja muut sitten vuoden päästä keväällä. Koulusta saatava hyvä mieli lisääntyi vielä entisestään kun sain kokeista oikein mainioita arvosanoja ja kaiken lisäksi mun kurssikertymä on kolmen vuoden vauhdissa.

No joo, hyvä mieli ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Tai no, terkkari laitto mut jäähylle. Suutuin taas sille ja ammensin omaa pahaa oloani sen niskaan. Kaiken lisäksi aloin moittia sitä siitä ettei se kuuntele eikä välitä eikä sitä kiinnosta mitä mulle kuuluu. Ja se ohittaa sen ja sen asian ja eikö se ymmärrä. Tästäpä terkkari riemastui tai oikeastaan tulistui itse. Jos kerran koen asiat tuolla tavalla niin sitten on hyvä pitää jäähyä, ainakin tällä erää. Sitten kun koen että tyyppi alkaa kuunnella niin pääsen takaisin peliin. Anteeksi vain mutta sain siinä raivokohtauksen välissä pienen hihittelytuokion kun mielikuva jäähyaitiosta tuli mieleen. Terkkari ei onneksi ollut todistamassa itkua eikä naurua. Kaikki riita saatiin aikaan sanojen avulla. Mutta kuitenkin. Jotenkin vierasta saada kilarit melkein joka viikko ja samalle tyypille. Miksi? Minkä takia kiristän tärkeää ihmissuhdetta riitelyllä ja sillä että vedän asioita pöydälle puitavaksi vaikka niiden pitäisi olla jo käsitelty. Terkkarilla pysyy onneksi vielä hentoinen ammattimaisuus esillä eikä se lähde itse revittelemään asioita. Kai silläkin joku päivä napsahtaa ja saan kuulla kunniani. Mutta nämä omat vihanpurkaukset ovat aivan helvetin hyödyttömiä.

Get up

Tuntuu niin hölmöltä. Olen pieni-Super jota paijataan koulussa niin kuin jotain lemmikkiä. Jotenkin niin suloinen ajatus mutta samalla typerä. Sain kuulla terkkarilta mitä empatiaan kykenevät opettajat ajattelevat minusta. Olen pieni kaltoinkohdeltu tyttönen jonka elämäntarina koskettaa. Minua hämmensi se ettei musta ajatellakaan pahaa. Etten olekaan vain riesa joka käy koulussa. No jaa, en nyt muutaman ihmisen empatiakyvystä ala johtopäätöksiä vetämään.

Taas kinastelin terkkarin kanssa. On tässä se hassukin puoli minkä terkkari näki. Ollaan niin kuin aviopari joka väittelisi ja kinaisi arkipäivän asioista. On tämä kyllä vähän hömelö ihmissuhde. Mutta huolimatta siitä, että olemme molemmat välillä sokeita kanoja, huolimatta siitä että välillä kaikki menee päin helvettiä ja kaikista ongelmista ja puutteista huolimatta voin ajatella, että olen onnistunut rakentamaan tukevan ihmissuhteen joka tuskin tulee hajoamaan lukion jälkeenkään. Terkkarikin sanoi, että se on ajatellut että ollaan yhteydessä senkin jälkeen kun saan sen hiton lakin koulusta. Mutta tietysti, jos sanon sille että häivy niin ei sitten. Uskon että sanon sille vielä monta kertaa tämän lukiouran aikana että häivy, mutta en mä sitä oikeasti tarkoita. Mutta en mä oikeasti halua että se häipyy vaan päinvastoin. Onneksi se on sanonut mulle ettei se häviä vaikka sanoisin mitä.
 

Tää on musta niin söpö. Minä olen tuo pieni ja uhmakas. Isomman varmaan arvaatte. Seuraava picture olisi sellainen missä isompi nostaisi pienemmän ylös. Mutta valitettavasti jokaisen on kuitenkin noustava itse ylös. Joten parempi olisi, että pienempi käyttäisi isompaa tukena että pystyisi seisomaan omilla jaloillaan.

Enkä mä mainitse sulle mitään

Unilääkkeitä ei enää anneta. Oi kuinka ihanaa siis valvoa öitä. Aamulla päätä ja niskoja särkee armottomasti kun olen pörrännyt koko yön sängyssä unettomana. Ja sitten ystäväni itsetuhoisuus joka jätetään ilman huomiota vaikka olemmekin yhä läheisempiä.

Super: Mun pitäis tappaa itteni ettei teidän tarvis enää sietää mua. Oon taas seuraavan viikon yksikseni näiden ajatusten kanssa, mutta eikö olekin hienoa kun on jotain tekemistä kun saa suunnitella miten pääsee täältä pois.
Terkkari: En halua näistä asioista puhua. Sulla on vielä pitkä elämä edessä. Jos itsetuhoajatukset on koko ajan läsnä niin sitten haetaan lisäapua.
Super: Mitä se lisäapu sitten olisi?
Terkkari: Jos on itsetuhoinen niin tarvii tiiviimmin apua.
Super: Mutta millaista se apu sitten olisi?

Ei vastausta enää. Mitä tähän nyt edes voisi sanoa..

Terapeutin mielestä mun tilanne on aivan käsittämätön. Siis huonolla tavalla. Terkkarikin on nykyään kuuro ja sokea. Terapeutti ajatteli että terkkaria ahdistaa kun se kuuntelee minun pahaa oloani. Ja sen takia on tiedostamattaan kuuro-sokea. Minä olen äärettömän masentunut kun terkkari ei enää kuuntele mitä sanon. Ei se ota tosissaan enää mitään. Mähän olen ollut pitkään suorasti itsetuhoinen mutta se on niin normaalia ettei siihen tarvitse puuttua. Eipä sitä taida oikeasti kiinnostaa mitä teen. Miks mä edes ramppaan sen luona kun se on sille se ja sama käynkö vai en. Välillä tekisi mieli vain tokaista että minkä helvetin takia käytit niin paljon aikaa tämän luottamuksen rakentamiseen ja sitten tuhoat sen välinpitämättömyydellä.

 Ja koeviikko meneillään..