I don't want to be the one The battles always choose

Zopiclone actavis, 1 tabletti yöksi. Unilääke merkki vaihtui ja annostusohje samalla puolittui. Samaa ainettahan niissä on, mutta olisin silti ottanut suomalaisen version. Ei mulla kovin kauheasti noita lääkkeitä ole kun ei saa määrätä paljon. Ketipinoria on parisataa tablettia kaapissa mutta noita parempia uninappeja vain muutama kymmenen.

Tuntuu kauhealta lääkkeiden käyttäjältä kun käy apteekissa hakemassa unilääkkeitä. Apteekkari katsoo mua syyllistävästi kun tutkii reseptiä. Se ottaa punaisen kolmion ja katsoo mua sellaisella tyylillä että pian on vartijat ovella. (En tiedä miksi mulle tulee sellainen fiilis). Se sanoo että odota hetki ja pyytää kela-kortin mukaansa. Etten vaan karkaa. Aivan niin kuin olisin nostamassa miljoonan tililtä ja pankkivirkailija pyytää odottamaan että johtaja saapuu paikalle. On höpsöä istua tuolilla mummojen välissä. Mitä noin nuori tekee apteekissa? Vihdoin apteekkari kiikuttaa lääkepurkkia ja katsoo taas tutkivasti. "Tää on sit kolmiolääke ja voi vähän väsyttää". AI VOI VÄSYTTÄÄ? Se on nukahtamislääke, ai kun en tiennytkään että voi vähän väsyttää. Sitten kun apteekkari kysyy, että tuleeko pussia niin mua alkaa huvittaa kun tulee mieleen, että se kysyisi että syötkö täällä vai otatko mukaan.

Nojoo, ei noi lääkkeet väsytä silleen yhtään. Mutta se justiin tekee niistä äärettömän salakavalia. Ei väsytä mutta oikeasti pää on ihan sekaisin mutta sitä ei tajua. Sen takia pitää heti mennä sänkyyn. Nuo vaikuttaa suhteellisen nopeasti. Ensin rentoutuu hieman lihakset (En tiedä johtuuko se lääkkeistä vai siitä että on muutenkin rauhallinen). Fyysinen rauhoittuminen tulee ensimmäisenä. Sen jälkeen pää alkaa rauhoittua, ajatukset ei pommita mieltä jatkuvalla syötöllä. Tässä vaiheessa usein tapahtuu nukahtaminen. Mutta pahimpina aikoina niillä ei vaipunutkaan uneen vaan siirtyi lääkkeiden seuraavaan vaiheeseen jollain tavalla hereillä. Tässä vaiheessa tapahtuu mahdollisesti kaikkea friikkiä. Oon tuijottanut usein pitkään verhojen kuvioita kun ne liikkuu ja muodostaa kuvioita. Sä tiedät kaiken muttet tiedä yhtään mitään. Se on outo vaihe ja usein tässä vaiheessa tassuttelen lääkekaapille ja otan lisää lääkkeitä. Ja teen mahdollisesti jotain muutakin. Mutta tämän jälkeen aina tapahtuu nukahtaminen ja se uni kestää syvänä kuutisen tuntia. Hyvin vähän unia tässä vaiheessa mutta se on vain hyvä asia. Sen jälkeen humiseva äkkiherätys ja kun nousen ylös sängystä niin usein jalat pettää alta. Mutta sen jälkeen nukun vielä pari tuntia niin sanottua normaalia unta ja herään pää selvänä uuteen päivään. Aamulla kitkreän metallinen maku on ainoana muistona lääkeunista. Niin. Ja tietysti mahdollisesti hieman tyhjempi lääkekaappi. Mutta yleensä ottaen noiden lääkkeiden hyödyt on suurempia kuin haitat.

Kokeilin tehdä pienen lääkekokeilun eli ketipinor 100mg + zopinox 7,5mg. Ajattelin tekeväni hyvän kokeilun, mutta terkkari yllättyi ja sanoi ettei niitä saa käyttää yhdessä. Kokeiltu mikä kokeiltu, en kuollut. Mutta toi ketipinor jotenkin tuhoaa zopinoxin vaikutuksen eikä saanut "Normaalisti" nukuttua.

Nyt on tosi hyvä olo kun sain puhuttua terkkarille enemmän. Miksen puhunut jo aikaisemmin ja kertonut kaikkea? No, parempin myöhään kuin ei milloinkaan.

Mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään

"Sitten kun Super menee yliopistoon niin terapia voi jatkua sen kautta" Polilääkäri on jo suunnitellut pitkälle. Mutta kyllä toi tarjous sopisi kun eka tietäisi että mitä opiskelisi. Käydään nyt eka tää lukio loppuun jota on kuitenkin vielä puolet jäljellä. Hassua, että tyyppi joka vähän aikaa sitten oli laittamassa mua pakkohoitoon on nyt suunnittelemassa mulle yliopistoa.

Mun elämä on nyt äärimmäisen hyvillä raiteilla. Me suunnitellaan joulua terkkarin kanssa. Kuulostaa varmaan teistä tosi oudolta, mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mä kuulun terkkarin elämään ja myös jouluun. "Joitakin asioita vaan kantaa aina sydämessään mukana ja sä oot yksi niistä asioista".

Ketipinorit on kyllä höpsöjä lääkkeitä. 100mg ja nothing, ei kerrassaan mitään. Haloo, missä se luvattu väsymys? Mulla on kova päänuppi. Lääkäri sanoi, että 200mg voi korkeintaan kokeilla, mutta ei tietenkään heti kerralla vaan korottaa hitaasti ylöspäin. Jos siitä ei ole mitään apua niin sitten alan käyttämään zopinoxeja. Mutta oon ajatellut, että rajoitan käytön max. 4 kertaa viikossa. Tai jotenkin muuten pidän sitä hallinnassa. Sillä tavalla niiden hyödyt on suurempia kuin haitat.

Mulla on ihan mahtavia ihmisiä mun elämässä jotka ovat levittäneet siipensä mun ympärille. Ensimmäistä kertaa tunnen olevani turvassa. ♥

But if you never try you'll never know

Eilen itkin taas terkkarilla mutta päästiin ihan hirveästi eteenpäin, kohti parempaa. Psykoterapiapaperit lähtee eteenpäin. Lastensuojelu suojelee enemmän. Sain polilta käskyn tuplata ketipinorin ja mulla olisi bentsoja apteekissa, mutta en voi hakea niitä vielä. Kokeillaan ensin miten ketipinor vaikuttaa. Mutta on se ihan turvallista tietää, että parin sadan metrin päässä odottaa ensiapu pillereitä.

Kaikki menee hyvin. Tästä ei oo suunta kuin ylöspäin. Tiedätte varmaan että kuka on auttanut mua jälleen. Miljoonannen kerran taas auttanut.

Nyt Super mennään eteenpäin tätä asiaa. Avasit niin isoja asioita, että suunta ei voi olla kuin ylöspäin. ------ Mulle tärkeää, että sä voit hyvin. Ymmärrän sua nyt paljon paremmin. Helpompi auttaa, kun tiedän. ----- Olen surullinen lukemastani tekstistä. Liikaa olet joutunut kestämään. Samalla mietin kuinka vahva olet.

Mulla alkaa ensi viikolla vuorovaikutusterapia, epävirallista mutta kokeilunarvoista kuitenkin. Odotan kuitenkin, että kun tuo psykoterapia asia lähtee eteenpäin, niin pääsisin lisäksi oikeaan terapiaan. Oon nyt niin onnellinen kun sain kerrottua niin paljon rankkoja asioita joita oon pitänyt vuosia sisälläni. Tää on jättiaskel eteenpäin, vaikka se vaatikin sangollisen kyyneliä ja monen monta unetonta yötä.

When you feel so tired but you can't sleep

Itkin terkkarin luona. Säälittävää. Se toi mulle paperia ja murensin sitä paloiksi kun ahdisti ja en osannut muuhunkaan keskittyä. Tuijotin vain paperimyttyä kun en uskaltanut katsoa terkkaria kyynelten läpi silmiin. Olin vain hyvin hyvin väsynyt. Ja häpeissäni omasta heikkoudestani. En tiennyt mihin suuntaan olisin lähtenyt. Meeksä tunnille? En. Meeksä kotiin? En. Mihin sä meet? Emmä tiiä. No menisiksä tunnille? En. No meet nyt sitten kotiin? En mä taida. Meet nyt lepäämään ja huomenna kaheksan nolla nolla Super istuu sitten hissan tunnilla, eiks niin? Emmä tiiä, ei paljoa kiinnosta koulu. Voi tuota mä en usko etkä säkään usko, kyllä mä tiiän että sua kiinnostaa vaikka nyt onkin paska fiilis. Mutta huomenna kaheksan nolla nolla sä istut tunnilla ja sen jälkeen suuntaat tänne. Ja muuta vaihtoehtoa ei sitten ole.

Toivon hartaasti että saan tällä viikolla lisää lääkkeitä. Mun päässä pyörii kaikki ylikierroksilla ja oon niin ahdistunut että voisin oksentaa. Valvon öisin niin paljon ja veikkaan että lääkkeillä nukkuminen ja ennen kaikkea rauhoittuminen olisi aika terveellistä. Tässä on vaan lääkkeet silleen loppu, kaikkea kokeiltu vaikka vähän ihmeellisessä järjestyksessä. Ketipinoreista ei mitään hyötyä jos ei halua viettää yötä painajaisten valvottamana. Joo, mulla on aika paha unettomuus ja tartten kyllä lääkkeitä sillä muuten en jaksa edes koulua. Jos mä saisin nukuttua niin voisin keskittyä päivisin oman oloni parantamiseen.

Ja keräät talteen palaset kun hajoan

Pian tulee vuosi täyteen siitä kun tutustuin terkkariin. Ostin terkkarille pienen lahjan ja laitan kuvan siitä kun saan kameran kuntoon. Mutta se on sellainen lasinen nalle jonka yläpuolella on lasiin kirjoitettu teksti: Voin aina luottaa sinuun ja tiedän, että autat minua kun apua tarvitsen. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja muista, olet aina mielessäni. Kiitos kaikesta tuesta ja avustasi. Mutta uskallanko antaa terkkarille tuon pienen lahjan? Mä raapustan vielä kortin ja laitan nättiin lahjapussiin. Ja sitten annan sen sille niin sanottua vuosipäivänä mutta lähden heti pois kun en kehtaa jäädä mitään ihmeempää juttelemaan.

Ketipinor on testailtu, aika surkea lääke. Väsyttää tunnin päästä mutta voin aivan hyvin valvoa pitkäänkin. Paljon unia, aivan liikaa. Loppujen lopuksi voishan tuota käyttääkin ainakin silloin tällöin. Zopinox purkin kyllä tahdon kaappiin varalle mutta en säännölliseen käyttöön kuitenkaan aio siirtyä. Hyvä lääke kunhan käyttö pysyy kontrollissa. Parilla napilla tosi hyvät unet, puolet lisää niin huumaa totaalisesti ja sitten tapahtuu kaikkea friikkiä. Mutta unilääkekäyttöön se kuitenkin mulla tulee.

Nyt on ollut ihan hyvä viikko pitkästä aikaa. Oon ollut jokaisella tunnilla koulussa mikä on suuri saavutus. Herännyt joka aamu kouluun vaikka oon nukkunut ilman lääkkeitä. Ja oon päässyt kaikista kursseista läpikin. Tosi jees.

♥ Money

Oli vähän hölmöä olla terkkarin kanssa rahapalaverissa. Mulla oli aikomuksena jättää koko homma välistä mutta lähdin sen mukaan sittenkin. Sossu tyyppi kyseli kaikkea ja vastailin tylsistyneenä kysymyksiin. Sitten se sanoi että terkkarilla ja mulla on melkein samanlaiset vaatteet ja ollaan vähän niin kuin samiksii. Siinä vaiheessa vasta kiinnitin huomiota terkkariin ja sossutädin kommentti aiheutti meissä pientä ja mukavaa hilpeyttä. Sossutäti meni hakemaan kopiopapereita ja terkkari halas mua ohuesti ja varovasti. Ei nää meidän erimielisyydet kauhean vakavia ole, pitää tulla vaan puolitietä molempien vastaan niin on taas parempi olo. Oon tyytyväinen kun menin sen mukaan enkä skipannut koko hommaa ja rypenyt kiukussani.

Terkkari lupasi kirjoittaa musta lausunnon taloudellista tukea varten ja pienellä mielenkiinnolla odotan että saan lukea sen stoorin. Kuulostaa erikoiselta että se kirjoittaa mun elämästä tarinan. Ja sossutädin mukaan sen on oltava raaistettu lausunto eli kerrotaan kaikki ongelmat. On se vähän jännittävää kun saan sitten lukea ja arvioida sen. Ja nyt mä saan nähdä että mitä asioioita tyyppi tietää ja mitä en oo vielä saanut sanottua. Mietin että kirjoittaakohan se mitään kiusaamisesta josta en ole sille oikeastaan maininnut mitään. Nyt olisi hyvä sauma paljastaa sekin.

Ja sossutädiltä tuli vielä kommenttia mun laihuudesta. Pitää syödä ettei luut palele. Sain lisäksi parikymmpiä maksusitoumuksella rahaa ruokaan. Kuulostaa vähän höpsöltä mutta rahaa saa ilmeisesti noinkin.

The hardest part of ending is starting again

En ymmärrä miksi mulle piti kuittailla kesken tuntia kun en pitänyt viime kurssissa puhetta. Tai pidin mä sen mutten koko luokalle. Mitä helvettiä se sen tytön elämään vaikuttaa että pidinkö puheen vai en? Se oli hyvin surullista kun muutenkin tuskallista tilannetta pahennettiin entisestään.

Suutuin terkkarille ja purin kaiken tuskani siihen. Siltä tuli onneksi samanlaista paskaa kommenttia takaisin. Ei se nyt niin vakavaa ole, me ollaan sen verran tuttuja ettei yksi riita maailmaa kaada. Lähdin kuitenkin ovet paukkuen sen huoneesta pois. Oon mä vieläkin sille vihainen, en saanut sanottua kaikkea ja nyt se ärsytys kytee vieläkin mun sisällä.

Mulla on pieni ja salainen unilääke kätkö ja annoin itselleni luvan ottaa yhden napin että saisin nukuttua. Ihanaa kun sai pitkästä aikaa monta tuntia hyvää unta. Stressaa kun niitä on niin vähän enää jäljellä. Mun mielestä on parempi nukkua rauhassa yöt lääkkeiden avulla kuin valvoa ja suunnitella itsemurhaa. Mulla on konkreettiset suunnitelmat muodostuneet valvottujen öiden aikana. En tiedä että mihin muuhun turvautuisin tai suuntaisin ajatukseni. Se on kiva tietää että ei tätä elämää tarttekaan välttämättä kestää. Mutta toisaalta se on pelottavaa kun miettii että mitä syytä on oikeastaan elää. Hmm.. Ei nyt tuu oikein mieleen mitään oljenkortta mihin tarttua. Mun pitää kysyä terkkarilta että mitä mieltä se on. Toivottovasti se mukautuis mun ajatuksiin mukaan.

Oon tehnyt mielessäni listoja että mitä mun pitää tehdä ennen kuin kuolen. Ihan pieniä asioita, ei mitään työpaikkaa tai perheen perustamista. Sellaisia joihin on helppo tukeutua. Mun pitää lukea vielä se yks kirja, katsoa se yks leffa, ostaa sitä ja tätä. Syödä euronjuusto. Ostaa uudet verhot. Kaikkea pientä ja arkipäiväistä mutta sellaista jotka on mahdollista toteuttaa. Jotenkin hölmöä kun mietin että en mä voi kuolla kun mun pitää ensin siivota tää kämppä. Ja sitten kun on siivonnut niin sitten on niin tyytyväinen kun sai jotain aikaan että unohtaa moiset ajatukset.

And the reason is..?

Ketipinoria en uskaltanut käyttää ja heitin ne pois. Zopinoxit on lopussa. Toisin sanoen kokeilen miten yöt sujuvat ilman lääkkeitä. Turhauttaa kun aloin käyttämään säännöllisesti zopinoxeja. Ja nyt jouduin lopettamaan ne aivan seinään kun en saanut lisää lopetusta varten. Polilääkärin vaihtuminen on tosi iso yllätys ja ei terkkarikaan ole ollut siitä tietoinen. Tuntuu jotenkin epäilyttävältä, että ensin määrätään iso määrä unilääkkeitä lyhyelle ajalle ilman mitään sen kummempaa ajattelua ja sitten oho, et saa enää lisää kun en oo enää sun lääkäri ja noi lääkkeet on bentsoja.

Tuntuu hölmöltä olla näin tyytyväinen kun oon saanut nukuttua hitusen öisin ilman lääkkeitä. Tosin valvon tuskallisesti ensin aamuyöhön kuten aina ennenkin, mutta sen jälkeen saan jopa muutaman armahtavan tunnin unta. Mutta eipä ole hirveästi nyt valinnanvaraa.

Tää yksinäisyys on kyllä hyvin tuhoisaa. En ymmärrä mitä ideaa tässä elämisessä enää edes on. Päivät ja yöt on yhtä tuskaa. Koulussa yritän sinnitellä yksin ihmisten parissa ja lopun ajan yritän selvitä yksin itseni kanssa. Surullista kun olisi jaksamista tehdä jotakin mutta kun ei ole mitään mitä tehdä eikä varsinkaan ketään jonka kanssa viettää aikaa.

Wish you were here

Mulla vaihtuu hoitava lääkäri polilla. En mä nyt koskaan oo oikeastaan pitänyt polilääkäristä, mutta on se vähän turhauttavaa kun joku toinen lääkäri vaihtuu tilalle nyt tässä vaiheessa. Mun lääkkeetkin on ihan sotkussa ja noi zopinoxit oli virhe. Nyt sain vasta ketipinoria jota olisi pitänyt kokeilla ennen unilääkkeitä. Mua kuitenkin pelottaa vähän toi ketipinor vaikka pieni 25mg annos onkin. Mutta zopinoxit oli kyllä niin pahoja lääkkeitä ja en haluaisi enää palata niihin. Yöhortoilut ja päiväväsymys eivät oikein enää nappaa. Mutta se mieltä rauhoittava ja lihaksia rentouttava vaikutus oli ihan mukava..

Ikävöin jo nyt terkkaria vaikka se on ollut päivän pois. Se lupasi tulla kuitenkin takaisin. Tää viikonloppu on raskas, surullinen monella tapaa. Ei siitä sen enempää. Pelkään kuitenkin koko ajan että terkkari ei tuukaan enää takaisin vaan hylkää niin kuin kaikki muutkin ihmiset. Kyllä mä tiedän että se tulee mutta entä jos ei tuukaan pyörii koko ajan mielessä.

Oon itkeskellyt koko tämän viikon. Koulussa oon tehnyt kokeet ja nekin on ollut vaikea tehdä kun jotenkin kyyneleet meinaa sumentaa kaiken. Joskus mun pitää kuitenkin itkeä nää kyyneleet eikä niillä ole mitään ennalta varattua aikaa.

Sielusi kadotat vain öisiin retkiin

"Älä tee tulkintoja siitä mitä muut ajattelee susta, ethän sä voi olla kenellekään vaivaksi kun et tee kenellekään mitään pahaa. Et sä kenekään elämää pilaa jos kysyt että mitäs aattelit tehä viikonloppuna. Ens viikolla me pureudutaan sitten oikein tehokkaasti tähän yksinäisyyteen, älä nyt vaivu epätoivoon äläkä anna pahan olon kasvaa hallitsemattoman suureksi sun sisällä. Tavataahan me sitten ensi viikolla? Mmm.. Super, eikös tavatakin? *Huokaus EIKÖ? No jooo. Sähän muistat sen vuosi sitten tehnyn lupauksen sillä mä en oo unohtanut sitä. 

Aivan typerältä ja turhalta kuulostavan lupauksen oon tehnytkin. Oon luvannut soittaa terkkarille sitten kun oon tullut siihen pisteeseen että mun elämä oli nyt tässä. Nyt puhutaan soittamisesta eikä mistään viestistä. Jos olisi sovittu tekstarista niin olisin aikoja sitten naputellut sen mutta kun pitäisi soittaa ja sanoa se asia omin sanoin. En oo muutenkaan koskaan oikeastaan soittanut sille. Lupaus on kuitenkin lupaus ja kyllä se rehellisesti sanoen monesti kantaa mua eteenpäin. Ja terkkari lupailee mulle mielenkiintoa herättäviä lupauksia ja kertoo ettei kaikkia kortteja oo käännetty vielä pakasta. Ehkä mä haluankin vielä kääntää loputkin kortit. Toivottovasti löytyisi niistä muutama ässä.

No joo, kyllä mä selvisin viikonlopusta mutta nyt on sitten se terkkarin  lupaama viikko jossa oikein aktiivisesti ajetaan mun yksinäisyyttä. Ja lääkekontrolli olisi myös tiedossa. Oon käyttänyt pari viikkoa putkeen iltaisin zopinoxeja ja tehot on kyllä alkaneet jo heiketä. Mutta toisaalta, saan laadukasta unta noilla lääkkeillä. Enää en oo päivisin väsynyt lääkkeiden takia. Enkä oo haahuillut enää öisinkään.

Mun vaakakuppi on kallistunut vahvemmin noiden unilääkkeiden säännölliseen käyttöön, ainakin toistaiseksi. Se tunne kun nukkuu 6 tuntia putkeen laadullisesti hyvää unta on tosi jees. Ja heräämisen jälkeen nukkuu vielä parisen tuntia. Mutta lääkkeillä on kuitenkin omat ongelmansa. Seuraavana päivänä on inhottavan kitkerä maku suussa ja varsinkaan aamuisin ei ruoka kauheasti innosta. Mun pitäis muutenkin syödä enemmän kun omaan näin ruipelon ruumiinrakenteen joka herättää edelleenkin anoreksia vihjailuja. Huoh, pahimmat ongelmat on kuitenkin tuon riippuvuuden ja annostusten kanssa.

Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais, en katsettani maasta sais

Alan saamaan pian täysin epävirallista ratkaisukeskeistä "psykoterapiaa". Hieman varauksella otin tarjouksen vastaan mutta voihan sitä kokeilla. Mulla alkaa vaihtoehdot jatkuvasti vähetä ja pitää kaikkea kokeilla. Oikea psykoterapia on monesta syystä hyvin vaikeaa toteuttaa, vaikka perusteet ja lausunnot olisivatkin valmiina.

Yksinäisyys on hetki hetkeltä tuhoisampaa. Aamulla herää uuteen yksinäiseen päivään ja illalla lääkkeiden kautta siirtyy valmistautumaan uuteen yksinäiseen ja samanlaiseen päivään. Oon miettinyt että onko tässä enää edes mitään järkeä. Kaikki tuntuu niin hyödyttömältä ja enimmäkseen aiheutan muille ihmisille vaivaa. Tuntuu jotenkin surulliselta että jos nyt kuolisin niin kukaan ei edes huomaisi mitään moneen päivään. Huvittavaa miettiä että mulle merkittäisiin poissaoloja tunneilta.

Mun päivät on hyvin yksitoikkoisia. Aamulla nousen kouluun, jos pääsen ylös. Oon koulussa yksikseni muutaman tunnin päivässä. Käyn syömässä, ehkä sitten terkkarilla. Venaan tunteja. Kun ei enää jaksa niin häivyn kotiin. Keitän pannun kahvia ja makoilen sängyssä. Jatkuvasti tuntuu niin kuin odottaisin jotakin parempaa tapahtuvan. Mutta mitään ei koskaan tapahdu.